Alkaa hermot mennä, kun mies on tuonut jo puolen vuoden ajan töitä kotiin.
Tuntuu että joudun jakamaan mieheni hänen töidensä kanssa, enkä kestä olla vaan se ruuanlaittaja ja siivooja.
Tuntuu että joudun jakamaan mieheni hänen töidensä kanssa, enkä kestä olla vaan se ruuanlaittaja ja siivooja.
Vastaukset 10
Vanhimmat
Mieheni on gynekologi....:(
miten sellaisia töitä voi tuoda kotiin? siis käytännössä millä tavalla?
No, rupea hänelle vaan kehumaan miten ihanaa ja rentouttavaa siivoaminen on ja kerro että hänenkin on hyvä sitä kokeilla. =) Minun mielestäni siivoaminen ja ruoan laitto on terapiaa jonka avulla pääsee irti arjesta. Jos hän sen itse näkee ja oivaltaa hän kenties itse rupeaa sinun avuksesi.
ajattelin vastata asiallisesti, mutta onneksi täydensit,
"Mieheni on gynekologi....:(", sinä ehkä Pelle,
ette varmaan sovi yhteen, kannattaa harkita eroa, jos vaikka ei ole lapsia vielä.
Mistä tässä on kysymys? Miehesi hoitaa yksityispraktiikkaa kotona ja sinä et tykkää? Olisiko teidän kannattanut neuvotella tästä etukäteen?
ruoanlaitto ja siivous on joskus ihanaa. Joskus siihenkin kyllästyy, ja ehkä nyt on paikka sanoa ihan rehellisesti että "ajoittain ruoanlaitto ja siivous on kivaa ja rentouttavaa mutta välillä tuntuu että en jaksa". Tällöin ei miestä ainakaan ole alistettu tossun alle vaan hän saa mahdollisuuden siihen itse. "minä koen että tunteista on hyvä puhua ja tuntuu ihanalta kun kuuntelet" (vaikkei niin olisi - mies näkee itsensä tärkeäksi ja tulee avuksi)
Jos toi työnteko tuotaa hyvin, niin sitten voi palkata jonkun siivoamaan ja ruokaa laittamaan. Jos se ei tuota, niin sitten kannattaa sivubusines lopettaa. Ei voi olla vaikeaa.
Etpä sä sille paljoo muuta voi, kun sanoa et sua harmittaa ja ahdistaa se töiden kotiin tuominen. Sinun tilanteessa ottaisin ja lähtisin omiin rientoihini, ettei niin paljon ahdistaisi. Et sinä toisen puolesta pysty päättämään, omiastasi kyllä.
Se joka jättää asiat käsittelemättä ja lähtee muualle, kerää maton alle varsinaisen paskakasan johon ei lopulta voi kuitenkaan olla kompastumatta. Elämässä kannattaa jokatapauksessa jossain vaiheessa opetella käsittelemään asioita. Kyllä helpottaa. Olen asiasta varma.
Viisas ymmärtää että maapallo on pyöreä. Jos lähtee ongelmaa pakoon niin se tulee jonain päivänä vielä vastaan. Kun lähtee sutta pakoon niin karhu tulee vastaan. Oon meinaan itse joutunu monta omaa paskakasaani siivoomaan jälestä päin ja pahalle haisi.
Kuinka maailmassa sinä voit valittaa miehestäsi joka on eteenpvin pyrkivä ja ahkera!
Katseleppa aivan pikkuisen ympärillesi, saatat ehkä huomata että on aivan liian monta vetelystä jotka tekevät vain sen minimin vaadittavan oikeuttaakseen heidä keräämään palkkansa.
Kohdallesi on osunut todellinen lottovoitto miehessä joka ei sovellu ylläkuvaeltuun kaavaan.
Olisikohan sinunkin aiheellista hankkia itsellesi lisää ahertamista, jotain sellaista josta todella pidät, (nyt jos yhden aivosolun omaavasti ajattelet sanoa "jooooo mutkun määä tyykkäään miehistä", jättäisithän tuon ajatuksen omaan arvoonsa).
Sitten kun sinulla ja miehelläsi tulee tilaisuus viettää yhdessä se lauantaiaamun puolituntinen kahvikupin ääressä, teille ei tulisi mielenkään käyttää tuota arvokasta tuokiota epäsopuun.
Jos miehen työskentely kotona ei miellytä, niin eihän ole muuta keinoa kuin siitä huomauttaa. Jos ei sittenkään muutu, niin sehän on aika hyvä osoitus toisen välittämisen tasosta. Jollekin voi se työ olla niin tärkeää,että ihmissuhteet jäävät. Itsekin olin joskus työnarkomaani enkä vain uskonut, että meille rakastuneille voi käydä niin että "kasvetaan erilleen". Mutta kun molemmat ei ole yhtäaikaa läsnä niin erohan siitä tuli. Kyllä mä ainakin sen jälkeen päätin että työ ei koskaan enää erota minua ja rakastani. Puoli tuntia lauantaiaamuna kahvikupposen ääressä ei todellakaan ole yhteiselämää ja suhteeseen sitoutumista. Sillonhan sitä vois asua vaikka yksin tai kenen tahansa muun kanssa! Tosi älytön tuo edellinen kirjottaja.