kaikki kuntouttavaan työtoimintaan

http://www.lahti.fi/www/cms.nsf/pages/31E77FB09C032EC8C2256E7F0042189F

Nyt kaikki mukaan kuntouttavaan työtoimintaan niin kuntoudutte työkelpoisiksi. ONHAN HUUTAVA TYÖVOIMAPULA!
7509
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Aikaisemmat työnantajat ovat kupanneet minusta sekä työkyvyn että työmotivaation. Olen siis loppunkäytetty.

Ajatella, että on siis olemassa sellaisia työnantajia, jotka voisivat kuntouttaa minut TYÖLLÄ jälleen uudeksi ja ehoksi?

No mutta tätä tilaisuutta ei voi jättää käyttämättä...

Äänestä
  • Jos kuntouttava työtoiminta kehittäisikin jo olemassaolevaa ammattitaitoa, MUTTA ei!!!

    Esim. ammattikoulusta valmistuneita nuoria pukataan johonkin kierrätyskeskukseen siirtämään lautakasan paikasta A paikkaan b ja tunnin päästä siirtämään sama lautakasa paikasta B paikkaan A. Systtemi on sama kuin Auswithchin keskitysleirillä, vangit määrättiin kaivamaan uima.-allas ja kun se oli kaivettu, heidän piti täyttää se.

    Noihin ns. työvoimasäätiöihin pukataan valtavat ihmismäärät, sekä nuoria vastavalmistuneita että vanhempia ja siinä seassa päihdeongelmaiset, vajaakuntoiset, mielenterveyskuntoujat jne.

    Järjellistä tekemistä ei löydy kellekkään, simputusta, työpaikkakiusaamista, jne.

    Sekin on raskasta kun ihmisiä seisotetaan toimettomina ja sitten kiljutaan että mitä siellä laiskana seisotte, lisäksi työsuojelu on olematonta ja jos joku uskaltautuu tilaamaan työsuojelian paikalle niin siitä seuraa supersimputus.
    Eli tällaista se on, noissa paikoissa työttömältä viedään ihmisarvo ja omanarvontunto, eli todellisuudessa kuntouttava työtoiminta ainakin noissa kierrätyskeskuksissa sun muissa vastaavissa rapauttaa jo olemassaolevankin työkunnon eli todellisuudessa kyse on RAPAUTTAVASTA JA TAANNUTTAVASTA työtoiminnasta.

    Äänestä

  • RAPAUTTAVAA JA TAANNUTTAVAA kirjoitti:

    Jos kuntouttava työtoiminta kehittäisikin jo olemassaolevaa ammattitaitoa, MUTTA ei!!!

    Esim. ammattikoulusta valmistuneita nuoria pukataan johonkin kierrätyskeskukseen siirtämään lautakasan paikasta A paikkaan b ja tunnin päästä siirtämään sama lautakasa paikasta B paikkaan A. Systtemi on sama kuin Auswithchin keskitysleirillä, vangit määrättiin kaivamaan uima.-allas ja kun se oli kaivettu, heidän piti täyttää se.

    Noihin ns. työvoimasäätiöihin pukataan valtavat ihmismäärät, sekä nuoria vastavalmistuneita että vanhempia ja siinä seassa päihdeongelmaiset, vajaakuntoiset, mielenterveyskuntoujat jne.

    Järjellistä tekemistä ei löydy kellekkään, simputusta, työpaikkakiusaamista, jne.

    Sekin on raskasta kun ihmisiä seisotetaan toimettomina ja sitten kiljutaan että mitä siellä laiskana seisotte, lisäksi työsuojelu on olematonta ja jos joku uskaltautuu tilaamaan työsuojelian paikalle niin siitä seuraa supersimputus.
    Eli tällaista se on, noissa paikoissa työttömältä viedään ihmisarvo ja omanarvontunto, eli todellisuudessa kuntouttava työtoiminta ainakin noissa kierrätyskeskuksissa sun muissa vastaavissa rapauttaa jo olemassaolevankin työkunnon eli todellisuudessa kyse on RAPAUTTAVASTA JA TAANNUTTAVASTA työtoiminnasta.

    normaalilta työpäivältä normaalissa palkkatyössä! ;))))))

    ...tosin ilman palkkaa :-(

    Äänestä

"Mikäli alle 25-vuotias ei ilman hyväksyttävää syytä osallistu tarjottuun kuntouttavaan työtoimintaan, hän menettää työmarkkinatuen määräajaksi tai toimeentulotukea voidaan alentaa.
25 vuotta täyttäneelle osallistuminen on vapaaehtoista."

Onpa kumma juttu. Yleensä vanhempia tarvitsee kuntouttaa, nuorempia ei niinkään.

Työttömän suurin ongelma on rahan takaavan PALKKAtyön puute, joten sekin ihmetyttää, miten palkan puutetta kuntoutetaan teettämällä ilman palkkaa ylimääräisiä joutavuuksia, joista tulee työssäkäynnin kulut, jotka muistuttavat työtä mutta jota ei saa kutsua työksi ja josta ei saa eläke- yms. etuuksia ja verotuskin on kaksinkertainen muihin saman tuloluokan ihmisiin verrattuna. Joita ei ole, koska noin vähää ei saa mistään maksaa, lain mukaan.

Äänestä
  • Minä olen ollut kuntouttavassa työssä, tosin en oikeasti tiedä miksi minua "kuntoutettiin".:D
    Noh, varmaan huonosti "kuntouttivat" kun taas olen ollut työtön puolitoistavuotta.
    Sen jälkeen vain kaksi harvinaisen omituista lyhyttä työnhakukurssia.
    Aina vaan menee hullummaksi.

    Äänestä

  • punainen naurulokki kirjoitti:

    Minä olen ollut kuntouttavassa työssä, tosin en oikeasti tiedä miksi minua "kuntoutettiin".:D
    Noh, varmaan huonosti "kuntouttivat" kun taas olen ollut työtön puolitoistavuotta.
    Sen jälkeen vain kaksi harvinaisen omituista lyhyttä työnhakukurssia.
    Aina vaan menee hullummaksi.

    Tunnen sen tunteen.
    Olin itsekin pakko-"kuntoutuksessa". Uhkasivat ja kiristivät karenssilla.
    En tiedä miksi piti kuntouttaa, kun olen aivan kunnossa ja on 30v työkokemus.
    Palkkatyötä en kuitenkaan ole löytänyt, eikä työvoimatoimistokaan, kun ei ole työtä tarjolla.

    Vetäytyivät vastuusta lähettämällä "harjoittelemaan " hullu-puuha-keskukseen. Olin oikea lääninvammainen siellä.
    Opin välttämään kaikkea ilman palkkaa tehtävää terapiaa.

    Mutta, sen Terapia -kokemukssen jälkeen löin lopullisesti hanskat tiskiin.
    Minusta alettiin harjoitaa ja tehdä hullua.
    Nyt kai papereissa olen hullu.
    Olkoon niin.
    En tee enää mitään kuntoutusta, etten enää hullummaksi tule. Tuli karenssia tai ei.
    Tämä kiristys on järjetöntä. Miksi niitä oikeita palkkatöitä ei oo tarjolla ?
    kuka vie rahat ??????

    Äänestä

Mielisairaan höpinöitä! Tätä se mielenterveysrahojen leikkaus teettää. Tuo spämmiapina on ihan oikeasti mielisairas häirikkö. Tässä hänen kommenttinsa tuohon metsätyöketjuun:

"Ruoskamestarit vauhdittaa raipoin. Bandidos naamat vahvistettuna M. Murasella ja Valjakkalalla, voivat koevapaudessa opasta sopivin valtuuksin.."

Henkilö, joka fanittaa psykopaattimurhaaja-Murasta tai lapsenmurhaaja-Valjakkalaa, täytyy olla todella pahasti sairas. Sääliksi käy tuollaisen ihmisen lähipiiriä, on siinä
jollain kestämistä. Onkohan tyyppi tutustunut myös siellä Niuvanniemessä ollessaan Jammu-setään? Ovatkohan vakka ja kansi löytäneet toisensa?    

Äänestä

Kommentoi aloitusta


työläinen. kirjoitti:

http://www.lahti.fi/www/cms.nsf/pages/31E77FB09C032EC8C2256E7F0042189F

Nyt kaikki mukaan kuntouttavaan työtoimintaan niin kuntoudutte työkelpoisiksi. ONHAN HUUTAVA TYÖVOIMAPULA!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu