Hyvä mies, oletko koskaan ollut ihastunut/ rakastunut huomattavasti keskivertoa vähemmän kauniiseen naiseen?
Siis niin, että sinun silmissäsi hän on viehättävä, vaikka yleisten mittapuiden mukaan niin ei olisikaan.
Entä, jos tällainen neiti on kiinnostunut sinusta?
Kysyn tätä lähinnä yli 25-vuotiailta, sillä kuka pikkupoika myöntäisi ihastuneensa ei-kauniiseen naiseen...
No, kyllähän kadulla näkee, että moni vähemmän viehätääväkin nainen on parinsa löytänyt, mutta omien ulkonäkökompleksieni takia olen kiinnostunut kuulemaan miesten kommentteja...
Olen pian 3-kymppinen nainen pääkaupungista. Akateeminen. Kelvollisessa duunissakin.
Kuulun siis siihen naisryhmään, jota usein moititaan liiasta kriittisyydestä miesten suhteen.
Itselläni ei ole erityisiä kriteerejä miehen koulutuksen, tulotason, pukeutumisen tai ulkonäön suhteen. (Tosin olemushan kertoo yhtä sun toista elämäntavoista, ja tietysti toivon, että ne ovat lähellä omiani...)
Kroppani on ok. Harrastan liikuntaa ja aerobi-salissa en erotu 2-kymppisistä ainakaan kovin paljon negatiiviseen suuntaan, vaikka lyhyehkö olenkin.
Sen sijaan kasvoni eivät ole kauniit. Eivät edes kivan näköiset. Sanoisin, että reilusti keskivertoa vähemmän kauniit. Jopa niin että, peruskouluaikanani jouduin siitä silmätikuksi ja kiusaajia olivat luonnollisesti pojat.
No, eipä ihme, etten ole sittemmin paljon viitsinyt miehiä lähennellä. Jos ei kelpaa, niin ei kelpaa.
Itselläni ei ole läheisiä miehiä perheessäni, eikä niitä ole työpaikallanikaan, joten miesten ajatusmaailma on jäänyt aika vieraaksi...
Oletko rakastunut "rumaan" naiseen??
9
2363
Vastaukset
- aviomies
Vaimoni on täydellinen minulle. Jos haluan jotain kaunista katseltavaa kotiimme, ostan taulun. Eihän kaunista tyhjää kolinaa viitsi kuunnella.
Nuorempia ystäviäni olen valistanut, kun he ovat haikailleet kauniista naisesta(avioliittoon):" Haluatko elämäsi ajan miettiä:Kumpi on tyhmempi tuo nainen, vai vasen kenkäni, samalla pyytäen anteeksi kengältä. - taylor
"If you wanna be happy for the rest of your life, never make a pretty woman your wife..." lauletaan eräässä laulussakin.
- Mies26
Ihastumisen tunteet voivat saada aikaan monenlaista. Tavallisen näköinenkin ihminen, jota aikaisemmin ei ole edes huomannutkaan, voi alkaa näyttää viehättävältä. Prosessi ottaa kyllä aikaa eikä tapahdu hetkessä. Ns. "rumiin" ihmisiin en ole toistaiseksi rakastunut, tavallisen näköisiin ja nätimmän puoleisiin kyllä. Ja eräänlainen "naamaraja", se on kyllä olemassa, joskin häilyvästi. Eli on ihmisiä, joiden osoittama kiinnostus saa lähinnä pelästymään, ja sitten niitä jotka saavat vastakaikua minunkin puoleltani. Kaikki on tapauskohtaista.
- mies 45
Kyllä kaikissa ihmisissä on jotain kaunista ja hyvää. Kyllä tämä vanha klisee " kauneus on katsojan silmässä" pitää minusta hyvin paikkansa ja kuten huomasit muistakin vastauksista niin kyllä miehet ajattelevat muitakin ominaisuuksia kuin "kauneutta". Mikäli kasvoissasi ei ole mitään selkeää vammaa tai epämuodostumaa niin minusta tuntuu kohtuuttomalta että ajattelet itse olevasi "ruma". Naisillahan on monia keinoja tuoda parhaita puoliaan esille. Ongelmaksi muodostuu kyllä ainakin minulle tämä "keskiverto", miten se mitataan? Ne kerrat kun elämässäni olen rakastunut/ihastunut niin yleensä nämä naiset ovat olleet ympäristön mittapuun mukaan "persoonallisen näköisiä", minusta tosin kauniita. Oletko käynyt muuten mittaamassa suosiotasi tanssilavoilla tai muissa huvipaikoissa?
- Piru
en oikein tiedä onko tuollaista nyt olemassakaan. Jos silmät on samalla puolella päätä jne. niin eiköhän se ihan ok ole. Kaverit ei pidä mun naisia viehättävinä ja minä en ymmärrä mitä kaverit näkee omissaan (paitsi yhen Pasin). Eli kyllä se aika pitkälti on katsojan silmässä.
Laita se kuva mulle maililla, niin saat rehellisen arvion, että miltä se lärvi näyttää. - 41 -man
Naiset haluavat olla kauniita. Kaunis ihminen määritellään filmitähtien ja nykyaikaisen kiihkeän markkinatalouden ja menestyjien mukaan. Kun muistutat jotakin "missiä" monet ovet avautuvat helposti.
Me miehet tuijotamme kauniita yksilöitä, kauniita kasvoja, samoja jotka aamuisin mainosten mukana astuvat kanssamme aamiaispöytään. Meille vakuutetaan että kauneus on rajattavissa. Tuntuu siltä että nämä viestit osoitetaan ainoastaan miehille. Tämä kaikki on rajua pitkäjänteistä aivopesua. Ja kukapa nainen ei haluaisi olla juuri tuonkaltainen.
Teille luodaan paineita. Hoikkuus, iloisuus... yms. posiitiivisten arvojen korostaminen tekee naisesta halutun. Sanoisin niin, että älkää uskoko kaikkea mitä nuorennusvoide lupaa. Pahimmillaan nainen ahdistuksineen on kait silloin, kun hänet silpotaa: muokataan rintoja, kasvoja muotoillaan, poistetaan kylkiluita... Huh huh.
Itse ole katseenkestävä mies, omilla toimeentuleva ja naimisissa (2.) ei missin kannsa. En ole edes halunnut sellaista.
Mutta vaikutat äärimmäisen tasapainoiselta ihmiseltä. Olet huomannut että "järjestelmässä" on jotakin vikaa. Niin onkin. Ja onneksi olkoon jos pysyt sellaisena kuin olt. Tee elämästäsi juuri sellainen kuin haluat. Itse olen tehnyt niin, vaikka vaikeata se on ollut juuri ympäristön syistä. Mutta kyllä se helpottaa ja kannattaa.
Olen nauranut itselleni ja huumorilla pilannut muiden minulle kohdistetun pilailon, olenpa takaisinkin poksauttanut.
Mutta, kun joskus sitten löydät sen, ennen sitä kuitenkin... anna riman olla juuri siinä korkeudella jonka sisimmissään haluat olevan.
Mene rohkean tavanomaisena jutteleen miehille. Ole oma itsesi, tarinaasi kuunnellaan. Nauti niistä hetkistä ja unohda "..jos ei kelpaa niin ei kelpaa.." ajatukset. Se on totta että vastatuuleenkin joudut menemään.
Kun sitten lennät maailman tuuliin, pieni muistutus olisi, älä unohda sieluasi. - Ujo haaveilija
Kyllähän noilla kuvailemillasi ominaisuuksilla sinulle löytyy varmasti "kainaloinen".
Itselläni on osittain samantyyppinen "ongelma"
joka vaivaa minua kaikissa yhteyksissä ja haluaisin kuulla rehellisen mielipiteen tuntemattomalta henkilöltä. Ajattelinkin näinollen ehdottaa tapaamista ja pientä juttutuokiota vaikka lounaan merkeissä (minä tarjoan ) mikäli asia kiinnostaa, saisit minun mielipiteeni ja minä kuulisin mielelläni sinun mielipiteesi! - miäs
Vaikka kysyitkin yli 25- vuotialta, niin vastaan silti. Olen 19 ja olen ihastunut "rumaan". ei hän minusta niin ruma ollut, mutta ennen kaikkea ihastuin siihen että hänen kanssaan oli aivan mahtavan hienoa keskustella ja viettää aikaa.
Mutta pinnallinen kun olen, en voinnut mitään vakavampaa aloittta. Olihan minulla maineeni pelissä - schepp
Viestisi perusteella olet viehättävä ihminen.
Olet kiinnostava, sanoo mies eikä mikään kakara.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 911395
Asiallinen lähestyminen
Mitä on asiallinen lähestyminen?? Tietääkö tai tajuaako kukaan, varsinkaan miehet??? Eilen NELJÄNNEN kerran jouduin isk1521111En tiedä..
Yhtään minkälainen miesmaku sinulla on. itse arvioin sinua moneenkin otteeseen ja joka kerta päädyin samaan lopputulokse84947Jennika Vikman avoimena - Isosisko Erika Vikman ohjeisti napakasti Tähdet, tähdet -kisaan: "Älä.."
Jennika ja Erika - niin ovat kuin kaksi marjaa! Ilmeiltään, ääneltään ja eleiltään hyvinkin samanlaiset - toinen on kyll15837- 76793
Vedalainen metafysiikka
Termi ”metafysiikka” kuuluu Aristoteleelle. Metafysiikka tarkoittaa ”fysiikan jälkeen” eli tietoa siitä, mikä on tavalli291730- 62723
Milloin viimeksi näit ikäväsi kohteen?
Oliko helppo tunnistaa hänet? Millaisia tunteita tuo näkeminen herätti sinussa?40723Ai jaa sinä oletkin ahnas
Ja romanttinen luonne, nyt vasta hiffasin että olet naarastiikeri. Parempi myöhään kuin ei milloinkaan.107718En oikeastaan usko että sinä tai kukaan
Olisi oikeasti ihastunut tai rakastunut. Se on joku harhakuva joka minusta miehestä syntyi. Ja kun se särkyy, niin "tunt44682