herranjuukeli

Kolme vaihtoehtoa

1) Pelkäät muutosta ja ero olisi melko iso muutos. Pelkäät ehkä jääväsi sinkuksi ja pelkäät että se uusi mies olisi ihan yhtä paska. Toisaalta pelkäät, että et voi jatkaa nykyisen kanssa. Pelkäät että et pääse asiasta yli ja että jatkuvasti muistuttelet miehellesi siitä kuinka hän on ollut uskoton. Olet analyytikko ja asioiden puhkiajattelija. Et tee koskaan mitää kovinkaan spontaanisti, vaan aina pitkän harkinnan tuloksena. Siksi et ole miestäsikään pettänyt, vaikka se työpaikan urho on sinua vikitellytkin. Et ole myynyt nuhteettomuuttasi oman hyvän olon tavoittelun hinnalla, koska se ei omien laskelmiesi mukaan olisi kannattavaa. Jaksat olla liitossasi juuri niin kauan kuin jaksat analysoida. Välillä tulet analyysissä tulokseen että teidän kannattaisi erota, mutta toisaalta useammin tulet tulokseen, että teidän kannattaisi jatkaa. Alat laskemaan hyviä ja huonoja päiviä ja toteat että viikossa on kuitenkin enemmän hyviä kuin huonoja päiviä ja päätät jatkaa. Suhtautumisesi uskottomuuteen muuttuu. Et tuomitse sitä enää niin jyrkästi. Et voi tuomita, koska tällöin tuomitsisit miehesi ja kukaan ei voi elää tuomitsemansa ihmisen kanssa. Jonkun vuoden päästä kohdallesi tulee se mies joka vie jalat alta. Sinulla on pikku romanssi ja kaikki muistuu taas mieleesi. Saat hyvityksesi ja oman pikku salaisuutesi turvin jatkat miehesi kanssa.
2) Olet sen verran tyrmistynyt koko asiasta, että itsetuntosi on hetkellisesti vääristynyt. Itsetuntosi vakuuttaa sinulle sinun erinomaisuuttasi ja sitä kuinka olet takuulla parempi kuin se toinen nainen. Haluat uskotella itsellesi ja miehellesi että teidän liittonne on hyvä ja sitä ei yksi suttura pilaa. Tämä tunne menee ohi yleensä noin 1-3 kuukaudessa, jonka jälkeen itsetuntosi romahataa. Vasta tässä vaiheessa mitataan todellinen halusi jatkaa miehesi kanssa.
3) Olet läheisriippuvainen ripustautuja ja syytät koko uskottomuudesta itseäsi. Annat melko pian anteeksi miehellesi ja jatkat liittoa kuin mitään ei olisi tapahtunut. Vältät asian käsittelyä ja siedät miehesi huonoa kohtelua. Jaksat tätä sen takia, että ero tarkottaisi mielipahaa myös lapsille, miehellesi, sukulaisille, ehkä jopa ystäville. Läheisriippuvaisena ajattelet miltä heistä tuntuisi jos te eroaisitte. Elät muutenkin elämääsi sen pohjalta, miten se olisi mahdollisimman harmitonta muille. Tällaista elämää jaksat niin pitkään, kunnes pääsi hajoaa ja se on se päivä, kun jätät erohakemuksen Tanja Saarelan tavoin yksin ja siis suurena yllätyksenä miehellesi, joka luuli kaiken olevan hyvin.

auttakee"....????

et sä kyllä kovin järkyttyneeltä kuulosta.
tuollaisia humoristisia heittoja.
En edes vaivaudu kommentoimaan. Kuulostat enemmänkin sellaiselta että olisit innoissasi.

Tuttu tunne!
Mulla meni yli kolme vuotta ennenku oon saanu asiat siähe pisteeseen notta lähen. Asiaan kuuluu pettämistä, alkoholia, stressiä, rahaongelmia jne.

Eikä mieheni ole yksin syypää; mä vaan en jaksanu ainaista epäilyä, luottisten kanssa taiteilua...
Ehkä olen vittumainen akka miks kaljaakin täytyy juua?
Joka tapauksessa, sopu perheeseen saatiin aikaan mun muuttopäätöksellä. Nyt ollaan molemmat tyytyväisiä.

Enkä tiedä kuka pyrki millä teolla mihin, eikä kiinnosta. Tämä hetki on nyt tärkein. Päivä kerrallaan.

Mitä kauemmin sä odotat, sitä vaikeammaksi homma muuttuu. Jos teillä ei ole lapsia (tai vaikka olisikin), ota mukaas just nyt lompakko, hammasharja ja puhtaat kalsarit. (Tai pikkarit, kuinka vaan) Pariksi päiväksi hotelliin, motelliin tms. EI missään nimessä sukulaisien luo. Puolueellista paskasakkia erotilanteessa, nääs.
Yksin kun saat olla ja miettiä asiaa, niin selkiytyy haluutko jäädä vai lähteä. Edes yrittää selvittää asiaa.
Tärkeintä on ettet jää paikalles.
Tsemppiä ja jaksuja sulle.
Show must go on, but life will go on..... ;o)