Jälleen kerran olen haaveilemassa unelmamiehestäni.
Unelmamieheni ulkonäöllä ei niinkään ole väliä. En kuitenkaan pistäisi pahitteekseni, jos mies viihtyisi pelin edessä vähemmän kuin minä, sillä muuten minulle tulisi paineita laittautua yhtenään :)
Kuten jo sanoin: ulkonäöllä ei minulle ole väliä. Jos kuitenkin loisin itselleni ulkonäöllisesti komean miehen, niin hänellä olisi vaaleat hiukset ja siniset silmät. Miehessä pitää olla jotain, josta ottaa kiinni, joten laittaisin hänelle massaa enemmän kuin kukkakepille ja pituutta sopivasti, ei liikaa.
Tärkeintä miehessä on luonne. Ehdottomasti rehellinen ja hyvä sydäminen miekkonen saa vaikka heti paikan rinnaltani. Tunteellisuus ei haittaa, kunhan joka käänteessä ei tule itku kurkkuun. Tarkoitan, että hänen maailmansa ei kaadu, jos joskus sanonkin, että "pesehän itse sukkasi." Luultavasti olisin suhteen dominoiva osapuoli, mutta kyllä aikuinen mies omiakin mielipiteitä tarvitsee, kaikkea ei tarvitse tehdä niinkuin minä haluan :) Eniten toivoisin mieheltä Rakkautta isolla ärrällä. Nyrkit eivät heiluisi, mutta toisinaan hän minulle sanoisi "Kyllä minä sinua Rakastan, vaikka sinä välillä kiukutteletkin."
Suhteessa molemmat tarvitsevat omaa aikaa omien ystäviensä kanssa. Toivoisin, että poikien baari-illan aikana hän ei muiden naisten mukaan lähtisi, vaan olisi minulle uskollinen. Päivässä parasta olisi aamulla nähdä hänet ja illalla viimeisenä olisin onnellinen hänen vierellään.
Poikien harrastuksia oluen yms. suhteen en kieltäisi, jos hänkään ei minun tekemisiä liiaksi rajoittaisi. Minun puolesta katselkoon pornoa ja juokoon kaljaa, jos haluaa, sillä minullakin omat harrastukseni.
Voih... Kunpa löytäisin tuollaisen miehen. Tavallisen ja suloisen. Tärkeintä olisi, että hän jaksaisi minua rakastaa kaikista vioistani huolimatta. Missäs te tälläiset miehet olette?
Millaisia miehiä muut naiset etsivät? Kertokaa haaveistanne.
Unelma mies
Pikku-Kurpitsa
3
1017
Vastaukset
- just tollainen
Mies.. Vaaleat lyhyet hiukset ja siniset silmät pituutta ei liikaa vaan 178cm ja painoakin on lähemmäks sata... Ei, en ole lihava vaan lihaksikas... Ikääkin on kertynyt 28v eli mitäs sanot ja miks me ei olla jo yhdessä???
ihan vaan tuli mieleen,jäiköhän sulta mainitsematta et mitä ikä sulle merkitsee.entä oletko sinkku.kenties pettynyt.ois kiva tietää
- MMJKLMS
VAALEA TAI PUNATUKKAINEN NAINEN.ELÄINRAKAS JA KOIRA TAI KISSAIHMINEN
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Suomen markka otettiin käyttöön vuonna 1860
Suomi käytti vuoteen 1840 asti rahayksikkönään rinnakkain Ruotsin riikintaalareita ja Venäjän ruplaa. Tämän jälkeen oli209144"Mä elän vieläkin"
Ikurin turbiini vetäisi taannoin lainabiisin Topin (RIP också) ja kumppaneiden kanssa. Toivottavasti on yläkerrassa kunn253612Yksityinen sektori aiheuttanut Suomen taantuman
Investointien sijasta nostaneet voitot osinkoina omistajille. Ehdotan korjausliikkeenä yksityisen sektorin sosialisoimi432194Pate Mustajärvi on kuollut
Ihan pari tuntia sitten. Että sellaista. https://www.is.fi/viihde/art-2000011715177.html911934Kylläpä asiat onkin nyt hyvin verrattuna Sannan aikaan
Sannan aikana aähkön alv oli 10%, nyt 25,5%. Ajatelkaa nytkin pörssisähkö on ilmaista, keskellä talvea! Bensan hinta on131842Miten ikinä kelpaisin sulle
Sinä saat niiltä muilta naisilta paljon enemmän, mitä minulta... Tai mihin minä olisin valmis. Enkä edes olisi niin tait121435Edes vitamiinit eivät taanneet loputonta elämää
Nimittäin niistä rahaa itselleen taikonut tohtori siirtyi tuonpuoleiseen.241288- 711157
Esko ja Martina viettävät joulua
Entisen avioparin joulunvietto on ylittänyt IS uutiskynnyksen168826- 66804