Jumalanpalvelukset kuin hautajaiset!

Kävin rippikoulun, taikka leirin, n. 15 vuotta sitten. Siihen kuului muutamassa jumalanpalveluksessa käynti. Havaintojani: 1) Tunnelma oli täysin iloton ihan kuin olisi ollut jonkun hautaansiunaaminen. 2) Kirkossa vain vähän ihmisiä, joista suurin osa oli pukeutuneina tummiin vaatteisiin. 3) Kukaan ei näyttänyt nauttivan tilaisuudesta.

Olen nähnyt televisiosta amerikkalaisia jumalanpalveluksia, joissa tunnelma on positiivinen siis iloinen. Ihmiset laulavat, mutta eivät suruvirsiä, vaan esim. negrospirituaaleja. Ihmiset ovat iloisia. He näyttävät siltä, että jumalan sana on iloinen asia. Kirkot ovat täynnä ihmisiä.

Huomasin pian etteivät evankelis-luterilaiset jumalanpalvelukset ole minua varten. Saman huomion tehnyt 97 % kirkollisveronmaksajista, kun äänestävät sunnuntaiaamuisin jaloillaan ja jättävät viikottaiset hautaansiunajaiset väliin. Ilmeisesti kirkon tavoitteena ei ole heidän houkuttelemisensa kirkkoihin. Onhan se 3 % kirkon penkeillä tyhjää parempi.
3181
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

No suomalaisethan ovatkin jenkkeihin verrattuna juroa ja hiljaista kansaa.

Perinteisestihän kirkko on kieltänyt kaiken kivan elämässä ettei se veisi ajatuksia pois uskonnosta.

On suorastaan syntiä nauttia elämästä! Vanhat suomalaiset sananlaskut "vaatimattomuus kaunistaa" ja "kel onni on se onnen kätkeköön" tulevat varmaan kirkonpiireistä.

Äänestä
  • Olen kiinnittänyt huomiota samaan asiaan.
    On toki tärkeää muistaa miten tärkeä asia synnintunto on, mutta ihan yhtä tärkeää on luottaa Jumalan armoon ja kiittää siitä.

    Oletko koskaan käynyt Helluntailaisten kokouksissa? Siellä lauletaan, nauretaan, tanssitaan ja lauletaan kädet pystyssä.
    Kait suurin huolenaihe tässä on se, että se ilo ei olisi esittämistä tai tulisi muista ihmisistä vaan oikeasti Jeesuksesta. Mutta siihenhän me voidaan jokainen itse vaikuttaa suuntaamalla katse ja mieli vain sinne ylös...


    Oikein kaunista joulunaikaa ja toivottavasti sinä (ja minäkin) löydät oman paikkasi!

    Äänestä

  • Heiduli kirjoitti:

    Olen kiinnittänyt huomiota samaan asiaan.
    On toki tärkeää muistaa miten tärkeä asia synnintunto on, mutta ihan yhtä tärkeää on luottaa Jumalan armoon ja kiittää siitä.

    Oletko koskaan käynyt Helluntailaisten kokouksissa? Siellä lauletaan, nauretaan, tanssitaan ja lauletaan kädet pystyssä.
    Kait suurin huolenaihe tässä on se, että se ilo ei olisi esittämistä tai tulisi muista ihmisistä vaan oikeasti Jeesuksesta. Mutta siihenhän me voidaan jokainen itse vaikuttaa suuntaamalla katse ja mieli vain sinne ylös...


    Oikein kaunista joulunaikaa ja toivottavasti sinä (ja minäkin) löydät oman paikkasi!

    "Kait suurin huolenaihe tässä on se, että se ilo ei olisi esittämistä tai tulisi muista ihmisistä vaan oikeasti Jeesuksesta."

    Kylläpä onkin vaikeaa tämä elämä, kun joutuu nauruaankin pidättelemään, jos se vaikka vahingossa onkin IHMISEN aiheuttama tunteenpurkaus! Mitä ihmeen vikaa on ilossa ja naurussa vaikka olisi minkä aiheuttama, jos sillä saa hyvän mielen itselleen?!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Ei kiitos! :( kirjoitti:

Kävin rippikoulun, taikka leirin, n. 15 vuotta sitten. Siihen kuului muutamassa jumalanpalveluksessa käynti. Havaintojani: 1) Tunnelma oli täysin iloton ihan kuin olisi ollut jonkun hautaansiunaaminen. 2) Kirkossa vain vähän ihmisiä, joista suurin osa oli pukeutuneina tummiin vaatteisiin. 3) Kukaan ei näyttänyt nauttivan tilaisuudesta.

Olen nähnyt televisiosta amerikkalaisia jumalanpalveluksia, joissa tunnelma on positiivinen siis iloinen. Ihmiset laulavat, mutta eivät suruvirsiä, vaan esim. negrospirituaaleja. Ihmiset ovat iloisia. He näyttävät siltä, että jumalan sana on iloinen asia. Kirkot ovat täynnä ihmisiä.

Huomasin pian etteivät evankelis-luterilaiset jumalanpalvelukset ole minua varten. Saman huomion tehnyt 97 % kirkollisveronmaksajista, kun äänestävät sunnuntaiaamuisin jaloillaan ja jättävät viikottaiset hautaansiunajaiset väliin. Ilmeisesti kirkon tavoitteena ei ole heidän houkuttelemisensa kirkkoihin. Onhan se 3 % kirkon penkeillä tyhjää parempi.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu