Vihdoinkin pääsin surusta ja ahdistuksesta. Kyllä, rakastin sinua. Kyllä, kaipaan sitä onnen tunnetta, rakastumisen tunnetta, yhteisen tulevaisuuden odottelua. Olin onnellinen. Ajattelen sinua edelleen päivittäin, mutta en sure enää, en haluaisi sinut takaisin koska nyt tiedän kuka sinä olet. Tiedän ettet ollutkaan minua varten.
Mikä helpotus-elämä kantoi sittenkin. En kuollut eroon, vaikkapa lähellä olikin. En saanut rakkautta sinulta, mutta se ei ole enää tärkeätä. Olen kuitenkin saanut niin paljn rakkautta elämässäni, lapsilta, vanhemmilta, ystäviltä, exiltä. Minut rakastetaan, on läheisiä, olen jopa ollut trefeilläkin. Eli en olekaan vanha ja unohdettu. Olen tietyllä tavalla taas onnellinen, tietysti surullinen siitä että elän taas yksin, mutta kuitenkin tyytyväinen elämääni.Olen saanut niin paljon elämässäni. Ja on niin paljon vielä edessäkin. Joka sekunti elämässä on tärkeä, toivottavasti muistan sen ikuisesti. En halua tuhlata elämäni.
Toivotan sinulle jopa kaikkea hyvää, oikein sydämestä. Meidän suhde on vihdoinkin totaallisesti ohi! Mikä helpotus. Kaikille teille joilla on ollut vaikea ero, eroprosessi vie oman aikansa, mutta elämä jatkuu. En itse uskonut siihen, mutta olen huomannut suurelle hämmästukselleni että niin vaan on. Tsemppiä teille kaikille!

Vastaukset 1
Vanhimmat
toivottavasti näin on. itku melkein tuli kun luin kirjoituksesi. luotan sanaasi että joskus on parempi olla ja selviän