Olen siis aivan sekaisin. Tapasin mukavan miehen turkissa viime kesänä. Siitä asti pidetty yhteyttä lähes päivittäin. Kerran olen käynyt tämän lomani jälkeen hänen kotonaan, tutustunut häneen perheeseensä, muuhun sukuun, kylään, hänen elämäänsä jne jne. Perhe vaikutti oikein normaalilta, eivät miltään hörhöiltä (sain syödä ja juoda kuten halusin, sain polttaa niinpaljon kuin napa ruskas).. Kaikki vaikutti noin pintaraapaisulla normaalilta. Ei siis mitään outoa ollut ilmassa. Paitsi miesystäväni setä joka huijaa kokoajan veljeään :D . Kaikki olivat iloisia ja ystävällisiä, antoivat lahjoja, ja uteliaita kuulemaan lisää suomesta ja miksi ihmeessä minulla näin vaalea tukka (suomalaisten silmissä melko tumma). Kuvia piti ottaa kokoajan ja jokaisesta, yhdessä ja erikseen.
Olen tosi onnellinen miesystäväni kanssa. Aina välillä. Kun me kuitenkin tapellaan (nykyään vaan useammin) sellaisista asioista, kuin että missä asutaan Turkissa (Istanbulissa, Antalyassa, Izmirissä.....) tulevaisuudessa, käännynkö muslimiksi vai en (en halua siis), voinko tuoda hänet joku päivä Suomeen, edes käymään, koska mennään kihloihin, koska solmitaan liitto imamin edessä, koska mennään oikeisiin naimisiin, koska lapsia..
Mies jankuttaa ja jankuttaa että haluaa elää loppuelämänsä kanssani, haluaa perheen ja elämän kanssani, että hän ei halua naimisiin oman serkkunsa kanssa tai kenenkään muunkaan kanssa kuin mun. Että hänen on aika asettua aloilleen. Että hankitaan asunto meille kahdella ja vauvalle (;-)) (niin, mille vauvalle ja millä rahalla?) Rakastaa. Mäki jollain asteella rakastan.
Välillä mun usko ja luotto tätä miestä kohtaan on aivan valtava. Mutta välillä horjuu todella pahasti, esim nyt kun sitten taas luin tämän artikkelin, minkä löysin tuolta vähän alempaa joka käsitteli muslimiksi kääntymistä.
http://satunnainen.livejournal.com/tag/uskonto
Hämmästyin.
"Urfi-liittoja tunnutaan solmivan pilvin pimein turistikohteissa egyptiläisten miesten ja turistinaisten kesken. Mikä on mielestäni ihan ok, kunhan tietää homman nimen. Sanoisin, että kukaan kunniallinen ja vakavissa aikeissa oleva mies ei tällaista länsimaiselle naisellekaan ehdota. Yleensä syy tällaisen solmimiselle on vapaampi liikkuminen yhdessä, koska kuten todettu se mahdollistaa sen. Tällä paperilla saa rauhan turistipoliisin häiriköinniltä. Mutta aika osuvasti sitä kutsutaan nimellä ”fucking paper”…se myös mahdollistaa yhteisen loma-asunnon vuokraamisen, tosin hotellit eivätkä kaikki paikalliset vuokraisännätkään tätä hyväksy, koska tietävät tällaisen liiton mahdolliset hämärät taustat."
Ymmärtääkseni tämä on siis se liiton solmiminen imamin edessä. Mitäh? Mua huijataan? Mies on sanonut että mielummin menis saman tien mun kanssa "ihan oikeisiin naimisiin". Siis suuret juhlat suvun ja ystävien kanssa, mutta en todellakaan ole siihen valmis. Suuret juhlat pitäis pitää jo pelkästään kihlauksen johdosta. En normaalistikaan tykkää olla huomion keskipisteenä, niin että vielä juhlat?
Kun sanon mielipiteeni siitä että liian pian, en edes tunne sua tarpeeksi hyvin. Epäilen siis (vaikka en NIIN millään jaksaisi uskoa siihen) hakkaamista, pettämistä, mitä lie nuo ulkomaalaiset keksii ja mistä on saanut lukea ja kuulla. Lupaa ja vannoo että ei ikinä löisi minua, tai muutakaan, että se on synti ja häpeä muslimille. Ja kuten on nyt monesti täälläkin ilmaistu, syntihän se esiaviollisen seksin harrastaminenkin on. Jota on siis harrastettu. Sen takia se haluiski solmia tän "lumeliiton" jotta voitaisiin olla vapaammin eikä sen tarvis tuntea siitä jonkinlaista syyllisyyttä. Ja sitten vielä siitä, että mies on alunalkaen sanonut ääneen, että haluaa mahdollisimman pian isäksi. Pari kertaa olen erehtynyt harrastamaan seksiä ilman kondomia (syön kyllä pillereitä) ja siitä ne jutut sitten lähti että ois niin ihanaa kultaseni jos oisit raskaana. Niin, oisko se ihanaa siksi että hän oikeasti haluaa lapsen kanssani, vai että minun olisi sitten pakko mennä naimisiin hänen kanssaan? Tuskin se avioliiton ulkopuolella syntynyt lapsi sallittu edes ois. Mutta mitä ihmettä se sitä miestä auttaa jos menen hänen kanssaan naimisiin tai saataisiin lapsi? Siksikö hän haluaa, että kun hänen kulttuurissaan mennään nuorena naimisiin, tehdään nuorena lapsia ja pitkä liuta. Vai miksi ihmeessä?
Mulla on samanlainen tilanne tän nim. merk."gröhömin" kanssa, että mies mulle ilmoitti että jos oikeisiin naimisiin mennään, niin käännyt sitten muslimiksi (mikä sen tarkoitus on että olisin muslimi? Oisko miesystäväni helpompi minua pitää "hallinnassaan" vai mitä ihmettä?). Sen verta tuli takapakkia, että jos en halua sitä, kaiken sen jälkeen kun hän on selittänyt mitä se käytännössä tarkoittaa, niin ei ole pakko, mutta että hän ei voisi sitten ikinä asua perheensä kanssa enää, jotta ne eivät tuntisi häpeää. Häpeää? Ei niitä hirveesti hävettänyt kun siellä kävin kun kannettiin petivaatteita meidän huoneeseen, jossa vietettiin yöt yhdessä. Ja muutenkin vaan nauroivat ja iskivät silmää jos jouduttiin istumaan miehen kanssa sylikkäin autossa tilan puutteen vuoksi.
Helpompihan se ois mies jättää, kun menee tää niin hemmetin monimutkaiseksikin, mutta ajatuskin siitä niin tuntuu niin ylitsepääsemättömältä. Mutta ei tää näinkään voi jatkua.
Turkkiin haluaisin muuttaa, ainakin aluksi, ehkä joskus Suomeen (ehkä mahd. lasten takia?!?) jos herra opettelis Suomea kunnolla (tai olen rehellisesti kertonut, että nautin elämästä Turkissa paljon enemmän kuin Suomessa, vaikka se ei mitään ruusuilla tanssimista kummassakaan maassa ole. Turkissa elämä vaan oli jotenkin..huolettomampaa, vaikka siellä rankasti töitä tehtiinkin. Tai ehkä haluan vain varmistaa mikä homman nimi on, olenko lentolippu Suomeen, vai "se oikea") Se on kuulema miehelle sama missä asutaan, vaikka tottakai häntä kiinnostaisi Suomen kamara, sillä monet hänen ystävänsäkin (jotka olen myös tavannut) seurustelevat suomalaisen naisen kanssa. Ilmeisen onnellisesti he asuvat Suomessa ainakin osan vuotta...
Pidän jotenkin sitä että olen hänen perheeseensä saanut tutustua merkkinä siitä että mies on tosissaan, mutta sitten toi avioliiton solmiminenkin. Miksi niin hirveä kiire? Eikai sekään sikaa säkissä halua (eihän se edes tunne mun perhettä!)? Tiedän että hän aikoo kosia minua ensi kerralla kun nähdään (jos siis nähdään, kun en tiedä pitäiskö mennä vai jäädä?) enkä tiedä mitä sanoisin. Ehkä kyllä jos aika ja paikka oikeat.
Ja sitten on vielä yksi asia josta kaikkien olisi syytä tietää (jos näin pitkälle olette edenneet lukemisessanne). En tiedä onko tää luottamuuden puute - testi vai mikä, mutta olen jutellut jonkun turkkilaisen miehen, ahmetin, kanssa messengerissä. (mulle tullut mesekutsuja viime kesästä asti, joka oma syyni kun annoin eräälle k-päälle osoitteeni) Aluksi ihmettelin että kuka tää on, kerto avoimesti mistä osoitteeni oli saanut ja miksi (vain miesystäväni tietää tilanteen sekä yhteinen tuttavamme TAI sitten oikeasti joku sivullinen henkilö, jolle tämä k-pää on antanut osoitteeni).
Ihmettelin aikani, ja juttelin sen kanssa, koska olimme edellisenä päivänä tapelleet taas tuosta muslimikysymyksestä miesystäväni kanssa, (juttelin siis niitä näitä, Ahmet kyseli onko mulla poikaystävää (vastasin joo), asuuko poikaystävä minun maassani vai jossain muualla (vastasin että muualla), haluaisinko tavata tämän ahmetin Turkissa ensi kesänä (vastasin en tiedä olenko edes tulossa kys. maahan enää ikinä, kun miesystävä on erittäin vihainen minulle), kysyi miksi ja kerroin. Kysyi haluaisinko olla hänen tyttöystävänsä, johon vastasin että en voi kun jos rakastan edelleen miesystävääni (miesystävälleni en siis koskaan ole sanonut rakastavani). Jossain vaiheessa huomasin kirjoitustyylin olevan samanlainen kuin miesystäväni (esim kirjoittaa sanan girl, niin gril tai hard niin hurd :D) ........
Jatkoimme jutustelua, hän kertoi hänellä olevan ruotsalainen vaimo (hieman ristiriidassa tuon "haluaisinko olla hänen tyttöystävänsä" kanssa, heh), jonka kanssa ovat tunteneet 3 vuotta, menneet naimisiin viime kesänä Alanyassa. Ja tämä "Sara" on lupautunut kääntymään muslimiksi seuraavana kesänä Alanyassa. Puhui kovasti islaminuskon puolesta, kertoi että on pahasta olla kristityn kanssa naimisissa, tai _jotakin_. Kertoi myös että muuttavat jossakin vaiheessa Ruotsiin asumaan.
Kerroin että minulle rakkaus on sitä, että hyväksyy toiseen juuri sellaisena kuin toinen on, kuten minä olen hyväksynyt miesystäväni muslimina, mutta hän ei hyväksy minua kristittynä.
Kehotti soittamaan poikaystävälleni, mutta sanoin että en enää häntä halua vaivata... Kehoitti toistamiseen kertomaan samat asiat kuin hänelle. Jotenkin oli helpompi kertoa asioita "ahmetille" kuin miesystävälleni.
Ajattelin että hitto miesystävänihän se siellä yrittää puhua minulle "järkeä". Epäilykseni kasvoi entisestään kun pian kun olimme lopettaneet jutustelun Ahmetin kanssa, sain sen päivän ekan viestin miesystävältäni, että pääsetkö messengeriin juttelemaan? Ja tänään he kirjautuivat samaan aikaan ulos messengeristä... Hmm...
En tiedä mitä ajatella tuostakaan. Läpinäkyväähän toi oli.
Hohhoijaa. Jaksoikohan kukaan edes lukea tätä saati saada mitään selkoa mikä jutun pointti oli?
Olen tosi onnellinen miesystäväni kanssa. Aina välillä. Kun me kuitenkin tapellaan (nykyään vaan useammin) sellaisista asioista, kuin että missä asutaan Turkissa (Istanbulissa, Antalyassa, Izmirissä.....) tulevaisuudessa, käännynkö muslimiksi vai en (en halua siis), voinko tuoda hänet joku päivä Suomeen, edes käymään, koska mennään kihloihin, koska solmitaan liitto imamin edessä, koska mennään oikeisiin naimisiin, koska lapsia..
Mies jankuttaa ja jankuttaa että haluaa elää loppuelämänsä kanssani, haluaa perheen ja elämän kanssani, että hän ei halua naimisiin oman serkkunsa kanssa tai kenenkään muunkaan kanssa kuin mun. Että hänen on aika asettua aloilleen. Että hankitaan asunto meille kahdella ja vauvalle (;-)) (niin, mille vauvalle ja millä rahalla?) Rakastaa. Mäki jollain asteella rakastan.
Välillä mun usko ja luotto tätä miestä kohtaan on aivan valtava. Mutta välillä horjuu todella pahasti, esim nyt kun sitten taas luin tämän artikkelin, minkä löysin tuolta vähän alempaa joka käsitteli muslimiksi kääntymistä.
http://satunnainen.livejournal.com/tag/uskonto
Hämmästyin.
"Urfi-liittoja tunnutaan solmivan pilvin pimein turistikohteissa egyptiläisten miesten ja turistinaisten kesken. Mikä on mielestäni ihan ok, kunhan tietää homman nimen. Sanoisin, että kukaan kunniallinen ja vakavissa aikeissa oleva mies ei tällaista länsimaiselle naisellekaan ehdota. Yleensä syy tällaisen solmimiselle on vapaampi liikkuminen yhdessä, koska kuten todettu se mahdollistaa sen. Tällä paperilla saa rauhan turistipoliisin häiriköinniltä. Mutta aika osuvasti sitä kutsutaan nimellä ”fucking paper”…se myös mahdollistaa yhteisen loma-asunnon vuokraamisen, tosin hotellit eivätkä kaikki paikalliset vuokraisännätkään tätä hyväksy, koska tietävät tällaisen liiton mahdolliset hämärät taustat."
Ymmärtääkseni tämä on siis se liiton solmiminen imamin edessä. Mitäh? Mua huijataan? Mies on sanonut että mielummin menis saman tien mun kanssa "ihan oikeisiin naimisiin". Siis suuret juhlat suvun ja ystävien kanssa, mutta en todellakaan ole siihen valmis. Suuret juhlat pitäis pitää jo pelkästään kihlauksen johdosta. En normaalistikaan tykkää olla huomion keskipisteenä, niin että vielä juhlat?
Kun sanon mielipiteeni siitä että liian pian, en edes tunne sua tarpeeksi hyvin. Epäilen siis (vaikka en NIIN millään jaksaisi uskoa siihen) hakkaamista, pettämistä, mitä lie nuo ulkomaalaiset keksii ja mistä on saanut lukea ja kuulla. Lupaa ja vannoo että ei ikinä löisi minua, tai muutakaan, että se on synti ja häpeä muslimille. Ja kuten on nyt monesti täälläkin ilmaistu, syntihän se esiaviollisen seksin harrastaminenkin on. Jota on siis harrastettu. Sen takia se haluiski solmia tän "lumeliiton" jotta voitaisiin olla vapaammin eikä sen tarvis tuntea siitä jonkinlaista syyllisyyttä. Ja sitten vielä siitä, että mies on alunalkaen sanonut ääneen, että haluaa mahdollisimman pian isäksi. Pari kertaa olen erehtynyt harrastamaan seksiä ilman kondomia (syön kyllä pillereitä) ja siitä ne jutut sitten lähti että ois niin ihanaa kultaseni jos oisit raskaana. Niin, oisko se ihanaa siksi että hän oikeasti haluaa lapsen kanssani, vai että minun olisi sitten pakko mennä naimisiin hänen kanssaan? Tuskin se avioliiton ulkopuolella syntynyt lapsi sallittu edes ois. Mutta mitä ihmettä se sitä miestä auttaa jos menen hänen kanssaan naimisiin tai saataisiin lapsi? Siksikö hän haluaa, että kun hänen kulttuurissaan mennään nuorena naimisiin, tehdään nuorena lapsia ja pitkä liuta. Vai miksi ihmeessä?
Mulla on samanlainen tilanne tän nim. merk."gröhömin" kanssa, että mies mulle ilmoitti että jos oikeisiin naimisiin mennään, niin käännyt sitten muslimiksi (mikä sen tarkoitus on että olisin muslimi? Oisko miesystäväni helpompi minua pitää "hallinnassaan" vai mitä ihmettä?). Sen verta tuli takapakkia, että jos en halua sitä, kaiken sen jälkeen kun hän on selittänyt mitä se käytännössä tarkoittaa, niin ei ole pakko, mutta että hän ei voisi sitten ikinä asua perheensä kanssa enää, jotta ne eivät tuntisi häpeää. Häpeää? Ei niitä hirveesti hävettänyt kun siellä kävin kun kannettiin petivaatteita meidän huoneeseen, jossa vietettiin yöt yhdessä. Ja muutenkin vaan nauroivat ja iskivät silmää jos jouduttiin istumaan miehen kanssa sylikkäin autossa tilan puutteen vuoksi.
Helpompihan se ois mies jättää, kun menee tää niin hemmetin monimutkaiseksikin, mutta ajatuskin siitä niin tuntuu niin ylitsepääsemättömältä. Mutta ei tää näinkään voi jatkua.
Turkkiin haluaisin muuttaa, ainakin aluksi, ehkä joskus Suomeen (ehkä mahd. lasten takia?!?) jos herra opettelis Suomea kunnolla (tai olen rehellisesti kertonut, että nautin elämästä Turkissa paljon enemmän kuin Suomessa, vaikka se ei mitään ruusuilla tanssimista kummassakaan maassa ole. Turkissa elämä vaan oli jotenkin..huolettomampaa, vaikka siellä rankasti töitä tehtiinkin. Tai ehkä haluan vain varmistaa mikä homman nimi on, olenko lentolippu Suomeen, vai "se oikea") Se on kuulema miehelle sama missä asutaan, vaikka tottakai häntä kiinnostaisi Suomen kamara, sillä monet hänen ystävänsäkin (jotka olen myös tavannut) seurustelevat suomalaisen naisen kanssa. Ilmeisen onnellisesti he asuvat Suomessa ainakin osan vuotta...
Pidän jotenkin sitä että olen hänen perheeseensä saanut tutustua merkkinä siitä että mies on tosissaan, mutta sitten toi avioliiton solmiminenkin. Miksi niin hirveä kiire? Eikai sekään sikaa säkissä halua (eihän se edes tunne mun perhettä!)? Tiedän että hän aikoo kosia minua ensi kerralla kun nähdään (jos siis nähdään, kun en tiedä pitäiskö mennä vai jäädä?) enkä tiedä mitä sanoisin. Ehkä kyllä jos aika ja paikka oikeat.
Ja sitten on vielä yksi asia josta kaikkien olisi syytä tietää (jos näin pitkälle olette edenneet lukemisessanne). En tiedä onko tää luottamuuden puute - testi vai mikä, mutta olen jutellut jonkun turkkilaisen miehen, ahmetin, kanssa messengerissä. (mulle tullut mesekutsuja viime kesästä asti, joka oma syyni kun annoin eräälle k-päälle osoitteeni) Aluksi ihmettelin että kuka tää on, kerto avoimesti mistä osoitteeni oli saanut ja miksi (vain miesystäväni tietää tilanteen sekä yhteinen tuttavamme TAI sitten oikeasti joku sivullinen henkilö, jolle tämä k-pää on antanut osoitteeni).
Ihmettelin aikani, ja juttelin sen kanssa, koska olimme edellisenä päivänä tapelleet taas tuosta muslimikysymyksestä miesystäväni kanssa, (juttelin siis niitä näitä, Ahmet kyseli onko mulla poikaystävää (vastasin joo), asuuko poikaystävä minun maassani vai jossain muualla (vastasin että muualla), haluaisinko tavata tämän ahmetin Turkissa ensi kesänä (vastasin en tiedä olenko edes tulossa kys. maahan enää ikinä, kun miesystävä on erittäin vihainen minulle), kysyi miksi ja kerroin. Kysyi haluaisinko olla hänen tyttöystävänsä, johon vastasin että en voi kun jos rakastan edelleen miesystävääni (miesystävälleni en siis koskaan ole sanonut rakastavani). Jossain vaiheessa huomasin kirjoitustyylin olevan samanlainen kuin miesystäväni (esim kirjoittaa sanan girl, niin gril tai hard niin hurd :D) ........
Jatkoimme jutustelua, hän kertoi hänellä olevan ruotsalainen vaimo (hieman ristiriidassa tuon "haluaisinko olla hänen tyttöystävänsä" kanssa, heh), jonka kanssa ovat tunteneet 3 vuotta, menneet naimisiin viime kesänä Alanyassa. Ja tämä "Sara" on lupautunut kääntymään muslimiksi seuraavana kesänä Alanyassa. Puhui kovasti islaminuskon puolesta, kertoi että on pahasta olla kristityn kanssa naimisissa, tai _jotakin_. Kertoi myös että muuttavat jossakin vaiheessa Ruotsiin asumaan.
Kerroin että minulle rakkaus on sitä, että hyväksyy toiseen juuri sellaisena kuin toinen on, kuten minä olen hyväksynyt miesystäväni muslimina, mutta hän ei hyväksy minua kristittynä.
Kehotti soittamaan poikaystävälleni, mutta sanoin että en enää häntä halua vaivata... Kehoitti toistamiseen kertomaan samat asiat kuin hänelle. Jotenkin oli helpompi kertoa asioita "ahmetille" kuin miesystävälleni.
Ajattelin että hitto miesystävänihän se siellä yrittää puhua minulle "järkeä". Epäilykseni kasvoi entisestään kun pian kun olimme lopettaneet jutustelun Ahmetin kanssa, sain sen päivän ekan viestin miesystävältäni, että pääsetkö messengeriin juttelemaan? Ja tänään he kirjautuivat samaan aikaan ulos messengeristä... Hmm...
En tiedä mitä ajatella tuostakaan. Läpinäkyväähän toi oli.
Hohhoijaa. Jaksoikohan kukaan edes lukea tätä saati saada mitään selkoa mikä jutun pointti oli?
Vastaukset 9
Vanhimmat
Aika kummalliselta kuulostaa. Kuten alempana kirjoitin, mielestäni kurdit ovat niitä omituisimpia ja vanhoillisimpia turkin asukkeja. Toisaalta, joka on sinne menossa, niin sopeutukoon, turha niitä ikivanhoja perinteitä on yrittää suomalaistaa.
Sitä saa mitä tilaa.
en ole turkkilaisen kanssa mutta tuntuu että minua testataan koko ajan. Mies onkin sanonut että testaa niin kauan kuin on varma. nyt mennään jo vuosissa.
Mutta ajattelen että testatkoot, minulla ei ole salattavaa, olen se mitä olen enkä muuksi muutu. Huolii sitten tällaisena tai ei. Toki yritän huomioida hänet sehän se yhdistää...
tuo muslimi asia ei ole ratkennut minulle, eikä hänelle. jokin sotii yhteiseloamme vastaan. Emme kumpikaan tunnusta mitään uskoa. Kulttuuri on kumminkin niin vahva. Viimeksi riita oli, ja totesin hänen tietäneen minun kulttuurini ja miten hän kokeen ne ongelmat, mutta minä en tiedä hänen tapojaan jos hän ei niitä kerro.
Aina ilmenee tuo omistushalu, kun välimme ovat tosi läheiset. Sit se pillastuu (vahingossa) ja musta tuntuu että mun pitäs vaan olla kotona hiljaa ja odottaa ja palvella. Sehän ei onnistu. mitälie tästäkin tulee...
Sano miehellesi, että ottaa sinut sellaisena kuin olet. Jos suku häpeää niin se häpeää, mutta ole oma itsesi! Kyllä normaalilla asiallisella käytöksellä pitää kelvata. Tuskin hillut kaupungilla flirttailemassa,kännissä, alasti? Jos ei ole tottunut vanhempien ylenpalttiseen kunnioittamiseen jne. saatat vaikuttaa töykeältä, mutta kyllähän sinutkin opitaan tuntemaan :)
Minähän en ole mikään muita arvostelemaan, joten älä ota nokkiisi vastauksestani. Tuo tilanne vain kuulostaa hieman oudolta ja huolestuttavalta.
En ikinä opi ymmärtämään, miten noin lyhyessä ajassa voisi opppia rakastamaan toista. Ihmisen tuntemiseen menee niin järkyttävästi aikaa, että todellinen rakkaus kasvaa vasta ajan kanssa. Ihastusta, mieltymystä ja välittämistä voi toki olla aikaisemminkin ja myös sitä rakastumisen tunnetta. Jokainen tietenkin päättää itse missä vaiheessa on valmis avioitumaan, mutta minusta tuollaisen "lumeliiton" solmiminen ei välttämättä ole kovin hyvä asia. Ja ikinä ei pitäisi liittoja solmia, jos ei itse ole täysin valmis ja varma asiasta. Avioliittoon ei pidä käydä kevyin perustein ja "musta tuntuu" -mielellä. Jos mies käy kiristämään avioliitolla ja taistelemaan vastaan, on tilanne jo siinä kohtaa mielestäni todella huolestuttava. Sekö sitten on rakkautta, että toista koitetaan pakottaa ja loukkaannutaan kun toinen onkin hieman eri mieltä asioista?
On totta, että miehesi uskonto ohjaa häntä avioitumaan nopeasti, koska seurustelu ja esiaviollinen seksi eivät ole sallittuja. En kuitenkaan jaksa tajuta sitä älytöntä tekopyhyyttä, jota jotkut ihmiset harrastavat (valitettavasti tällaisen kuvan sain miesystävästäsikin kirjoituksesi perusteella). Tehdään kaikkea mitä uskonto kieltää, mutta jossain vaiheessa vedotaankin sitten uskontoon joka kohdassa. Välttämättä tulee aina mieleen, että sitä vain yritetään vedota toisten myötätuntoon ja käyttää uskontoa hyväksi, jotta asiat menisivät oman tahdon mukaan.
En tiedä mikä sinun uskonnollinen vakaumuksesi on, mutta omalta kohdaltani voin todeta, etten voisi kuvitellakaan seurustelavani ihmisen kanssa, jonka tekemisiä ja elämää uskonto ohjaa. Oli hän sitten minkä uskontokunnan edustaja tahansa. Itse uskon Jumalaan, mutta en minkään uskonnon mukaan. Uskonto vain on niin valtava asia ihmisille, jotka todella elävät oman uskontonsa mukaan. Se asia on pakko ottaa huomioon kun tällaisen ihmisen kanssa seurustelee tai suunnittelee yhteistä tulevaisuutta. Miesystäväsi islaminusko tulee näkymään elämässänne jatkuvasti jos hän todella uskontoaan harjoittaa.
Sitten vielä tuosta muslimiksi kääntymisestä. Taas sama juttu: Älä tee mitään mikä ei itsestäsi hyvältä tunnu ja pidä tästä kiinni. Arkielämän kompromisseja pitää tehdä kuten missä tahansa suhteessa, mutta tuo uskonto asia on sen verran eri kokoluokassa, että siinä en lähtisi joustamaan. Enkä pysty ymmärtämään miten perheelle olisi muka parempi, jos olisit nimellisesti muslimi, mutta et kuitenkaan uskoisi islamin oppeihin ja eläisi niiden mukaan?!? Luulisi tuon olevan enemmän häpeä kuin se, että olet se mikä olet. Ja jos olet kristitty, ei häpeää tuossa pitäisi olla senkään vertaa. Uskot ainakin omalla tavallasi, etkä esitä mitään.
Kuitenkin ymmärrän tuon perheen suhtautumisen. Oman miesystäväni perhe suhtautuu minuun hyvin vaihtelevasti. Nuoret, eli kaverit ja sisarukset ovat hyvin avoimia ja ovat hyväksyneet minut miesystäväni tyttöystävänä ja mahdollisesti tulevana vaimona. Isä on samoilla uskontolinjoilla miesystäväni kanssa, joten hänkään ei ole asiaa vastaan, mutta hartaasti islamia harjoittava äiti onkin sitten toinen asia. Niin kauan kuin olemme vain seurustelupari asia on ok. Luultavasti hän olisi todella ystävällinen ja kohtelias minua kohtaan jos jossain vaiheessa pääsen mieheni kotimaassa käymään. Mutta auta armias jos/kun mieheni jossain vaiheessa ilmoittaa, että minusta tulee sitten vaimo. Se ei tule olemaan helppoa, vaikka miesystäväni väittääkin, että pystyy puhumaan (myymään) asian äidilleen.
Tällä lähinnä tarkoitin sitä, että vaikka perhe suhtautuu sinuun tällä hetkellä avoimesti, vieraanvaraisesti (kulttuuri tuo tämän kyllä automaattisesti, oli vieras sitten toivottu tai ei ;)), ei se tarkoita, etteikö suvulle tosiaan voisi olla häpeä jos mies avioituisikin ei-muslimin kanssa.
Näissä asioissa on paljon miettimistä, joten toivon todella, ettet tee mitään hätiköityjä päätöksiä. Ensiarvoisen tärkeää on, että tutustut mieheesi läpikotaisin. Ja vielä sana tuosta lumeliitosta: Miksi sinun pitäisi avioitua miehesi kanssa vain siksi, että hän hyötyisi tilanteesta jotenkin? Avioliitto jos joku on kahden kauppa. Kyllä siinä pitää olla syyt ja seuraukset molemmille oikeilla kohdillaan.
Niin, se vielä pitää sanoa, että itsellänihän ei ole mitään kokemusta kurdeista tai turkkilaisista miehistä muutenkaan. Ei heidän kulttuuristaan tai tavoistaan. Vain mitä olen lukenut ja ystäväni kautta kuullut (se tarina toivottavasti ei kuvaa kovin hyvin ko. ryhmää kokonaisuudessaan). Pohjasin vastaukseni siihen, mitä yleisesti tiedän kyseisen alueen kulttuurista sekä islaminuskosta. Oma miesystäväni on lähialueelta, mutta varmasti kulttuurissa on eroja maantieteellisestä läheisyydestä huolimatta.
ainakin tämä "ahmet" pelaa kanssasi, ja pelaa ruotsalaisen vaimonsakin kanssa. Kurdeilla on vanhoilliset perinteet - vaimo yleensä serkku ja neitsytvaimo. Olet yöpynyt poikaystäväsi kanssa samassa huoneessa (perhe siis tietää), joten on ymmärrettävää, että mies haluaa mahdollisimman pian avioitua kanssasi. Itselläni on kurdimies ja ensitapaamisesta meni kuukausi kun jo kosi. Aviossa ollaan oltu yli 2 vuotta. Tutkiskele itseäsi - tiedät kyllä vastauksen.
Onnea!
osoittaa juuri sen,että ovat juonessa koko porukka. Älä usko mitään äläkä ketään,luota vain omaan vaistoosi mikä jo sanookin että jotain on pahasti pielessä.
Selkeästi yrittää hyötyä sinusta tavalla tai toisella. Ei yhdessä olemisen noin vaikeaa kuulu olla, vaikka olisi tosissaankin niin voitko oikeasti elää sen asian kanssa että olet kiristetty vaihtamaan uskontoa.Ei tuollainen kuulu rakkauteen.
Irrottaudu koko hommasta niin pian kuin mahdollista,jos tuossa vaiheessa on jo noin vaikeeta,niin ei se siitä helpommaksi muutu,joudut ikuisesti alistumaan miehen tahtoon,sitä on islamin usko.
Älä ikinä astu muslimimiehen kanssa samaan kelkkaan,siitä ei hyvää seuraa.
Kyllä hoetaan kulta,rakas,elämä,olet kaikki,mutta kaikki on silkkaa valhetta.
nimim.kokemusta kyllä on
Kirjoitit että:
"Kerroin että minulle rakkaus on sitä, että hyväksyy toiseen juuri sellaisena kuin toinen on, kuten minä olen hyväksynyt miesystäväni muslimina, mutta hän ei hyväksy minua kristittynä".
Itse olen suomalainen mies ja naimisissa buddhalaisen thai-naisen kanssa. Kummatkin saamme pitää kiinni omasta uskostamme ja harjoittaa omaamme, jos sitä haluamme. Tuntuu puolestasi pahalta, että toinen painostaa toista muuttamaan uskontoaan. Toivon sinulle kaikkea hyvää ja, että saatte ongelmanne ratkaistua.
Edellisen viestini otsikko piti tietysti olla "tasavertainen"