Olen ollut nyt naimisissa 2,5 vuotta. Itselläni on 4 lasta ja miehelläni 2 lasta. Minäkään, kuten monet muutkaan en hyväksy ja pidä mieheni lapsista. Sille asialle ei vain voi yksinkertaisesti mitään. Ketään ei voi pakottaa tykkäämään jostakusta. Nämä lapsetkaan eivät pidä minusta, mutta en välitä siitä. Inhottaa ,kun hänen lapsensa ovat niin "kilttejä", eivät ne kilttejä ole vain lihavia, eivätkä jaksa nostaa takamustaan tuolista. Tuntuu varmaan että olen kamala äitipuoli, mutta en ole ,osaan käyttäytä heitä kohtaan hyvin, vaikken pidäkkään heistä.Ajattelin vaan kertoa, että tunteilleen ei voi yhtään mitään.
minun tarinani
onneton 69
152614
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 15
Vanhimmat
että avioliitto oman mieheni kanssa sujuu hyvin.
Olisipa kamalaa, jos eroaisimme ja mieheni ottaisi sinunlaisesi naisen vaimokseen, joka inhoaisi mieheni ja minun lapsia.
Oletpa todella huonoluonteinen. Oletko uskaltanut suoraan miehellesi kertoa salaisista ajatuksistasi, vai vaan mielistelet häntä ja hänen lapsiaan hänen silmiensä alla?
Kaksinaamaisuus ällöttää.
Edellä mainittu täti on idiootti. vaikka itse olenkin siis lasten isän kanssa olen kokenut tuon kuin sinä. oltiin hetki erossa miehen kanssa ja olin sen ajan uuden miehen kanssa jolla oli vuoden vanhempi poika kuin minun tytär silloin siis oli 1.v en sietänyt mieheni poikaa joka oli 2.v koska oli minusta vaan omalaatuinen ja inhosin jo ensi tapaamisessa sitä. aina kun poika oli meillä isä puhui kauniisti sille ja huusi minun lapselle ja aina kun lapsi meni omalle äidilleen (venakko) niin kuulemma lapsi oli sairastunut meillä kummasti tai oli minun vika että lapsi oli nuhassa. Joten jaksamisia sinulle ja mieti oikeasti mitä jaksat. voimia
Kaikista ei toki voi tykätä,
mutta joka tapauksessa täytyy muistaa
että he ovat miehesi lapsia
ja hänelle tärkeimpiä.
Koeta aikuisena sopeutua ja tulla itse ensin vastaan asioissa.
Luulitko, että paketissa tulee vain mies, ei lainkaan hänen entisiä lapsiaan?
Sinä olet saanut valita, otatko äijän, jolla on ennestään kaksi lasta. Äijäsi lapset eivät ole sinua valinneet vapaaehtoisesti.
Eiköhän kyse ole myös siitä, että äijäsi pitäisi elättää ja hoitaa vain sinun kakaroitasi, muttei omiaan. Näin sinun lapsesi saisivat enemmän eikä jaolla olisi äijäsi omia lapsia. Ei kyse ole välttämättä sinun tunteistasi, vaan siitä, että sinä ja lapsesi olette loisia uudelle äijällesi.
Sääliksi tuossa käy vain äijäsi lapsia.
Kerron vähän lisää suhteestamme...
Tottakai tiesin,kun aloin olemaan hänen kanssaan, että hänen lapsensa tulevat siinä mukana. Olen miehelleni kertonut, tunteistani hänen lapsiaan kohtaan, eli hän tietää "kaksinaamaisuuteni". Hänen lapsiensa takia olen kaksinaamainen, koska jos näyttäisin mitä oikeasti tunnen heitä kohtaan, se olisi paljon huonompi heitä ajatellen. Myös mieheni ei siedä yhtä lastani, käyttäytyy huonosti välillä ja ajattelen onko hänellä paha olla kanssamme.
Eilen juuri saunasta tultuamme kysyin, kun minun lapseni mekastivat, että ajatteleeko hän, että rakastaako hän minua todella nin paljon, että on meidän kanssamme. Vastaus häneltä oli, että rakastaa. Olen onnellinen tämän miehen kanssa.
Tiedän myöskin sen, että he vat lapsia, mutta kun itselleen ei voi mitään. Uskon, että kaikissa uusioperheissä näitä tuntemuksia on toisen lapsia kohtaan, he vain pysyvät hiljaa, koska ovat mukava fiksumpia.He kärsivät hiljaa, eivät uskala sanoa julki tunteitaan.
Mutta hyvää joulua kaikille ja jaksamista uusioperheisiin..
No,toivottavasti oletki onneton-olethan omalta osaltas pitänyt itsekkäästi huolta siitä,että miehen lapset eivät teillä viihdy-JA HUOM!SE ON LASTEN TOINEN KOTI,mille sä et voi yhtään mitään!
Sitä saa mitä tilaa,ja lapsetki kasvaa...
Mulla ei ainakaan ole minkäänlaisia negatiivisia tunteita mieheni lasta kohtaan. Lapsi on aivan ihana ja rakastan lasta yhtä paljon kuin miestäni. Olen tietysti saanut kuulla myös rumia sanoja kuinka olen tyhmä, tuhma, ruma jne. Se ei silti tarkoita sitä etteikö omat lapsetkin rumia asioita joskus suutuspäissään sanoisi ja sen takia unohdan tuollaiset jutut heti. Samaa mieltä olen alkuperäisen kanssa, että tunteitaan ei voi kieltää. Kannattaa kuitenkin pohtia mistä ne tunteet syntyy. Itsellänikin oli aluksi vaikeaa, kun ärsyynnyin lapsesta todella helposti. Sitten vain tajusin, että liitin lapseen hänen äitinsä ja itseasiassa olin vihainen vain äidille, en lapselle.
Mieheni lapset viihtyvät meillä todella hyvin,
haluaisivat olla vielä useamminkin, kuin joka toinen viikonloppu.
että jos takamuksen nostamisella tarkoitat että ei teillä tee töitä esim niin HOPI HOPI!! käskemään;D meilläkin meinattiin aluksi että me siivoamme kaiken eipä käynytkään nykyään lapset tekee kun pyytää/käskee..
no minä en esim vihaa puolison lapsia he ovat mukavia lapsukaisia. (se on kyllä totta että toisen lapsiin ei osaa suhtautua kun omaan) mutta jos uusioperheellinen on NIIN toimeen olisi ainankin tultava! että kaikilla edes mukavaa:) josko ei loistavaakin yhdessä.
mistä vihan pito väliltänne on lähtenyt? VAI vihaatko miehesi ex:ää ja purat sen lapsiin ja lapset huomaa sen ja siksi vihaa sinua? (monesti on näin valitettavasti).
Minä en taas pidä omasta lapsestani joka on oikukas ja hölmöilee koko ajan.Juu,rakastan häntä kyllä mutta jos saisin valita omaksi lapsekseni joko hänet tai mieheni lapsen niin ottaisin mieheni lapsen.Hän on kiltti ja mukava ja sopeutuvainen.
Onneksi sentään miehelläni on hyvät välit omaan lapseeni,on hänelle enemmän isä kuin lapsen biologinen isä.Lapseni tapaa kuitenkin omaa isäänsä säännöllisesti.
Oma lapseni on tosin joskus huomannut että lellin mieheni lasta eri tavalla kuin häntä.Asiasta ollaan käyty keskusteluja ja yritänkin olla mahdollisimman tasapuolinen.
Että joskus juttu voi olla näinkin päin.
Lähtökohtana on siis se, että toisen lapsia ei voi rakastaa kuten omia. Tämähän on ihan itsestään selvä juttu. Neuvoisin kuitenkin nielemään sinuna myrkkysi, nousisit asioiden yläpuolelle, koska miehesi lapsethan eivät ole kuitenkaan sinun päänvaivasi. Pyri olemaan lapselle kaveri ystävällisessä hengessä. Ainakin minä olen tehnyt päätöksen, etten ryhdy näyttelemään mitään äitipuolta, vaan annan lapsen isän ja oman äidin hoitaa sen puolen kokonaan. Pääasia, ettei olla vihoissa keskenään. Toimeen on yritettävä tulla jotenkin. Yritä sinä löytää jotain muuta asiaa, johon keskittyä kuin miehesi lapsiin.
Heipä hei. Aluksi haluan sanoa, että on ihan oikein tuuletella omia tuntemuksia täällä. Mitkään tunteet eivät ole vääriä, muista se.
Myönnän itsekin ajattelevani mieheni lapsesta ikävästi, myöskään omani eivät pidä hänestä. MUTTA. En koskaan koskaan näyttäisi tunteitani tälle lapselle, sillä minun tunteeni eivät ole hänen vikansa, hänhän on vasta lapsi.
Yritän aina ajatella niin, että mitä minun pitää oppia tästä tilanteesta. Tuoko tämä ärsyttävä lapsi esiin omia puutteitani tai vihan tunteita tai jotain. Sinänsä mielenkiintoinen opin paikka itse kullekin.
Ajattelen myös, että kaikki lapset ovat maailmankaikkeuden lapsia, eivät minun eivätkä sinun. Ja tottahan se on, ovat vain sattuneet syntymään minun kauttani. Liiallinen omistamisen halu tuhoaa monta suhdetta, siksi tulee näitä minun, sinun, meidän, jonkuntoisen lapsikeskusteluja.
Yritetään me päästä omien tunteittemme kanssa sinuiksi ja muistaa, etteivät ne johdu kenestäkään toisesta, ovat vain omia heikkouksiamme. Tsemppiä!
Itsellä omia lapsia muutama ja miehelläni kaksi omaa lasta,joilla eri äidit.
Mieheni vanhimman lapsen(15v) hyväksyin heti, koska hän asui mieheni luona tavatessamme.Mieheni ja tuon naisen avioerostakin kulunut yli 11 vuotta, eivätkä ole missään tekemisissä keskenään.
Mieheni nuoremman lapsen(4v)hyväksyin aluksi, kunnes mieheni ex-avopuoliso alkoi moittimaan minua ja puuttumaan elämäämme liiaksi.
Ilkeämieliset puhelut häneltä epämääräsiin aikoihin,sekä tekstiviestit joissa negatiivisia asioita.Soittipa tuo nainen minullekkin, ja ilmoitti kuinka "mieheni ei voi tuollaista naista rakastaa"...Vaikka mieheni ja hän olivat jo aiemmin eronneet, ja tuolla naisella oli uusi mies/sekä raskaus uuden miehen kanssa.
Vasta noiden ilkeiden tilanteiden jälkeen aloin "väistelemään",kun mieheni
nuorimmainen(4v) tuli kotiimme.
Suhtautumiseni tuohon lapseen siis muuttui, ja kesti todellakin aikansa ennen kuin pystyin siirtämään "ikävät tunteet"syrjään ja suhtautumaan lapseen samalla tavalla, kuin ne olivat mieheni ja minun suhteen alussa.
Lapsi kun on pitänyt minua mukavana ja kauniina...ja kehunut minua äidilleen..se on ollut syy minun haukkumiseeni..tarinoita on monia vastaavanlaisia siltä naiselta.
Miehelleni ja minulle ei yhteisiä lapsia ikinä tule, ja se on ollut itselle vaikea paikka.Olin poistattanut kohdun aiemman liiton aikana,pakon sanelemana,joten ehkä osin ollut kateuttakin ajattelussani kun en saa enää lapsia rakastamani ihmisen kanssa...
Jos olisin tiennyt sen, että silloinen mieheni lähtee toisen naisen matkaan..en olisi ikinä poistattnut kohtuani, olinhan silloin vain 35 vuotias.
Kuitenkin,onneksi ymmärsin asian ajoissa...ymmärsin sen mikä on minulle tärkeää,mikä on miehelleni tärkeää..ja mikä voisi parisuhteemme kaataa.
Ei voi olla niin vaikea hyväksyä toisen lapsia.He ovat syyttömiä aikuisten eroihin,tai parisuhde probleemiin.
Pitää ajatella välillä myös epäitsekkäästi...ja samalla miettiä miten itse suhtautuisin jos puolisoni jatkuvasti lapsiani moittisi..heitä hyljeksisi..
Olen uusioperheen äiti. Omia lapsia 4 ja miehellä 1. Jo alusta alkaen kun yksissä alettiin kulkemaan tein itselleni selväksi, että hiljaa hyvää tulee. Askel kerrallaan eteenpäin. Pienen lapsen kanssa se on helpompaa kuin ison. Isommat ovat jo enemmän "elämästä tietoisia" ja alttiita toisen vanhemman vaikutteille. Minulle oli suuri luottamuksen aihe jopa se,kun hänen tyttärensä antoi pyyhkiä peffansa potan jälkeen. Hän kun ei tarhassa tehnyt koskaan isoa asiaa vaan aina vain kotona. Olen etsinyt ja onnekseni saanut paljon yhteisiä hetkiä vain hänen tyttärensä kanssa. Askartelua, lukemista, kaupoilla käyntiä, syömässä, uimassa jne. Olen onnekas, että minulla ja mieheni exällä, kuten myös omalla ex puolisollani on reilu puheyhteys ilman hampaiden kiristelyä, eikä kummassakaan perheessä ole riidelty lasten nähden ja kuullen. Asiat on aikuisten kesken käyty läpi. Minä olen omat suruni ja murheeni käynyt ulkopuolisella juttelemassa, mitä niitä kaikkia omien niskaan kaatamaan, murheensa ovat heilläkin. On selvää, että lapset ovat erilaisia. Pojat ja tytöt ovat jo itsessään erilaiset. Perheet joihin he ovat syntyneet ovat keskenään erilaiset. Kuinka siis voi olettaa, että kaikki sujuu noin vain? Minä en ainakaan. Uusprheellisen elämä ei ole eikä tule koskaan olemaan helppoa. Liian monta ihmistä samassa paketissa. Järjellä ja lapsista iloiten se onnistuu kyllä. Ja voimia ja pitkäjänteisyyttä se vaatii. Olen huomannut, että kun lapset kasvavat kaikki käy jotenkin helpommin. Malttia ja onnea ja menestystä.
Niin makaa kuin petaa.