Hei!
Kysyisin tällaisesta kun, minun poika on toivonut lahjaksi sähkökitaraa harjoiteltuaan ystävällään. Olen kuullut miten hän on veljensä kanssa pitkään puhunut erilaisista malleista, joista muutamat ovat merkiltään ennestään tuttuja. En ole mitään musiikki miehiä, joten en kuitenkaan tiedä suoraan sanoen mitään merkkien laatueroista. Hän on minulta muutamaan otteeseen kysynyt jo sitä kitaraa, ja on vaativana poikana toivonut sellaista hintaluokaltaan 800-1000e kitaraa. Päätin, että kun poikani ovat kaikki musiikista kiinnostuneita ja vanhin on itselleen jo oman ostanut niin ostan kuopukselleni nyt sitten oman. Mietin vain, kun on ollut mielessä juuri Fender ja Gibson, jotka ovat suosikkeja, kumpi olisi parempi jos miettii hintaluokkaa 800-1000e. Käsittääkseni Gibsonin kitarat ovat hieman kalliimpia joten onko riski ostaa Gibson halvasta päästä? Joten asiantuntioiden mielipiteitä, kumpaa suosittelette?
Kiitos jo nyt. Vastauksista tulee taatusti olemaan apua.

Vastaukset 5
Vanhimmat
Kannattaa tutustua Tokai -merkkisiin kitaroihin jotka ovat ”Made in Japan”.
Made in Japan Tokai kitaroiden hinta/laatu suhde on tunnetusti kohdallaan. 800 - 1000 € hintaluokan Tokai on todella hyvä kitara.
Tokai tekee sekä Fender että Gibson kopioita joten on vain makuasia minkä mallin haluaa hankkia. Musamaailman nettisivuilta pääsee tutustumaan tarkemmin kyseiseen merkkiin. http://www.musamaailma.fi/
Huomioi että Koreassa valmistettuihin Tokai lankkuihin ei välttämättä kannata sekaantua. Ne ovat Tokain ”halpatuotantoa”.
Parasta on aina käydä paikan päällä musiikkiliikkeessä ja testata miten kitara istuu käteen. Silloin löytää sen oikean yksilön. Soundiltaan Fender ja Gibson tyyliset kitarat eroavat toisistaan. Nämäkin erot selviävät liikkeessä parhaiten.
Toivottavasti tämä auttaa näin alkuun. ”Kitara gurut” varmasti osaavat kertoa lisää Fender ja Gibson tyylisten kitaroiden ominaisuuksista ja eroista, jos vain jaksavat vastata viestiisi.
ihan oikealla kitaralla harjoitella kuin ystävällä ;).
Eihän ne halvemman pään kitarat lähestulkoon millään merkillä parhaita ole, mutta kyllä tuossa hintaluokassa saat vastinetta jo. Tokai voi olla vaihtoehtona, mutta kyllä gibson on aina gibson.
http://www.thomann.de/fi/gibson_les_paul_studio_swamp_ash.htm
Tuota olen itse kattellut, mutta kannattaa seurata käyttäjien kommentteja masiinasta, sillä itse en tiedä vielä mitään. (google
Tuossa hintaluokassa uskallan väittää että alle 1000 € Tokai on parempi soitin kuin alle 1000 € Gibson.
Laatu Gibsonit irtoavat vasta lähemmäksi 2000 € ja sen yli. Euroopassa Gibsoneista pyydetään ylihintaa.
Lue tämä juttu. Siitä on varmasti apua.
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=124&conference=4500000000000499&posting=22000000031318891