Haluaisin kuulla saman kokeneilta eli väkivaltaa mieheltään saaneilta loppuuko se.. Onko kellään sellaista kokemusta?
Olemme kolme vuotta yhdessä ollut pari, nuoria ja häitä suunnittelimme.. minä haaveilin lapsesta.. Ja viimeinen puoli vuotta mieheni on käynyt käsiksi milloin mistäkin syystä muutaman kerran. Viime viikonloppu oli viimeinen ja muutin pois.
En pidä itseäni tyhmänä, mutta nyt kun olen miettinyt asiaa voiko väkivalta loppua joskus, olen sitä alkanut epäilemään. Haluanko uskotella itselleni niin vai voisiko se onnistua...
Mieheni aloitti nyt terapian ja olemme yhdessä puhelimitse miettineet hänen syitään käyttäytyä niin.. Hänellä on itse ollut väkivaltainen perhetausta, joka jatkuu vieläkin vanhempiensa kesken...
Mutta voiko terapia auttaa?
Tein myös rikosilmoituksen, jonne hän saa pian kutsun. Hän sanoi että tein oikein. Voiko väkivaltainen ajatella näin? Toki hän myös katuu, mutta niinhän muutkin samanlaiset.. Hän myös itki ja sanoi ettei halua olla sellainen, eikä halua jatkaa vanhempiensa tekoja.. Mutta ei tiedä miksi tekee niin vaikka rakastaa minua.
Hän sanoi että on hyvä että lähdin pois, ja ymmärtää jos jätän hänet, hän toivoo minulle kuulemma hyvää elämää että joku voi minua suojella ja pitää hyvänä...
Miten väkivaltainen voi puhua näin?
Haluaisin kuulla teidän tarinoitanne, asiallisia jos mahdollista! Mitä te ajattelette...
Olemme kolme vuotta yhdessä ollut pari, nuoria ja häitä suunnittelimme.. minä haaveilin lapsesta.. Ja viimeinen puoli vuotta mieheni on käynyt käsiksi milloin mistäkin syystä muutaman kerran. Viime viikonloppu oli viimeinen ja muutin pois.
En pidä itseäni tyhmänä, mutta nyt kun olen miettinyt asiaa voiko väkivalta loppua joskus, olen sitä alkanut epäilemään. Haluanko uskotella itselleni niin vai voisiko se onnistua...
Mieheni aloitti nyt terapian ja olemme yhdessä puhelimitse miettineet hänen syitään käyttäytyä niin.. Hänellä on itse ollut väkivaltainen perhetausta, joka jatkuu vieläkin vanhempiensa kesken...
Mutta voiko terapia auttaa?
Tein myös rikosilmoituksen, jonne hän saa pian kutsun. Hän sanoi että tein oikein. Voiko väkivaltainen ajatella näin? Toki hän myös katuu, mutta niinhän muutkin samanlaiset.. Hän myös itki ja sanoi ettei halua olla sellainen, eikä halua jatkaa vanhempiensa tekoja.. Mutta ei tiedä miksi tekee niin vaikka rakastaa minua.
Hän sanoi että on hyvä että lähdin pois, ja ymmärtää jos jätän hänet, hän toivoo minulle kuulemma hyvää elämää että joku voi minua suojella ja pitää hyvänä...
Miten väkivaltainen voi puhua näin?
Haluaisin kuulla teidän tarinoitanne, asiallisia jos mahdollista! Mitä te ajattelette...
Vastaukset 5
Vanhimmat
on ne miehet kummallisia, kun "ikäänkuin itseksekseen" alkavat rähistä ? Kummallista on... niin viaton niin viaton, ei syytä......ei !
ja haluaa selvittää sen terapiassa, hän voi muuttua.
Se vaatii työtä, mutta niin vaatii moni muukin asia elämässä. Mehän olemme perhetaustamme tuotteita ja ratkaisemattomat ongelmat nousevat esiin siksi että ne ratkaistaisiin. Yleensä tietenkin parisuhteessa. Hänellä on paineita siitäkin, kun hänen vanhempansa jatkavat pahoinpitelyä, ja hän hakee ratkaisua, ja voisi olla malli vanhemmilleenkin. Voi myös olla, etä hänestä kasvaa väkivallan vastustamisen vaikuttaja
jollain laajemmallakin saralla.
Voisit itsekin miettiä omaa taustaasi ja miksi olet joutunut tähän suhteeseen. Mitä se kertoo sinusta ja opettaa sinulle. Et ole todellakaan tyhmä eikä ole miehesikään. Harvoin kuulee, että väkivaltainen myöntää lyöneensä ja vielä harvemmin, että rikosilmoitus olisi hänen mielestään oikein. Yleensähän he näkevät syyn siinä jota lyövät. Ja vielä se, että hän toivoo, että joku pitää sinua hyvänä (tulkitsen sen hyvin epäitsekkäästi sanottuna sillä luulisin, että juuri tätä miestä ei ole pidetty hyvänä lapsuudenkodissaan).
Teet itse ratkaisusi, mutta ilahduttava kirjoitus, kun vain poikkesin vilkaisemaan tätä palstaa, jota en ole vielä lukenut. Itse katsoisin tilannetta ja viimekädessä järjen ja tunteen pitäisi olla samaa mieltä ratkaisuissa, eikä ristiriidassa.
Itse tiedän väkivallasta sen verran että olen kauan sitten eronnut väkivaltaisesta miehestä ja meillä on lapsi, joten tiedän hänestä edelleenkin. Hän ei nähnyt vikaa itsessään. Hän ei edes lyönyt, vaan kielsi senkin. Se oli helppoa, koska lyödessään hän oli aina humalassa. Perheestä ei voinut puhua, koska hänen perheessään ei ollut hänen mukaansa mitään ongelmia. Nämä ihmiset eivät tiedosta ongelmiaan ja sen verhon raottaminen voi johtaa psyykkiseen romahdukseen.
Sinun miehesi kohdalla on toisin, hän tiedostaa ongelmansa ja haluaa muuttua. Siksi se on mahdollista, mutta ei tietenkään ole helppoa.
Lapsia ei missään tapauksessa kannata hankkia vielä pitkään aikaan.
olin 10 vuotta väkivaltaisen miehen kanssa ja vaikka väkivalta loppui viimeisinä vuosina, niin pelkäsin mennä jopa nukkumaan iltaisin hänen viereen. Nyt olen ollut sieltä pois vuoden ja en kadu yhtään.
poliiseille. Voit hakea paikkallisesta terveydenhoitolaitoksesta apua sielun haavoihin ja sinun kannattaa se tehdä. Voit toki hakea vertaistukea täältäkin, mutta ota huomioon että täällä on paljon trolleja, jotka eivät todellakaan halua muuta kuin pahoittaa toisten mieltä. Huolehdi itsestäsi. Se on tärkeää nyt.
"Yleisimmin naiset joutuvat väkivallan kohteeksi pari-, lähi- tai tuttavuussuhteissaan. Vuosittain 90 000 naista on avo- tai aviomiehensä fyysisen väkivallan kohteena. Naiset ovat myös työpaikoilla ja opiskeluympäristöissä väkivallan kohteena. Vuonna 2001 nuorista naisista puolet oli joutunut vähintään yhdenlaisen seksuaalisen häirinnän kohteeksi kahden viimeisen vuoden aikana. Kuka tahansa nainen voi kokea väkivaltaa riippumatta iästä, sosiaalisesta asemasta, uskonnosta, kansallisuudesta ja vastaavasta.
Väkivallasta vaietaan usein, sillä neljä naista kymmenestä ei kerro kokemastaan väkivallasta kenellekään. Parisuhdeväkivaltaa kokeneista naisista kolmannes hakee apua viranomaisilta (esimerkiksi poliisilta, sosiaali- ja terveydenhuollon henkilöstöltä sekä turvakodista) ja samoin kolmannes etsii tukea ystäviltään, omaisiltaan ja työtovereiltaan."
... Olen kokenut juuri vastaavan kuin sinä.Aivan kuin olisin itse kirjoittanut tuon viestin.Lähdin myös yhteisestä kodista pois. Olin hiukan aikaa omillani, kävimme terapssa ym. Hän muuttui , mutta vain hetkeksi.Sama jatkui oltuamme naimisissa vuoden verra.