Pettääkö vaimoni?

Minua epäilyttää, että pettääkö vaimoni minua. Joku aika sitten, kun harrastimme seksiä ja ryhdyin tutkailemaan hänen alapäätään, niin siellä oli jotakin valkoista mömmöä. Se vaikutti aivan spermalta. Olin kyseisenä päivänä ollut aamupäivän poissa.

Eräs toinen epäilyksen aihe oli valkoista kuivaa ainetta sisältävät tummat pikkushousut. Ne näyttivät aivan kuin niihin olisi valuttu spermaa.

En ole naisen anatomiasta ihan täysin varma, joten tälle kaikelle saattaa löytyä myös selitys. Voiko naisen alapää erittää tällaista valkoista mönjää? Vaikuttaako vaimoni raskaus sen muodostumiseen? Hän on siis jo raskauden puolivälissä.

Olemme olleet yhdessä todella pitkään, joten en jaksaisi uskoa, että hän minua pettäisi. Hiukan vaan epäilyttää nuo mömmöt alapäässä ja kun meillä on ollut myös hiukan vaikeata viime aikoina.

Toivon asiallisia vastauksia.
123775
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 12

Vanhimmat

En usko että pettää.Varsinkaan jos on raskaana.Naisella voi olla valkovuotoa,joka näyttää tummissa alushousuissa spermalta.Älä vaan ala heti syyttelemään vaan seuraile tilannetta.Ei järkevä ihminen jos on raskaana
,heilu toisten kanssa.Mielestäni voit olla huoletta.Onnea teille vauvan johdosta.terv.nainen45

Äänestä

Vaihtoehto A:
Kyseessä on normaali valkovuoto, jota lähes kaikilla naisilla esiintyy.

Vaihtoehto B:
Koska et ole suoraan voinut asiaa kysyä vaimoltasi tyyliin; "Mitä tämä valkoinen mönjä pillussasi on" on suhteenne sillä tasolla, että varmasti vaimosi sinua pettää tai on siis joskus pettänyt. Normaalit avioparit tapaavat nimittäin keskustelemaan asioista ensin keskenään, eivätkä tule kyselemään itsestäänselvyyksiä kaiken maailman hömppäpalstoille.

Äänestä
  • Hei
    Ymmärrän mitä tarkoitat - jokaisessa parisuhteessa pitäisi olla luottamuksellinen keskusteluyhteys. MUTTA kun joskus käy niin että olet ollut hyväuskoinen hölmö ja uskonut kumppani selitykset jotka myöhemmin paljatuvat valheiksi. Sitä paitsi niin ikävää kun se on pettäminen on tänä päivänä enemmänkin kuin yleistä ja on jopa helpompaa kysyä mielipidettä tuntemattomana täältä kuin naapurin Sirpalta...

    Äänestä

Näin miehenä voin sanoo et kyllä sä kyselet tyhmiä! Että vaimos olis paneskellut raskaana ilman kumia jonkun kans?? Tiedän et jotkut naiset on, sori vaan, melko yksinkertaisia mut ei kai kukaan raskaana oleva vaaranna penskansa terveyttä vaikkei omastaan välittäiskään! Suosittelen kysyyn asiaa suoraan muidultas ja jollet siihen kykene niin teillä ei oo tulevaisuutta.

Äänestä

Miten olisi sellainen vaihtoehto, että paremmalla puoliskollasi olisi hiivatuledus koska se on hyvin normaalia naisilla ja raskaus lisää sen mahdollisuutta. Siinä on oireena lisääntynyt valkovuoto joka voi olla kokkareista. Että kysyppä tämän mahdollisuutta. Olis hyvä hoitaa pois ennen synnytystä.

Äänestä
  • Kiitoksia kaikille!

    Olin turhan hätänen tänne kirjoittaessa. Luin vähän tarkemmin paria sivustoa ja kävi ilmi, että ei petä 99,9% varmuudella. En olisi sellaista kyllä jaksanut millään edes uskoa.

    Puhuin myös vaimoni kanssa.

    Kiitoksia asiallisille vastauksille ja hauskaa joulua kaikille!

    Äänestä

Olitko koskaan aikaisemmin kuullut valkovuodosta?

Äänestä

Asia siis kunnossa, joten ei tarvitse enää kommentteja. Kiitos!

Äänestä
  • Pettää aivan selvästi! Mitäs yks raskaus sitä estäisi?! Päinvastoin! Silloin on todella moni nainen aivan kiimassa, koko ajan ja panohalut vaan yltyy! Veikkaan että vaimosi on saanut kiimaset kyydit joltain nuorelta,sexyltä Oriilta!

    Äänestä

Naisilla on yleensäkin kosteat paikat, rauhaset erittää koko ajan kosteutta. Voi olla valkoista tai väritöntä. Lisäksi joillakin voi olla valkovuotoa ihan tulehduksen takia.

Äänestä

Siis sä pengot sun muijan alushousuja pyykkikorista ja tutkailet niitä? Mitäs seuraavaksi ajattelit tehdä? Kytätä työpaikan ulkona vai jäädä oven taakse väijyyn kun muka "menet töihin"!? Olen melko varma et jos muijas ei sua vielä petä niin kohta pettää. ui ui, löysin valkosta töhnää vaimoni pikkareista. HUH HU!

Äänestä

Jos et ole sattunut vielä huomaamaan, niin sperma muuttuu aika nopeasti vaaleasta sakeasta aineesta värittömäksi ja juoksevaksi. Tämän jälkeen se kuivuu. Jos vaginasta jotain valuu pikkuhousuihin, niin se ei varmasti ole vakoista mönjää.

Muutenkin voisit ryhdistäytyä. Lapsesi kasvaa pian avioeroperheessä ja sinä kuolet yksin.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Vähän masentunut kirjoitti:

Minua epäilyttää, että pettääkö vaimoni minua. Joku aika sitten, kun harrastimme seksiä ja ryhdyin tutkailemaan hänen alapäätään, niin siellä oli jotakin valkoista mömmöä. Se vaikutti aivan spermalta. Olin kyseisenä päivänä ollut aamupäivän poissa.

Eräs toinen epäilyksen aihe oli valkoista kuivaa ainetta sisältävät tummat pikkushousut. Ne näyttivät aivan kuin niihin olisi valuttu spermaa.

En ole naisen anatomiasta ihan täysin varma, joten tälle kaikelle saattaa löytyä myös selitys. Voiko naisen alapää erittää tällaista valkoista mönjää? Vaikuttaako vaimoni raskaus sen muodostumiseen? Hän on siis jo raskauden puolivälissä.

Olemme olleet yhdessä todella pitkään, joten en jaksaisi uskoa, että hän minua pettäisi. Hiukan vaan epäilyttää nuo mömmöt alapäässä ja kun meillä on ollut myös hiukan vaikeata viime aikoina.

Toivon asiallisia vastauksia.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu