Venäläismieliset häiriköivät turhaan

Naurettava YYA-sopimus ei ole edes enää voimassa. Ja sehän olikin pelkkä vitsi suomalaisten kannalta. Muka ystävä - miten Venäjä voisi koskaan olla ystävä kun se on niin ylivoimainen väkiluvultaan ja sotavoimiensa koon osalta ja kuvittelee vielä olevansa uusi slaavilaisen herrakansan Itä-Rooma? Olemme kuin Nepal Kiinan kupeessa.

Toki yhteiskunnallisilta oloiltaan alkeellisilta valtioilta tällaista voi odottaa. Totuus on, että tässä suhteessa Venäjää ei auttaisi edes 400 Putinia duumaa miehittämässä:

- Keskimääräinen elinikä lyhyempi kuin Iranissa ja Pohjois-Koreassa

- Kuolleisuus suurempi kuin Norsunluurannikolla

- Syntyvyys pienempi kuin Ruotsissa

- Taivaisiin asti ylistetyn talouden koko verrattavissa erääseen Yhdysvaltain osavaltioon

- Korruptoituneempi kuin Uganda, Etiopia ja Gambia, kehitys tällä saralla on niin huimaa että pian korruptio ohittanee myös Zimbabwen ja Somalian :)

- Inhimillisen kehityksen indeksi edelleen pienempi kuin Bosnialla ja erinäisillä banaanivaltioilla (YK:n raportti 2007)

- Omaa maailman ainoaksi demokraatiksi julistautuneen johtajan

- On venäläismielten mukaan Suomen paras ja ainoa mahdollisuus
5296
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

SIINÄ OLI AAMUPÄIVÄN TYHMIN AVAUS! HOH HOH HOH HOH HOH! HAH HAH HAH HAAAA! TÄYTTÄ PASKAA! HAAAAA!!!!

Äänestä
  • asiallinen vastaus, tai ole hiljaa.

    Vai ottaako sinua ihan aidosti päähän Venäjän surkea tila ja sen kyvyttömyys nousta koskaan supervalta-asemaan kutistuvine väestöineen ja alueellisine kehityseroineen? Tunnusta pois vain...

    Äänestä

  • Teehän kirjoitti:

    asiallinen vastaus, tai ole hiljaa.

    Vai ottaako sinua ihan aidosti päähän Venäjän surkea tila ja sen kyvyttömyys nousta koskaan supervalta-asemaan kutistuvine väestöineen ja alueellisine kehityseroineen? Tunnusta pois vain...

    Hah hah hah hah hah hah hah hah hah hah haaaaaaaaaaaa!!!! Aaaaaa! AAAAAA! AAMEN! AAMEN!

    Äänestä

YYA sopimus on silti toiminut Neukkulan aikana, rauhanaika on ollut pisin Suomen itsenäisyysajan historiassa ja pitkä muutenkin kautta aikain.

Hyvin on meilläkin diplomatia onnistunut, Baltian maat voisivat ottaa mallia. Jos Suomea olisi johdettu samaan malliin kuin Viroa, niin olisimme olleet jatkuvasti kusessa.

Äänestä
  • ei YYA-aikaan ollut mahdollisuuksia harjoittaa ulkopolitiikkaa. Sotaa ennen saattoi hyvinkin olla, että Suomen kaltainen jämäkkä asenne aluevaatimusneuvotteluissa olisi tehnyt terää Virolle, mutta lopputulos tuskin olisi muuttunut.

    90- ja 2000-luvuilla Baltian maiden politiikka on ollut mielestäni ihan järkeenkäypää. Talouskasvu Virossa on ollut Euroopan voimakkainta jne. En menisi sanomaan että Suomen linja Venäjän suhteen olisi jotenkin esimerkillinen.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Huomaava mies kirjoitti:

Naurettava YYA-sopimus ei ole edes enää voimassa. Ja sehän olikin pelkkä vitsi suomalaisten kannalta. Muka ystävä - miten Venäjä voisi koskaan olla ystävä kun se on niin ylivoimainen väkiluvultaan ja sotavoimiensa koon osalta ja kuvittelee vielä olevansa uusi slaavilaisen herrakansan Itä-Rooma? Olemme kuin Nepal Kiinan kupeessa.

Toki yhteiskunnallisilta oloiltaan alkeellisilta valtioilta tällaista voi odottaa. Totuus on, että tässä suhteessa Venäjää ei auttaisi edes 400 Putinia duumaa miehittämässä:

- Keskimääräinen elinikä lyhyempi kuin Iranissa ja Pohjois-Koreassa

- Kuolleisuus suurempi kuin Norsunluurannikolla

- Syntyvyys pienempi kuin Ruotsissa

- Taivaisiin asti ylistetyn talouden koko verrattavissa erääseen Yhdysvaltain osavaltioon

- Korruptoituneempi kuin Uganda, Etiopia ja Gambia, kehitys tällä saralla on niin huimaa että pian korruptio ohittanee myös Zimbabwen ja Somalian :)

- Inhimillisen kehityksen indeksi edelleen pienempi kuin Bosnialla ja erinäisillä banaanivaltioilla (YK:n raportti 2007)

- Omaa maailman ainoaksi demokraatiksi julistautuneen johtajan

- On venäläismielten mukaan Suomen paras ja ainoa mahdollisuus

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu