Totuus ei ole kirja

Timo_L

Oli se sitten raamattu tai koraani tai mikä vaan.

Olen youtubesta katsellut islamin- ja kristinuskoisten väittelyitä ja pahasti näyttää jokainen kristinuskon edustajat jäävän joka kerta alakynteen.

Heti alkuun sanon etten ole täällä ajamassa sen enempää islamilaisten kuin kritittyjen tai kenenkään muun asiaa, en kuulu mihinkään lohkoon tai lahkoon.

Eri uskontosuunnilla tuntuu olevan kirjansa joista he "totuutensa" ammentaa.Islamilaiset tuntuvat oman näkemykseni mukaan olevan tällä hetkellä fanaattisimpia, mutta pohjalla niissä kuitenkin sama eksytys, oli kyse sitten kristinuskosta tai islmamilaisuudesta tai jostain muusta.

Eksytys on siinä että on otettu kirja jonka sanotaan olevan totuus ja jota tulee noudattaa.
Kukin sitten virittelee omat kikkailunsa miten sitä noudatetaan.Huomaamatta jää kuitenkin se perustavaa laatua oleva asia, jonka vuoksi mennään niin metsään kuin vain mennä voi, nimittäin se että sanat eivät ole itse totuus, vaan parhaimmillaankin vain yritys kuvata sitä mikä on. Sanat voivat olla vain kuin sormi tai tienviitta joka osoittaa kohteeseen.

Nyt kuitenkin on otettu sana ja alettu palvoa sitä, ja on unohdettu kokonaan kohde. Näin on saatu toinen toistaan enemmän orjuuttavia uskontoja, jotka eivät voi ihmistä vapauttaa.

8

213

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • merim.raimo

      mistä olet saanut sellasen käsityksen,että jokin uskonto olisi elämän autuus? jota pitää tutkia? Jeesus on tie,totuus ja elämä.

      • Timo_L

        Niinhän sitä tunnustetaan suulla Jeesusta(Vapahtajaa), mutta missä vapaus: Jonka Jumalan Poika tekee vapaaksi,hän on TODELLA vapaa.

        Sanoja löytyy, mutta onko uskallettu astua todelliseen vapauteen, olla juuri sellainen kuin olet, ilman naamareita, vai vieläkö peitellään virheitä, yritetään olla parempia kuin ollaan.Siellä missä usko on omia pinnistelyitä, on se vaan yritystä olla jotain muuta kuin mitä on.

        Kirjoitin tämän avauksen niitä varten jotka ovat työtä tekeviä ja raskautettuja siitä.
        He ovat sellaisia joiden korvat ovat alttiita kuulemaan vapautuksen ilosanomaa.He ovat oman yrittämisen tien päässä, ja tulleet huomaamaan että homma ei toimi.


      • Timo_L
        Timo_L kirjoitti:

        Niinhän sitä tunnustetaan suulla Jeesusta(Vapahtajaa), mutta missä vapaus: Jonka Jumalan Poika tekee vapaaksi,hän on TODELLA vapaa.

        Sanoja löytyy, mutta onko uskallettu astua todelliseen vapauteen, olla juuri sellainen kuin olet, ilman naamareita, vai vieläkö peitellään virheitä, yritetään olla parempia kuin ollaan.Siellä missä usko on omia pinnistelyitä, on se vaan yritystä olla jotain muuta kuin mitä on.

        Kirjoitin tämän avauksen niitä varten jotka ovat työtä tekeviä ja raskautettuja siitä.
        He ovat sellaisia joiden korvat ovat alttiita kuulemaan vapautuksen ilosanomaa.He ovat oman yrittämisen tien päässä, ja tulleet huomaamaan että homma ei toimi.

        http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=1000000000000003&conference=4500000000000336&posting=22000000028323851#22000000028323851


    • Ei ole kysymys "Kirjasta", vaan Kirjan SISÄLLÖSTÄ! Ja tuo KIRJA eli SANA, on Jeesus Kristus Jumalan Poika, eikä kenelläkkän toisella kirjalla ole elämää itsessään, kuin Raamatulla, koska se on Elävä Sana, ja Sana oli Jumalan tykönä, SANA, Kirjan sisältö, on Jeesus joka elää vaikka oli kuollut, koska kuolemalla ei ollut valtaa pitää Jeesusta halussaan, vaan Jumala herätti Hänet kuolleista, ja Hän on TIE TOTUUS ja ELÄMÄ ! Ei yksikäänn muu ihmisten tekemä uskonto omista elämää, vaaan sen perustaja on kuollut ja kuopattu. Jeesus sensijaan ELÄÄ aina ja iankaikkisesti ja Häneen uskovat Hänen kanssaan.

      On valtava ero kirjoilla ja KIRJALLA!

      • sitten olet unohtanut Raamatun opit ja vääristelet niitä ja elät jatkuvassa synnissä jo pelkästään aviorikoksen osaltakin.

        Olet myös ilmoittanut vanhan testamentin olevan kumottu Jeesuksessa Kristuksessa.


      • Timo_L

        Kirjain kuolettaa, mutte Henki tekee eläväksi.
        Tänä päivänä kun katselee näitä kirkkokuntia jotka tunnustavat raamatun, niin ei näe muuta kuin tyhjiä kuoria, jotka yrittävät olla se elämä joka pitäisi tulla sieltä kuoren sisältä.En nyt puhu yksilö tasolla, joukossa voi olla sellaisia joita tämä nykyinen touhuilu ei tyydytä, mutta hekin ajautuvat siitä yhteisöstä ulos tai heidät ajetaan, koska he näkevät kuoren läpi sen tyhjyyden.Toivoisin että tällaiset lahkot ja lohkot tulisivat alas johtotasoa myöten, eivätkä sen johtajat enää pumppaisi tyhjillä lupauksilla valheelämää.Olen kuullutkin jo että joidenkin isojen seurakuntien johtajat ovat itsekin alkaneet huomata olevansa ulalla, he eivät jaksa; palavat loppuun ja siihen minä sanon ison aamenen, siinä on auennut toivon ovi todelliselle Kristuksen kohtaamiselle, jossa ollaan tultu omien yritysten tien päähän. Olipa muuten yksi johtaja soitellut tuttavalleen ja hautonut itsemurhaa. Kirjoitan tätä herättääkseni nukkuvia. Työ on kokonaisesti Herran, ei pisaraakaan sinun eikä minun.Jos koet että on vaikeaa ja raskasta, saat olla varma että olet itse yrittämässä, tämän huomaaminen on jo askel kohti vapautta, kun Totuuden valo alkaa loistaa se poistaa pimeän.

        Olet oikeassa kun sanot että kirjan sisältö on Jeesus, mutta siinäpä se miksi siihen ei uskota, vaan siihen lisätään ja näin jäädään kahleisiin.

        Sanot että mitä minun pitää sitten tehdä?
        Huomaatko tuo kysymys pitää jo sisällään oletuksen että sinun pitäisi jotain tehdä.
        Huomaatko että ihminen tahtoo aina laittaa jonkun maskin; olla jotakin, tehdä jotakin.
        Jumala on jo sinut nähnyt sellaisena kuin olet, turha siis peitellä, jokainen maski on vain taakka sinun omilla harteillasi.

        Jos ihmiset saisivat oikeanlaista evankeliumia, eikä näitten suorituskeskeisten poppoiden oppeja, joissa vielä se ryhmähenki voimakkaammin estää kuulemasta omaa sisimmän ääntä, ihminen tukahduttaa sen ja uskoo massan mukana, mitä sitten uskovatkin. Sinun sisälläsi on kaikki mitä tarvitset, kunhan annat sen tulla esiin naamioimatta sitä, suodattamatta sitä eri uskontokuntien pinttyneiden valheellisten käsitysten kautta. Älä annan pelon ajaa sinua suorituskeskeisyyteen.

        Kun Totuuden valo alkaa loistaa sismmässäsi, ymmärrät ettet ole kenenkään opetuksen tarpeessa, vaan Hänen Henkensä opettaa. Sitten kyllä huomaat oikeassa valossa sen mistä raamattu puhuu.


    • Zatani

      Asiaa.
      Älköön Vääriä He seuratko sillä senkaltaiset ovat kiviä jotka itsensä turmaan asettaa.
      Jeesus täällä ja Jeesus tuolla,Vääriä yht-kaikki!.
      Computer God-Black Sabbath.(Big-Brother watch U.)
      http://www.youtube.com/watch?v=uEcql3l2wHw
      Ei kaikki kultaa mikä kiiltää,vaikka olisi komeat Raamit ja vaikka nimenä olisi Kristus.
      Z.

      • sitä mieltä.

        Raamattu on ihmisten kirjoittama kirja, joka pitäisi antaa ihmisten haltuun lääkärin tekemää psyykkistä lääkärintodistusta vastaan.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Uskaltaako tässä luottaa siihen että

      Ehkä rakastetaan toisiamme?
      Ikävä
      107
      1173
    2. Tunnusmerkkejä Kaivatulle

      Jotain mistä toinen tunnistaa. Täällä vaalea nainen kaipaa miestä jolla vaaleat hiukset ja asuu maalla. Pelataanko kortt
      Ikävä
      62
      1143
    3. Miehen ja naisen ystävyys

      Mitä järkeä on miehen ja naisen ystävyydessä jos toinen ajattelee toisesta enemmän= on rakastunut ja toivoo yhdessä oloa
      Ikävä
      146
      856
    4. Oletko nainen enää täällä?

      En ole tunnistanut kirjoituksiasi hetkeen. Ainoastaan yhdessä neutraalissa ketjussa, missä ei ollut kyse tunteista. Hyv
      Ikävä
      64
      853
    5. Pidätkö itseäsi varattuna

      Kaivatullesi?
      Ikävä
      68
      757
    6. Naisten top-5 red flagit

      1. Feminismi: kertoo keskenkasvuisuudesta, välttää vastuuta tekemällä miehistä kestosyyllisen kaikkeen 2. Ylipaino: kiel
      Ikävä
      108
      657
    7. Pyydetään tiedonantoa "hyvinvointitalo"-hankkeen nykytilanteesta

      ja aikataulusta. Odotetaanko uutta hallinto-oikeuden päätöstä. Hallinto-oikeushan antoi teknisenlautakunnan lupajaosto
      Pyhäjärvi
      94
      618
    8. Rakastan sinua

      Anteeksi että epäilin sinua.. ❤️
      Ikävä
      54
      598
    9. 78
      571
    10. Mitähän meinaat

      Vai meinaatko mitään kohtaamisen suhteen?
      Ikävä
      39
      538
    Aihe