koska kieltävät?

Uppsalan kaupunki määräsi - suomen kieltä ei saa käyttää!
11.12.2007 13:53, päivitetty 11.12. 16:49
Ylen uutisten mukaan Uppsalan kaupunki on kieltänyt työntekijöiltään suomen kielen puhumisen työpaikalla. Ratkaisu on tyrmistyttänyt ruotsinsuomalaiset.

Ylen mukaan ruotsinsuomalaisten valtuuskunta vaatii Euroopan neuvostoa selvittämään, voiko työnantaja pakottaa kaikki työntekijät puhumaan pelkästään ruotsia.

- Kunta on yrittänyt kieltää meiltä suomen puhumisen, mutta ei se ole onnistunut. Semmoinen määräys on kuitenkin, että ruotsi on virallinen kieli, Uppsalan sosiaalihallinnossa työskentelevä Tiina Kiveliö valotti asiaa STT:lle tiistaina.

- Tämä kielto ei ole voimassa muuten kuin sopimuksella, jonka kunta teki ammattiosaston kanssa. Sen mukaan ruotsi on virallinen työkieli, jota pitää käyttää kaikissa julkisissa työtiloissa, käytävillä ja kahvihuoneissa. Suomea ja muita kieliä saa puhua yksityisasioissa, Kiveliö kertoi.

Myös Ruotsin syrjintäasiamies tutkii Uppsalan tapausta.

Kielikiista lähti liikkeelle Uppsalan sosiaalitoimistosta, jossa toiminnansuunnittelija Kiveliö puhui suomea työtoverinsa kanssa. Tässä vaiheessa ruotsinkielinen esimies tuli väliin ja kielsi suomen kielen käytön.

Ylen mukaan Kiveliö vaati selvitystä Uppsalan kaupungilta. Selvitys tuli, ja siinä todettiin, että kaikilla kaupungin työpaikoilla on pakko käyttää ruotsia.

Uppsalan kaupungin virkamiesten mukaan virantoimitukseen on löydyttävä yhtenäinen kieli. Eräiden tietojen mukaan suomen kielen puhumiskielto ulottuisi kahvitaukoihin asti.

- Minun lähin esimieheni pitää kieltoa naurettavana. Meillä on sosiaalitoimistossa 150 työntekijää ja puhumme pariakymmentä kieltä äidinkielenämme. Lisäksi meitä on kolme, jotka on palkattu tänne juuri sen takia, että puhumme suomen kieltä, Kiveliö kertoi jupakasta.

Valtuuskunnan mukaan suomea karsastetaan Ruotsissa yhä. Monet kaltoin kohdellut ruotsinsuomalaiset eivät ole kuitenkaan uskaltaneet tehdä asiasta numeroa.

Jaahas,no koska ruotsinkieli kielletään suomessa kokonaan? ihan naurettavaa että anno 2007 esim.elintarvikkeissa jne jne.lukee vielä ruotsia!ja suomessa puhutaan ruotsia,sais loppua jo.KIELTAA KOKONAAN!

Olisi korkea aika.
5315
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

tuossa tapauksessa kaikki työhön liittyvät asiat pitäisi hoitaa sillä maan omalla kielellä/sillä kielellä mitä enemmistö puhuu,
mutta muista ja henk. koht. asioista saisi puhua vaikka sillä omalla kielelläänkin kunhan se ei haittaa työntekoa eikä sitä tehdä ns. pilkkaamismielessä ketään toista työntekijää kohtaan eli ei haukuta ketään tai muuta vastaavaa.

Äänestä

En mä ymmärrä mitä varten ruotsin kieli pitäis Suomessa muka kieltää. Mikäs ongelma se nyt muka on, että osa väestöstä puhuu ruotsia äidinkielenään ja jossain purnukoissa lukee ruotsia?

Kyllä kieliä maailmaan mahtuu, sehän on vain positiivinen asia jos niitä ylläpidetään parhaall mahdollisella tavalla.

Äänestä
  • No miksei ruotsissa lue missään purnukoissa Suomea? esim. maitotölkeissä: mjölk ja sitten Maito perässä?
    Miksi Suomessa vieläkin sallitaan tuollaista ruotsille? eikö Suomi kuulu olla jo 100%:ttia SUOMI? siis oman kielen kera?
    Joo tästä voi vain päätellä että suomi on vieläkin ruotsin tossun alla,noin se vaan on.

    oma valintanne.

    Äänestä

  • Ja miksi suomessa koulussa on PAKKO oppia ruotsia?

    Pakotetaanko ruotsissa lapsia koulussa oppimaan puhua/kirjoittaa/lukea Suomea?

    Äänestä

Juuri sanoivat että ruotsilla ei oo todellista sotilaallista uhkaa ja sit yrittävät kieltää suomen kielen käytön...

jonku pitäs pikkasen ravistella noita ruotsalaisia. Pidempi raja Norjan kanssa ois kiva

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


olisi ihanaaa! kirjoitti:

Uppsalan kaupunki määräsi - suomen kieltä ei saa käyttää!
11.12.2007 13:53, päivitetty 11.12. 16:49
Ylen uutisten mukaan Uppsalan kaupunki on kieltänyt työntekijöiltään suomen kielen puhumisen työpaikalla. Ratkaisu on tyrmistyttänyt ruotsinsuomalaiset.

Ylen mukaan ruotsinsuomalaisten valtuuskunta vaatii Euroopan neuvostoa selvittämään, voiko työnantaja pakottaa kaikki työntekijät puhumaan pelkästään ruotsia.

- Kunta on yrittänyt kieltää meiltä suomen puhumisen, mutta ei se ole onnistunut. Semmoinen määräys on kuitenkin, että ruotsi on virallinen kieli, Uppsalan sosiaalihallinnossa työskentelevä Tiina Kiveliö valotti asiaa STT:lle tiistaina.

- Tämä kielto ei ole voimassa muuten kuin sopimuksella, jonka kunta teki ammattiosaston kanssa. Sen mukaan ruotsi on virallinen työkieli, jota pitää käyttää kaikissa julkisissa työtiloissa, käytävillä ja kahvihuoneissa. Suomea ja muita kieliä saa puhua yksityisasioissa, Kiveliö kertoi.

Myös Ruotsin syrjintäasiamies tutkii Uppsalan tapausta.

Kielikiista lähti liikkeelle Uppsalan sosiaalitoimistosta, jossa toiminnansuunnittelija Kiveliö puhui suomea työtoverinsa kanssa. Tässä vaiheessa ruotsinkielinen esimies tuli väliin ja kielsi suomen kielen käytön.

Ylen mukaan Kiveliö vaati selvitystä Uppsalan kaupungilta. Selvitys tuli, ja siinä todettiin, että kaikilla kaupungin työpaikoilla on pakko käyttää ruotsia.

Uppsalan kaupungin virkamiesten mukaan virantoimitukseen on löydyttävä yhtenäinen kieli. Eräiden tietojen mukaan suomen kielen puhumiskielto ulottuisi kahvitaukoihin asti.

- Minun lähin esimieheni pitää kieltoa naurettavana. Meillä on sosiaalitoimistossa 150 työntekijää ja puhumme pariakymmentä kieltä äidinkielenämme. Lisäksi meitä on kolme, jotka on palkattu tänne juuri sen takia, että puhumme suomen kieltä, Kiveliö kertoi jupakasta.

Valtuuskunnan mukaan suomea karsastetaan Ruotsissa yhä. Monet kaltoin kohdellut ruotsinsuomalaiset eivät ole kuitenkaan uskaltaneet tehdä asiasta numeroa.

Jaahas,no koska ruotsinkieli kielletään suomessa kokonaan? ihan naurettavaa että anno 2007 esim.elintarvikkeissa jne jne.lukee vielä ruotsia!ja suomessa puhutaan ruotsia,sais loppua jo.KIELTAA KOKONAAN!

Olisi korkea aika.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu