Perseelleen mennyt maailmanloppu tulossa TV:stä

Mielenkiintoinen dokumettielokuva 60-luvun
on valmistunut Suomalaisesta lahkosta joka ennusti
maailmanlopun alkavan Oulusta:

http://www.kaleva.fi/plus/juttu698609_page0.htm

Taisi olla väärä profeetta lahkolla.
Muutenkin meno tuntui holtittomalta.
Odotan innolla kun ton leffan pääsee näkemään.
Se tulee Yle TV1:ltä 30. joulukuuta.
5318
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Profetia vaikuttaisi toisaalta oleva samallalailla ehdollinen, kuten oli aikoinaan Joonan saama ilmoitus koskien Niniveä. Näissä tapauksissa helposti sanotaan profetian menneen pieleen, mutta samalla unohdetaan profetian olleen ehdollinen, eli "loppu tulee, ellei...".

Kyseisten sisarusten toimintaa on käsitelty krisitillisissä lehdissä ja onkin mielenkiintoista nähdä dokkari. Vaikuttaa aika lakihenkiseltä porukalta.

Näyttäisi myös, että porukan opetuksissa esiintyvä "sairaudet ovat merkki uskonpuutteesta", on selkeää menestysteologiaa, jossa syyllistetään uskovia siitä, että nämä sairastavat tai eivät parane.

Jään myös mielenkiinnolla odottamaan dokkaria.

Äänestä

kaikenlaisia, mutta aina niitä vaan ilmestyy uusia. En lakkaa hämmästelemättä sitä mihin kaikkeen ihmiset saadaan mukaan.

Tulee tuosta maailmanlpusta mieleen nimimerkki Origon lause joka meni suunnilleen näin: "Alkuräjähdys meni perseelleen, toivottavasti loppuräjähdys onnistuu paremmin."

Äänestä

Eihän tuossa ole mitään uutta, vaan se on täsmälleen sitä samaa kuraa ja sontaa mitä kaikki hihhulit tälläkin palstalla päivittäin levittelevät. Juuri sitä tyypillistä aivotonta hihhulismia, jota esimerkiksi Apostoli täällä jatkuvasti saarnaa. Kannattaa uskoa...

Ja noita pieleen menneitä maailmanloppuja on toistaiseksi ollut jo erinäisiä satoja tai pikemminkin tuhansia ja koko ajan niitä tulee lisää. Riittää kun vain vähän vilkaisee tuota profetia-palstaa, jossa nämä jälkeenjääneet niitä päivittäin liukuhihnalta ennustelevat.

En edes muista kuinka monta "vuorenvarmaa" maailmanlopun ennustetta olen kuullut viimeisten 37 vuoden aikana, mutta todella paljon niitä on ollut. Ja kaikkihan me tiedämme miten hyvin ne ovat pitäneet paikkaansa. Tasan yhtä hyvin kuin kaikki muukin hihhuleiden tarjoama "informaatio".

Äänestä
  • on kiinnostava esimerkki ennustajien osumatarkkuudesta. Ei sitten kertakaikkiaan mitään näyttöä selvännäköisyydestä, jolleme sellaiseksi lue vihjettä sosialismin "romahduksesta". Kirja sisältää lähinnä "maallisia" ennustuksia, muistaakseni.

    Tuon sosialismin romahduksen olisin minäkin kyennyt ennustamaan. Itseasiassa tarjosin aiheesta mielipidekirjoitusta Helsingin Sanomiin (ei julkaistu, oli kaiketi liian arka aihe) Solidaarisuusliikkeen alkuvaiheiden aikoihin kun Gdanskin telakoilla Walessa kumppaneineen vaativat oikeuksiaan. Sieltähän muutos lähti käyntiin ja pidin itsestään selvänä, että nyt on lähtenyt käyntiin tapahtumasarja, joka päättyy vähintään sorrettujen kansojen vapautumiseen sosialismin ikeestä.

    Äänestä

  • Jumalattomasti kirjoitti:

    on kiinnostava esimerkki ennustajien osumatarkkuudesta. Ei sitten kertakaikkiaan mitään näyttöä selvännäköisyydestä, jolleme sellaiseksi lue vihjettä sosialismin "romahduksesta". Kirja sisältää lähinnä "maallisia" ennustuksia, muistaakseni.

    Tuon sosialismin romahduksen olisin minäkin kyennyt ennustamaan. Itseasiassa tarjosin aiheesta mielipidekirjoitusta Helsingin Sanomiin (ei julkaistu, oli kaiketi liian arka aihe) Solidaarisuusliikkeen alkuvaiheiden aikoihin kun Gdanskin telakoilla Walessa kumppaneineen vaativat oikeuksiaan. Sieltähän muutos lähti käyntiin ja pidin itsestään selvänä, että nyt on lähtenyt käyntiin tapahtumasarja, joka päättyy vähintään sorrettujen kansojen vapautumiseen sosialismin ikeestä.

    ennustuksissa on aina ongelma se kun
    ei muisteta niitä kaikkia
    pieleen menneitä ennustuksia.
    Ainoastaan ne mitkä on sattumalta
    toteutuneet.

    Hyvänä esimerkkinä Nostredamus joka
    kirjoitti sivu tolkulla ennustuksia,
    mutta sieltä poimitaan vain ne
    jotka jotenkin sattuivat osumaan
    nykypäivään. Tämä on hyvin todettavissa
    kun annat kolme ennustetta lätkäpelin
    päättymisestä, voitto, häviö, tasapeli.
    Kyllä joku noista osuu oikein ihan varmasti.

    Ja sen kaverin ennustukset
    oli muutenkin niin sekavia ettei
    niistä mitään tolkkua saannut...

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Retrohetero kirjoitti:

Mielenkiintoinen dokumettielokuva 60-luvun
on valmistunut Suomalaisesta lahkosta joka ennusti
maailmanlopun alkavan Oulusta:

http://www.kaleva.fi/plus/juttu698609_page0.htm

Taisi olla väärä profeetta lahkolla.
Muutenkin meno tuntui holtittomalta.
Odotan innolla kun ton leffan pääsee näkemään.
Se tulee Yle TV1:ltä 30. joulukuuta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu