Hei.
Puolison tytär muutti jokin aika sitten meille toistaiseksi asumaan kun menetti jumalalle äitinsä.
alkutilanne oli että minä, lapseni ja mies, hänen tyttärensä oli viikonloput meillä. nyt asuu pysyvästi ja mistään ei saa enää puhua kun tytär on mennetänyt äitinsä/ kärsinyt paljon. (tyttö tirauttaa kyyneleen ja isi lupaa kuun taivaalta...
minun lapselleni äristään heti aamusta että suu kiinni ja ole kunnolla ja muista käytös eikä saa häiritä yms...
olemme luoneet neljästään säännöt, kuinka elää mutta isi antaa kaiken periksi kun vain vähän itketään... (kun on kärsinyt niiiiiin paljon)
Itse joudun käymään noin kerran-pari/kk lääkärissä kun on vatsan kanssa ongelmia, keväällä poistettiin kasvain ja uusi kavain löydetty mutta tarkkaa syytä kipuihin ei tiedetä...
Pelottaa olla yksin, mutta kotona ei voi puhua kun minun ongelma on pikkuasia ja tytär on kärsinyt paljon.
Ystävät asuvat toisella paikka kunnalla ja töissä puhutaan p....aaa kun olen usein lääkärissä/tutkimuksissa.. (ihan kuin se olisi lomaa/huvikseni olen poissa)
haen huomiota mutta minua vähätellään tai keskeytetään tai muuta. ja jos korotan ääneni, saan kuulla kuinka agressiivinen olen.
voimat alkaa loppua. en jaksa kauaa tätä..
rakkaus ei ole loppunut mutta voimat kyllä.
en enää osaa / tiedä kuinka saisin elämän normaaliksi. Tiedän että en ole väkivaltainen mutta en suostu siihen, että olen kynnysmatto/ruuanlaittaja/sängynlämmitin (jonka pitäisi osata kaikki maailman asennot ja haluta aina kun mies haluaa)
Puolison tytär muutti jokin aika sitten meille toistaiseksi asumaan kun menetti jumalalle äitinsä.
alkutilanne oli että minä, lapseni ja mies, hänen tyttärensä oli viikonloput meillä. nyt asuu pysyvästi ja mistään ei saa enää puhua kun tytär on mennetänyt äitinsä/ kärsinyt paljon. (tyttö tirauttaa kyyneleen ja isi lupaa kuun taivaalta...
minun lapselleni äristään heti aamusta että suu kiinni ja ole kunnolla ja muista käytös eikä saa häiritä yms...
olemme luoneet neljästään säännöt, kuinka elää mutta isi antaa kaiken periksi kun vain vähän itketään... (kun on kärsinyt niiiiiin paljon)
Itse joudun käymään noin kerran-pari/kk lääkärissä kun on vatsan kanssa ongelmia, keväällä poistettiin kasvain ja uusi kavain löydetty mutta tarkkaa syytä kipuihin ei tiedetä...
Pelottaa olla yksin, mutta kotona ei voi puhua kun minun ongelma on pikkuasia ja tytär on kärsinyt paljon.
Ystävät asuvat toisella paikka kunnalla ja töissä puhutaan p....aaa kun olen usein lääkärissä/tutkimuksissa.. (ihan kuin se olisi lomaa/huvikseni olen poissa)
haen huomiota mutta minua vähätellään tai keskeytetään tai muuta. ja jos korotan ääneni, saan kuulla kuinka agressiivinen olen.
voimat alkaa loppua. en jaksa kauaa tätä..
rakkaus ei ole loppunut mutta voimat kyllä.
en enää osaa / tiedä kuinka saisin elämän normaaliksi. Tiedän että en ole väkivaltainen mutta en suostu siihen, että olen kynnysmatto/ruuanlaittaja/sängynlämmitin (jonka pitäisi osata kaikki maailman asennot ja haluta aina kun mies haluaa)
Vastaukset 8
Vanhimmat
Sinulla saattaolla aivan vääränlaine uusioperhe. Tulistko millään toimeen omillasi, oman lapsesi
kanssa.
LÄhde (vaikka turvakotiin) ja jätä mies kipuilemaan tyttärensä kanssa maailman menoa.
Tsemppiä.
Kasva aikuiseksi, äläkä koko ajan ole valmiudessa kaataa "asioitasi/murheitasi" toisten niskaan, ja vielä lapsen joka on menettänyt äitinsä.
Kuules, minullakin on kasvaimia, ei se elämä siihen lopu, vain taistelu alkaa. (äitinikin kuoli hiljan, muttei siitä huolimatta ole käynyt mielessä muita syyttää näistä vastoinkäymisistä.)
Työpaikka ei ole oikea paikka henkilökohtaisille ongelmille, voi niistä mainita, mutta turha odottaa mitään niiden läpikäyntiä. Siitä syystä että ongelmia nyt on kaikilla. Et ole ainoa, vaikka niin tunnut luulevan. Itse sääli ei nyt auta. Sillä saa vain toisetkin suuttumaan.
Ole tyytyväinen että vielä kelpaat sängynlämmittimeksi, sillä ainakaan moni mies ei tollaiseen ruikuttajaan koskisi pitkällä tikullakaan. Seksikin kuulostaa monipuoliselta.
Jos oikein ajattelet, sinulla on monta hyvää syytä olla onnellinen, mies, työ, terve tytär, koti, joulukin on ovella. Ajatteles niinpäin.
Minultakin löydettiin kolme kasvainta viimevuonna. Ja se oli kova juttu jonkin aikaa, (sitten tulin raskaaksi siihen päälle, se oli huomattavasti kovempi juttu siihen päälle.) Nyt kun lapsi on syntynyt, sitä alkuperäistä juttua on vaikeaa muistaa edes päivittäin, kun se jää kaiken hyvän jalkoihin niin tehokkaasti. (ei se silti ole vielä kadonnut minnekkään)
tätä tekstiäsi..
"olemme luoneet neljästään säännöt, kuinka elää mutta isi antaa kaiken periksi kun vain vähän itketään... (kun on kärsinyt niiiiiin paljon)"
Kai nyt ymmärrät että miehesi tytär on menettänyt oman äitinsä? Kuolema on lopullista.
Sinä purnaat omaa sairauttasi ja seksijuttujasi samassa yhteydessä. Yritä olla empaattinen ja moni asia helpottuu sinun elämässäsi.
Kuulostat hyvin paljon eräältä sukulaiseltani, joka on täysin kykenemätön tuntemaan empatiaa toista ihmistä kohtaan. Kun hänen miehensä sairastui, nainen mietti vain sitä miten oma kesäloma menee pilalle.
Perheenjäsenesi (sillä sitä tytär nyt on kun asuu teillä) on MENETTÄNYT OMAN ÄITINSÄ, ja sinä puhut halveksien hänen itkustaan ja surustaan. Häpeäisit. Mene itseesi edes kerran elämässäsi ja ymmärrä että muillakin kuin sinulla voi olla vaikeaa.
äiti todellakin elää, ei vain ole tässä maailmassa.. hän vain ei ole tällä hetkellä kykenevä huolehtimaan itsestään ja on vaaraksi itseleen...
väkivaltapalstalle. Sanot että sinua sanotaan agressiviseksi. Sanot ettet ole väkivaltainen, mutta et enää jaksa. Mihin viittaat tällä?
Minusta tyttären suru on enemmän kuin ymmärrettävää. Jos et sitä pysty ymmärtämään, kehotan sinua hakeutumaan hoitoon. Etenkin jos pelkäät tulevasi tässä tilanteessa aggressiviseksi.
lapsi on ok. en vain ymmärrä, miksi tilanne antaa mahdollisuuden unohtaa kaiken muun elämän ja parisuhteen lapsen takia. eikö normaali arki ja myös parisuhteen vahvistaminen luo turvaa lapselle. vai onko niin, että lapsen paras on kun on yksinhuoltajana. (joissain tapauksissa kyllä)
mutta olen pyrkinyt hoitamaan parisuhdetta niin, että on tasapuolista, vahvana tilanteessa kuin tilanteessa. mutta jos tällaisessa tilanteessa parisuhteella ei ole merkitystä niin milloin? vain sängyssäkö parisuhde merkitsee...??
Yritän pitää normaalia arkea, tavallisine sääntöineen ja kotiintuloaikoineen kasassa, mutta jos toinen antaa periksi siinä missä toinen kieltää ni eihän se ole tasapuolista.
mun puolesta voi keskustelun lopettaa,
sain muutaman rakentavan viestin joka sai taas asiat oikeisiin mittasuhteisiin.
asiat riitelee helposti, ja kun pitkään miettii yksin, eikä ole ketään kenelle puhua niin helposti tosiaankin asiat saa virheelliset mittasuhteet.
kiitos kuitenkin kaikille.
Pakko sanoa etten oikein ymmärrä sinua.
Valitettavasti lapsi on menettänyt äitinsä, joka pienelle ihmiselle todella suuri suru.
Myös sopeutuminen toisenlaiseen arkeen.
Jos et tunne kykeneväsi uusioperheen arkeen, sinun on parempi olla yksin.