Yöllä kieriskellessäni unettomana sängyssä, mietin näitä asioita, ja päätin vielä kerran purkaa tuskaani tänne. Tosin eri palstalle kuin ennen kirjoitin. Ehkä sä näät tän ja tunnistat jopa meidät tästä, tai sitten tää jää ikuisesti näkemättä. Kuinka vaan tämä kirjoitus johtuu miehestä.
Mä haluisin niin kovasti tän pahanolon loppuvan, onhan se jo hiukan haalistunut, mutta kytee silti yhä pinnan alla, ja välistä vihlaisee sydän alaa ja saa vatsan kääntymään nurinpäin.
Sä et ehkä saata aavistaa kokonaisuudessaan, mitä teit kun jo toisen kerran heitit mut pois. Katkaisit välit, mutta silti tuntuu että jätit vielä sen yhden oven auki. Sitäkin oon miettinyt että miks, siksikö että tiesit satuttanees, vai onko siinä vaan sun omat tarkoitusperät taustalla. Haluutko sä mut heivata elämästäs kokonaan vai vaan ottaa aikalisän ja tehä jotain omia juttujas, mistä mulla ei ole aavistustakaan.
Mä poistin sun numeros, etten hölmöilisi (humalassa) ja mahdollisesti ottais suhun yhteyttä, häiritsisi enempää. Ajatuskin pelottaa että sä suuttuisit mulle ja käskisit painua helvettiin. Silti mä vielä odotan pelonsekaisin toiveikkain tuntein, että sä vielä peruisit kaiken tapahtuneen ja sanoisit välittäväs. Koska mulla on sua kohtaan suuria tunteita ja kai siksi on niin vaikea uskoa että mä oisin vaan se "kiva".. Sinä yhtenä yönä kun yhdessä oltiin, mä olin ehkä maailman onnellisin nainen, koko muu maailma ja ihmiset häipyi ympäriltä, kun pidettiin toisistamme kii. Mä luulin että sullakin oli silloin jotain syvempää tunnetta mua kohtaan, mutta koitan ajatella järjelläkin ja luoja tietää yksin että mä olen yrittänyt.. Mutta jos kaikki muu tuntuu niin väärältä tai mitättömältä sun rinnallas, niin on vaikea tyytyä muuhun kuin parhaaseen. Ehkä aika vielä tekee tehtävänsä, ja sä jäät jonain päivänä kauniiks muistoks mun sydämeen. Nyt se vaan tuntuu siltä että mä odotan sua hamaan loppuun asti, vaikken haluaisi. En mä olis välttämättä sun kaltaiseen mieheen halunnut rakastua, mutta tunteita on turha käskeä. SE olet sä, eikä kukaan muu. "vaikka pummasit vain tupakkia, minä olin hullu panin peliin koko elämän".. Noin, ehkä tää taas saa mut jaksaan paremmin ja oon taas ainakin yrittänyt käsitellä osan näistä mahdottomista tunteistani. Sulle toivon edelleen kaikkee hyvää, vaikka oisin tahtonut olla se sun hyväs, mutta joskus tapahtuu kai sitten näitä onnettomia tarinoitakin..
Tästä laulusta et mua sinänsä tunnista, mutta kuule sen sanat jos luit tän. siinä on siemen.
http://www.youtube.com/watch?v=cMNa1GX1kZk
Mä haluisin niin kovasti tän pahanolon loppuvan, onhan se jo hiukan haalistunut, mutta kytee silti yhä pinnan alla, ja välistä vihlaisee sydän alaa ja saa vatsan kääntymään nurinpäin.
Sä et ehkä saata aavistaa kokonaisuudessaan, mitä teit kun jo toisen kerran heitit mut pois. Katkaisit välit, mutta silti tuntuu että jätit vielä sen yhden oven auki. Sitäkin oon miettinyt että miks, siksikö että tiesit satuttanees, vai onko siinä vaan sun omat tarkoitusperät taustalla. Haluutko sä mut heivata elämästäs kokonaan vai vaan ottaa aikalisän ja tehä jotain omia juttujas, mistä mulla ei ole aavistustakaan.
Mä poistin sun numeros, etten hölmöilisi (humalassa) ja mahdollisesti ottais suhun yhteyttä, häiritsisi enempää. Ajatuskin pelottaa että sä suuttuisit mulle ja käskisit painua helvettiin. Silti mä vielä odotan pelonsekaisin toiveikkain tuntein, että sä vielä peruisit kaiken tapahtuneen ja sanoisit välittäväs. Koska mulla on sua kohtaan suuria tunteita ja kai siksi on niin vaikea uskoa että mä oisin vaan se "kiva".. Sinä yhtenä yönä kun yhdessä oltiin, mä olin ehkä maailman onnellisin nainen, koko muu maailma ja ihmiset häipyi ympäriltä, kun pidettiin toisistamme kii. Mä luulin että sullakin oli silloin jotain syvempää tunnetta mua kohtaan, mutta koitan ajatella järjelläkin ja luoja tietää yksin että mä olen yrittänyt.. Mutta jos kaikki muu tuntuu niin väärältä tai mitättömältä sun rinnallas, niin on vaikea tyytyä muuhun kuin parhaaseen. Ehkä aika vielä tekee tehtävänsä, ja sä jäät jonain päivänä kauniiks muistoks mun sydämeen. Nyt se vaan tuntuu siltä että mä odotan sua hamaan loppuun asti, vaikken haluaisi. En mä olis välttämättä sun kaltaiseen mieheen halunnut rakastua, mutta tunteita on turha käskeä. SE olet sä, eikä kukaan muu. "vaikka pummasit vain tupakkia, minä olin hullu panin peliin koko elämän".. Noin, ehkä tää taas saa mut jaksaan paremmin ja oon taas ainakin yrittänyt käsitellä osan näistä mahdottomista tunteistani. Sulle toivon edelleen kaikkee hyvää, vaikka oisin tahtonut olla se sun hyväs, mutta joskus tapahtuu kai sitten näitä onnettomia tarinoitakin..
Tästä laulusta et mua sinänsä tunnista, mutta kuule sen sanat jos luit tän. siinä on siemen.
http://www.youtube.com/watch?v=cMNa1GX1kZk
Vastaukset 7
Vanhimmat
Mulla on nyt aika samanlainen tilanne.Kans mäkin pistin peliin koko elämän,kun toinen tarjos itseään mulle.mut sit sain kuulla,että ei meistä voi tulla mitään vakavaa.silti myös odotan,että se muuttais mielensä.
kannattaa heti keskustella selväksi, muuten on vaarana, että alkaa elää haavemaailmassa joka voi kestää vuosia. Jos toinen on epävarma, se tarkoittaa samaa kuin ei. Epäröinnin taustalla voi olla se, ettei halua loukata toista eli epäsuoruus.
Jos jatkaminen ei ole mahdollista, kannattaa alkaa tehdä surutyö kunnolla, ja suunnata vähitellen huomio uusiin asioihin.
Ihmisillä on vapaa tahto ja aina tunteet ei käy yksiin. Roikkuminen aiheuttaa vain pahaa mieltä ja tekee erosta vielä tuskallisemman.
olet. noin oon sen ite miettinyt myös. Aina ei saa selvää mikä oli se jutun juoni, ja siihen on tyytyminen vaikka helppoo se ei ole. Itselläkin ollut niitä tilanteita että joku on kiinnostunut ja ite ei, ja sitten on vaikee sanoo se kiitos ei.. Mutta jos sanois suoraan etten ole kiinostunut susta, se olis parempi, kuin se että vetää siihen sitten muita syitä, joita itse koittaa selitellä toiselle.
Mutta silleen oon miettiny tän jutun, että ihan sama vaikka vielä osittain haaveissani ja toivonkipinässä elän tän loppu vuoden ja uus vuos saa tuoda muassaan uudet kujeet, vaikka väkisin... Sitten on asioiden muututtava ja alan tekemään kaikki ne asiat tietoisesti toisin, mitkä olen nyt tehnyt ja roikkunut haavemaailmassani.
Täällä kanssa sama tilanne. Kyseessä paras ystäväni. En vieläkään käsitä mikä muutti kaiken, viimeiset kolme vuotta, parissa viikossa. Kun se ei tuntunut enää oikealta, ei ollut mitä hän halusi tai haluaa elämältä. Silti sitä jaksaa toivoa... ne kaikki puheet vielä viime viikollakin siitä kuinka koidun hänelle kuolemaksi ja kuinka hänen ei tarvitse muuta kuin nähdä minun hymyilevän...
En tiedä oikeasti vieläkään kuinka eteenpäin. En tiedä miksi jaksan odottaa, että kuukauden reissun jälkeen taas kaikki olisi hyvin, että sitten taas oltaisiin yhdessä. Kaksi viikkoa viimeksi riitti pistämään kolme vuotta matalaksi. En tiedä miksi jaksan toivoa vielä vain...
En tiedä myöskään kuinka olla taas vain ystäviä. En tiedä kuinka lopettaa se jatkuva syyllistäminen. En tiedä miksi haluan hänenkin kärsivän, säälipisteillä tuskin häntä itselleni takaisin saisin. En tiedä miksen ollut lopulta riittävä? Olen hänen unelmiensa naisen ruummillistuma, fiksu ja kaunis... olen oikeasti aivan puhki. Kuukauden reissusta on nyt takana kolme päivää, 25 päivää jäljellä. Vieläkin jaksan kurkistella sähköpostiini, tuijottaa puhelintani ja toivoa :(
Tuo kirjoitus sai miehen silmään kyyneleen. Tuntu vaan liian tutulta. Haluais vaan kävellä siitä yhdestä ovesta, joka on auki...
Itselläni on aika samanlainen tarina takana. Onneksi parin vuoden väännön jälkeen itse ymmärsin mikä idiootti olin ollut.
Tutustuin deitin kautta hauskaan mieheen ja kaveripohjalla aloitimme. Hän kuitenkin halusi minulta myös tunteet ja ajoittain niitä itsekin osoitti.
Kaikki oli kuitenkin vain hänen omaa narsistista peliään. Jokaista hänen rakkaudentunnustustaan seurasi roikkuminen netissä ja uuden seuran etsintä. Kun loukkaannuin asiasta, saatiin aikaan kauhea riita. Syyllinen olin aina minä.
Onneksi ihminen tulee aina lopulta järkiinsä. Omalla kohdallani se olisi voinut tapahtua hieman nopeamminkin mutta nyt ainakin olen päässyt asiasta yli eikä hänen satunnaiset viestinsä ja seurankaipuunsa herätä muita tunteita kuin helpotuksen siitä, ettei ole mitään syytä vastata.
Tsemppiä.
oon pyöritellyt mielessäni, kun oon miettiny kaikkia mahdollisia vaihtoehtoja. Kyllä tää tästä viel iloks muuttuu, pikku hiljaa.. Huvittavinta toisaalta on se että itse en tahtonut sitoa ja luoda heti mitään suhdetta, vaan lähinnä viettää aikaa hänen kanssaan.. mutta sekin oli kai liikaa:/
kiitos kaikille "osallistuneille" ja valoisaa ensi vuotta:)