niin miksi ihmeessä he eivät kasvattaneet omia lapsiaan niin hyvin, että lapsista olisi tullut hyviä kasvattajia ja että olisivat oppineet ihmissuhteensa hoitamaan ihan ilman anopin apua.
Kyllä anoppikullat ovat epäonnistuneet omien lastensa kanssa, jos eivät ole antaneet heille eväitä pärjätä elämässä ihan itsenäisesti ja vastata itse omasta elämästään ilman anopin sekaantumista.
Kyllä anoppikullat ovat epäonnistuneet omien lastensa kanssa, jos eivät ole antaneet heille eväitä pärjätä elämässä ihan itsenäisesti ja vastata itse omasta elämästään ilman anopin sekaantumista.
Vastaukset 24
Vanhimmat
Jos on, hänet on anoppisi kasvattanut.
Eikö hän ole itsenäinen ihminen, vastuuntuntoinen ja hyvä isä lapsillesi ?
Eikö hänen ihmissuhteensa ole kunnossa ?
Olet valinnut anoppisi kasvattaman miehen. Onko hän vain siittäjä vai miksi valitsit hänet ? Etkö rakasta miestasi, kunnioita ja ihaile häntä ?
Jos sinun ja anoppisi välit eivät ole kunnossa, syytätkö siitä miestäsi ? Hänkö on huonosti kasvatettu jos sinä riitelet anoppis kanssa ?
Mietihän vähän....
ihmettelen vain sitä anoppien loputonta narinaa siitä, kuinka huonosti heidän lapsenlapsiaan hoidetaan ja miten mitään ei osata tehdä oikein. Kehottaisin vaan anoppeja katsomaan omien lastensa suuntaan noissa kasvatusasioissa eikä aina syyttelemään sitä sukuun muualta tullutta osapuolta.
tietenkään halua nähdä, että heissä itsessään mitään vikaa olisi. Meilläkin kaikki anopin mielestä positiivinen on anopin puheissa mieheni aikaansaannoosta ja negatiivinen minun.
jos ovat onnistuneet kasvattamaan sellaisia miehiä, jotka vaativille nykynaisille kelpaavat ja joista jopa käydään kilpaa ;)
Minulla on kolme miniää ja yksi vävy.
Olemme onnistuneet mieheni kanssa kasvattamaan tasapainoiset lapset. Yksikään ei ole eronnut. Kiitos lapsillemme saamistamme lapsenlapsista. Tervetuloa meille taas jouluksi koko konkkaronkka!
Jos omista pojistasi oikein kilpaillaan, sitä tuskin voi yleistää koskemaan kaikkia suomalaisia aikuisia miehiä.
Mieheni perheessä on viisi poikaa, ei yhtään tyttöä tasapainoittamassa kuviota. Anopille pojat ovat olleet aina kaikki kaikessa, miniät ovat lähinnä lastenlapsien synnyttämistä varten. Anoppi jakelee neuvoja niin lastenkasvatuksessa kuin kodinhoidossakin. Onneksi asumme sen verran kaukana, ettei tarvitse kovin usein hammasta purren kuunnella anopin juttuja.
Pojat ovat tosiaan kelvanneet miehiksi, muutama jopa useampaan kertaan. Vanhin (50 v) on eronnut kaksi kertaa, molemmilla kerroilla vaimo jätti. Toiseksi vanhin asunut avoliitossa ainakin kolmen naisen kanssa, aina on avovaimo jossain vaiheessa jättänyt. Itse olen naimisissa keskimmäisen kanssa. Seuraava on eronnut kerran, nyt toisissa naimisissa ja nuorin on ensimmäisen vaimonsa kanssa yhdessä. Huomattavaa on se, että nämä eronneet asuvat anopin lähellä, me kaksi naimisissa olevaa paria satojen kilometrien päässä. Onkohan näillä asioilla joku syy-seuraus-suhde?
selittyy sillä, että naisia on enemmän kuin miehiä. Jos asia olisi toisinpäin, ei tarvitsisi käydä mitään kilpaa.
...jos olet siis naimisissa oleva ihminen niin silloin sinun äitisi on anoppi puolisollesi.
Eli sinutkin on kasvatettu epäonnistuneesti.
Jos kerran logiikallasi anopit eivät osaa kasvattaa lapsiaan.
Hieman oli jännä tämä viestisi.
mutta olen sivusta seurannut useamman ystäväni elämää ja suuri osa heistä (ei kaikki) ovat joutuneet kuuntelemaan anopin arvostelua lasten hoitoon liittyvissä asioissa - milloin mistäkin turhanpäiväisestä asiasta. Ihmettelen vaan sitä, miksi anopit eivät kohdista arvostelujaan omiin lapsiinsa vaan aina niihin sukuun naituihin. Ihan yhtä lailla se oma lapsi on vastuussa lapsenlapsen kasvatuksesta kuin naitukin osapuoli!
Sen perusteella, mitä olen nähnyt ja kuullut, en uskalla ikinä naimisiin mennäkään, koska oli mies miten itsenäisen oloinen ja menestyvä sekä ihana ja huomioiva, avioliitto antaa hänen äidilleen oikeuden pitää miniää sylkykuppina.
Minun mielipiteeni on että vaikka varmaan noita hankaliakin anoppeja on,niin suuri osa miniöistä on vain jotenkin herkkänahkaisia.
Jos anoppi sanoo mitä tahansa niin heti loukkaannutaan.
Käsittämällä käsitetään väärin.
Eikö ketään naista ärsytä oma äiti ja hänen antamat neuvonsa?
Eipä kukaan tunnu semmoisesta valittavan.
Kyllä minäkin olisin voinut suutahtaa monta kertaa elämäni aikana sekä anopille että äidilleni...
Ja totta puhuen joskus tuli vähän kiehahdettuakin,turhaan.
Nyt sitä jo naurattaa oma herkkähipiäisyys.
Pahalla ei kumpikaan koskaan mitään tarkoittanut.
Anoppikin on mukava ja viisas,ei hermostunut koskaan takaisin.
Tulemme toimeen oikein hyvin ja kumpikin voi olla aivan vapaasti oma itsensä.
Eli kyllä sinä naimisiin uskallat mennä.
Kyllä täällä Suomenmaassa on tarpeeksi kivojakin anoppeja.
Toivottavasti itsekin olen joskus semmoinen.
mutta sen verran täytyy kyllä vielä todeta, että eihän omaa äitiä ja täysin vierasta ihmistä voi rinnastaa. Minä olen tuntenut oman äitini jo 30 vuotta ja siitä 19 asunut hänen kanssaan. Jos minulle joskus siunaantuu anoppi, on hän kuitenkin minulle vieras ihminen eikä hänestä voi ikinä tulla yhtä läheistä kuin omasta äidistäni, koska en tule koskaan hänen kanssaan asumaan - hänestä tulee vain toivottavasti läheinen tuttava, ei muuta!
Minusta on käsittämätöntä, että anopit neuvovat miniöitään/vävyjään tylyyn tyyliin, vaikka he ovat aivan vieraita ihmisiä - tuskin anopit muillekaan tutuilleen ohjeita niin hanakasti jakelevat. Muita ihmisiä pitää kunnioittaa ja antaa heidän elää rauhassa - miksi ei siis miniöitä kohdella niin? Jos anoppi haluaa jotakuta perheessä ojentaa, pitää hänen ojentaa omia lapsiaan eikä toisten - kyllähän nuo naimisissa olevat ihmiset ovat jo ihan täysi-ikäisiä.
Anopin ei tarvitse olla täysin vieras ihminen, sinä voit tutustua häneen.
Monet nuoret naiset ovat anoppinsa kanssa paljon läheisemmissä väleissä kuin äitinsä kanssa.
Anopit eivät ilmanmuuta jakele neuvojaan miniälle, se tapahtuu ainakin omalla kohdallani ainoastaan tilanteessa, missä miniä puhuu ongelmistaan tai kysyy neuvoja.
Omalla kohdallani myös muut ihmiset kuin miniä, ovat niitä neuvoja kysyneet ja itse, vaikka olen yli 50 v voin kyllä kysyä neuvoa moniinkin asioihin jopa vieraalta ihmiseltä jos jostain sellaisesta asiasta puhe tulee mihin neuvoa kaipaan.
Kunnioituksesta on kyse silloin kun niitä neuvoja annetaan. Ojentaminen on ihan jotain muuta kuin neuvomista.
Ja lopuksi vielä, vaikka ihminen onkin täysi-ikäinen ei hän välttämättä tiedä ja tunne kaikkia asioita, eli ei ole täydellinen.
Vielä tässäkin iäsää on ihmisellä paljon uutta oppimista joten jos jollakulla on antaa hvyiä neuvoja niin miksi niitä ei otettaisi kiitollisuudella vastaan. On jokaisen oma asia sitten tekeekö niitten enuvojen mukaan vai jotenkin muuten.
Itse olen otetu jos joku välittää minusta niin paljon, että neuvoo minua jossakin asiassa. Sen ei missään tapauksessa pitäisi olla loukkaus.
On todella kunnioitettavaa, jos et neuvo miniääsi kuin pyydettäessä. Jos toiselta kysyy neuvoa tai kommenttia, täytyy tietysti olla valmis myös epämieluisiin kommentteihin.
Voin vaikka vannoa, etten ole kahdenkymmenen vuoden aikana kysynyt kertaakaan anoppini neuvoa. Silti neuvoja satelee. Olen mennyt naimisiin 27-vuotiaana, asuttuani lähes kymmenen vuotta yksin. Sain ensimmäisen lapseni kolmekymmentä vuotiaana. En ole koskaan asunut anoppini kanssa neljää sataa kilometriä lähempänä. On tietysti kaunis ajatus, että anopista voi tulla läheinen. Siihen tarvitaan oikeat olosuhteet ja molempien kunnioitus. Jos anoppi tulee kylään pariksi päiväksi ja alkaa ensi töikseen vaikkapa siivota, se ei ainakaan minun silmissäni lisää haluani olla anoppini ystävä. Kun lapsemme ovat isänsä kanssa miehen vanhempien luona, sieltä tulee aina tuliaisiksi lasten välityksellä lähetettyjä kasvatusohjeita.
Kukaan tuskin on täydellinen. En väitä olevani täydellinen äiti, kasvattaja tai kodinhoitaja. En kuitenkaan usko olevani vaaraksi lapsilleni ilman anopin neuvojen noudattamista kuten en usko kovin monen muunkaan. Minulla on itseäni vanhempia ystäviä ja ystävyys perustuu kunnioitukseen. Kukaan ystävistäni ei arvostele lastenhoitoani tai kodinhoitoani enkä minäkään heidän. Kaikkien lapset ovat selvinneet hengissä murrosikään saakka.
Jos pojan perheen tavat eivät anoppia tyydytä, oikea osoite arvostelulle on oma poika eikä miniä, kuten josku toinenkin kirjoittaja kommentoi. Taitaa kuitenkin olla niin, että aika moni anoppi pitää edelleenkin kaikkea kotiin liittyvää naisen vastuulla olevana, vaikka nuoremman polven perheissä näin ei enää ole. Miehet taitavat myös jyrkemmin laittaa äitinsä kuriin ja nöyrä miniä on parempi kohde arvostelulle. Moni miniähän yrittää ainakin alussa miellyttää anoppia, vaikka sielu kertoisi toimimaan toisin. Näin tein minäkin.
Ihmettelen ihan yleisesti, miten niin monet anopit kuvittelevat olevansa jotenkin ylivetoja kasvattajia ja kodinhoitajia. Ei kai kukaan mene kylään ja ala arvostelemaan isäntäväen ruokia, kotia, lasten käytöstä jne. Mikä oikeus anopeilla on sitten käydä miniän kimppuun.
No,kyllä minua jurppii joskus vieläkin kun oma äitini neuvoo jotain.
Mutta tiedostan täysin että se ei ole ojentamista eikä sen merkki että en itse osaa/tajua.
Ja minä olen sentään yli neljänkymmenen.
Minä nyt vain olen tämmöinen äksynluonteinen,heh.
Ja kyllä anopista voi tulla läheinen!
Miksi ei voisi?
Niinkuin sanoin tuossa ennemmin niin minulla on anopin kanssa sujuvat välit.
Meillä on ihan mukavaa ja toimitellaan kaikenlaisista asioista,autan mielelläni häntä jos apua tarvii,voidaan käydä yhdessä kaupassa ym.
Ihan samalla tavalla kuin oman äidinkin kanssa.
Ihan siis tavallista leppoisaa oloa ja eloa niinkuin nyt kenen tahansa mukavan ihmisen kanssa.
Anoppi on myös aikoinaan paljon auttanut meitä lasten kaitsemisessa ja kaikessa muussakin,mielellään.
Eikä koskaan ole sekaantunut meidän asioihin.
Ne neuvot ja ohjeet mitä on saatu,sekä minä että poikansa,ovat olleet niitä tavallisia äidillisiä kommentteja.
Eli voisi verrata niihin neuvoihin mitä jakelen omille tenavilleni (toinen asuu jo kotoa pois);
Laita vaatetta päälle,syö nyt kunnolla,aja varovasti,onko sulla villasukat,tee noin,älä tee niin...
Eli onko tämä järkevää?
Varmasti noi lapset osaa syödä,pukea,riisua ja pysyä hengissä,höh.
(Vannoin nuorena että IKINÄ en sitten omille lapsille jaa typeriä neuvoja...)
Jotenkin tuntuu että pelkkä sana anoppi riittää jo saamaan joillakin karvat pystyyn.
Kyllä todella paljon on itsestäkin kiinni kuinka ihmisten kanssa tulee toimeen.
Nuorempana tuli tosiaan vedettyä niitä herneitä nenään aivan olemattomista.
Onneksi on tässä iän myötä vähän viisastunut.
Täytyy oppia erottamaan mikä on harmitonta neuvontaa mikä itsekeskeistä oikeassa olemisen tarvetta.
Mutta sanon vielä että varmasti on niitä oikeasti hankaliakin anoppeja.
Niinkuin äitejäkin sekä miniöitä.
Ihmisiä yleensä.
Muistakaa miniät että tekin olette joskus anoppeja.
Huh,minkähänlainen minusta tulee...jos tulee.
Toivottavasti tulee kuitenkin.
yksikään ihminen neuvoa toista...missään asiassa...olipa anoppi tai mikään muu..
Minusta ei..
Tukea voi antaa...mutta neuvoa...EI!!!!
onhan olemassa ihan neuvola sitä varten.
Siellä ventovieraat ihmiset neuvovat sinua lapsenhoidossa.
Kouluissa neuvotaan monissa asioissa.
Päiväkodeissakin sitä tapahtuu.
Perheissä neuvotaan toisiaan.
Ystäväpiirissä neuvotaan.
Sisarusten kesken neuvotaan.
Aviopuolisot voivat neuvoa toisiaan.
Lapset neuvovat keskenään.
Tottakai neuvoa voidaan ja pitääkin voida.
Niinkuin sanotaan, kukaan ei ole seppä syntyessään. Vai olitko sinä ? Osaatko kaiken, tiedätkö kaiken hallitsetko kaiken....
Ainakaan minä en pidä itseäni kaiken osaavana, en tiedä kaikkea enkä hallitse kaikkea. Silti en halua anoppini puuttuvan tekemisiini niinä harvoina kertoina kun tapaamme tai puhumme puhelimessa. Anopilla kyllä on hallussaan omasta mielestään maailmaan parhaat lastenkasvatuskeinot ja kodinhoitotavat.
Minun anoppini ja toisaalta päiväkodin ja neuvolan neuvoissa on täysin eri lähtökohta. Anopin neuvominen lähtee siitä, että hänen tapansa hoitaa lapsia on parempi kuin minun tai hänen poikansa. Arvostelu kohdistuu kyllä minuun, mutta olen hänen poikansa kanssa samoilla linjoilla kasvatuksessa. Neuvolassa ja päiväkodissa KESKUSTELLAAN lapsen parhaasta eikä tyrkytetä yhtä ainoaa oikeaa tapaa tehdä asioita. Sekä koululaitoksen että neuvolan lähtökohta on tukea perheen tapaa, mutta ainakin minun anoppini neuvojen lähtökohta on tyrkyttää neljäkymmentä vuotta vanhoja lastenkasvatusmetodeja.
Minä kuten aika moni muukin miniä elää todella kaukana anopistaan. Minun ja anoppini suhdetta ei todellakaan voi verrata esimerkiksi minun ja sisareni tai minun ja puolisoni suhteeseen. Satunnaiset tapaamiset pari kertaa vuodessa tuovat täysin erilaisen pohjan ihmissuhteelle kuin asuminen jonkun kanssa. Jos näen vaikka työkaverini kaupungilla lapsineen, eipä tulisi mieleenikään arvostella kiukuttelevan lapsen hoitoa tyyliin: "Syököhän tuo lapsesi liikaa lisäaineita, koska noin kiukuttelee". Anopilleni kyllä tulee moinen mieleen miniän tavatessaan.
kyllä neuvojen tanamisesta ja voiko ylipäätään kukaan antaa toiselle neuvoja. Edellinen kirjoittaja kielsi sen jyrkästi toinen on sitä mieltä että ihminen voi antaa toiselle neuvoja jos toinen ei jotain täysin hallitse. Sinä vain keskityt anoppisi arvosteluun joten puhut nyt kyllä asian vierestä ja vielä kai kuvitellen että anopit ovat kaikki samanlaisia kuin sinulla.
Pysytään siis asiassa.
Puhuin nimenomaan omasta anopistani koko ajan. Jos et sitä edes tekstistä ymmärrä, niin aika asenteellisesti olet juttuni lukenut.
En todellakaan puhu asian vierestä. Anoppini verhoaa arvostelunsa neuvojen antamiseen. En usko olevani ainoa, jonka välit anopin kanssa ovat huonontuneet siksi, että anopin on esitettävä omia näkökantojaan lastenkasvatuksesta ja kodinhoidosta. On aika jännä, että molemmat vanhimman lapseni kummeista ovat opettajia ja heillä ei ole mitään tarvetta toitottaa näkökantojaan kasvatuksesta, vaikka ovat asian ammattilaisia. Toisen kummin kanssa olen todella läheinen ja tietysti keskustelemme kasvatuksesta, mutta siihen ei oikeastaan koskaan sisälly neuvomista saati sitten piiloarvostelua.
Olen joskus naiivisti kuvitellut, että tällä palstalla vierailevat anopit haluaisivat yrittää ymmärtää miniäänsä ja siksi käyvät täällä. Tuskin monikaan hyvässä anoppi-miniä-suhteessa elävä täällä pyörii. Minulle tämä palsta on todistanut sen, että anopit eivät anna piirunkaan verran periksi omista näkökannoistaan. Heille omaa poikaa tai lapsenlapsia tärkeämpi asia on todistaa, että he ja vain he ovat oikeassa kasvatukseen ja kodinhoitoon liittyvissä asioissa. Todennäköisesti hyvissä anoppi-miniä-suhteissa toiseen suhtaudutaan kunnioittavasti ja annetaan myös miniälle oma tila. En edelleenkään kuvittele olevani täydellinen. Anoppisuhteeni on huono ja olen todennut, että en tarvitse anoppia mihinkään ja minun osaltani yrittämiset on yritetty. Mieluummin olen olematta tekemisissä anopin kanssa kuin saan siitä mielipahaa.
Mielestäni hienotunteisuutta tarvitaan kaikissa ihmissuhteissa. Jos anoppi ihan aidosti haluaa pitää edes jonkinlaisen suhteen miniäänsä, kannattaa miettiä, onko "neuvojen" antaminen aina tarpeellista vai voiko vastapuoli käsittää sen arvosteluksi hyvää tarkoittavien neuvojen sijaan.
väärälle nimimerkille siinä tapauksessa.
Eli katsokaa kenelle vastaatte ja ketä kommentoitte. Vastauksesi ei nimittäin liittynyt mitenkään aikaisempaan kommenttiin.
Tuo viesti jos mikä todistaa anoppien pienisieluisuutta. Heillä on halu jopa kaventaa keskustelu HEIDÄN haluamilleen raiteille. Kuvitteletteko hallitsevanne samalla tavoin miniänne elämää? Nähtävästi eli teet kuten käsken tai olet minua vastaan. Pitäisikö miniän osata lukea ajatuksiakin vai mitä yrität mussuttaa?
Eikö luulisi olevan tyhmemmällekin selvää, että jokainen ihminen tällä palstalla kirjoittelee omasta näkökulmastaan. Kukaan ei avaa itseään niin totaalisesti, että ulkopuolisilla olisi mahdollisuus mitään kirjoitusta objektiivisesti kommentoida. Sinun juttusi ovat sinun kokemuksillasi väritettyjä, vaikka nähtävästi kuvittelet itsestäsi hieman liikoja ja olevasi jotenkin ulkopuolinen tarkkailija.
Tuo viesti jos mikä todistaa anoppien pienisieluisuutta. Heillä on halu jopa kaventaa keskustelu HEIDÄN haluamilleen raiteille. Kuvitteletteko hallitsevanne samalla tavoin miniänne elämää? Nähtävästi eli teet kuten käsken tai olet minua vastaan. Pitäisikö miniän osata lukea ajatuksiakin vai mitä yrität mussuttaa?
Eikö luulisi olevan tyhmemmällekin selvää, että jokainen ihminen tällä palstalla kirjoittelee omasta näkökulmastaan. Kukaan ei avaa itseään niin totaalisesti, että ulkopuolisilla olisi mahdollisuus mitään kirjoitusta objektiivisesti kommentoida. Sinun juttusi ovat sinun kokemuksillasi väritettyjä, vaikka nähtävästi kuvittelet itsestäsi hieman liikoja ja olevasi jotenkin ulkopuolinen tarkkailija.
kuka kenellekkin kommentoi ja mitä.
Aina ei ole kysymys kirjoittajan kekemasta vaan joskus esitetään mielipide asiasta.
eli oli kysymys voiko ihminen antaa neuvoja toiselle ihmiselle ja yksi väitti että Ei ja toinen väitti että KYLLÄ
siihen ei kannata sotkea anoppeja ja kenenkään elämää mitenkään.
Jotkut ne eivät osaa koskaan lopettaa, vaikka ei ole enää mitään järkeviä argumentteja. Jos nimittäin "anoppi ja appi" palstalle ei saa kommenttiin liittää anoppia, herää kysymys, miksi olemme moisella palstalla...