Avoerossa

8vuoden avoliiton jälkeen, ex- hakee perusteettoman edun palautusta. Hänellä oli amaan rahaaaluksi enemmän rahaa hankintoihin, minä taas liiton loppuvaiheessa saanut rahaa, jonka sijoittannut yhteiseen omaisuuteen. Yhteiset tilit meillä olleet koko liiton ajan, Hän ansainnut työssä enemmän kuin minä, noin 500euroa kuussa, enemmän kuin minä. perusteena, että hän on tuloillaan pystynnyt liiton aikana esim. mökkilainaan paremmin laittamaan rahaa. vaikka velat maksettu yhteiseltä tililtä. mukamas senhän selvästi toteaa, ettei minun tuloillani velkaa voi maksaa. hänen tulot noin 1200 euroa, minun noin 700euroa kuukaudessa. hän uhkaa viedä asian oikeuteen, ja hänen asianajajansa. pystyykö saamaan oikeudessa vaatimuksiaan läpi.
2666
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Uhkailla aina voi. Odottelet rauhassa, koska haaste tulee, jos tulee. Palkkaat sitten juristin.

Äänestä

Siis ihan varma en asiasta ole, mutta mielestäni avoliitossa molemmat ottaa sen mitä ovat siihen vieneetkin. Avioerossa jaetaan kaikki mitä on liiton aikana kertynyt.

Näillä palstoilla pyörii sellanen kun m36, joka kyllä osaa vastata hyvinkin tyhjemtävästi ja selkeästi asiaan. Tyyppi pyörii pää-asiasssa tossa avioehto ja avioero palstalla. Pistä sille tyypille kysely, miten noi jutut menee oikeesti.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


riita-asia kirjoitti:

8vuoden avoliiton jälkeen, ex- hakee perusteettoman edun palautusta. Hänellä oli amaan rahaaaluksi enemmän rahaa hankintoihin, minä taas liiton loppuvaiheessa saanut rahaa, jonka sijoittannut yhteiseen omaisuuteen. Yhteiset tilit meillä olleet koko liiton ajan, Hän ansainnut työssä enemmän kuin minä, noin 500euroa kuussa, enemmän kuin minä. perusteena, että hän on tuloillaan pystynnyt liiton aikana esim. mökkilainaan paremmin laittamaan rahaa. vaikka velat maksettu yhteiseltä tililtä. mukamas senhän selvästi toteaa, ettei minun tuloillani velkaa voi maksaa. hänen tulot noin 1200 euroa, minun noin 700euroa kuukaudessa. hän uhkaa viedä asian oikeuteen, ja hänen asianajajansa. pystyykö saamaan oikeudessa vaatimuksiaan läpi.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu