On/off

Ajattelin kysellä teidän kokemuksia tällaisesä asiasta.
Meillä meni exän kanssa poikki n. kuukausi sitten hänen mustasukkaisuuden takia. Olimme yhdessä 2,5 vuotta. Ja tässä välissä hän teki jopa sellaisen virheen jota en mieheltä sulata. Hän löi minua.
Mutta kuitenkin nyt hän haluaisi minut takaisin ja minä hänet.
Tiedän, että hän ei ole muuttunut.
Mutta voisiko suhteellamme silti olla tulevaisuus?
Olen kovasti yrittänyt päästä hänestä yli. On minulla ollut muita miehiäkin tässä kuukauden sisällä, mutta kukaan ei sytytä. Minä rakastan aina vaan häntä. Tämä on silti vaikea päätös.
Kertokaa kokemuksia kuinka teille on käynyt exän kanssa?
101945
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

Joskus kannattaa yrittää ja joskus ei, joten olet nyt melkoisen puntaroinnin keskellä.

2,5v. on jo riittävä kokemus toisesta, joten jos katsot sen ajan olleen kokonaisuudessa hyvä ja antoisa (kannatti), niin yksi riita ei ole vielä syy lopettaa kokonaan.

En ihan ymmärtänyt viestistäsi laitoitteko poikki siksi, että exäsi on hyvin mustasukkainen aina vaiko vain sillä yhdellä kertaa? Koska on tosiaan merkitystä, jos suhdettanne hallitsee toisen mustasukkaisuus. Voin luvata, ettei se ihan helpolla parane ja joskus jopa pahenee, jos ei itse lähde tietoisesti piirrettään muokkaamaan.

Lyöminen, hmmmm, sitä ei tarvitse hyväksyä, mutta niin voi tapahtua vain kerran ja jää siihen tai sitten se vain pahenee. Joten siinäkin asiassa sinun pitäisi tuntea exääsi tarkemmin ja muistella yhteistä aikaanne olisiko hän kenties huitonut muita? Hoitaako hän muiden ihmisten kanssa asioita lyömällä?

Jokaisella suhteella on tulevaisuus, jos vain haluaa. Mutta kuukaudessa ei ketään unohdeta, joten jos nyt koet ettet jaksa syttyä uusista ihmisistä kertoo se myös siitä, että osaat tuntea ja olet normaali ihminen. Päätön juokseminen uuteen suhteeseen olisi vain pakenemista asioista, jotka sinun pitää nyt osata miettiä.

Onnea ajatustyölle. Mieti tosiaan tarkkaan ja ajan kanssa.

Äänestä

Suhteellaanne ei ole tulevaisuutta, koska sinä hyppäät liian helposti toiseen sänkyyn.

Ihan puistattaa, että 2,5 vuoden suhteen jälkeen sinulla on ollut kuukauden sisään miehiä oikein monikossa. Huh huh.

Jos oikeasti rakastaa, ei edes yritä hakea korvikkeita. Vaivaako edes huono omatunto?

Äänestä
  • Kai sitä nyt ihminen saa sinkkuna tehdä mitä vaan haluaa?
    Ja parempi se on tehdä sinkkuna kuin suhtten aikana.

    Äänestä

Muijat on just tollasii. Heti kun menee poikki
niin pitää olla ekan kuukauden aikana monta uutta "poikaystävää".Mahtaa olla huorahtava olo

Äänestä
  • Siis miksei sais olla?
    Ei kai sitä nyt kukaan kieltäydy sinkkuna, jos tulee treffi kutsuja. Kaikkea pitää kokeilla eihän sitä koskaan teidä mitä löytää ;)
    Ja minusta on edelleenkin parempi seikkailla sinkkuna kuin varattuna.

    Äänestä

  • Blondi kirjoitti:

    Siis miksei sais olla?
    Ei kai sitä nyt kukaan kieltäydy sinkkuna, jos tulee treffi kutsuja. Kaikkea pitää kokeilla eihän sitä koskaan teidä mitä löytää ;)
    Ja minusta on edelleenkin parempi seikkailla sinkkuna kuin varattuna.

    Heh.. sun kirjoituksesta näkee hyvin syyn, miks on mustasukkaisuutta ja lyöntejä.

    Se mies teki oikein kun jätti sut.
    Kukaan ei halua naista joka koko ajan kyttää muita miehiä ja teitä riittää, usko pois.

    Horoja riittää.

    Äänestä

  • heh kirjoitti:

    Heh.. sun kirjoituksesta näkee hyvin syyn, miks on mustasukkaisuutta ja lyöntejä.

    Se mies teki oikein kun jätti sut.
    Kukaan ei halua naista joka koko ajan kyttää muita miehiä ja teitä riittää, usko pois.

    Horoja riittää.

    Ensinnäkkin se mies ei jättänyt mua, vaan mä sen. Ja nyt se itkee mua takaisin.

    Äänestä

Juuh.. No mitä tähän sun viestiin ja kaikkien muiden vastauksiin tulee niin:

* Ihan oikeassa olet, että parempi se on sinkkuna kokeilla kun varattuna.
* Mutta sitä en tajua, että olet jo kk aikana eron jälkeen kokeillut kaikkea uutta.
* Ja sitten sellanen tiedoksi, että tietenkin sulla on oikeus kokeiluihin, että ei se susta mitenkään huorahtavaa yms. tee, ei tod!
* Kaikilla ei ole ns. eron jälkeistä suruahdistusta ole, mulla se kesti aikoinaan edellisen poikaystäväni eron jälkeen n. vuoden. Mielestäni on hienoa, jos selviää vähemmällä parkumisella.. Itse en moiseen pystyisi..

Että sellasta.. Mutta mun mielestä on aivan törkeetä alkaa yleistämään (kuten yksi viestiisi vastanneista), että sellasia ne naiset on, että heti hyppää toiseen sänkyyn kun yhden kanssa lopettaa.. *Pudistelee päätään..* Kyllä on paljon miehiäkin (kuten ex:ni) jotka harrastaa ihan samaa toimintaa eron jälkeen..

Ja sit vielä itse sun ongelmaasi:

On todellakin väärin, että ex:si löi sua, sitä ei edes saisi itse hyväksyä. Mutta jos uskot siihen, että se lyöminen olisi todella ollut ainoa kerta ja yhä tunnet vahvasti ex:si kohtaan niin uskon, että teillä voisi vielä olla tulevaisuutta.

Jos ihminen tarpeeksi uskoo itseensä ja asiaan jonka haluaa toteutuvan -> se toteutuu. Helppoa se ei aina ole, mutta ei mahdotonta selvittää.

Tsemppiä kaikille vastaukseni lukijoille ja hyvät kesät! =)

Äänestä
  • ...että kun nainen harrastaa seksiä pian suhteen jälkeen, saa "horon" leiman. Kun mies tekee samaa, se on ihan oikeutettua sillä onhan hän sinkku...

    Äänestä

  • Ihmettelen kirjoitti:

    ...että kun nainen harrastaa seksiä pian suhteen jälkeen, saa "horon" leiman. Kun mies tekee samaa, se on ihan oikeutettua sillä onhan hän sinkku...

    Kerrankin joku puhuu totta!!
    Toi sama asia pätee aina naisten ja miesten keskuudessa. Mies saa tahdä mitä vaan leimaantumatta, mutta nainen leimataan heti.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Blondi kirjoitti:

Ajattelin kysellä teidän kokemuksia tällaisesä asiasta.
Meillä meni exän kanssa poikki n. kuukausi sitten hänen mustasukkaisuuden takia. Olimme yhdessä 2,5 vuotta. Ja tässä välissä hän teki jopa sellaisen virheen jota en mieheltä sulata. Hän löi minua.
Mutta kuitenkin nyt hän haluaisi minut takaisin ja minä hänet.
Tiedän, että hän ei ole muuttunut.
Mutta voisiko suhteellamme silti olla tulevaisuus?
Olen kovasti yrittänyt päästä hänestä yli. On minulla ollut muita miehiäkin tässä kuukauden sisällä, mutta kukaan ei sytytä. Minä rakastan aina vaan häntä. Tämä on silti vaikea päätös.
Kertokaa kokemuksia kuinka teille on käynyt exän kanssa?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu