Mieheni lähti 3viikkoa sitten.Löysi paremman Yli puoli vuotta kestänyt salasuhde työkaveriin.Avioero vireillä.En osaa päästää irti hänestä,vaikka tiedän ettei rakasta enää minua.Milloin tämä kipu hellittää?tuntuu,että sydän repeää.Pitkä liitto takana,kouluikäinen lapsi,en tiedä miten jaksan yksin.Olen niin surullinen.Joudun syömään masennuslääkkeitä,että selviän jotenkuten päivästä toiseen.Millon tämä kipu loppuu?
millon alkaa
helpottamaan?
91357
0Äänestä
Vastaukset 9
Vanhimmat
vaikka sydän märkänis sanoi oma äitini silloin kun minä tein töitä selvitäkseni erosta. Eikä sinullekaan voi muuta toivottaa. Yritä jaksaa ja usko että päivä vielä paistaa sinulle.
Kipu helpottaa vähitellen ja parhaiten se lähtee, kun hyväksyt tilanteen ja kohtaat tosiasiat. Muista, että koko maailmaa ei panna takaisin raiteilleen kerralla, joten ota jokaiselle päivälle pieni tavoite kohti parempaa elämää ja toteuta se. Päivän päätteeksi olet taas vähän lähempänä eheyttä ja ennen kuin huomaatkaan olet työskennellyt surusi pois. Tärkeintä on ettet jää kotiisi seinien sisälle surkuttelemaan itseäsi, vaan tapaa ystäviäsi ja perhettäsi. Ja puhu tunteistasi. Mene puhumaan vaikka terapeutille, jos ei lähiympäristöstä löydy kuuntelijaa. Tsemppiä sinulle!
Luin kuin omaa elämääni..sama tilanne jäi kaksi lasta ja maksut ja laskut.Sitä en tiedä onko toista naista,mutta lähtö oli kuin kuppa töölöstä..jäi meinaan krammarki pöyäl soimaan kun ukko lähti..ei selityksiä ei itkuja,meni vaan.Ensin itkin,ajattelin kaiken pahimman kautta,mutta nyt pikku hiljaa olen saanut voimaa ajatella tyypistä myös negatiiviset puolet ja miettinyt ,että noinkohan teki loppupeleissä mulle palveluksen..Arki on pakko hoitaa,työssä käydä ja ruuat laittaa...Puhuminen on auttanut ja onneks vielä on riitänyt kuuntelijoita,mutta sen saaat huomata,että monet ns.ystävät katoavat,ja ystävätkin karttavat varsinkin naimisissa olevat,pelkäävät varmaan jotain tartuntaa..eli yksin sinä kuitenkin sen asian lopulta joudut käymään läpi.Lapsia pitää tukea ja kuunnella vaikka sydän vuotais verta,syyttömiähän nuo ovat.Ei muutakuin voimia,karta katkeruutta,vältä vihaa!
ETTÄ MIES EI ARVOSTA NAISTA, VAIKKA MENISI NAIMISIIN, JOS NAINEN ON ALKANUT SUHTEEN ALAPÄÄSTÄ, SE ON ALOITETTAVA YLÄPÄÄSTÄ JA VASTA PAPIN AAMENEN JÄLKEEN ALKAA AVIOELÄMÄ.
MIKSI NAISET OVAT NIIN TYHMIÄ....
myös täällä, mies lähti 5 vkoa sitten toisen naisen matkaan ja salasuhdetta kuulemma kestänyt jo toista vuotta selkäni takana. Minä hyväuskoisena olen luottanut mieheeni ja arkisen normaalin perhe-elämän keskellä rakentanut tulevaisutta ja sitten vedetäänkin "matto alta" totaalisesti.
Oma sydän riekaleina ja viha ja katkeruus tällä hetkellä päällimmäisenä tunteina, eikä voi ymmärtää miksi 22 yhteistä vuotta heitetään tuosta noin ja lapset,talo ja muu omaisuus nyt jaettavana ja ero edessä.
Ikävä ja kaipaus miestä kohtaan on niin valtavaa tästä kaikesta tapahtuneesta huolimatta ettei tiedä kuinka tästä selviän??
Myös teini-ikäisten lasten ihanne kuva isästä romuttui täysin ja luottamus kaikkeen tuntuu olevan hukassa, ylilyöntejä heilläkin näyttää jo tulevan kuten kotiintulo ajoissa, tupakointia, välinpitämättömyyttä asioihin jne.
Pelottaa kuinka pärjään näiden kaikkien asioiden kanssa yksin kun mies ei ota tällä hetkellä kantaa asioihin ja välttelee ja pakenee vastuutaan.
Joulu tulee ja varmasti yksin vaikeimmista ajankohdista tässä yksinäisyydessä sillä joulu
on ollut yksi perhejuhlien keskeinen juhla ja yhteistä aikaa, mutta nyt tuntuu ettei joulua ei ole olemassakaan....
Itse olen todennut, että on tyhmää ylipäätänsä mennä naimisiin ja sitoa itsensä mieheen...
Sivukysymys: mitäs jos ei kuulu kirkkoon, eikä ole papin aamenta?
siitä on vasta kolme viikkoa, eihän sitä nyt tarvitse heti kunnossa ollakaan. sehän on shokki ja suuri suru, älä vaadi itseltäsi nyt liikoja. pyydä apua ystäviltäsi/sukulaisiltasi, pyydä, että he nyt tukevat sinua, ja parin kuukauden päästä sitten sanovat, jos meinaat jämähtää suruusi. (mutta älä vain pura suruasi lapsellesi, hän kaipaa myös tukea, eikä hän ole sinun huoltajasi, vaan sinä hänen)
kipu loppuu kyllä. usko vain, "tämäkin hetki menee ohi", mieti vaan kaikkea kokemaasi ja elettyä elämää. koska hetki on pysähtynyt, edes silloin kun on tahtonut? koska silloin kun on luullut, ettei tämäkään ole koskaan ohi, se ei ole ollut? aika menee eteenpäin ja sinä paranet kyllä, pikkuhiljaa, pala palalta. suru on tärkeä tunne. suret niitä asioita, mitkä ovat olleet tärkeitä. jos et surisi, ei koko liitto olisi mitään merkinnytkään. olisiko se muka parempi?
kun olet vanha, ja mietit elämääsi taaksepäin et enää muista niinkään sitä surua (ellet valitse jäädä katkeraksi, milloin et muuta muistakaan), vaan sen, mitä sinulla on ollut. ja toteat, että "pe--le, tulipa siitäkin selvittyä!"
tee töitä, pidä huolta itsestäsi ja lapsistasi, siis, hoida etenkin itseäsi mahdollisimman paljon, koska vain siten jaksat pitää muista huolta. jos lääkkeet auttaa, niin syöt niitä kunnes et tarvitse enää. yleensä eron tms. ollessa kyseessä hoitojakso on 6-12 kk. anna itsellesi aikaa.
sitten: ei se tarkoita, että se uusi nainen on "parempi", älä käytä vaarallisia sanoja. siis ne vaikuttavat itsetuntoosi. ehkä nainen on erilainen, ehkä miehesi etsi jotain, mitä ei vinut enää liitostanne (ei siis sinusta, vaan liitosta) löytää,ja luuli sen löytyvät muualta... ehkä se löytyy, ehkä ei... kuka tietää? mutta ei se tee siitä uudesta naisesta parempaa, vain ihmisen, ei se tee miehestäsi tunteetonta sikaa, vain ihmisen, eikä sinun elämäsi ole ohi: yhteen suhteeseen,- tai kahteenkaan, se ei pääty. elämä päättyy lopullisesti vasta siihen, kun vetää viimeisen kerran henkeä ja kuolee: NIIN KAUAN KUN ON ELÄMÄÄ ON TOIVOA!
sinulla on siis toivoa, sinulla on kaikki mahdollisuudet.
et tiedä miten jaksat yksin? no, eihän sitä kukaan etukäteen tiedä, mutta ihme kyllä, kaikki jotka vain ovat halunneet, ovat myös pärjänneet: se on vaatinut totuttelua ja ehkä apua, se ei ole ollut helppoa, mutta ihminen pystyy siihen, ja niin pystyt sinäkin, usko vain.
luin jostain kerran tarinan tiibetiläisestä munkista (oisko ollut joku positiivarien kirja tms...), joka oli paennut vuoriston yli, vähissä varusteissa ja jalan. häneltä kysyttiin miten hän pystyi siihen, johon hän vastasi: panemalla jalkaa toisen eteen.
ja se on oikeasti hyvä tarina: yksi askel kerrallaan.
sinä selviät kyllä.
Mitenkään puolustelematta ketään niin miehesi teki oikean päätöksen kun lähti ilmeisesti toimimattomasta suhteesta irti.Se miten asia hoidetaan on eri asia.Kyllä tällaiset asiat pitäisi hoitaa puhumalla puolisoiden kesken ennen eroa ja katsoa onko mitään tehtävissä.
Minulla on tilanne jossa seurustelen varatun kanssa eikä hän pysty tai halua tehdä päätöstä suuntaan ei toiseen,se vasta rassaa ja on väärin kaikkia kohtaan.Kyllä ihmisen täytyy tehdä päätös ja pitää siitä kiinni eikä roikottaa perässään kahta suhdetta.
Mieheni ei lähtenyt omasta tahdostaan,vaan pyysin häntä lähtemään,koska itsestäni tuntui,että tukehdun.Minä en voi luottaa mieheeni,joten sovimme,että asumme erossa jonkun aikaa.En tosiaan tiedä mitä hänen päässään liikkuu,mutta en halua miestä,jos hän ei halua minua.Sekavaa eikö vaan?