Vähän perspektiiviä kaivattaisiin...
Mun miehellä on tällä hetkellä todella paljon töitä, hän tulee iltaisin aika myöhään kotiin. Eilen aamulla lähtiessään sanoi yrittävänsä tulla aikaisemmin, ja oltiin sovittu tekevämme kaikkea kivaa sitten sen jälkeen. Puoli yhdeksältä illalla laittoi tekstarin, jossa sanoi tulevansa parinkymmenen minsan päästä - tuli sitten tosiaan kolme varttia myöhemmin. Normaali kontiintuloaika on tuossa seiskan pintaan. Olin vähän närkästynyt siinä sitten ja sanoin ettei tarvii sanoa mitään, etten odota, vaan voin sitten tehdä omia juttuja. Lupasi olla tarkkana ja kaikki oli ok sitten taas tänään.
No, kuinka ollakaan iltapäivällä sain häneltä sähköpostin, jossa sanoi että tänään onkin työpaikan karaokeilta, ja kysyi onko ok, jos hän menee sinne, kun hänelle se tekisi hyvää. Pari minuuttia myöhemmin laittoi sitten uuden viestin, jossa sanoi tulevansa kotiin (koska sillä oli huono omatunto). Minä kuitenkin suutuin ihan kunnolla.
Ärsyttää se, että se edes esittää asian tuolla tavalla, ihan kuin mä sitä jotenkin vahtisin tai estäisin menemästä. Kysymisen sijaan olisi voinut sanoa, että ollaan sitten vaikka huomenna illalla yhdessä tms., ja se olis ollut mulle ihan hyvä. Lisäksi ärsyttää se, että kun se nyt ei sitten mene sinne iltaansa (vaikka kehotin), niin mun ilta nyt joka tapauksessa on pilalla, kun tiedän että herra syyllisyydentunnosta tulee mun kans oleen. Mitä järkeä siinä on?
Ongelma on oikeastaan siinä, että mä teen töitä kotona enkä ole mikään erityinen hyppyhiiri, jonka joka päivä tekisi mieli nähdä kavereita tms. Musta on ihan kivaa hengata kotona, mutta koska vietän täällä jo kaiket päivät yksin, niin sillon kun tiedän ettei miehestä ole illalla seuraa, järkkään jotain muuta. Näin en voi mitään suunnitela, kun suunnitelmat muuttuu mennen tullen ja mikään ei ole varmaa. Käy kyllä kyssimään ihan kympillä tää.
Liioittelenko siis teidän mielestä?
Mun miehellä on tällä hetkellä todella paljon töitä, hän tulee iltaisin aika myöhään kotiin. Eilen aamulla lähtiessään sanoi yrittävänsä tulla aikaisemmin, ja oltiin sovittu tekevämme kaikkea kivaa sitten sen jälkeen. Puoli yhdeksältä illalla laittoi tekstarin, jossa sanoi tulevansa parinkymmenen minsan päästä - tuli sitten tosiaan kolme varttia myöhemmin. Normaali kontiintuloaika on tuossa seiskan pintaan. Olin vähän närkästynyt siinä sitten ja sanoin ettei tarvii sanoa mitään, etten odota, vaan voin sitten tehdä omia juttuja. Lupasi olla tarkkana ja kaikki oli ok sitten taas tänään.
No, kuinka ollakaan iltapäivällä sain häneltä sähköpostin, jossa sanoi että tänään onkin työpaikan karaokeilta, ja kysyi onko ok, jos hän menee sinne, kun hänelle se tekisi hyvää. Pari minuuttia myöhemmin laittoi sitten uuden viestin, jossa sanoi tulevansa kotiin (koska sillä oli huono omatunto). Minä kuitenkin suutuin ihan kunnolla.
Ärsyttää se, että se edes esittää asian tuolla tavalla, ihan kuin mä sitä jotenkin vahtisin tai estäisin menemästä. Kysymisen sijaan olisi voinut sanoa, että ollaan sitten vaikka huomenna illalla yhdessä tms., ja se olis ollut mulle ihan hyvä. Lisäksi ärsyttää se, että kun se nyt ei sitten mene sinne iltaansa (vaikka kehotin), niin mun ilta nyt joka tapauksessa on pilalla, kun tiedän että herra syyllisyydentunnosta tulee mun kans oleen. Mitä järkeä siinä on?
Ongelma on oikeastaan siinä, että mä teen töitä kotona enkä ole mikään erityinen hyppyhiiri, jonka joka päivä tekisi mieli nähdä kavereita tms. Musta on ihan kivaa hengata kotona, mutta koska vietän täällä jo kaiket päivät yksin, niin sillon kun tiedän ettei miehestä ole illalla seuraa, järkkään jotain muuta. Näin en voi mitään suunnitela, kun suunnitelmat muuttuu mennen tullen ja mikään ei ole varmaa. Käy kyllä kyssimään ihan kympillä tää.
Liioittelenko siis teidän mielestä?
Vastaukset 12
Vanhimmat
Minkäs se miehes töilleen voi, jos niitä on paljon. Sellasesta turha alkaa kiihdyttelemään. Karaokeilta taas..mut periaate, jos he oli menossa työkavereiden kans sinne vaan vähän rentoutumaan niin eihän sekään mikään kauhee asia ole. Itse olen jo niin pitkään tässä suhteessa eläny, etten viitsi ruveta kyttäämään miehen menemisiä ja saapumisaikoja. Eihän toi mihkään ole karannut vaikka saakin rentoutua ilman minua, jos niin haluaa. Minä osaan kyllä olla yksinkin, suorastaan nautin sellaisista hetkistä :-)
jos annat toisen vapaasti mennä ja viihdyt yksin ja toinen menee. Säälittää....
Meillä on ihana sopimus, että jos toinen menee ottaa hän minut mukaan. Emme käy yksin. Periaate on: Jos kumppani ei kelpaa, en minäkään tule.
Voin kyllä melko varmasti väittää, että nauttisit siitä yksinolosta vähän vähemmän jos viettäisit kaikki päivät himassasi näyttöpäätteen edessä.
Mäkin olen kyllä hyvä olemaan yksin, mutta aina ei ole kaverin voittanutta.
Mitä?.. sekö on rakastamisen tae, kun olet koko ajan ns. kannoilla? Oletko tosissasi ettet mene mihinkään ilman pariasi? Eikö se ole sairaalloista toisen omistamista? Meillä ei kummankaan työpaikan pippaloihin edes pääse sivulliset, en ole tyrkyttäytymässäkään mukaan ei myöskään mies. Mikä siinä yksinolemisessa niin säälittää, minusta se on ihan tervettä, jos luottaa toiseen eikä tarvitse kyräillä mustiksena missä on milloinkin. Eihän se nyt tarkoitakaan, että kumpikaan olisi myös aina menossa, taidat kuvitella niin. En ala tekemään kahleita. Säälittäisi minua enemmän se liika riippuvuus.
tuollainen on todella ärsyttävää, että lupaillan jotain ja koko ajan se muttuu suuntaa tai toiseen. Olsin sinuna ollut kans yhtä kiukkuinen myös sen karaokeillan mennä-ei mennä -sähläyksestä.
Ei toista voi koko ajan pitää epämääräisessä tilasa että nähdäänkö vaiko ei ja josain vaiheessa se alkaa vaikuttamaan myös siihen, ettei luota toisen sanomisiin ollenkaan, kun perusoletuksena on, että kuitenkin ne suunnitelmat koko ajan muuttuu.
Omasta "vapaa illasta" ei ole kyse silloin kun toinen tuuliviirinä vaihtelee kellonaikoja tulemisensa suhteen.
Ilmoita miehellesi, että on ihan ok, etä hänellä on omia menoja ja työkiireitä, mutta niistä tulee ilmoittaa hyvissä ajoin. Kysy miltä miehestäsi tuntuisi, jos sinä tuuliviirinä teet omia aikataulujasi? Ja jos miehesi vastaa, että ei se haittaa, niin totea siihen, että se ei muuta sitä tilannetta miksikään etä sua hänen toiminta häiritsee. Kyllä parisuhteessa pitää osata ilmoitella toiselle asioista. Yksinäänhän voi tehdä mitä tykkää, mutta parisuhteessa pitää ymmärtää myös se oma vastuu eikä toista voi pompottaa omien mielihalujensa mukaan.
Jos sovitaa jotain, niin siihen pitää voida myös luottaa. Siinä vaiheessa, jos miehesi alkaa syyllistämään sinua, että hän jätti karaokeillan väliin SINUN takiasi, niin silloin miehesi kyllä jo manipuloi sinua. Hänen oma päätöksensähän se oli. Sellaisessa tilanteessa mä suuttuisin jo ihan täysillä.
Sä oot ihana, oikein helpottaa kun joku ymmärtää. Rauhottavaa kuulla että joku muukin olisi vetänyt herneen nenään. Onnellista joulunalusaikaa!
...minusta teidän suhteenne näyttäisi olevan. Olette selkeästi tosi erilaisia ajanviettotarpeiltanne, ja sinä joustat enemmän kuin miehesi. Päätät itse, onko se sinusta okei, vai haluatko enemmän. Kannattaa miettiä sitäkin, että jos roolinne olisivatkin toisinpäin, sinä siis työteliäs ja menevämpi, niin olisiko kumppanista joustamaan.
Jos toinen osapuoli suhteessa joutuu useammin myöntymään kompromisseihin kuin toinen, että suhteesta ylipäätään tulisi jotain, ne myönnytykset saavat lopun viimein sen joustavamman osapuolen vihaiseksi ja katkeraksi. Kadut, jos et pidä puoliasi.
Työkiireet on yleinen jännityksen ja epäsovun tuottaja varsinkin jos vain toinen on töissa muualla ja toinen kotona. Sitä epätasapainoa on aika mahdotonta täysin peittää. On myöskin täysin hedelmätöntä syyllistää kumpaakaan osapuolta tilanteesta, jos esimerkiksi työnantaja vaatii tekemään ylitöitä. Kannattaa kumminkin selvittää, olisiko työtaakalle jotain tehtävissä. Lakikin kieltää kohtuuttoman ylityön teettämisen. Jospa miehesi yksinkertaisesti viihtyy työssä paremmin kuin kotona?
Enkä ihmettele, jos viihtyykin, koska kaikesta päätellen olet hyvä syyllistämään miestäsi. Varsinaista naisen logiikkaa sellainen, kuten toinen kirjoittaja tässä totesi, että jos mies tekee uhrauksen ollakeen kanssasi niin sitten syyllistetään siitäkin. Ja jos mies ei sitä uhrausta tee vaan menee vaikkapa sinne karaokeen niin syytetään itsekkääksi. Eli teki niin tai näin, aina tulee kaulimesta.
Ei toista saa ajaa umpikujaan, ilman mahdollisuutta tehdä oikeita valintoja. Miehelle on luonteenomaista naisen paapominen ja hemmottelu, lahjojen ostelu ja uhrautuvainen, herrasmiesmäinen käytös. On perin kurjaa, jos syyllistät häntä tällaisesta käyttäytymisestä, jota naiset yleensä toivovat mieheltä.
Voimakas syyllistäminen toimii yhtä tehokkaasti kuin suoranainen kielto eli siinä mielessä olet väärässä ettet muka kiellä häntä menemästä. Heh, syyllistät häntä jopa herkästä syyllistymisestä. Se kuitenkin kertoo siitä, että hänellä on herkkä omatunto ja hän pyrkii oikeudenmukaisuuteen.
Tilanne ei ole varmaankaan kehittynyt yhdessä yössä vaan pitkän ajan kuluessa. Mies on kenties vastannut ärtyisään (mainitsit olleesi närkästynyt) käytökseesi samalla mitalla. Kun hän joskus tekee sun mieliksesi ja tulee kotiin aikaisin, hän on pullistellut sillä asialla, että "ihan sun takias" ja sen takia hyvä teko on kääntynyt tekijäänsä vastaan. Teidän pitää kääntää tilanne takaisin terveille, normaaleille raiteille. Ei kukaan viihdy mököttäjän kanssa. Sinun pitää päästä irti tuosta kiukuttelukierteestä. Syylistät sillä häntä vaikket sanoisi mitään. Kokeilepa asennoitua niin, että kun hän seuraavan kerran tulee kotiin, et mieti sitä, kuinka taas jouduit odottamaan vaan ilahdut sillä hetkellä kun hän tulee kotiin. Oli miten myöhään hyvänsä, riennät häntä vastaan ja annat kunnon halin ja pusun. Sinun ei tarvitse tehdä tuota montaa päivää kun miehesi alkaa tulemaan kerta kerralta aikaisemmin kotiin. Miehesi taitaa oklla sitä ihmislajia, joka toimii hyvällä, mutta menee lukkoon pahalla.
Pahoittelen, jos koet asian niin, että asetun miehesi puolelle sinua vastaan. Tarkoitus ei ole niin vaan tarkoitus on kritiikin kautta herättää sinut tajuamaan mistä on kysymys ja sinun tehtäväksesi jää miehesi kanssa viedä asia loppuun.
Kiitos kaikille vastuksista! Helpotti vähän kun sain eilen purkaa kiukkuani.
Edelliselle vastaan, ettet oikein tainnut lukea tekstiäni kovin tarkasti. En todellakaan ole mikään nipottaja, nalkuttaja tai mököttäjä, mutta eilen tuli kyllä mitta täyteen. Itselläni on myös paljon hommia tällä hetkellä, mutta koska teen niitä kotona, vietän kaikki päivät yksin stressini kanssa. Illalla haluankin sitten jutella muiden ihmisten kanssa, ja siksi mulle on tärkeää, että voin jotenkin suunnitella asioita etukäteen, sopia esim. kavereiden kanssa tapaamisia tms. Koska toisaalta olen myös ihan tyytyväinen kotosalla (varsinkin näin talvisaikaan, heh), soittelen kavereille ja sovin juttuja ulkomaailmaan lähinnä silloin kun mieskin huitelee muualla tai jos nyt jotain erityistä sitten muuten tulee.
Mitä taas syyllistämiseen tulee, niin mies syyllistää kyllä itseään ihan itse, ja se harmittaa mua, koska minä yritän saada sen päähän että kyllä saa - ja pitääkin - muutakin elämää olla ja kavereita nähdä, siis mkoskee meitä molempia. Sehän tossa eilen ärsyttikin, kun hän kysyi multa oikein lupaa, ihan kun oisin joku äiti tms. Koskaan en ole mihinkään kieltänyt menemästä, mutta jos on sellainen tilanne kuin eilen niin kyllä mielestäni saan ärsytykseni näyttää. On ne rajat minullakin. Mistä päättelet että mä niin kovin rankasti häntä syyllistän?
En mä tietenkään tiedä, miltä miehestäni tuntuu, mutta vaikea se on omaakaan käytöstä alkaa muuttaa kun ei tiedä mikä mättää. Kyllä mä arvaan että häntä ahdistaa se, että aamulla jään kotiin hänen lähtiessä töihin ja illalla olen sitten taas täällä, mutta miksi se oikeastaan ahdistaa? Onko se syyllistämistä?
Lisään sulle vielä ettei mies suinkaan "kerran ole tullut kotiin aikaisin", vaan työajat on kovin liukuvat ja työn määrästä riippuu koska hän pääsee lähtemään kotiin. Tavallinen työssä vietetty aika on kymmenen tuntia päivässä, musta se on jo aika paljon. Toissapäivänä (kun oli mulle ensin sanonut tulevansa aikaisin) meni töissä kellon ympäri. Kyllä musta sillon voi jo toivoa että toinen ilmoittelee ilman että se on syyllistämistä.
Mies varmaan on luonnostaan oikein mukava naiselle, mutta on se nainenkin miehelle. Jossain vaiheessa vaan menee yli äyräiden. Kyllä mäkin yritän tehdä sen elämästä helpompaa, laitan illalla ruoan valmiiksi, siivoan kodin vaikka teen työtä minäkin (mutta kun täällä nyt päivittäin olen), aamulla nousen samaan aikaan vaikka voisin jäädä lojumaan, laitan aamiaisen, pyrin olemaan nipottamatta, en soittele perään tai töihin, patistan ulos kavereiden kanssa, ostelen lahjoja, jne. Minä passaan miestäni ihan mielelläni, kunhan minua vaan ei aleta kohdella itsestäänselvyytenä tai näkymättömänä.
No joo, tää nyt on kyllä tikusta asiaa ja kärpäsestä härkänen, me sovittiin kyllä jo eilen. Kiva vaan joskus antaa tulla. :) Kaikkea hyvää!
olipa hyvin kirjoitettu. Kannustava. Tuosta pääsee pari eteenpäin jos haluaa. Voi olla, että mököttäjä haluaa valittaa.
Heh, taisi käydä niin, että kun meikäläinen oikein piruilee, niin sen jälkeen oma mies tuntuu taas ihan mukavalta. Ei vaiskaan, leikki leikkinä, mutta teille joka tapauksessa hyvät joulut ja halikaa toisianne. :-)
Voi kuule, ei sitä kukaan ennenkään oman miehen edelle ole ehtinyt. Oiken onnellista joulua myös sulle!