siis mies tai nainen alkaa nykypäivänä olla jo siinä iässä, että parisuhde alkaa useimpia ahdistaa eikä osata enää elää toisen kanssa.
Siis tulee ero, jos siihen yhteiselämään päädytään.
Enne mentiin naimisiin nuorena ja pysyttiin aviossa.
Nykyisin ei ole mitään holttia, eli avioero on nykyisin melkein varma.
Lisääntyvät erot koko ajan, koska hyvin suuri osa menee avoliittoon ja ne päättyy melkein aina ja ikävintä on lasten kohtalo.
Siis tulee ero, jos siihen yhteiselämään päädytään.
Enne mentiin naimisiin nuorena ja pysyttiin aviossa.
Nykyisin ei ole mitään holttia, eli avioero on nykyisin melkein varma.
Lisääntyvät erot koko ajan, koska hyvin suuri osa menee avoliittoon ja ne päättyy melkein aina ja ikävintä on lasten kohtalo.
Vastaukset 4
Vanhimmat
ainakaan mulla ei ole. Mutta kun sitä oikeeta ei ole vain tullut vastaan,joka olisi koskettanut minua henkisesti ja fyysisesti niin paljon että suhteeseen olisin halunnut.Hmm..no tuota se vielä että, en oo kyllä etsinytkään, aktiivisesti.
itse kuvittelin, että sopivan miehen löydyttyä, perustamme perheen ja tuemme toisiamme kävi miten kävi. Toisin kävi: kahden lapsen, ja lukuisien elämänmuutosten myötä, mieheni jätti yllättäen meidät--en voinut koskaan kuvitella hänen tekevän sitä, koska olemme molemmat ns. eroperheestä, ja kuvittelin, että haluamme molemmat lapsillemme ehjän perheen- toisin kävi, ja jatkan elämääni yh-äitinä....kiitos siis luotettaville ihanille miehille!
Vaikkakin oon ,ainakin omasta mielestä normaali 36 vuotias mies,niin olen täysin samaa mieltä kommettisi kanssa,yleensä me miehet olemme sikoja,enkä ole edes feministi.
Itse olen jo kypsän ikäni takia(kai)oppinut mm. kunnioittamaan naisia.
Ymmärrän kyllä halun yleistää,itsestänikin on vastaavasti tullut naisten kanssa lähes kyynikko.
Silti mielestäni olisi hyvä uskoa ,että meille jokaiselle on se oikea tuolla jossakin,eikös vaan?
-The Jone-(ei nainen ,vaan mies(ehkä jopa raavaskin)
Mä ajattelin ihan samaa. Mä jäin sinkuksi -97 syyskuussa, ku silloista tyttöystävää alkoi seurustelu ahdistaa. Se suhde oli kai mullekin niin raskas, että päätin olla muutaman vuoden sinkkuna. Mutta kuinkas ollakaan, muutama vuosi venyi nyt jo kymmeneksi vuodeksi. Alussa sinkkuaika tuntui ihan kivalta, niinkuin aina. Tuli ne poikamiestavat takas. Kaikki voivat kuvitella mitä ne ovat. Kun mä olin ollu muutaman vuoden sinkkuna, niin yksinolo alkoi jo ahdistaa. Ei se ahdistus jatkuvaa ole, mutta rasittavaa kyllä. Mulle se tulee tasaisin väliajoin, ja yleensä Joulun alla. Nyt se tuli kyllä jo aikaisemmin. Nyt tätä on kestänyt jo lähes kuukauden, ja todennäköisesti se vaan pahenee Joulun lähestyessä. Toisinaan tuntuu, että ahdistaa, kun on ihmisiä edes lähellä, ja toisinaan ahdistaa se yksinolo.
Mulle on muutama tuttu, ja sukulainen sanoneet, että ei mun elämään muka sovi nainen. Mutta mä oon siitä eri mieltä, vaikka joskus on ihan kiva olla yksin. Toisinaan taas tulee ns. sitoutumiskammo. Tässä on vuosien mittaan tullut muutama takaisku ihmissuhteissa.