Miksi

Miksi näin hiljaista?
7462
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Kukaan ei viitsi aloittaa keskustelua eikä kommantoida toisten asiallisiinkaan vastauksiin.

Tahtoo olla vain niin että vittuillaan eikä löydy asiallista vastausta.

Kyllästyneitä Toisten keskusstelupalstojen keskusteluiden vetämisestä tälle puolelle.

Aihepiiri sama mutta keskustelut eivät kuulu tänne mitä siellä jutellaan!

Saattaa toki olla myös joulun läheisyydellä oma syynsä mutta tuskin sekään näin hiljaiseksi vetää.

Äänestä

Joko kirjoittajat itse tai ylläpito tai molemmat ovat vieneet muutamia ketjuja huoltoon viime päivinä. Siitä lienee iskenyt jonkinlainen juttukrapula ja porukka vetää henkeä ennen uutta rynnistystä, toivottavasti hieman viisaampana.

Äänestä
  • Noin voi ajatella vain Joulupukkiin uskova!

    Äänestä

  • Torvinen kirjoitti:

    Noin voi ajatella vain Joulupukkiin uskova!

    Etkö itse usko? Menetät paljon ja viet viimeisenkin toivon maailmalta. Eikö edes jotain hyvää saa olla edes mielessä, et varmaan ole koskaan ajatellut nimen Joulupukki todella tarkoittavan sitä, että ihmiset ajattelevat toisiaan lämpimästi ja osoittavat sen teoillaan.

    Tällä en tarkoita sitä hysteriaa johon nähtävästi kaikki sorrumme kuka vähemmän kuka enemmän vaan ajatusta paremmasta ja ihmisläheisemmästä yhteiskunnasta josta Joulupukki on jonkinlainen kajastus.

    Minä olen uskonut Joulupukkiajatukseen jo yli 60 vuotta ja uskon edelleen. Katso joskus lasten silmiä Jouluaattona kun pukki vierailee, ei voi olla uskomatta.

    Äänestä

  • karva.naamari kirjoitti:

    Tänävuonna ei tuu ollenkaan, kun näytti aamulla istuvan vaalimaan rekkajonossa,ja ennustettu että menee samassa kusessa yli joulun.

    Äänestä

Kaikki huopatossut on myyty, siinä syy.

Äänestä

tapahdu jäsenpuolellakaan. Siellä aina on ollut jonninlaista liikehdintää.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Näin? kirjoitti:

Miksi näin hiljaista?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu