Tämä kuulostaa varmasti epäreilulta, mutta...
Avomieheni on menevä mies, joka harrastaa paljon urheilua, bailaa ja on kavereittensa keskuudessa hyvin pidetty. Alkuaikoina sain hänestä jopa kylmän ja välinpitämättömän kuvan, joka tosin nyt on täysin muuttunut.
Ainakin, kun meille tulee riitaa, hän alkaa itkeä. Olen kysynyt, että johtuuko se siitä, että hän pelkäisi eroa, mutta syy on kuulemma ennemminkin siinä, että hän vihaa riitelemistä.
En minäkään tappelemisesta pida, mutta joskus sitä yksinkertaisesti parisuhteessa tulee erimielisyyksiä, jotka johtaa sitten huutamiseen ja melskaamiseen. Meillä riidat loppuu aina siihen, että joudun lohduttelemaan miestäni.
Tottakai syystä saa itkeä, ja mielestäni on todella hyvä, että mieheni uskaltaa seurassani näyttää tunteensa, mutta jotenkin on turhauttavaa, kun en voi edes normaalisti kiukustua hänelle ilman, että hän tulee siitä niin onnettomaksi. Itse olen temperamenttinen ja äkkipikainen; saatan räjähtää hetkessä, mutta lepyn sitten, enkä jää murehtimaan asiaa. Mies taas on rauhallinen ja huomaavainen, ja harvemmin aloittaa riitaa.
Ahdistun vain itsekin niin paljon, kun huomaan, että hän on taas kyyneleet silmissä...
Avomieheni on menevä mies, joka harrastaa paljon urheilua, bailaa ja on kavereittensa keskuudessa hyvin pidetty. Alkuaikoina sain hänestä jopa kylmän ja välinpitämättömän kuvan, joka tosin nyt on täysin muuttunut.
Ainakin, kun meille tulee riitaa, hän alkaa itkeä. Olen kysynyt, että johtuuko se siitä, että hän pelkäisi eroa, mutta syy on kuulemma ennemminkin siinä, että hän vihaa riitelemistä.
En minäkään tappelemisesta pida, mutta joskus sitä yksinkertaisesti parisuhteessa tulee erimielisyyksiä, jotka johtaa sitten huutamiseen ja melskaamiseen. Meillä riidat loppuu aina siihen, että joudun lohduttelemaan miestäni.
Tottakai syystä saa itkeä, ja mielestäni on todella hyvä, että mieheni uskaltaa seurassani näyttää tunteensa, mutta jotenkin on turhauttavaa, kun en voi edes normaalisti kiukustua hänelle ilman, että hän tulee siitä niin onnettomaksi. Itse olen temperamenttinen ja äkkipikainen; saatan räjähtää hetkessä, mutta lepyn sitten, enkä jää murehtimaan asiaa. Mies taas on rauhallinen ja huomaavainen, ja harvemmin aloittaa riitaa.
Ahdistun vain itsekin niin paljon, kun huomaan, että hän on taas kyyneleet silmissä...
Vastaukset 7
Vanhimmat
Juuri tuolta varmaan tuntuu useimmista miehistä. :-)
Minä olen itse aina tippa linssissä jos oikein kovasti suutun. Se liittyy jotenkin raivostumiseen, kontrolli menee ja itku tulee.
Ärsyttää itseänikin kun en saa asiaani sanottua ja puolustettua itseäni nyyhkytykseltä.
Itselläni oli suhde, joka päättyi varmaan osittain tuosta syystä. Olen melko rauhallinen yms. ja silloinen avopuolisoni ERITTÄIN :) temperamenttinen ja räjähdysaltis. Erona teidän juttuun se, että minä en pahastumistani ja loukkaantumistani pahemmin näyttänyt -> paskat fiilikset kasaantuivat. Jälkeenpäin puhuttuamme minulle sitten selvisi, ettei joka riitaa olisi tarvinnut kuitenkaan ihan niin hirveän henkilökohtaisesti ottaa.
Nykyisen puolisoni kanssa kemiat osuvat tuolla alueella huomattavasti paremmin yhteen ja olen hieman oppinut asioista puhumaankin. En kuitenkaan ehdota sitä aiemminkin mainittua tämän palstan perusratkaisua vaan kehotan teitä pitämään oikein perustavanlaatuisen keskustelun ihan omista luonteenpiirteistänne. Ts. kerro miehellesi, että te vain reagoitte eri tavalla asioihin. Jos sinä heittelet astioita ja hakkaat seiniä niin asia ei varmaan ole pääsi sisällä niin paha kuin sellainen asia joka saisi miehesi paiskomaan astioita.
Öh. Kyllä huomaa, että kirjoitusharjoitusta tarvitaan. Toivottavasti ymmärsit esimerkin :)
Lämmintä kesää ja onnea tuleviin kisailuihin ;)
Olemme kyllä riitojen päätytty todenneet yhdessä, että olemme siinä suhteessa aivan erilaisia, vaikka muuten olemmekin samalla aaltopituudella. Olen yrittänyt selittää, että kun suutun, menetän kontrollin ja raivoan. En tarkoita sillä mitään pahaa, mutta se on minun tapani reagoida. En ehkä itse osaa oikeen itkeä, vaan usein huomaan, että kun tunnen oloni loukatuksi ja kurkkua kuristaa, alan huutamaan. Olen asiaa yrittänyt useasti selittää, ja mies on kyllä kuunnellut, vaikkei todellakaan ymmärräkään käytöstäni.
Olemme siinä suhteessa yksinkertaisesti vain niin erilaisia. Emme todellakaan ole eroamassa tämän takia - tai minkään muunkaan takia. Toisen käytöstä vain pitäisi oppia ymmärtämään niin, ettei sitä ottaisi niin henkilökohtaisesti.
Siksi ihmettelinkin tätä "kiukkuitkua". Ei ole kiva huomata, että oma harmiton kiukunpurkaus saa miehen aina niin onnettomaksi. Kyllä hänkin usein ensin karjaisee kerran, mutta sitten alkaa kyynelehtimään. Kyllä siinä oma kiukkukin laantuu, kun pitää ruveta lohduttelemaan. Usein tilanne saa oman käytökseni vaikuttamaan siltä, että huudan, kunnes saan miehen itkemään, mikä ei todellakaan ole totta. En vain yksinkertaisesti voi enää jatkaa riitaa, kun toinen on niin surullinen.
Haluaisin vain saada hänet ymmärtämään omaa käytöstäni (jota olen kyllä jatkuvasti yrittänyt parantaa ja hillitä, mutta kokonaan ei luonnettaan voi muuttaa...) ja toisaalta oppia ymmärtämään häntä.
Ai että on ovela äijä! Kirjaankin heti ylös tuon niksikirjaani kohtaan "10 tapaa saada nainen lopettaaman huutaminen".
Vois olla hauskaa kun mies pillahtaisi itkuun joka riidasta...kiusaisin sitä ihan piruuttani
Sä taidat olla aikas hauskanen tyyppi :)
... se että miehesi itku ahdistaa sinua vai se, että sinun huutamisesi ahdistaa häntä?
Itse alan yleensä aika helposti itkeä, kun miehen kanssa tulee riitaa. Mutta eihän se tarkoita sitä, että riita pitäisi lopettaa siihen paikkaan ja miehen pitäisi rynnätä lohduttamaan minua! En minä ole murtumispisteessä tai pohjattoman onneton vaikka alkaisinkin itkeä. Se on vain minun tapani reagoida suuttumukseen, pahaan mieleen jne. Ehkä sinunkaan miehesi ei todellisuudessa ole itkiessään niin onneton kuin miltä se sinusta näyttää, eikä välttämättä "tarvitse" lohduttamista?
Tai sitten se on vaan hänen ovela keinonsa saada riita loppumaan...