Mikä on eunukki?

Yhdessä elokuvassa mainittiin eunukki? Samoin olen tainut kuulla tämän jossain kastajaisissa ym. uskonnollisessa yhteydessä. Mutta olen sitten ihmetellyt, että mitä tämä tarkoittaa? Onko eunukki homo?
102643
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

palasiin niin saat vastauksen:

elikkäs E U N U K K I, voitaisiin toisen lailla kirjoittaa EU-Nukki, eli tämähän tarkoittaisi suomeksi Eu nukke, noh kuinkas monella nukella olet nähnyt munat?
eli kyseessä on siis munaton eu nukke.

Äänestä

http://fi.wikipedia.org/wiki/Eunukki

vastaa suunnilleen naisten ympärileikkausta.

"WHO arvioi maailmassa olevan 100-140 miljoonaa naista, joille ympärileikkaus on tehty; vuosittain parille miljoonalle tytölle on odotettavissa sama toimenpide. Kyseessä on etenkin afrikkalainen perinne, jota on harrastettu jo yli 2000 vuotta sitten eli ennen kristinuskon ja islamin levittäytymistä maanosaan. Tapa on levinnyt myös Arabian niemimaalle ja eräisiin Aasian maihin."

Äänestä

ole mikään naisen ympärileikkaamiseen verrattavissa oleva toimenpide, vaan kastraatio. Eli nuoren pojan kivekset (ja penis) leikataan pois. Tällaisia miehiä on käytetty maailman sivu hoveissa vaikkapa haaremien vartijoina tai uskollisina palvelijoina ja jopa sotilaina. Heidän ulkonäkönsä saattaa olla "pyöreähkö" ja ääni korkea, koska he ovat kehittyneet aikuisikään ilman miessukuhormonia.

Äänestä

Miehen logiikka -palstalla hou hou hou

Äänestä

penskanan ruunattu mies.

Äänestä

Eunukki, eunokki, nouekki, nouegg, "no egg" ...

Selviskö?

Äänestä

eunukkini.

Äänestä

Iso E on taas liikenteessä?

Äänestä

Eunukki on siis mies jolta on leikattu joko kivekset tai koko sukuelimet pois. Ei välttämättä ole aina lapsi ollut kun on "kuohittu". Jotkut eunukit teettävät itselleen naisen sukuelimet ja myyvät itseään joissain maissa huorina ja naisten korvikkeina. esim kiinassa miehet kuohituttivat itsensä kun halusivat kiellettyyn kaupunkiin palvelioiksi. Se oli merkki uskollisuudesta kun ajateltiin ettei sitten enää ole seksuaalisia haluja ja on vakaa mieleltään.


Ettei vaan se elokuva olisi ollut Pirates of the Caribbean? :D tuli vaan mieleen kun siinä siitä mainitaan useaan otteeseen.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


kyselijä?.. kirjoitti:

Yhdessä elokuvassa mainittiin eunukki? Samoin olen tainut kuulla tämän jossain kastajaisissa ym. uskonnollisessa yhteydessä. Mutta olen sitten ihmetellyt, että mitä tämä tarkoittaa? Onko eunukki homo?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu