Miksi ihmeessä pitää väkisin olla parisuhteessa, jos koko ajan tekee mieli vierasta. Erotkaa ihmeessä ja hillukaa sitten toistenne kanssa niin paljon kun lystäätte. Lopettakaa toisen selän takana vehtaaminen ja toisen loukkaaminen. Jos on kanttia pettää toista on myös oltava selkärankaa kertoa rehellisesti mitä tekee. Koko ajan ympärilläni rikkoutuu perheitä ja lapset kärsivät, kun aikuiset ihmiset etsivät elämäänsä hetken mielihyvää ja ikuista nuoruutta.
Hetkinen!
Aikuinen nainen
192118
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 19
Vanhimmat
"Erotkaa ihmeessä ja hillukaa sitten toistenne kanssa niin paljon kun lystäätte"
Näinhän neljä viidestä parisuhteessa elävästä naisesta joskus tekeekin.
Tekee ns. "rohkean ratkaisun" ja eroaa luuserimiehestään, ja niitä "luuserimiehiä" tässä maassa tuntuu riittävän, ainakin jos naisten erohakemusten määrästä voi jotain päätellä.
Täällä tää tarjonta yleisesti keskittyy siten, että ihmiset ovat ylpeitä pettämisestään (joko parikymppisiä miehiä/naisia tai sitten yli 20 v naimisissa olleita joilla on alkanut jalka vipattaa), ja saavat halutessaan toiset tuntemaan syyllisyyttä uskollisuudestaan.
Ihmiset ovat tyhmiä, typeriä ja erehtyväisiä, mutta mielestäni kaikki pettäjät jotka tekevät sitä tarkoituksella ja huolella ovat tunnevammaisia. Elämä kyllä opettaa jokaiselle ennemmin tai myöhemmin vähän asioita, mutta sitä ennen ei kai voi muuta kuin huokaista ja kuunnella vierestä juttuja miten ihmiset liottelevat kalujaan ja tussujaan ties missä. Täytyyhän surkimustenkin saada hyväksyntää? No tässähän tämän palstan (ja myös Jippiin ja MSNn) ihanuus onkin: voi kaikessa rauhassa paistatella päivää asioista, joita ei ikinä olisi munaa tunnustaa päivänvalossa. Se on niin helppoa uhota monitorin takaa (heh, sitähän minäkin nyt teen ;)), mutta kun tulee tosi kyseeseen, niin ihmisillä menee kusi sukkaan.
..joskus kun eroon liittyy muitakin osapuolia... Sitä miettii kuitenkin että jos se onkin ohimenevää, ja sitten ero olisikin väärä ratkaisu...
Perheethän rikkoutuvat nimenomaan silloin, kun erotaan. Lapsille vanhempien ero on vaikea käsittää ja usein lapset siitä kärsivät. Sen sijaan se, että jompikumpi tai molemmat vanhemmista hakevat joskus hetken mielihyvää muualta ei vaikuta lasten elämään.
Sanonko ihan suoraan? Aivan käsittämätön mielipide. Ai ettei lapset kärsi jos vanhemmat hyppää vieraissa? Totta hitossa kärsivät koska yleensä pettämisestä käryää ja jos sellainen ei aiheuta mitään reaktiota niin jo on ihme!!!!
Silloin ihmiseltä puuttuu tyystin tunteet.
Uh-oh.
Miksi mielihyvää pitää järjestää suhteen ulkopuolelta vai eikö sitä mielihyvää ole enää siinä omassa vakisuhteessa?
Uskomatonta. On aivan hanurista väittää, että parisuhdetta voi hoitaa käymällä vieraissa. Onhan se jänskää, mutta jos käy vieraissa, niin se tulee tehdä aivan muista syistä, kuin terapeuttisista.
mitenköhän?
Sanon nyt ihan suoraan, vaikken ns. puolustele syrjähyppyilijöitä:
Aikuisuus alkaa siitä, että osaa hillitä tunteitaan ja KÄYTTÄYTYÄ, vaikka sisällä kuohuisikin. Tunteet eivät siis PUUTU vaan ne HALLITAAN.
Tämä liittyy myös aiheeseen "kumppanin ja perheen kunnioitus": Mikäli kunnioittaa kumppaniaan ei hänelle koskaan sano mitä sylki suuhun tuo, vaikka mieli tekisi. Kaikista vähiten silloin kun lapset ovat paikalla.
Maltti on valttia.
En kyllä väittänyt, että suhdetta hoidetaan käymällä vieraissa. Mielestäni vain on typerää käskeä ihmisiä eroamaan sen vuoksi, että vieras houkuttaa. Pitkässä suhteessa tulee vastaan monenlaisia tilanteita, joskus syrjähyppyjäkin. Ne eivät kuitenkaan millään tavalla vahingoita lapsia, jos perhe-elämä muuten on kunnossa. Ero sen sijaan on lapsille raskasta. Lapset kun yleensä pitävät itseään syyllisenä vanhempien eroon. Nykyään kuitenkin huudetaan eroa heti, kun suhteessa tulee hiukankin vaikeuksia. Se jos mikä on todellista hetken mielihyvän tavoittelua.
Miksi ihmeessä pitää erota - suhdehan voi kaikesta huolimatta olla todella loistava ja sisältää jopa rakkautta?
Miksi ihmeessä pitäisi kertoa toiselle ja loukata toista ihmistä verisimmällä mahdollisella tavalla?
Edelleenkään tämä maailma ei ole niin kovin mustavalkoinen - jos teet jotakin, niin et ehdottomasti voi tehdä jotakin muuta - niinkö?
Tämähän on tietenkin jokaisen parisuhteen sisäinen asia, mitä tehdään ja miten eletään. Ei voi olla yleistystä, että jos joku käy joskus vieraissa, niin kaikkien sellaisten parien pitäisi erota. Me olemme kaikki yksilöitä itsessämme ja parisuhteemme ovat yksilöllisiä. Se mikä sopii yhdelle, ei sovi toiselle.
Eroja tulee myös sellaisille pareille, joista kumpikaan ei koskaan ole käynyt vieraissa ja monen sellaiset suhteet, joissa on vieraissa käyntiä, voivat vallan hyvin.
Hei hyvä mies. Olen kuunnellut kaltaisiasi ja säälin naista, joka on kanssasi parisuhteessa. Kerran eräs ihana mies sanoi, että sen kyllä toisesta huomaa, jos toinen pettää. Kyllä huomaa. Se herkkä ja kaunis tunneside mikä toisiaan rakastavien ihmisten välillä on, menee poikki yhdestäkin uskottomuudesta. Toiselle voi valehdella, mutta tunneside on poikki. Jos toinen on tervevaistoinen ja uskaltaa luottaa vaistoonsa, hän huomaa äkkiä asian, vaikka ei haluaisikaan uskoa sitä todeksi. Tavattoman moni nainen ei uskalla uskoa, ihmettelee vain mikä on suhteessa muuttunut. Ja tuntee, että väliin on noussut muuri, jonka yli ei pääse...Moni menettää mielenterveytensä siinä sotkussa mikä syntyy, kun toinen säännönmukaisesti valehtelee. Vakuuttaa uskollisuuttaan, rakkauttaan ja samalla hienovaraisesti epäilee puolison mielenterveyttä, kun tällä on aina paha olla, kun tämä aina epäilee...
Kirjoitin: "Miksi ihmeessä pitää erota - suhdehan voi kaikesta huolimatta olla todella loistava ja sisältää jopa rakkautta?"
Ei kai tässä ole mitään säälittävää. Jos suhde on loistava ja sisältää rakkautta, niin ei kai tarvitse sääliä. Minä säälisin mieluumin niitä, jotka pilaavat suhteensa turhalla nipottamisella. Kyllä elämä opettaa asioita näkemään.
Kyllä rehellisyys on parasta, kaikki parisuhteet eivät kaadu siihen jos avoimesti myöntää että haluaa käydä vieraissa. Mutta kaikilla ei ole selkärankaa sitä myöntää ( pettämistä )
Siis jos haluaa käydä vieraissa, miksi peittää se. Onnettomia ja pieni sieluisia ovat ne, jotka itse pettävät, mutta eivät sitä puolisolle salli. Ja joiden itsetunto kokee kolauksen, jos puoliso ei siitä pahastu.
Hyväksyn vieraissa käynnin, jos sillä ei loukata puolisoa ( siis tehdä salaa ) ja se sallitaan molemille osapuolille. Kertoessaan joutuu siis ottamaan sen riskin, että toinen ei hyväksy vieraissa käyntiä ja suhde kariutuu. Mutta elämä on täynnä valitoja.
Näkemys ettei toista loukkaa jos toinen ei tiedä on mielestäni selittelyä omalle pelkuruudelle.
Haluaako kaikki edes kuulla sitä, että toinen on käynyt vieraissa? Ei välttämättä. Monen mielestä on parempi, ettei sitä edes tiedä. Jotkut epäilevät kumppaniaan, mutta niin kauan, kun eivät sitä tiedä, uskovat lapsenuomaisesti kaiken olevan hyvin.
Selkärangalla ja kertomisella ei ole mitään tekemistä keskenään tässä asiassa. Selkärankaa tarvitaan sitten, kun on kerrottu / jääty kiinni. Silloin pitää olla selkärankaa juuri sen verran, että osaa toimia oikein ja ottaa vastaan sen, mitä tulee ja osaa olla syyttämättä omista tekemisistään ketään muuta. Siinä vaiheessa pitää olla selkärankaa myös auttaa kumppaniaan niin paljon kuin se on mahdollista ja mitä toinen on valmis vastaanottamaan. Pitää olla selkärankaa myös kestää mahdollinen ero.
Vieraissa käynti on luonnollista peittää niin hyvin kuin mahdollista. Sitä ei peitetä läheskään niin usein itsensä takia, kuin kumppanin takia. Halutaan suojella sitä varsinaista omaa kumppania siltä pahalta järkytykseltä, joka VOI tulla, kun asiat tulevat ilmi (jos tulevat). Tieto lisää tuskaa - ihminen on yleensä niin rakennettu, että se ei usko pahinta jos on mahdollista olla uskomatta. Jos pahin kaatuu eteen, niin ihminen yleensä kestää sen muuttamalla omia periaatteitaan ja arvojaan, kun huomaa, ettei se maailma nyt siihen kaatunutkaan. Suruaika on kaikessa ja sen kesto riippuu kustakin persoonasta.
On tietenkin niitä mustasukkaisia persoonia, jotka uskovat toisen pettävän, vaikka toinen ei silmäystäkään muihin loisi. Siinä ei auta mitkään selittelyt tai puolustelut - olet syyllinen vaikka et mitään olisi tehnyt. Se on varmaan se huonoin tilanne parisuhteessa.
Mielestäni ne, jotka pettävät ja eivät sitä kumppanilleen kerro, eivät ole mitenkään onnettomia ja pienisieluisia - toki, jos sallii itselleen pettämisen, pitää se sallia myös toiselle. Ei siitä asiasta saa kuitenkaan tulla sellaista suhteen pääasiallista tarkoitusta ja ainoaa keskustelunaihetta ja repostelua. Molemmin puolin on parempi, ettei asiasta tiedetä tai ainakaan puhuta. Jos suhde on ns. avoin suhde (joihin en itse usko), niin sitten voidaan toimia miten parhaaksi suhteessa nähdään…
Puhuin tästä jussina vaimon kanssa ja sovittiin että jos lipsahtaa, eikä homma merkitse mitään todellista, niin ei kerrota toiselle. Minulla ei ole lipsahtannut, mutta jos vaimolla on en tahdo asiasta tietää, koska meillä on hyvä ja toimiva suhde mitä en halua pilata.
rikkoutuvat sen tähden, ettei parisuhde ole hyvällä pohjalla, ei ole ollut alunperinkään.
Jokaisen suhteen "koossapitävät voimat" ovat molempien henkilökohtaiset hyvät ominaisuudet. Mitä enemmän niitä on, sitä varmemmin pysytään uskollisena, mutta toisaalta annetaan myös uskottomuus paremmin anteeksi. Jokainenhan voi punnita kohdallaan miten toimisi JOS kumppani olisi uskoton. Hyväkin kumppani saattaa joskus käydä vieraissa, ellei tänään niin 10 vuoden päästä.
Miksi parisuhteet eivät ole hyvällä pohjalla? Onko niin, että suhteen hyväksi ei olla valmiita tekemään mitään? Itse menin naimisiin 21 vuotiaana eli tosi lapsellisena. Naimisissa on oltu nyt 16 vuotta ja ei se aina helppoa ole ollut. Periksi ei kuitenkaan ole annettu joka ongelmasta ja edelleen porskutellaan eteenpäin. Tunteet, rakkaus ja seksi ei enää ole yhtä ilotulitusta, mutta tilalle on tullut syvää kiintymystä, lujaa rakkautta ja erilaista (jopa parempaa) seksi-elämää.Elämä on loppujen lopuksi arjen ja jopa tylsyyden sietämistä, mutta ne ilon ja onnen hetket pitääkin löytää sieltä!
Suhteet eivät voi olla hyvällä pohjalla jos pariskunnan osapuolet tuntevat itsensä huonosti (vaikee suunnistaa kun ei nää yhtään mitään - sanotaan laulelmassa ja se on totuus..) ja vaativat toiselta yhtä jos toista. Syyttelevät toisiaan omista virheistään, eivätkä ota vastuuta itsestään, puhumattakaan toisesta jne.
Hölmömmänkin pitäisi tajuta, ettei tällaiset ihmiset sovellu koskaan parisuhteen ennenkuin preppaavat itseään siihen. Nimenomaan itseään. Jos molemmat ovat itsenäisiä ehjiä ihmisiä, he myös tulevat keskenään toimeen.
Itse olen ollut 19 vuotta mieheni kanssa yhdessä (juuri 21 vuotiaasta) eikä meidän ole pitänyt ponnistella mitenkään suhteemme eteen tai sitten se on tapahtunut meiltä itseltämme salaa.. Vaikeuksia tietysti on ollut, mutta järjellä ja hyvällä tahdolla niistä on selvitty.
. Koko ajan ympärilläni rikkoutuu perheitä ja lapset kärsivät,
Miksi rikkoutuu, kun joku kertoo uskottomuudesta, ihmisten pitäisi vain pitää huolta omista asioita eikä kertoa kellekään jos näkee jotain tapahtuvan.
Ja ei sitä pidä olla heti eroomassa jos jotain pikkusen sattuu, etkö muista vihkivalaa, myös vastamäessa ei tarkoita että heti erotaan jos tulee vastoinkäymisiä.
Jaahas. Kukin rakentaa elämänsä näköisekseen. Minä en haluaisi jakaa lyhyttä elämääni ihmisen kanssa, joka ei tiedä, kenen kanssa sänkynsä jakaisi. En enää. Kävin sen helvetin läpi pitkässä avioliitossani, jossa ei voinut luottaa mihinkään. Todellisessa elämässä luottamuksella on äärettömän suuri merkitys.
Olen löytänyt miehen, joka haluaa samaa kuin minä. Uskollisuutta. Rakastamme toisiamme syvästi ja vaikka elämässä vaikeuksia riittää, kestämme ne, koska perusluottamus on kunnossa.
Olen nähnyt paljon miehiä ja naisia, jotka eivät voi luottaa puolisoonsa, eivät kohta itseensäkään...olen nähnyt sängystä toiseen hyppivien ihmisten perimmäisen onnettomuuden, yksinäisyyden ja irrallisuuden.
Olen sitä mieltä, että uskollisuus avaa tien syvempään rakkauteen, onneen ja myös intohimoon kuin ikinä syrjähyppyjen tuoma hetken jännitys. Ja varjelee se ainakin tehokkaasti taudeilta, jotka voivat tappaa....