Yhtenäiselle Venäjälle yhä lisää ääniä

Yhtenäiselle Venäjälle yhä lisää ääniä

Osasto: Ulkomaat
Teksti: Juhani Urja
Päivitetty klo 10:34

(KREML) Yhtenäinen Venäjä -puolue saa edelleen uusia ääniä Venäjällä pidetyissä duumanvaaleissa. Alkujaan puolueen äänisaalis oli vajaat 65 prosenttia, mutta ovensuukyselyjen valossa vaikuttaa lähes varmalta, että luku nousee merkittävästi vielä ennen joulua.

Venäjän presidentti Vladimir Putin on torjunut epäilyt vaaleissa esiintyneestä vilpistä. Annetut äänet on häneen mukaansa tarkastettu monta kertaa. Tähän on venäläisten asiantuntijoiden mukaan ollut hyvin aikaa, sillä merkittävä osa Yhtenäisen Venäjän saamista äänistä on annettu jo vuosina 1924-1953.

Pääministeri Matti Vanhasen mukaan vaalien tulos on vahva näyttö Putinin linjan kannatuksesta Venäjällä. Hänen mukaansa demokratian kannalta on erityisen ilahduttavaa, että äänestysvilkkaus vaaleissa vaikuttaa nousevan reilusti yli sadan prosentin. Tähän suuntaan Vanhanen toivoisi myös suomalaisen demokratian kulkevan.
075
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


P. I. Eru kirjoitti:

Yhtenäiselle Venäjälle yhä lisää ääniä

Osasto: Ulkomaat
Teksti: Juhani Urja
Päivitetty klo 10:34

(KREML) Yhtenäinen Venäjä -puolue saa edelleen uusia ääniä Venäjällä pidetyissä duumanvaaleissa. Alkujaan puolueen äänisaalis oli vajaat 65 prosenttia, mutta ovensuukyselyjen valossa vaikuttaa lähes varmalta, että luku nousee merkittävästi vielä ennen joulua.

Venäjän presidentti Vladimir Putin on torjunut epäilyt vaaleissa esiintyneestä vilpistä. Annetut äänet on häneen mukaansa tarkastettu monta kertaa. Tähän on venäläisten asiantuntijoiden mukaan ollut hyvin aikaa, sillä merkittävä osa Yhtenäisen Venäjän saamista äänistä on annettu jo vuosina 1924-1953.

Pääministeri Matti Vanhasen mukaan vaalien tulos on vahva näyttö Putinin linjan kannatuksesta Venäjällä. Hänen mukaansa demokratian kannalta on erityisen ilahduttavaa, että äänestysvilkkaus vaaleissa vaikuttaa nousevan reilusti yli sadan prosentin. Tähän suuntaan Vanhanen toivoisi myös suomalaisen demokratian kulkevan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu