On pakko purkaa näitä ajatuksia jonnekin, siis kiitos ja anteeksi jo etukäteen...
Meidän 3v suhde loppui viikko takaperin, yhä olosuhteiden pakosta asutaan yhdessä. Tarkoitus on kyllä muuttaa pois viimeistään viikonlopun aikana.
Kaikkein eniten vituttaa nyk. exän välinpitämättömyys, tuntuu ettei yhdessä koetulla ja eletyllä ole mitään väliä hänen mielessään. Ei halua puhua asioista, tai ylipäänsä mistään. Itse olen tehnyt eroa jo jonkin aikaa, tai valmistautunut siihen koska merkit on ollut ilmassa jo pitkään. Taikka oikeastaan alusta asti jo tiesin, että tulin hänen tärkeysjärjestyksessään viimeisenä. Hänen harrastukset, työt, koulu, kaverit... Oma moka, tiesin sen jo aikaisin, turha ruikuttaa.
Olin jokatapauksessa onneton jo suhteessa. Tämä välinpitämättömyys silti jaksaa hämmästyttää. Onko se miesten tapa käsitellä asioita (tai olla tietoisesti käsittelemättä) vai onko kyseessä kolmas pyörä niinkuin luulen?
Kamalinta on, että ehkä emme olisi tällä hetkellä tässä tilanteessa, ellen olisi ottanut taas puheeksi tilannettamme. On ollut pitkään selvää, ettei miestä kiinnosta, olen kysynyt miksi ja haluaako siis erota, mutta ei. Lopuksi sain puristettua siitä puhetta, ja sieltähän se paukku tuli. Ei edes epäröi! Itse halusin silloin, ja haluaisin vieläkin yrittää, mutta...
Jos jollain samoja tuntemuksia, olisi kiva jutella...
Meidän 3v suhde loppui viikko takaperin, yhä olosuhteiden pakosta asutaan yhdessä. Tarkoitus on kyllä muuttaa pois viimeistään viikonlopun aikana.
Kaikkein eniten vituttaa nyk. exän välinpitämättömyys, tuntuu ettei yhdessä koetulla ja eletyllä ole mitään väliä hänen mielessään. Ei halua puhua asioista, tai ylipäänsä mistään. Itse olen tehnyt eroa jo jonkin aikaa, tai valmistautunut siihen koska merkit on ollut ilmassa jo pitkään. Taikka oikeastaan alusta asti jo tiesin, että tulin hänen tärkeysjärjestyksessään viimeisenä. Hänen harrastukset, työt, koulu, kaverit... Oma moka, tiesin sen jo aikaisin, turha ruikuttaa.
Olin jokatapauksessa onneton jo suhteessa. Tämä välinpitämättömyys silti jaksaa hämmästyttää. Onko se miesten tapa käsitellä asioita (tai olla tietoisesti käsittelemättä) vai onko kyseessä kolmas pyörä niinkuin luulen?
Kamalinta on, että ehkä emme olisi tällä hetkellä tässä tilanteessa, ellen olisi ottanut taas puheeksi tilannettamme. On ollut pitkään selvää, ettei miestä kiinnosta, olen kysynyt miksi ja haluaako siis erota, mutta ei. Lopuksi sain puristettua siitä puhetta, ja sieltähän se paukku tuli. Ei edes epäröi! Itse halusin silloin, ja haluaisin vieläkin yrittää, mutta...
Jos jollain samoja tuntemuksia, olisi kiva jutella...
Vastaukset 14
Vanhimmat
Hei, jos luit viestini samaisella palstalla huomaat varmaan että olen hyvin samanlaisessa tilanteessa!
Olisi kiva jutella mutta missä ja miten?
Luin äsken tarinasi, ja kovin samanlaiselta kuulostaa. Mulla taas tilanne se, että haluaisin siitä miehestä edes sen verran irti, että sanoisi suoraan, mitä ajattelee, onko joku toinen jne. Olisi NIIN paljon helpompaa päästää irti, ja yrittää alkaa suunnittelemaan omaa elämää. Mun mielestä on sen verran velkaa.
Itsestä tuntuu, että on pakko saada tämä asia finaaliin, jos se kerran niin on oltava. En halua taas kantaa mukanani samoja ongelmia ja traumoja, kuin ennenkin. Oon käytännössä seurustellut aina, joten yksinoleminen on kaikkein pahin mörkö. Ja joulu, muuten en jouluhössötyksistä ole piitannut, ajatusmaailmaan on vain aina kuulunut että joulu on aikaa rakkaiden ja lähimmäisten kanssa.
Et ole ennen tätä seurustellut vakavasti? Minkäikäinen olet?
Ihanaa kuulla, että siellä on joku toinenkin! En varmaan lähitulevaisuudessa pääse juuri koneen äärelle, on nimittäin exän tämäkin...
Hei.
Olen hieman parinkymmenen päälle ja tosiaan kyseessä oli meidän molempien ensimmäinen vakava suhde. Sehän tässä minuakin eniten vaivaa kun tuo selitys tunteiden "häviämisestä" ei vain millään tunnu riittävältä selitykseltä kolmen vuoden yhteiselon päättämiselle. Itsellenikin aiheuttaa suurta tuskaa juuri se, että mies ei näytä kärsivän erosta juuri yhtään. Sanoi jopa että ainut asia mistä hänelle tulee erossa paha mieli on se, että tietää satuttavansa minua. Asia olisi jotenkin vain paljon helpompi "hyväksyä" jos mies vaikka kertoisi rakastuneensa toiseen naiseen. Silloin olisi ainakin pakko uskoa suhteen loppuneen!
Periaatteessa erittäin "tragikoomista" että tuntuu todella hyvältä lukea, että ei ole ainut tällaisessa tilanteessa, vaikka en tällaista oloa tietenkään kenellekkään toivo. Minullakin kolmen vuoden suhde meni muutama päivä sitten karille, mutta yhdessä on elettävä ennen kuin uusi asunto löytyy. Meillä vaan tilanne on toisinpäin. Minä haluaisin puhua ja käydä läpi kaikki eroon johtaneet syyt, sillä sen jälkeen on helpompi jatkaa eteenpäin, mutta tyttöystävä tuntuu olevan erittäin välinpitämätön. Aivan kun häntä ei edes surettaisi tämä koko tilanne ja ero tuli kuitenkin minun aloitteesta eli luultavasti yhdessä oltaisi vieläkin jos en olisi ottanut asiaa puheeksi. Kuitenkin tapahtui niin, että ennen lähes täysraitis tyttöystäväni tuli keskiviikkona oksennuskunnossa kotiin ja hyvä että pysyi pystyssä. Tiedä sitten kertooko tunnepuolelta jotain...Haluaisin jostain syystä ajatella, että häntäkin sattuisi, vaikka ero on ollut minulla jo kauan mielessä ja alan siitä pikkuhiljaa jo selviämään (tottakai surettaa, mutta jaksaa jo touhuta ystävien kanssa kaikkea...).
Jaksamista kaikille eronneille!
Itselläni on/oli takana 10 vuoden suhde josta 8 vuotta avoliitossa. Erosta pari viikkoa. Muutamia päiviä ennen "paukkua" minun sylini oli kuulemma maailman paras paikka ja rakkautta sekä huolenpitoa riitti molemminpuolin. Yritin joka päivä muistaa koskettaa (ei seksuaalisesti) ja pitää lähellä.
Sitten hän (avovaimoni) vain ilmoitti että tarvitsee tilaa, purki kihlauksen ja muutti viikossa pois. En ymmärrä oikein miksi, rakasti kuulemma vielä.
Yritän kerätä sirpaleita ja sinnitellä päivä kerrallaan. Toivon hartaasti että saisin jonkun järkeenkäyvän selityksen tähän vielä.
Suunnittelimme lapsia ja häitä, olin onneni kukkuloilla. Rakastuimme (tai ainakin minä) monta kertaa uudestaan ja uudestaan.
Tämä on järjetöntä ja julmaa. En todellakaan tiedä miten pystyn häntä unohtamaan tai päästämään irti. Suru on sanoin kuvaamaton ja ilman mielialalääkkeitä en pystyisi tekemään töitä.
Toivo on ainoa mitä jäi.
Tuntuu, että pitkän/vakavan suhteen jälkeen olisi kohtuullista päättää se edes rehellisesti. Nimenomaan, ettei jää roikkumaan "turhan toivon" varassa. Itselleni on aina ollut vaikeaa päästää irti, vaikka faktat olisikin tiedossa. Toisaalta typerää, sillä jos tämä mies tosiaan nyt sanoisikin, että ei vaiskaa, yritetään vielä, on se melkein yhtä vaikeaa. Ethän enää pystyisi luottamaan hänen rakkauteensa ja sitoutumiseensa. Koko ajan odottaisi, että koska se pommi taas putoaa niskaan...
Minun suhteeni kesti reilut kuusi vuotta. Raukkautta, hellyyttä, ystävyyttä, toveruutta, kunnioitusta ym. oli suhteessamme paljon, päivittäin. Sitten aloimme suunnitella perheenlisäystä. Kun lopetin pillerit, 2 vko eteenpäin mieheni ihastui 6 vuotta nuorempaan tyttöön. Olemme nyt erossa viidettä kuukautta. Exäni sanoo minun olevan elämänsä suuri rakkaus, mutta hän mokasi, kun ei panostanut suhteeseemme riittävästi. Olen hänelle edelleen tärkeä ja hänellä on tunteita minua kohtaan, mutta hän haluaa nyt bailata ja tapailla siinä sivussa tyttöä, jonka kanssa petti minua. Halua yrittää kanssani ei ole niin paljon kuin kaiken tapahtuneen jälkeen pitäisi olla, että suhteen voisi pelastaa. Täytämme molemmat ensi vuonna 30 v. Nyt olen tyhjänpäällä unelmineni. Kerropas sinä miehenä, miksi tämä meni näin!
sen veraan, että minä olen elätellyt toivoa 5 kk, turhaan. Tilastojen mukaan 85 % miehistä palaa vanhaan suhteeseen ½ vuoden sisällä erosta. Hänen "suhteensa" toiseen on kestänyt 7 kk ja meidän erosta aikaa 5 kk. Silmäni avautuivat vasta tänään. Odottaminen on turhaa, irtipäästäminen vaikeaa!
Älä sinä jää liian pitkäksi aikaa roikkumaan!
Olin ajatellut "roikkua" 2 kuukautta, katson sitten uudestaan. irtipäästäminen on todella vaikeaa ja tuntuu että pitäisi heti päästää irti. Ehkä routa kotiin ajaa, tai sitten ei.
Itse en tiedä 100% varmasti onko ex-avokilla uutta vai ei. Väittää ainakin että ei ole ja toistaiseksi ainakin uskon sen.
Niin.. nämä teidän kokemuksenne toivat mieleen omani. Aikaa erosta on jo jopa viitisen vuotta. Olimme kolme vuotta yhdessä. Kihloissa. Olimme totaalisen rakastuneita toisiimme(tai ainakin minä olin). Suunnittelimme yhteistä tulevaisuutta, naimisiinmenoa jne.. Sitten kihlattuni pudotti pommin. Aivan yhtäkkiä, ilman mitään riitoja, ilman minkäänlaista "kylmempää ajanjaksoa" tms.. Hän sanoi minulle, ettei rakasta minua enää (vaikka edellisenä päivänä olimme puhuneet tulevista häistämme) ja että haluaa erota. Lisäksi hän vannotti, ettei koskaan haluakaan ihmistä vierelleen ja että haluaa elää elämänsä yksin. Nykyään hän on kahden lapsen isä ja naimisissa. Toipuminen on vienyt aikaa. Kaikkein raskainta oli juuri tuon "en rakasta sinua enää"- tokaisun läpikäyminen. Tuo lausahdus kun tavallaan henkilöityy juuri minuun. Se on kaikkein kipein mahdollinen asia, jonka toinen voi rakkaalleen sanoa. Ei ole ketään, jota syyttää. Ei tavallaan ketään, johon kohdistaa vihaansa.
Tuskin olen vieläkään täysin päässyt asian yli, sillä se kummittelee mielessäni aina kun olen parisuhteessa. Kuitenkin haluan sanoa teille, joilla tilanne on ajankohtaisempi, että varmasti tulee vielä päivä, jolloin asia ei enää kummittele mielessänne jatkuvasti. Tulee päivä, jolloin voi jo nukahtaa, jos ei nyt ihan hymyillen, niin ei ainakaan itkien. Lämpimiä ajatuksia teille kaikille.
meillä avioliittoa takana pian 8v ja nyt asutaan yhdessä olosuhteiden pakosta tammikuun alkuun.Mieheni ei vaan rakasta mua enää ja jatkuvasti ,ietin mikä se syy on.Jos sanois et on toinen nainen niin pystysin heti mielessänikin päästämään irti,mutta kun ei sano muuta kun ei tää toimi ja ei vaan rakasta enää.Ulospäin en kylllä näytä miehelleni että vielä toivon että herää tajuamaan perheen arvon kun asuu hetken yksin,mutta sitä toivon(lastenkin takia).Mutta jos ei palaa,niin oon onneksi kyllin vahva jatkamaan elämää lasten kanssa yksinkin.Nyt jo unelmoin tulevaisuudesta monta asiaa mitä yhdessä ollen ei toteutus koskaan...
Lämpimät halaukset erotuskasta kärsiville ja muistakaa huolehtia itestänne!Se on suurin lahja mitä itellenne teette ja saapa se entinen puolisokin nähdä että elämä maistuu vaikka hän lähti!=) Kyllä se aika tekee tehtävänsä ja suruaika hellittää kun on sen aika...
Joo, mulla on puol vuotta erosta. Suhde päättyi pettämiseen. Siis muija petti ja jäi kiinni. Onhan sillä ollu nyt aika paljon muitaki kuluneen puolen vuoden aikana ja joka kerta satttuu yhtä paljon, kuin se ensimmäinen.
Exä käyttäytyy ihan oudosti. Aina kun me ollaan kahden (olosuhteiden pakosta asutaan vielä yhdes) se yrittää olla niinkuin ennen. Halailee ja suukottelee jne. Jopa sillon tällön haluaa seksiä. Toissapäivänä se jopa puhui meidän tulevista häistä. Ihan sairasta. Sit ku se taas lähtee pois himasta esim. baariin (missä se viihtyyki ihan sikana) tai jos seurassa on muita, ni se on taas ihan kylmä.
Nyt musta tuntuu, et se on löytäny toisen miehen.
Mun pää hajoaa tähän. Olen vieläkin toivottoman rakastunut enkä oikeen osaa päästää irti.
Haluan vain ilmaista, että kirjoituksesi kaltainen tilanne ei varmaankaan ole kovin harvinainen. Minulle kävi kolme päivää sitten samalla tavalla, luulin lukevani äsken omaa tekstiäni.
Yritän toipua, mutta toisaalta, merkit näyttivät jo ajat sitten jotain tämän kaltaista (3:n vuoden suhde). Yritin usein selvittää asiaa puhekeinolla - ystävällisesti ja ymmärtäen, en "natkuttamalla" - mutta vastauksena oli aina HILJAISUUS! Parempi siis näin.
täysin lähes kaikkiin näihin tämän sivun viesteihin. Olimme yhdessä noin kolme vuotta ja viikkositten exäni pudotti pommin. Olin kyllä aavistellut että kaikki ei ole aivan kohdallaan.
Olin useamman kuukauden ulkomailla ja kaikki meni hyvin kunnes noin 3 viikkoa enne jälleen näkemistään hän muuttui kylmäksi ja välinpitämättömäksi. Eron syyksi hän vain kylmästi ilmoitti ettei enää tunne sellaista vetoa minua kohtaan. Kuinka tälläinen asia voi muuttua näin nopsaan. Väitti ettei hänellä ollut uutta. Myöhemmin kuuitenkin sain jonkunlaisia todisteita että hän on pettänyt minua, muttei siltikään myönnä mitään.
Olisi niin paljon helpompaa päästä yli jos saisi edes sen verran rehellisyyttä. Tuntuu etten koskaan ollutkaan hänelle minkään arvoinen. Minusta hän on minulle sen verran velkaa.