ilman harkinta-aikaa

Olemme asuneet useamman vuoden erillämme, mutta avioeron virallistaminen on vain jäänyt tekemättä. Nyt olemme molemmat kypsyneitä tilanteeseen ja haluamme asian järjestykseen. Olen kuullut, että tällaisessa tilanteessa voidaan avioeroon tuomita ilman harkinta-aikaakin - pitääkö paikkansa? Miten tuomiota haetaan? Netistä en googlettamalla ainakaan pikaisesti löytänyt vastausta.
4819
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Melko simppeli juttu, jos kerran olette todistettavasti asuneet eri osoitteissa väintään kaksi vuotta.

Silloin voitte jättää suoraan II-vaiheen hakemuksen, eli "oikaisette" harkinta-ajan. Hakemuksessanne kannattaa mainita että olette asuneet erikllään XX kuukautta, jonka vuoksi teidät voidaan tuomita avioeroon ilman I-vaiheen hakemusta.

Ulkoasultaanhan nämä kaksi hakemusta ovat lähes identtiset.

Äänestä

Pitää paikkansa, jos on ollut (todistettavasti) asumuserossa 2 vuotta tai enemmän, voi pyytää käräjäoikeutta tuomitsemaan suoraan eroon - siis ilman harkinta-aikaa.

Täkäläisessä käräjäoikeudessa oli parin sentin nippu avioerohakemuksia siinä tiskin vieressä. Eli ei olisi tarvinnut muuta kuin lampsia paikalle, esittää asiansa ja täytellä ao. kuponki. Virkailija varmasti neuvoo mitä ja miten se pitää täyttää.

Sitten vaan odottamaan, että käräjäoikeus tuomitsee eron voimaan. Todnäk tarkistavat väestörekisteristä, että teillä on ollut eri osoitteet vähintään tuon 2 vuotta.

Äänestä

Minullakin on avioero hakematta, vaikka olemme asuneet puolisoni kanssa erillämme jo lähes viisi vuotta. En edes tiedä missä hän nykyään asuu.
Paljonko tämä avioeron kakkosvaihe pelkästään maksaa? Jos vaikka joululahjaksi itselleni hakisin..

Äänestä
  • Muistaakseni I-vaiheen hakemus on hieman yli 70 EUR, ja II-vaiheen vastaava reilu 40 EUR.

    Ihan jouluksi et erotuomiota ehdi saada... kun "avioerottettavan" palautettava joka tapauksessa saamanasa tiedoksianto allekirjoitettuna käräjäoikeuteen (ellei palauta, haastemies tulee vaihtoehtoisesti kertomaan asian hänelle).

    Hänen nykyisen olinpaikkansa "koneisto" kaivelee kyllä esille puolestasi.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


epätietoinen__ kirjoitti:

Olemme asuneet useamman vuoden erillämme, mutta avioeron virallistaminen on vain jäänyt tekemättä. Nyt olemme molemmat kypsyneitä tilanteeseen ja haluamme asian järjestykseen. Olen kuullut, että tällaisessa tilanteessa voidaan avioeroon tuomita ilman harkinta-aikaakin - pitääkö paikkansa? Miten tuomiota haetaan? Netistä en googlettamalla ainakaan pikaisesti löytänyt vastausta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu