Juopon kuski

Työkaverini kännää joka päivä töiden jälkeen, olen selvänä kaverina toiminut hänelle kuskina ravintolaan ja hakenut hänet takaisin illan päätteeksi.

sitten kerran sanoin että en lähde häntä viemään, niin hänpä sanoi että on selvänä niin erinomainen kuski itse, että on lievässä hutikassakin vielä kohtuullisen perusautoilijan tasolla, säikähdin että kaveri lähtee omalla autollaan kännissä ravintolaan, joten vein hänet sinne.

sitten yöllä hän ei viitsinyt soittaa minua hakemaan itseään, vaan oli ottanut ravintolasta kännisen autonomistajan, jolla ajatti itsensä kotiinsa (siis hyppäsi rattijuopon kyytiin)!

kertoi jälkeenpäin että olivat vähällä ajaa metsään, mutta viime hetkellä välttyneet ojaan ajosta.

Mitä ajattelette tapauksesta, kun minun pitää jo työpaikkani säilyttämisen vuoksi olla tämän juopon kaveri?
3464
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

sinun puolestasi. Nukuppa yö tai pari, olet erossa ns.kaveristasi ja lue sitten tuo tekstisi uudelleen. Tiedät jo itsekin vastauksen, eikös niin. Etkö voi keskustella hänen ollessa selvin päin? Ei ole sinun syysi missään nimessä jos et ole kuskina ja jotain sattuuu.
Kurjaa silti, toivottavasti järjestyy.

Äänestä

olisikohan ollut parasta ilmoittaa rattijuoposta sinne minne kuuluu, eikä ilmoituksen vastaanottaja kai kerro kuka ilmoitti. Mitä ihmettä tänne ihmettelet. Tuohan on tavatonta ihmishenkien vaarantamista, ulkopuolistenkin.

Äänestä

ja käräytä kun tiedät tilanteen ollessa päällä. jossain vaiheessa tekee sen joka tapauksessa vai oletko 24/7 kytiksessä kuskaamaan?

tollaset on saatava kiinni, parepi ennemmin kun myöhemmin.

miten niin työpaikan säilymisen vuoksi on pakko olla kaveri? rattijuopumusilmoituksen tekijää ei paljasteta rattijuopolle. kaveri voi olla mutta palvelija ei tarvitse olla. kyseiset hyväksikäyttäjät ei ole mitään oikeita kavereita.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Paskaraossa kirjoitti:

Työkaverini kännää joka päivä töiden jälkeen, olen selvänä kaverina toiminut hänelle kuskina ravintolaan ja hakenut hänet takaisin illan päätteeksi.

sitten kerran sanoin että en lähde häntä viemään, niin hänpä sanoi että on selvänä niin erinomainen kuski itse, että on lievässä hutikassakin vielä kohtuullisen perusautoilijan tasolla, säikähdin että kaveri lähtee omalla autollaan kännissä ravintolaan, joten vein hänet sinne.

sitten yöllä hän ei viitsinyt soittaa minua hakemaan itseään, vaan oli ottanut ravintolasta kännisen autonomistajan, jolla ajatti itsensä kotiinsa (siis hyppäsi rattijuopon kyytiin)!

kertoi jälkeenpäin että olivat vähällä ajaa metsään, mutta viime hetkellä välttyneet ojaan ajosta.

Mitä ajattelette tapauksesta, kun minun pitää jo työpaikkani säilyttämisen vuoksi olla tämän juopon kaveri?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu