Onko täällä ketään, jotka elävät itsellistä elämää ilman appivanhempia tai muita sukulaisia jotka ovat teitä piinananneet tarpeeksi olette tavallaan päättänyt lopettaa yhteydenpidon erimielisyyksistä ja jatkuvista riidoista johtuen?
Minä ja mieheni olemme niin tehneet emmekä kadu sitä päivääkään. Alkoi tulla mitta täyteen.
Kerron nyt hieman taustaa joka johti tähän meidän tilanteeseen:
Kaikenmaailman kieroiluja ja muuta vihanilmauksia miehen suvun puolelta tuli jatkuvasti ja eniten se kohdistui minuun joka en kai ollut alun alkaenkaan suosittu miniäehdokas ja asiat paheni vain naimisiin menon jälkeen.
Nyt sitten tässä jokin aika sitten saimme asioista tarpeeksi koska sovinto ei ollut enää mahdollinen koska näköjään aiemmatkin sovinnot oli vain näennäisiä ja vihaa pidettiin yllä silti. Sen totuuden sitten sain kuulla omalta äidiltäni jolle se anoppi oli asiat huutanut. Kaikki oli vain turhaa että yritimme olla väleisssä tämän kahden vuoden ajan mitä tämä pahin riita oli kestänyt tai oli kai sitä vihaa ollut jo meidän alkuajoista lähtien.
Niin että anoppi se halusi myrkyttää meidän suhteen ja myös välini omiin vanhempiini haukkumalla minut ylimpään kiroukseen.
Nyt saa sitten elää myös ilman nuorimpaa poikaansa koko joulun ja elämänsä. Myrkky osui lopulta häneen itseensä. Taitaa olla nyt oikein mielissään kun ei olla oltu tekemisissä pian 3 kuukauteen.
Minä ja mieheni olemme niin tehneet emmekä kadu sitä päivääkään. Alkoi tulla mitta täyteen.
Kerron nyt hieman taustaa joka johti tähän meidän tilanteeseen:
Kaikenmaailman kieroiluja ja muuta vihanilmauksia miehen suvun puolelta tuli jatkuvasti ja eniten se kohdistui minuun joka en kai ollut alun alkaenkaan suosittu miniäehdokas ja asiat paheni vain naimisiin menon jälkeen.
Nyt sitten tässä jokin aika sitten saimme asioista tarpeeksi koska sovinto ei ollut enää mahdollinen koska näköjään aiemmatkin sovinnot oli vain näennäisiä ja vihaa pidettiin yllä silti. Sen totuuden sitten sain kuulla omalta äidiltäni jolle se anoppi oli asiat huutanut. Kaikki oli vain turhaa että yritimme olla väleisssä tämän kahden vuoden ajan mitä tämä pahin riita oli kestänyt tai oli kai sitä vihaa ollut jo meidän alkuajoista lähtien.
Niin että anoppi se halusi myrkyttää meidän suhteen ja myös välini omiin vanhempiini haukkumalla minut ylimpään kiroukseen.
Nyt saa sitten elää myös ilman nuorimpaa poikaansa koko joulun ja elämänsä. Myrkky osui lopulta häneen itseensä. Taitaa olla nyt oikein mielissään kun ei olla oltu tekemisissä pian 3 kuukauteen.
Vastaukset 14
Vanhimmat
olet täysin syytön tuohon kaikkeen, niinkuin miniät tuppaavat olemaan.
Kauan ei tule liittosi kestämään, jos pakotat miehen hulkäämään sukunsa sinun takiasi.
Toivottavasti teillä ei ole lapsia kärsimässä tuosta vihanpidostasi.
Kuka tässä nyt on minun vihanpidosta sanonut? Ehkä luit väärin. Enemmän oli kyse minuun kohdistuvasta vihanpidosta joka jatkui pitkään. Ja toiseksi jos estäisin miestäni menemästä se ei onnnistu koska se on hänen oma päätös. Hän rakastaa minua. Olisi jo lähtenyt jos ei rakasta.
Anoppiako tässä suojellaan?
Meillä on ollut itsellinen elämä jo vuoden verran, ilman anoppia ja appia. Vihanpitoa ollut minua kohtaan jatkuvalla syötöllä. En jaksanut enää, ei jaksanut mieheni, emme ole olleet yhteydessä ja elämä on ollut ihanaa. Kukaan ei tule kotiini huutamaan turhista vaan saamme elää rauhallista perhe-elämää.
Mielestäni en ole vihaa lietsonut. Ymmärsin, että rauhallisuuteni ja ystävällisyys kaikkia ihmisiä kohtaan sai anopin raivoihin. Anopilla on kränää kaikkien kanssa. Mutta vastaan olisin saanut laittaa kyllä aiemmin. En vain osannut, olen ollut aina kiltti tyttö toisia kohtaan. Anoppi oli uusi vihamielinen tuttavuus. En tiennyt sellaisia ihmisiä olevankaan, en osannut olla samanlainen häntä kohtaan. Nielin kaiken. Yritin keskustella asiat, mutta se ei kelvannut.
Mutta siis, erossa ollaan anopin ja apen kanssa ja SE ON MAHTAVAA!
Näitä juttuja on sinänsä hiukan koomista lukea, että täällä aina
vika on täysin toisessa osapuolessa ja jokainen on aina itse täysin
syytön kaikkeen. Toinen osapuoli on aina täysi hirviä ja itse
ollaan oikeita enkeleitä. Harvoin se ihan niin menee, vaan kyllä
itsessäkin yleensä sentään jotain vikaa on. Omia virheitä ja
omaa käytöstä ei tietysti näe aina samalla tavalla kuin toiset
sen näkevät.
Kyllä teilläkin varmaan anoppi on se suurin syyllinen tilanteeseen,
mutta todella vaikea uskoa, ettet sinä itse olisi asiaaan mitenkään
vaikuttanut..?
Juu, se varaushan näissä jutuissa on aina pidettävä mielessä, että kuulee vain toisen osapuolen näkemyksen.
Kokemukseni mukaan melko moni jättää jonkin keskeisen asian palstoilla sanomatta.
Pitkässä keskustelussa saattaa vasta viimeisessä viestissä tulla esiin se varsinainen pojo.
miehen ja koko perheen olo ja elo helpottui, kun pisti välit vanhempiinsa poikki. Eii se helppo ratkaisu ollut, mutta paras mahdollinen. Ei kukaan normaali mies vaimonsa käskystä pistä vanhempiensa kanssa välejä poikki, syy on muualla.
vaimoilla on kyllä aseet miestä vastaan määräämään vaikka suvun hylkäämisestä. Heidän ei tarvitse kuin kiristää ja pihdata ja mies alistuu perhesovun säilyttämisen takia ja kärsii hiljaa itse.
Ja vaimot eivät kaihda keinoja jos tahtovat anopistaan eroon.
enää ole kyse normaalista parisuhteesta, jos toinen osapuoli kiristää. Miksi kukaan jäisi sellaiseen suhteeseen, ainakaan jos ihan terve päästään?
Omalta kohdaltani voin sanoa, että ajattelen tosi myötätunnolla näitä kaikkia, jotka ovat vääryyttä kokeneet. Omasta mielestään, ja omasta puolestaanhan jokainen kokemuksiaan kertoo. Itsekin olin aluksi tyytyväinen miehen vanhempiin, olin myönteinen ja yhteistyöhaluinen. Niinpä. Vanhukset luulivatkin saaneensa minusta piian. Haluan kuitenkin olla itsenäinen ja elää omaa perhe-elämää. Ei aikuisten lasten puolisoineen kuulu elää äitiesä/isiensä ehdoilla ja sääntöjen mukaan. Oma elämä, jokaisen oikeus. Ilman pahaa mieltä ja syyllisyyden tunteita siitä, että voi voi, kun tuli jollekin paha mieli, kun en tanssinut pillin mukaan.
Kun huomasin puolison äidin loukkaantuvan ja kiusaavan (sanallista keljuilua, piikittelyä pikku asioista), katsoin pitkään peiliin ja mietin, olenko ihan väärässä jos elän elämääni tavallani. Tulin siihen tulokseen, ettei minun tarvitse anopin mieliksi toimia. Hänen mielestään olin syyllinen johonkin (tottelematon), mtta valitsin vain tieni, sen saa valita. Anopeilla on oltava omat elämänsä, jatkakoon niitä. Ei tarvi tunkea "uudelle kierrokselle" lasten elämää sotkemaan. Siis jos ei osaa käyttäytyä. Kyllä ihaniakin ihmisiä vielä on.
Siis tottahan huonoihin väleihin tarvitaan aina kaksi ihmistä mutta uskonkin että minun ja alkuperäisen kirjoittajan synti ja vika on ollut liiallinen kiltteys mutta turhasta suuttumisesta minua ei voi kutsua, minun anoppini saattaa päästää suustaan mitä sattuu siis ihan mitä sattuu samoin appi. Sitten he esittävät muille ihmisille niin fiksuja,hillittyjä ja asiallisia. He ovat siis tekopyhiä. Leikkivät ja kuvittelevat olevansa muita parempia ihmisiä.
Anoppi raukka ei tajua että sivistyneisyyteen ja hienouteen tarvitaan paljon enemmän kuin rahaa ja siisti koti. Anopin käyttäytymisestä huomaa että on moukka.
Appi tunnetaan työpaikallaan ja tuttujen kesken hiljaisena,kilttinä ja hillittynä miehenä mutta todellisuudessa on ilkeä, ivallinen ja todella törkeäkäytöksinen. Joskus haluttaisi kertoa totuus hänestäkin mutta en alennu anoppini tasolle. Hän on nimittäin haukkunut koko suvulleen ja mieheni toiselta sukulaiselta sain kuulla että anoppini oli levittänyt huhua että mieheni ei ole esikoisemme isä. Silloin meinasin nostaa kunnianloukkaussyytteen muttá todistaja ei uskaltanut käydä anoppiani vastaan.
Jotenkin säälin anoppiani, hänen oma elämänsä ei mene hyvin, hänellä pitää olla aina tiptop koti ja lapsille uhrannut kaiken aikoinaan eli hän on varmaan uupunutkin ihminen, töissä tekee pitkiä päiviä, hän on köyhästä kodista, hänen veljet on alkoholisteja ja väkivaltaisia, hänen oma anoppi on inhonnut häntä, hänellä jäi koulut kesken aikoinaan, sai ensimmäisen lapsen tosi nuorena jne... eli hänen täytyy pitää kulissit pystyssä keinolla millä hyvänsä ja kaikki pitää näyttää ulkoisesti hyvältä, hänellä on ikään kuin jonkinlainen naamio kasvoillaan.
Hän tuntuu minun silmissä superihmiseltä,yliinhimiseltä ja täydelliseltä äidiltä ja vaimolta. Mutta silti en kadehdi hänen elämäänsä koska hän ei tiedä mitä on ilo,nauru,huumori ja rentous. Hänen huumorinsa on muiden ihmisten pilkkaamista ja naureskelua. Hän nauttii kun muilla menee huonosti koska hänellä itselläänkin menee elämässä huonosti.
Hänen epävarmuutensa paistaa siinä että hänen pitää saada alistaa ihmisiä ´henkisesti ja muissakin asioissa se ilmenee.
Hän on kutonut miehnei vuosia sitten omaan verkkoonsa enkä usko että mieheni pääsee vasta pois siitä verkosta hänen kuolemansa jälkeen( mitä en tietenkään toivo) . Mieheni on myöntänyt että hänen äitillään on hänestä henkinen yliote.
En tiedä enää pätkääkään mitä teen appivanhempieni kanssa, olen tosi turhautunut,kyllästynyt ja väsynyt jatkuvaan arvosteluun,´haukkumiseen,pilkkaamiseen ja nälvimiseen. Joka vierailun itken ja tunnen itseni maan matoseksi.
Omaiset ja läheiset EIVÄT voi asua lähekkäin jokapäiväisessä yhteydessä toisiinsa.
Jokainen perhe elää ja asuu tavallaan. Harvat emännät hoitavat kotinsa piirulleen samalla tavalla. Arvot ja asenteet ovat jokaisella omat, eivät ne muutu toisen käskystä.
Miksi ihmiset eivät opi? Miksi eivät ymmärrä?
Pitäisi niiden aikuisten appivanhempien edes käsittää, että nuorten pitää opetella elämään keskenään, omassa kodissan, omien sääntöjensä ja tapojensa mukaan.
Miksi pitää asua lähekkäin ja kiusaantua sitten toisen perheen tavoista ja tottumuksista? Muuttakaa erilleen toisistanne. Älkää roikkuko toisissanne tuolla tavalla!
Kaikissa eläinlajeissa emot ajavat pentunsa pois ja käskevät heidän elää oman elämänsä. Ihminen on yksi eläinlajin edustaja, vaikka on sen unohtanut. Ihminen ei usko pentuihinsa, vaan kuvittelee jälkikasvunsa tarvitsevan apua hamaan vanhempien hautaan saakka.
Pennut puolestaan eivät uskalla itsenäistyä, vaan ottavat neuvoja ja ohjeita monta kymmentä vuotta vanhemmiltaan.
Kasvakaa aikuisiksi, kaikki!
Meillä tulee helmikuussa NELJÄ VUOTTA siitä kun viimeksi olemme olleet tekemisessä anopin kanssa. Varsinaisesti ei mitenkään pistetty välejä poikki, itse vain kyllästyneenä totesin lopettavani yhteydenpidon (siis aina MINÄ olin se joka otti yhteyttä) kun kerran meidän(ja varsinkin lasten!) elämä ei kiinnostanut isoäitiä. Samalla pääsin kertaheitolla eroon kaikesta paskapuheista yms. Päivääkään en ole katunut, anoppia ei yksinkertaisesti ole enään minulle olemassa. En aio mennä edes hautajisiin tulevaisuudessa, minulle hän kuoli jo ajat sitten... Välit miehen kanssa parani samalla. Ikinä en vaatinut häntä "hylkäämään" äitiään, itse hän teki ratkaisunsa,yhteydenpito on aina ollut heillä olematonta. Tiedän ettei anoppi pidä yhteyttä muihinkaan lapsiinsa, eipä ole tunkua vanhainkodissa hänen petinsä äärellä....
omaisista vanhainkodissa on, vaikka välit olisivat ihan normaalitkin.
Kyllä se niin on, että kunlapset ovat pieniä, isovanhemmat ovat tärkeitä hoitajia. Kun lukee näitä valituskuorolaisia, niin lähes aina uhkaillaan, että jos ei nyt apua tule, on turha ruikuttaa sitten vanhainkodissa.
No kuinkahan nämä avun saaneet sitten aikanaan hoitavat vanhuksensa? Kyllä lupaukset unohtuvat, kun lapsi alkaa olla sen ikäinen, ettei enää mummon huoltoa kaipaa.
Mummu alkaa olla rasite, joka PITÄÄ kutsa jouluksi, ja jota PITÄÄ mennä tapaamaan äitienpäivänä. Lomallakin pitäisi pitää muori viikon päivät mökillä.
Keskustelupalstalla valitetaan suureen ääneen. Ei sitä sellaiset käsitä, jolla ei tätä riesaa ole!
No kun vihdoin menee vanhainkotiin, joko sovinnolla tai pakolla, niin helpotuksen huokaus pääsee nuoremmalta polvelta. On se nyt jokahetkisessä hoidossa, eikä meitä enää kaipaa, onneksi.