Mies on ollut välillä väkivaltainen ja lapsiakin retuuttanut ja pieksänyt(ei kovin usein,koska itse kärkyin ja ennakoin tilanteita).On peliriippuvainen ja joskus mennyt omat ja lainatut peleihin ja pajatson kitoihin,valehdellut ettei pelaa jos epäilin ja puheeksi otin, ajettiin kahtasataa ja huusi ja noitui,huonekaluja särkyi.Löysi paremman,ero.Miten uskallan antaa lapset tapaamisiin,kun en tiedä mitä meno siellä.Lapset säälittää niin,että sydämmeen koskee.Kuulema ikävöi lapsia ja kun lapsilla oikeus isään enkä haluais esteenä siinä olla.Mutta kun ei voi luottaa.En saa rauhaa jos lapset siellä ja pelkään että sattuu jotain.Nyt tais vasta meikäläisen pelkäämiset todella alkaa.Väkivallalla pelottelu hänellä on perittyä ja omasta mielestään se on vain kasvatusta.
Turhatko erot?
mykkä alistuja
3697
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Oli pakko vastata viestiisi koska viestistäsi kuultaa läpi syvä huoli lapsistasi. Jos/kun ex-miehesi on väkivaltainen ja pelkäät, voit hankkia hänelle ja lapsillenne valvottuja tapaamisia. Ota yhteys vaikka johonkin sosiaaliviranomaisiin tms.
Meillä oli perheessä aikoinaan hieman samankaltainen tilanne. Silloin ei vielä kaikilla ollut kännyköitä, joten äitini osti meille lapsille oman kännykän ja silloin pidettiin huoli että se toimii, ja kynnys soittaa tarpeen tullen tehtiin matalaksi. Nykyään kaikilla jo lähes kaikilla lapsilla on oma puhelin.
Jos lapsia vähääkään jännittää/pelottaa tavata isäänsä, ei heidän ole mikään pakko häntä tavata. Kun lapsesi lähtevät isänsä luo, niin sano heille nyt ainakin se, että sinulle voi soittaa milloin vain. Jaksamista.
Oikeus kirjasi papereihin, että lapsilla oikeus pitää kännykkää ja soittaa halutessaan minulle tavatessaan isäänsä. Kannattaa vaatia, silloin ei tule siitäkin riitaa.
olet todella sen tarpeessa. mikset sinä ottanut eroa, vaikka miehesi on noinkin sairas?
kertoo paljon, et suojellut itseäsi, etkä lapsiasi, kuka sinut on siihen opettanut, ettei itseään saa puolustaa?
kuinka heikko itsetunto sinulla oikein on, se on alkanut jo kauan ennen tätä miestä, muuten olisit jättänyt sen jo aikaa sitten, viimeistään siinä vaiheessa, kun se koski lapsiin. siis sinun on autettava itseäsi vahvistumaan. vain sinä voit sen tehdä.
alistujilla on taipumuksena odottaa aina ulkopuolista pelastusta, eikä ottaa ohjia omiin käsiinsä, vastuuta omasta elämästään.
olette inhimillisiä kyllä, mutta vain näennäiskilttejä. ei ole mitään kilttiä siinä, että antaa itseään kohdella kuin sontaa eikä siinä, ettei äitinä ajattele ehdottomasti vain lastensa parasta. jos mies on tuollainen ja lapset sitä (aiheellisestikin) pettää, niin miksi hemmetissä sinä edes mietit antavasi lapset sille väkivaltaiselle ihmiselle, joka vaarantaa heidät?
vastauksenkin tiedät. edelleen haluat miestäsi miellyttää, edelleen "toimia oikein" eli niinkuin kiltit tytöt toimii, ja kiltit tytöthän eivät puolusta itseään, lyö nyrkkiä pöytään ja huuda, että nyt saatana riittää! ja siksi heidät saa hakata ja vaikka tappaa, eiväthän he mitään tee kuitenkaan.
mikä helvetin oikeus väkivaltaisella ja riipuvaisella ihmisillä on lapsiinsa ennen kuin menee hoitoon ja todistaa olevansa heidän arvoisensa?
kuka tietää ja pitää tietää lasten parhaan, silloin kun he eivät itse sitä ymäärrä?
et halua olla esteenä, vai seistä omilla jaloillasi, kohdata ristiriitoja, taistella itsesi ja lastesi takia?
et halua ottaa vastuuta, ottaa kantaa, seisoa omien sanojesi takana?
kumpihan teistä on se todellinen riipuvainen?
molemmat?
hanki apua ja tukea, itsellesi ja perheellesi, mene hoitamaan myös itsesi terveeksi, että osaat tehdä terveitä ratkaisuja. lopeta itsesi sääliminen, jonka jo nimimerkkisi kertoo:
"mykkä alistuja" olet, koska olet sen valinnut.
käsittääkseni olet aikuinen, puhekykyinen ja selväjärkinen. ala käyttäytyä sen mukaan.
t. sen lapsen, joka isänsä väkivallasta ja äitinsä vastuuttomuudesta kärsi, paras ystävä, joka rahtasi sen lapsen pois niin huumeluolista kun hyväksikäyttäjienkin kourista, kun se etsi pelkoonsa turvaa ja pakopaikkaa. sen lapsen kaveri, joka joutui olemaan sen vanhempi, kun sen omat vanhemmat eivät pystyneet.
vaikka haluankin kannustaa, niin
sääliä ei tipu.