Onko tälläinen

Olen tapaillut jonkin aikaa yhtä miestä. Sänkyynkin päädyimme lopulta. Nyt minusta tuntuu siltä, että mies ei taida olla enää kiinnostunut. Hän ei halua sopia uutta tapaamista etukäteen, sanoo vaan, että onhan puhelin, että voi soittaa. Olen soittanutkin pari kertaa, kun ei hänestä kuulunut mitään. Pyysin häntä mukaani yhteen paikaan, hän sanoi, ettei taida jaksaa lähteä, kun on hammaskin kipeä. Kuitenkin sitten soitti myöhemmin ja sanoikin tulevansa. Tapasimme ja mielestäni tunnelma oli hieman ihmeellinen. Tämänkään tapaamisen jälkeen ei sovittu mitään uutta tapaamista etukäteen. Olenkin mielessäni pohtinut, että hänen kiinnostuksensa taisi lopahtaa. Vai onko nykyään normaalia se, ettei sovita mitään jatkosta?
73221
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Musta on kyllä tapana sopia tapaamisesta, ainakin noin alustavasti...onhan se tärkeä tietää, kun kummallakin on menoja. Voihan siinä välissä sitten tulla jotakin spontaaneja ehdotuksia ja tapaamisideoita, jotka sopii jos sopii toiselle.

Ehkä jutun voisi ottaa puheeksi, voihan olla, et teillä on vaan eri käsitys asiasta.

Äänestä

Luin viestisi ja olin aivan ihmeissäni!! Ihan sama keissi: tapaamisia on tosi vaikea sopia, ja mies ei halua nähdä esim viikolla ja jatko jää aina avoimeksi. Hammassärky oli myös syynä. Onko tätä nyt liikkeellä? Ei kai ole sama yksilö kyseessä..... En haluaisi olla vainoharhainen, mutta en halua myöskään huijatuksi..

Äänestä
  • Laittakaahan vähän tyypin tuntomerkkejä...onko tumma nelikymppinen?

    Äänestä

MIES on olevinaan niin kiireinen ettei ehdi tavata. Itse kuitenkin ehdotti tapaamista ja se ei vastaa kun huudetaan. Outo tapaus... Ei olisi pitänyt mennä sänkyyn sen kanssa vaikka olikin loisto yö.

Äänestä

miehen mielestä. Olet näköjään arvioinut väärin oman viehätysvoimasi. Miehellä oli varmaankin jo mielessä joku toinen. Kannattaisi ottaa oppia nopeammista kilpasisarista ;)

Äänestä

..minun tarinassa nainen oli periaatteessa kiinnostunut, sopivaa aikaa ei vain löytynyt. Jäi vaivaamaan, halusikohan oikeasti ollenkaan, kun ei ehdottanut mitään muuta aikaa:(

Äänestä

Juu kyllä se niin on, että äijä pitää peliä useamman naisen kanssa yhtäaikaa - oli tainnut toinen nainen tehdä oharit ja tyytyi sitten paremman puutteessa tapaamaan sinut. Nämä on näitä, itse poistan tällaiset epämääräiset ketkut, vedättäjät, täydelliset "hetkessä eläjät" saman tien kännykästäni. Ei näistä ole mihinkään koskaan. Ja ei, se ei ole normaalia, että ei sovita mistään mitään! Etenkin 3-kymppisillä äijillä vaan on tätä lusmuilua ja ryhdittömyyttä huolestuttavasti havaittavissa - tai sitten vain minä törmään aina näihin - mutta ehdotankin, että toimitaan naiset yhdessä rintamassa ja jäteään nämä tapaukset aivan saman tien ilman. Ilman seuraa, seksiä, välittämistä.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


normaalia käytöstä kirjoitti:

Olen tapaillut jonkin aikaa yhtä miestä. Sänkyynkin päädyimme lopulta. Nyt minusta tuntuu siltä, että mies ei taida olla enää kiinnostunut. Hän ei halua sopia uutta tapaamista etukäteen, sanoo vaan, että onhan puhelin, että voi soittaa. Olen soittanutkin pari kertaa, kun ei hänestä kuulunut mitään. Pyysin häntä mukaani yhteen paikaan, hän sanoi, ettei taida jaksaa lähteä, kun on hammaskin kipeä. Kuitenkin sitten soitti myöhemmin ja sanoikin tulevansa. Tapasimme ja mielestäni tunnelma oli hieman ihmeellinen. Tämänkään tapaamisen jälkeen ei sovittu mitään uutta tapaamista etukäteen. Olenkin mielessäni pohtinut, että hänen kiinnostuksensa taisi lopahtaa. Vai onko nykyään normaalia se, ettei sovita mitään jatkosta?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu