Meinasin ensin laittaa tän tuohon "Naisille kyssäri" aloitukseen, mutta laitetaanpas nyt kuitenkin ihan omaan osioonsa. Puhetta kun oli noista miesten haluamisista ja ei haluamisista.
Kun mulla kokemusta eräästä miehestä, jolle toisinaan humalaspäissään kävi hassusti ettei pystynytkään tosi toimiin. Ymmärrän tämän kyllä, ja sanoi että ei johdu minusta, ja senkin uskon vaikka ehkä hetkellisesti tämä kävi, ja käy, mielessä silti. Mutta mitäs hittiä sitten semmoisessa tilanteessa pitäis aatella kun esim. aamulla mies olisi valmiina noin niinkun fyysisesti, mutta torjuu lähetymisen? Onko se sitten vaan sitä ettei oikeasti kyseistä naista
halua?
Kyseessä kuitenkin juttu missä tapaamisia ollut useita, toisinaan tehty asioita enemmän humalassa, toisinaan vähemmän humalassa, toisinaan illalla ja toisinaan aamulla. Ja muutamaan otteeseen kävi tämmöinen "torjuminen" aamulla, ei siis lähtenyt leikkiin mukaan. Sekin on hassua miten loukkaavalta se tuntui, kun on sitä nyt joskus tullut itsekin ihmisiä torjuttua mutta se että mies torjuu naisen tuntuu äärettömän loukkaavalta :P kertoo kyllä jotain piintyneistä mielikuvista miehistä. Koska "ainahan ne haluaa" :P
Ja juttu siis luonteeltaan sellainen että molemmille tiedossa ettei mistään vakavammasta ole kyse. Mutta kyllä tuo niin vaan tuppaa hävettämään että itse ollut innokas ja toinen vaan ei tahdokaan.
Että tämmönen pähkinä näin maanantaille :)

Vastaukset 9
Vanhimmat
oli aamulla pakottava tarve päästä vessaan...
Silloin varmasti torjuukin toisen.:)
täytyy sanoa että tää tuli mullakin mieleen :D onks tää nyt sit joku naisten logiikka juttu :D
kuitenkin melko yleistä, et heräämisen jälkeen melko usein tarvii aika pian päästä vessaan. Kai se on ihan yhtä yleistä sekä naisella että miehellä.
En tiedä, olisko se naisen logiikkaa vai realismia.:)
Aamuseisokki on normaalia ja yleistä, sillä ei ole mitään tekemistä halujen kanssa.
Kuka oikeasti jaksaa aamulla?
M48
että jos kyse on satunnaisista kerroista niin käyttää tilaisuuden hyväkseen.. tai niin ainakin itte aattelee :P ja kyllä se silloin aamullakin jaksoi toisinaan :P
oonko mä nyt sit vaanollu ihan hakoteillä tässä miesten aivoituksissa :O
Aamuseisokissa ei olekaan kyse aivoituksista vaan fyysisestä ominaisuudesta, josta ei voi päätellä mitään miehen halukkuudesta.
Toisaalta, kyllä satunnaisen kumppanin kanssa tai ensihuumassa pitäisi jaksaa aamullakin.
No ku sitä minäkin aattelin, et luulis kelpaavan. Ja ollaan tunnettu kyseisen tyypin kanssa kauan, ja harrastamista jatkettu jonkin aikaa ettei ois pitäny olla yllätys kuka siinä vierellä on aamulla.
Mut meinaako se sitten sitä että se oli sitte musta johtuvaa ettei huvittanu..
kun sinulle selitetään.
Aamuseisokki on joka ukolla, jolla peli toimii fyysisesti normaalisti. Sillä ei vaan välttämättä ole mitään tekemistä seksin haluamisen kanssa. Aamurunkkauskaan ei tunnu juuri miltään, vaikka fyysisesti kaikki toimii. Ja vaikka mies herää yksin, niin aamuseisokki tulee. Seksi ei silti käy mielessäkään.
Joskus tuollainen aamuinen erä on tullut otettua edellisiltana tavatun tuttavuuden kanssa, mutta useimmiten vain siitä syystä, että on tiennyt sen olevan viimeinen mahdollisuus ko. naisen kanssa. Pikkuisen pakkopullaakin on joskus tullut syötyä naisen aloitteesta.
Jos se hoitosi tietää, että sinuun saa kontaktia otollisemmallakin hetkellä myöhemmin, niin ei se ala mitään pakotettuja eriä ottamaan.
Ei kait se vielä niin epätoivoinen (ja huonosti toimiva) mies ole, että joka ikinen elonpilkahdus alakerrassa on pakko käyttää hyväksi?
Aamuseisokilla ei ole mitään tekemistä sen kanssa haluaako seksiä. Aikaisin aamulla on yleensä aika pihalla noin yleisesti ottaen, joten on erittäin ymmärrettävää ettei tee mieli. Ja kuten jo aiemmin tässä keskustelussa spekuloitiin, aamuseisokkiin oikeasti liittyy kovakin kusihätä yleensä, mikä viellä varmastikkin vähentää haluja.