Ahmiminen

Silloin kun samassa taloudessa asui useita henkilöitä ahmiminen ei olisi tullut kyseeseenkään. Lähes kokonaisen leivän, juustopaketin, jäätelöpaketin tai 5-6 jugurtin katoaminen yhtäkkiä olisi herättänyt suuttumusta muissa. Itselläni ei tullut mieleenkään että voisin syödä jotain ruokaa näin paljon samana päivänä tai yhdellä kerralla. Kun muutin yksikseen alkoi käsitys sopivasta annoskoosta hämärtyä. Minusta on selvää että jos mieli tekee esim suklaata tai jäätelöä niin tavallinen annos on 1 litra tai 1 levy. Painoltani olen ihannepainon ylärajoissa. Onnistun välillä viikkoja kontrolloimaan ruokavaliotani ja syömään kohtuullisesti sekä laihduttamaan. Ahmimisesta ei ole tietoakaan eikä ylensyönti houkuta. Mopo karkaa kuitenkin äkkiä käsistä. Periaate on tämä: " Söin 1 palan suklaakakkua ylimääräistä, nyt on sitten sama syödä koko kakku" Kun kakku on syöty ajattelen aloittavani huomenna laihdutuksen/normaalin ruokavalion. Koska aikaa huomiseen on vielä tunteja päätän syödä vielä lisää niin paljon kuin jaksan. Välillä tuntuu ettei kylläisyyden tunnekaan pysäytä syömistä vaan aina pitäisi ottaa lisää. Kuinka yleistä ahmiminen on? Mikä teillä muilla laukaisee sen? Mitä ja kuinka paljon syötte? Yleenä ahmimiset kestävät 1-3 päivää mulla.
2474
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Mulla on kans ahmimiskohtauksia... ootko kuullu BED:stä? Ite koen et mulla on hurjasti noita oireita... Kamalaa on, kun ei voi vaan lopettaa...

Katoppa:

http://fi.wikipedia.org/wiki/Syömishäiriö

Äänestä
  • Olen kuullut mutta en ole tarkemmin tutustunut. Katoin linkkisi. Jotenkin vaan tuntuu ettei ole tarvetta esim hakea apua mistään. Jos syöminen todella riistäytyy käsistä niin se varmasti herättäisi enemmän epätoivoa kuin nyt? Jos ajatellaan että ahmii esim kerran muutamassa viikossa, niin onko se välttämättä paha (tai edes epänormaalia)? Toisaalta, eikai täysin normaali ihminen ahmi edes harvoin? Monet kyllä kertovat syövänsä ähkyyn silloin tällöin. Tämä on sellainen juttu että on vähän hankalaa vetää rajaa siihen, milloin tilanne on "liian huono".
    Jos ahminta olisi jokaviikkoista, niin se olisi kauheaa. Silloin tuntuisi että kontrolli ruuan suhteen on mennyt. Jos sellainen tilanne jatkuu, niin se tietäisi tuntuvaa ylipainoa ja sairauksia kuten diabetes ym sen seurauksena.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Laihduttaja. kirjoitti:

Silloin kun samassa taloudessa asui useita henkilöitä ahmiminen ei olisi tullut kyseeseenkään. Lähes kokonaisen leivän, juustopaketin, jäätelöpaketin tai 5-6 jugurtin katoaminen yhtäkkiä olisi herättänyt suuttumusta muissa. Itselläni ei tullut mieleenkään että voisin syödä jotain ruokaa näin paljon samana päivänä tai yhdellä kerralla. Kun muutin yksikseen alkoi käsitys sopivasta annoskoosta hämärtyä. Minusta on selvää että jos mieli tekee esim suklaata tai jäätelöä niin tavallinen annos on 1 litra tai 1 levy. Painoltani olen ihannepainon ylärajoissa. Onnistun välillä viikkoja kontrolloimaan ruokavaliotani ja syömään kohtuullisesti sekä laihduttamaan. Ahmimisesta ei ole tietoakaan eikä ylensyönti houkuta. Mopo karkaa kuitenkin äkkiä käsistä. Periaate on tämä: " Söin 1 palan suklaakakkua ylimääräistä, nyt on sitten sama syödä koko kakku" Kun kakku on syöty ajattelen aloittavani huomenna laihdutuksen/normaalin ruokavalion. Koska aikaa huomiseen on vielä tunteja päätän syödä vielä lisää niin paljon kuin jaksan. Välillä tuntuu ettei kylläisyyden tunnekaan pysäytä syömistä vaan aina pitäisi ottaa lisää. Kuinka yleistä ahmiminen on? Mikä teillä muilla laukaisee sen? Mitä ja kuinka paljon syötte? Yleenä ahmimiset kestävät 1-3 päivää mulla.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu