RAKAS JUSU

En tiedä miksi kirjoitan tänne, ehkä siksi että toivon että sinä luet tämän. Tiedän että olen se nainen joka saa monen ihmisen niskakarvat pystyyn...
Elämäni lyhyesti; ihastuin naapurin poikaan jo 12 vuotiaana. Seurusteltiin ja rakastuttiin. Mentiin kihloihin, saatiin 1.lapsi, mentiin naimisiin, saatiin 2.lapsi. Ostetiin talo, auto ja koira. Kaikki niin kuin elokuvissa. Paitsi että olin henkisesti aina yksin, mieheni matkusti paljon ja oli työnarkomaani. Armeija aikana mieheni itsenäistyi ja itseköityi niin paljon että emme enään löytäneet samaa säveltä. Minä elin kodille ja lapsille ja toimin myös miehelleni äitinä. Seksi oli pakollinen paha. Aloitimme seksin hyvin nuorina ja olimme toistemme ainoat seksi kumppanit. Seksi rutinoitui lasten ja ajan myötä. Omaa tyhmyyttämme tietysti. Emme käyneet koskaan missään yhdessä. Valitin miehelleni huonosta elämän tilanteestamme, mutta silloin hän ei nähnyt siinä mitään vikaa. Arki toimi ja palvelut pelasi. En koskaan ajatellutkaan muita miehiä, kävin hyvin vähän ulkona kavereiden kanssa.
Yhtenä päivänä töissä törmäsin mieheen jonka olin tuntenut jo jonkin aikaa... RAKASTUIN!! Voi helvetti minkä tein. Mieheni huomasi minussa muutoksi, rupesin salaa tapaamaan tätä miestä. Hänkin oli silloin vielä varattu. Ajattelin mielessäni että en halua loukata miestäni ja että tämä ihastus menee kohta ohi. Selitin itselleni että minulla varmaan on jokin juoksuaika tai 30-villitys joka tulee kaikille, kyllä tämä tästä tasaantuu. Aikaa kului kuukausia eläen kakasoiselämää. Se oli raskasta aikaa kaikille. Sitten kerran tunnustin että olen pettänyt miestäni ja haluan erota. En edes itse muista miten kaikki oikein eteni koska elin täydessä valheessa.
Kun sitten kerroimme lapsille että me eroamme silloin kaikkien maailma romahti. En silloin ymmärtänyt millaista tuhoa saan aikaan oman ihastumiseni takia. Tuhosin perheeni! Olen edelleen yhdessä tämän rakkauteni kanssa, mutta kaikki on niin vaikeaa. Hänenkin ero edellistä naisesta oli todella vaikeaa.
Meillä molemmilla on lapsia ja mustasukkaisuus ja katkeruus on arkipäivää lapsilla.
En edes enään tiedä mikä olisi ollut parasta. Jos en olisi koskaan törmännyt tähän uuteen mieheeni, niin olisiko perheemme vielä kasassa? Olisiko se vain ollut ajan kysynmys kun se olisi kuitenkin tapahtunut.
Minä elin koko ajan tätä päivää, ex mieheni eli sitä aikaa kun lapset ovat isoja ja meillä on vain toisemme, rahaa ja aikaa. En jaksanut odottaa sitä kaipasin rakkautta ja hellyyttä. Uskon että ex mieheni olisi sitä minulle antanut niin paljon kun tarvitsin, mutta jotenkin se ei silloin tunutun hyvältä. Nyt oikeasti KADUN!! Tiedän että moni nyt ajattelee että ihan oikein minulle että kärsin, mutta nyt olen tajunnut että minun olisi pitänyt peittää oma itsekyyteni ja omat tarpeeni ja laittaa perhe etusijalle. Etenkin lapset. Olisisn aikuisena voinut kestää paskaa suhdetta tai käyttää vähän energiaa parisuhteeseen ja saada perhe pysymään kasassa. Ennen en osannut nauttia seksistä vaikka ex mieheni oli hyvä siinä. Nykyään rakastan rakastelua ja voisin tehdä sitä vaikka useita kertoja päivässä. Jos seksi olisi toiminut edellisessä suhteessaamme, meillä ei olisi ollut niin paljon ongelmia ja me emme olisi eronneet.
Jos saisin aikaa takaisin päin vaikka vuoden tekisin monta asiaa toisin ja meillä voisi olla tällä hetkellä hyvä tulevaisuus perheenä. Mutta näin se vaan on että kalliisti pitää elämän opetuksista maksaa ja korjata ei pysty rikottuja ihmisiä.
Jos nyt justus rakas luet tätä, niin pyydän sinulta nöyrästi anteeksi, olen niin pahoillani että sitä en voi sanoin kuvailla. Minulla on sinua ja meidän perhettä kovasti ikävä. Rakastan edelleen sinua. Ota meidät takaisin!!!
0401
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta

IKÄVÄ kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu