Onko kertoa kokemuksia asumuserosta? Olemme päätyneet "kokeilemaan" miheni kansssa viimeisenä mahdollisuutena asumuseroa. Olemme olleet pitkään yhdessä ja takkuista ollut aika ajoin. Emme kuitenkaan ole päätyneet eroon, ja terapiatkin on jo kokeiltu. Olen aika skeptinen tästä asumuserosta. Osaako joku sanoa, miten se teillä vaikutti? En oikein usko, että pelkkä erillään asuminen ilman kunnon vuorovaikutusta (siihen emme nyt kykene) muuttaa mitään. Uskon vielä rakastavani miestäni, mutta vihan tunne on niin voimakas, ettei sille ole oikein tällä hetkellä tilaa. Mies tuntuu ärtyvän jo minun näkemisestä... Lasten takia joudumme eronkin aikana tapaamaan toisiamme aika paljon.
kokemuksia asumuserosta????
kohta itsekin
143813
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 14
Vanhimmat
Itselläni on vähän samankaltainen tilanne juuri nyt päällä. Viha on vaihtunut tyhjyyden tunteeseen vaikka öisin kun katselen vaimoni nukkumista jotain rakkauden tunteita vielä liikkuu sisälläni. Itse en oikein osaa enää nukkua joten olen aivan poikki koko ajan. Lasten vuoksi yritän olla ainakin jouluun mukana yhdessä. Olemme kumpikin loukanneet toisiamme todella pahasti äskettäin joten emme pysty juurikaan keskustelemaan. Aikaisemman kerran noin 5 vuota takaperin asuin pari kuukauta poissa kotoa erossa lapsista ja vaimostani ja se auttoi silloin kumpaakin kun joutui miettimään asioita tosissaan. Vaikeaa oli kun ei ollut sitä tuttua kotia ympärillä. Luulen että miehet otavat tälläiset asiat raskaammin kuin naiset ainakin itselläni oli todella vaikeaa olla lapsista ja vaimostakin erossa. Jos pystyte keskustelemaan niin tehkää se sillä puhumattomuuten meillä on asiat yleensä kaatunut.Jokainen tekee itse ne suuret valinnat elämässään joten se on teistä itsestänne kiinni.
Toivon teille kaikkea hyvää ja jaksamisia mihin ratkaisuun sitten ikinä päädyttekään.
Raskaalta kuulostaa teidänki tilanne, joten jaksamista sinne. OLisin kysynyt tuosta teidän aiemmasta asumuserosta, että millä tavoin kommunikointi onnistui sen aikana? Keskustelitteko suhteesta sen aikana, ja oliko paluu yhteen helppo päätös? Muuttuiko suhde eron vaikutuksesta?
Minua välillä turhauttaa, kun elämä tässä suhteessa on yhtä kriisiä. Uskon osaltaan asiaan vaikuttavan sen, että olemme toisillemme ensimmäiset seurustelukumppanit ja olleet nuoresta yhdessä (nuoria vieläkin). Menee vain usko siihen, että onko meillä edes mahdollisuutta terveeseen suhteeseen keskenämme. Toki olemme olleet pitkiäkin aikoja onnellisia ja edelleen nautimme lasten kanssa puuhaamisesta yhdessä. Muuta yhteistä ei enää olekaan, kun mies päätti jo syksyllä nukkua olohuoneen sohvalla.
Tuntuu välillä siltä että lukisin omaa tekstiä sillä mekin olemme seurustellet teini-iästä lähtien ja muu seurustelu on siis jäänyt väliin. Edellisen erossa asumisen aikana ei paljoa puhuttu alkuun toistemme kanssa vaikka lapsille soittelin päivittäin. Parin viikon jälkeen puhuimme jonkin kertaa puhelimessa ja tapasimme kahvin merkeissä kaupungilla myös jolloin pääsin myös tapaamaan lapsiamme. Itseläni olisi ollut halu muutttaa takaisin jo muutaman päivän päästä mutta vaimo tarvitsi enemmän aikaa päätöksen tekemiseen.
Suhde toimi alkuun paljon paremmin kun kumpikaan ei pitänyt toista itsestään selvyytenä. Puhuimme paljon ja vietimme yhdessä enemmän aikaa kuin vuosiin. Pikkuhiljaa asioilla on vain taipumus palata vanhoille uomilleen jos ei jaksa tehdä niiden eteen mitään.
mieheni muutti pois ja sovimme noin 2-3 kuukauden koeajan,jos ei siinä ajassa tapahdu mitään muutosta,haemme eroa.Miehelläni on ollut suhde toiseen naiseen,joten en tiedä onko tämä nyt sitten lopullista.Meillä myös pitkä liitto takana ja yksi lapsi.Rassaa niin pirusti,erota en haluaisi,mutta ehkä se on edessä.Yhä jaksan toivoa,että mieheni (rakastuminen) on ohimenevää,mutta jos näin ei ole niin sitten erotaan.Aika näyttää,vaikeaa kun on kolmas kuvioissa.Tsemppiä sulle koita jaksaa.
Olen pahoillani tilanettestasi. En osaa edes kuvitella kuinka raskasta on rakastaa miestä, joka on suhteessa toiseen. Toivottavasti löydät vielä onnen elämääsi!
että onni se koittaisi minullekkin.Raskasta on tosiaan,kun itse rakastaa ja miehellä tunteet toisaalla.Toivoisin,että lakkaisin rakastamasta ja uskomasta,mutta ei onnistu,ehkä aikanaan.Nyt elän päivän kerrallaan ja iloitsen niistä päivistä,kun voin olla itkemättä ja säälimättä itseäni.Ikävä on valtava ja tyhjyyden tunne kamala,mutta ehkä se aurinko joskus pilkottaa.Kiitos ja onnea sinulle.
Minun mieheni rakastui toiseen ja muutti keväällä pois yhteisestä kodistamme. Ikävöin miestä, itkin paljon ja ilman lapsia en olisi jaksanut. Mutta ihmeesti aika on auttanut asiaan ja elämä alkaa hymyillä jälleen. Tällä hetkellä ei ole enää rakkauden tunteita miestä kohtaan vaan sellaista välinpitämättömyyttä. Lasten takia tapaamme aina silloin tällöin; mies tapaa lapsia tosi harvoin. Olen huomannut, että pärjään yksin lasten kanssa ja meillä on ihan hyvä elämä niin miksi surisin. Uskon, että myös minulle on vielä rakkautta jossakin mutta sen aika ei ole vielä. Ensin minun on käytävä tämä ero läpi kokonaan, opittava elämään itsekseni ja vasta sitten on uuden rakkauden aika.
Voimia sinulle ja muista, että päivä kerrallaan eteenpäin. Vuoden päästä on jo paljon helpompaa.
meitä saman asian kokeneita on niin paljon?????????????
Niinpä.. Meitä on ja paljon. Meillä kymmenes vuosi menossa. Vuosi sitten mies petti..En tiedä pääsenkö yli lainkaan. Vuoden aikana olen yrittänyt ja me olemme pari kertaa käyneet keskustelemassa ulkopuolisen kanssa. Mutta koko ajan mietin..olisiko elämä kuitenkin helpompaa lapsen kanssa kaksin? Ei tarvitsisi miettiä,huolestua aikuisesta. Kovin olen yksinäinen nyttekin ollut.Onko kellään tietoa kuinka avioeron aikana omaisuus jaetaan? Yhteinen koti? En halua lapseltani kotia pois.Haluan jäädä omaan kotiimme lapsen kanssa...olen niin turtunut ja tottunut tähän etten jaksa enää miettiä..selvittää mitään!
Itselläni alkoi asumusero kolme viikkoa sitten yli 20 avioliittovuoden jälkeen. Aina ennen minä olin se joka erosta puhui, mutta yhtäkkiä mies olikin se joka lähti vain viikon varoitusajalla. Jäin yksin teini-ikäisten lasteni kanssa asumaan isoon, velkaiseen omakotitaloon, jonka mieheni oli rakentanut pari vuotta sitten.
Toivon hartaasti, että mies palaisi vielä kotiin. Olen niin kasvanut kiinni häneen, että olen menettänyt yöuneni jo kuukauden ajaksi. Hirvittävät mustasukkaisuuden tunteet jylläävät mielessäni yötä päivää, vaikka vielä ei miehen puheiden mukaan toista naista olekaan kuvioissa. Mies viettää kotona 2-3 yötä/viikko, minun ja lasten kanssa. Toinen lapsistani syyttää koko ajan minua isänsä lähdöstä, mikä tekee eron vielä raskaammaksi.
Tämä miehen lähtö sattui vaan niin nopeasti, etten ole sopeutunut tähän millään lailla. Jos asumuserosta on sovittu yhdessä, asiaa on paljon helpompi käsitellä.
Luin juuri kirjan Bruce Fisher: Jälleenrakennus. Sen lopussa on lyhyesti kerrottu asumuserosta / parantavasta erillisyydestä. Teidän täytyy olla molempien valmiita tekemään työtä itsenne hyväksi tämän asumuseron aikana eli sitoutua siihen. Laatikaa lista siitä millainen on ihanteellinen rakkaussuhde mielestänne. Molemmat tekee oman listansa. Ajattele, mitkä asiat ovat itsellesi tärkeitä. Kuvittle, millainen suhteesi olisi tämän parantavan erillisyyden jälkeen. Kertokaa toisillenne ajatuksistanne ja keskustelkaa laatimistanne listoista. Teidän täytyy olla toisillenne rehellisiä ja avoimia viestinnässänne. Käyttäkää "minä" viestejä mieluummin kuin "sinä" viestejä. Eli sanokaa "minä ajattelen", "minä haluan", "minusta tuntuu", "tarvitsen" ja "tahdon". Opetelkaa olemaan rehellisiä ja sanomaan se, mikä on totta. Ottakaa molemmat vastuu suhteenne ongelmista. Pyrkikää omaan henkilökohtaiseen kasvuun. Lukekaa alan kirjallisuutta, pitäkää päiväkirjaa omista ajatuksista. Olen itse huomannut, että monesti ei halua sanoa sitä, mitä mieltä itse on, kun pelkää sillä loukkaavansa toista. Mutta sellainen käytös sotii omaa minää vastaan ja tulee takaisin tyytymättömyytenä. Eli käyttäkää tämä aika hyväksenne ja keskustelkaa rehellisesti omista ajatuksistanne. Näin voitte päästä uudenlaiseen yhteyteen toistenne kanssa.
Kiitos hyvästä vinkistä. Minä olen nimittäin lukenut saman kirjan ihan vasta, ja hyviä juttuja siinä oli. Ongelma on vain siinä, ettei mies halua tehdä mitään tän suhteen eteen enää. Haluaa vaihtaa muksut vain ovella ja sitä rataa, keskustella jos siltä tuntuu. Eli ei ole kovin "parantavaa" tämä ero...
Mutta voinhan minä tähän vaikka kirjoittaa omat toiveeni, jotka minusta eivät ole kovin taivaita hipovia.
-toivon, että alkoholia käytettäisi perheessä kohtuudella ja baariin lähdetään vain kun asia yhdessä etukäteen sovittu
-toivoisin, että riidat sovitaan viimeistään ennen unia ja niihin ei toistuvasti palattaisi. Eli käsitellyt asiat ovat käsiteltyjä
-minulle on tärkeää tulla kosketetuksi päivittäin, edes iltapusun verran
- toivon, että välillä katsomme toisiamme kohti kun puhumme toisillemme. Etten lähes aina puhuisi miehen selälle (naama koneella tai telkkaa kohti).
- toivoisin, että välillämme olisi rakkautta. Toivoisin, että kun kerron rakastavani, mies pystyy vastaamaan minulle samaa.
-toivoisin, että meilä olisi yhteisiä unelmia ja yhteistä aikaa, ja se olisi kummallekin tärkeää.
Että tässä tärkeimmät. Hyviä unia ja OMan Kullan kuvia!
Vaikuttaa, että teillä on miehesi kanssa erilaiset ajatukset tästä asumuserosta. Hän ei halua käsitellä asiota ja on ehkä jo jotenkin sitä mieltä, että ero tulee, vaikka nyt olisittekin vain asumuserossa. Koeta puhua hänelle omista ajatuksistasi, jos hän voisi ymmärtää tilanteesse eri lailla. Tai kysy häneltä suoraan, että haluaako hän oikesti yrittää liitonne pelastamista. Se ei tule olemaan helppoa, mutta molempien pitää tehdä töitä sen eteen. Ps. Ed. kirjoittaja.
mihinkään asumuseroihin, taukoihin.
Varsinkin kun on lapsia "pelissä". Mulle oli aivan selvää, että kun lähden, takaisin en mene, siksi mietin helvetin tarkkaan monta monta vuotta.
Teinistä lähtien oltiin oltu yhdessä, toisaalta kasvettu yhteen mutta kun toisen osapuolen mielestä "koskaan et muuttua saa" niin siinä on aika ahdasta olla.
Harkinta-aika loppuu ensi kuussa ja haen heti lopullisen eron. Puheväleissä just ja just ollaan, kun loppu oli niin rumaa puolin jos toisinkin.