Kehuja?

Kun eri keskusteluissa on saatu purkautua kaikesta pahasta mielestä, miten jos tähän lyhyesti ja vilpittömästi kirjoitettaisiin kehuja karaoke juontajista tai paikoista? Mistä on jäänyt hyvä mieli ja hyvä maku suuhun. Ja muistetaan että se on jokaisen kirjoittajan oma mielipide ja maku. Joku viisas on joskus sanonut että makuasioista ei voi kiistellä. No voi mutta se kiista ei taida koskaan päättyä.
685025
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 68

Vanhimmat

Rehellinen mielipiteesi, antaa aiheen ensimmäisiin kehuihin. SINULLE! Ole hyvä ja pidä linjasi.

Äänestä
  • Ajatus on kaunis, mutta melkeinpä toivon omasta ja muiden juontajien puolesta, ettei tätä ketjua olisi aloitettukaan. Täällä on nimittäin niin järkyttävä lynkkausmieliala juontajia kohtaan, että on aivan varmaa, että hyvä kääntyy pahaksi jo kohta on joku hyeena pureutumassa koko maan juontajakunnan nilkkoihin. Mikä on todella ikävää. Olisipa mahtavaa kyllä nähdä juontaja-aiheinen ketju, jossa ei puukotettaisikaan juontajia. Katsellaan...

    Äänestä

löytyi yllättäen upea ominaisuus kaikista tapaamistani ja näkemistäni karaokejuontajista. He ovat järjestään todella innostuneita hommastaan. Se on hienoa.

Äänestä
  • löysit karaokejuontajista todella maittavan piirteen , ilman sitä ilon paloa ei kait kukaan jaksaisi niinkin pienellä palkalla . itse kävin jyväskylässä , annelissa , siellä oli työvuorossa veturina henkilö , nimeltä harri , hänellä oli erittäin johdonmukainen ote musiikkityöhön . taito miksata , taito olla tasapuolinen kaikkia laulajia kohtaan . kiitos siitä harrille , pitkän matkan takaa ! terv. rumpalipoika .

    Äänestä

  • rumpalipoika kirjoitti:

    löysit karaokejuontajista todella maittavan piirteen , ilman sitä ilon paloa ei kait kukaan jaksaisi niinkin pienellä palkalla . itse kävin jyväskylässä , annelissa , siellä oli työvuorossa veturina henkilö , nimeltä harri , hänellä oli erittäin johdonmukainen ote musiikkityöhön . taito miksata , taito olla tasapuolinen kaikkia laulajia kohtaan . kiitos siitä harrille , pitkän matkan takaa ! terv. rumpalipoika .

    myös kiitos kivasta avauksesta ! terv. rumpalipoika !

    Äänestä

  • En ymärä,miksi karaokejuontaja tekee minulle kiusaa joka kerta kun menen lalamaan minä tulen paariin joka aamu klo 10 ja innolla odotan että karaokealkaa, ilta tulee ja´se poika alkaa soitteleen niitä isoja lp levyjä tilaan kappaleen tahi kaksi , ja aina kun alan laulamaan se poika laittaa levyn soimaan niin että tekstit tv,ssä sumenee ja teksti menee liian nopeesti, ja miun 'ääni kuujlostaa ihan känniseltä?. miksei muiden laulaessa näin käy, muut kuulostaa aina ihan hyvältä ja mulle se ei koskaann laíta sitä kännisuodatinta päälle ja sitte kun kello tulee 12 yöllä ja paarissa on täyttä ja yleisöäkuuntelemassa minuu, ni sit se sanoo et minun pitää oottaa mun vuoroani että on tunnin tai kahen jono, kylhän mun pitäis päästä laulaan kokoajan kun oon aamust asti paaris kerta istunu

    Äänestä

  • kaisaliina63 kirjoitti:

    En ymärä,miksi karaokejuontaja tekee minulle kiusaa joka kerta kun menen lalamaan minä tulen paariin joka aamu klo 10 ja innolla odotan että karaokealkaa, ilta tulee ja´se poika alkaa soitteleen niitä isoja lp levyjä tilaan kappaleen tahi kaksi , ja aina kun alan laulamaan se poika laittaa levyn soimaan niin että tekstit tv,ssä sumenee ja teksti menee liian nopeesti, ja miun 'ääni kuujlostaa ihan känniseltä?. miksei muiden laulaessa näin käy, muut kuulostaa aina ihan hyvältä ja mulle se ei koskaann laíta sitä kännisuodatinta päälle ja sitte kun kello tulee 12 yöllä ja paarissa on täyttä ja yleisöäkuuntelemassa minuu, ni sit se sanoo et minun pitää oottaa mun vuoroani että on tunnin tai kahen jono, kylhän mun pitäis päästä laulaan kokoajan kun oon aamust asti paaris kerta istunu

    oon miettinyt. Miksi vetäjä kiusaa. Yleensä menen laulamaan vain iltaisin.Aika harvoin heti aamusta,mutta siitä huolimatta,kun mun vuoro tulee ja aloitan hyvin koulitulla äänelläni,niin jostain syystä vetäjä keskeyttää ja sanoo et levy on jotenkin rikki,voisinko keksiä jotain muuta. Ja kun mietin jotain muuta, niin sitä kappaletta ei kuulema ole listoilla.
    Voi, että kenkuttaa. Ja jos valikoimasta jotain löytyy mulle,niin sitten vetäjä laittaa tahallaan sen namikan alas josta sekoitetaan laulajan ääni. Jostain syystä mun ääni mikistä tulee sillä ammu vainaan mölinällä.
    Siitä huolimatta jaksan, joka ainoa ilta mennä ilahduttamaan kuulijoita lähipupiin. Voisko,joku vetäjä vastata miksi näin aina käy mun kohalla?

    Äänestä

  • miekin kirjoitti:

    Miksiköhän mulle aina sattuu sellaiset laulajat, jotka enstöikseen sanovat jotta "volluumia mikkiin ja kaikuva..."
    Ja sitten kun laitan volluumia, niin vetelevät koko ajan mikkiä turvastaan kauemmas, jotta ei aina taho etes käsivars riittää.
    Alakaa olla mikki kierron rajoilla ja sannoo välliin ettei ääni kuulu.
    Ja sitten ku ens kerran mikki vingahtaa niin toteaa, jotta..."et ossaa säätää ja laitteet on ihan perseestä..."
    Että tämmösiä ajatuksia ja "laulajia" mulla.

    Äänestä

  • miekin kirjoitti:

    oon miettinyt. Miksi vetäjä kiusaa. Yleensä menen laulamaan vain iltaisin.Aika harvoin heti aamusta,mutta siitä huolimatta,kun mun vuoro tulee ja aloitan hyvin koulitulla äänelläni,niin jostain syystä vetäjä keskeyttää ja sanoo et levy on jotenkin rikki,voisinko keksiä jotain muuta. Ja kun mietin jotain muuta, niin sitä kappaletta ei kuulema ole listoilla.
    Voi, että kenkuttaa. Ja jos valikoimasta jotain löytyy mulle,niin sitten vetäjä laittaa tahallaan sen namikan alas josta sekoitetaan laulajan ääni. Jostain syystä mun ääni mikistä tulee sillä ammu vainaan mölinällä.
    Siitä huolimatta jaksan, joka ainoa ilta mennä ilahduttamaan kuulijoita lähipupiin. Voisko,joku vetäjä vastata miksi näin aina käy mun kohalla?

    karaokehemmo kiusaa minuakin melkein joka ilta,
    vaikka mul on yleisöö baari täynnä, ni vaikka tilaan kappaleen,se sanoo et on jonoo ,vaik oon vast ehtint 5 lauluu laulaa illan aikaan , ja törkeyden huippu oli et ku olin tilannu kappaleen itselleni ja 2 minuutin välein kävin kysymäs lauluvuoroani silt hemmolt, ni se kehtas käskeen mun suksiin v,,,,tuun!

    Äänestä

  • kiusataan kirjoitti:

    Että kukaan juontaja sanoo mitään tuollaista, tark. viime virkettä!
    Ja jos ootte vedelly lärvilautasia koko päivän, niin kyllä jossain kulkee juontajan limiitti antaa teidän enää laulaa.Ja se mikin käyttö, 5cm suusta, ja sitten se ääni ei lähde mikistä, vaan ihan teidän omasta suustanne.Ja kukaan ei ketään kiusaa, paitsi te huonolla ja häiritsevällä käytöksellänne juontajan työtä!Odottakaa omaa vuoroanne, tai menkää kotiin!!

    Äänestä

  • kuultava kirjoitti:

    ka ku mäkään en ollu ottannt , paitsi kossun ja 12tuoppii tan iilan aikan,ni taas mua kiusataan,hitto et miä kkulostin känniselt,vaik miä oon kylän paras viihyttäjä, mihi voi valittaa ku se pölvästi ei osaaa säätää

    Äänestä

  • tulin just baarist kirjoitti:

    ka ku mäkään en ollu ottannt , paitsi kossun ja 12tuoppii tan iilan aikan,ni taas mua kiusataan,hitto et miä kkulostin känniselt,vaik miä oon kylän paras viihyttäjä, mihi voi valittaa ku se pölvästi ei osaaa säätää

    laulajat, jotka tunnemme,että vetäjä kiusaa. Voisimme perustaa ky:n eli "Kiusatut karaokelaulajat". Meinaan,kun niitä on kaikenlaisia ryhmiä ja yhtistyksiä,niin tallaisessa ryhmässä,jokainen joka tuntee ettei saa arvostusta sen 10 tuopin jälkeen,tai hän joka ei saa illassa laulaa ainakin kymmenen kertaa vois tulla purkamaan huoliaan ryhmään. Sitten voitais yhessä pohtia julmaa kostoa kaikille Suomen karaokevetäjille.
    Voitais, vaikka yhessä päättää olla menemättä yhtenä iltana viikossa laulamaan. Kyllä siinä olis vetäjän naama mutrussa. Uskokaa pois :)

    OIKEIN HYVÄÄ JA RAUHALLISTA JOULUA KAIKILLE SUOMEN KARAOKEVETÄJILLE teette osaltanne mahtavaa työtä meistä karaokehäiriköistä huolimatta.

    Äänestä

  • kaikki väärinymmärretyt kirjoitti:

    Heh, kiitos kiitos! Kerrankin ehtaa huumoria tällä taistelutantereella :-)
    Näiden toivotusten saattelemana me juontajat jaksamme taas kiusata laulajia taas seuraavankin vuoden, hih!
    Ja ilman muuta liityn kannatusjäseneksi perustettavaan Karaokejuontajien Kiusaamien Yhdstykseen eli KAKIin!

    Äänestä

  • kiusataan kirjoitti:

    karaokehemmo kiusaa minuakin melkein joka ilta,
    vaikka mul on yleisöö baari täynnä, ni vaikka tilaan kappaleen,se sanoo et on jonoo ,vaik oon vast ehtint 5 lauluu laulaa illan aikaan , ja törkeyden huippu oli et ku olin tilannu kappaleen itselleni ja 2 minuutin välein kävin kysymäs lauluvuoroani silt hemmolt, ni se kehtas käskeen mun suksiin v,,,,tuun!

    oli provooooo

    Äänestä

  • tää.. kirjoitti:

    oli provooooo

    täh????????? Mikä oli provoooo????? :?

    Äänestä

  • Sitä vaan ei aina jaksa tuoda esille sitä innostuneisuutta työhönsä! Sinulle Musä..haluan toivottaa Hauskaa Joulua ja Suurkiitos terävistä ja arvostelevista kommenteistasi, joskus se jopa sattui, mutta ihminenhän on oppivainen vai kuinka, parempaa kohti mennään kait? ;)

    Äänestä

Salossa on sellainen uusi karaokepaikka kun kis kis,
olen ollut siellä laulamassa. Siellä on äänentoisto kohdallaan. Ja ihan kivat vetäjät, jotka myös neuvoo ja opettaa.

Äänestä

Pohjois-karjalan valloittavin kaksikko.JA KAHDESSA POLVESSA TYTÖT=) Kiitos kaikesta hienosta,tidän kans "ihana ilta"!!!!!!!!!

Äänestä
  • Kiitos! Tämän avulla jaksaa piiitkään...iso halaus kaikille karaoken ystäville...olen ollut tällä saitilla jo piiiitkääään...ja nyt keikalle!minä olen SE mamma! siis nöyrä kiitokseni!

    Äänestä

  • Kristan näinki olisko kuukaus sitten;?D
    Joo,hyvinhän tuo tyttö vetää,ja laulaa jo sillä mallilla ku nuo tähtiulaulajat.Anni-manni tuttu jostain muualtakin,oliskohan törmätty varkaudessakin.hyviä juontajia,ja kyllä senyt on selvää ettei karjalan karaoken voittanutta.pari alaarvoisa tulut myös eteen.

    Äänestä

  • Anni kirjoitti:

    Kiitos! Tämän avulla jaksaa piiitkään...iso halaus kaikille karaoken ystäville...olen ollut tällä saitilla jo piiiitkääään...ja nyt keikalle!minä olen SE mamma! siis nöyrä kiitokseni!

    Kiitos kaunis vuolaista kehuista=O)
    Yksi vuosi pulkassa, uusi vetämässä.
    Kiitos kaikille niille, jotka viikosta, kuukaudesta, ja lopulta, vuodesta toiseen karaokessa itseänne julkituomassa käytte.
    Kiitos niille, jotka osaatte olla ottautumatta pikkutekijöihin, niille kokonaiskuvan näkijöille,
    oman ilonsa löytäjille.
    Karaokesta on ollut hakusessa rentous, monikaan ei uskalla laulaa, huonon lauluäänen tahi jännityksen pelossa.Otetaan laulunasiat liian tosissaan.
    Tämä ei ole karaoken ajatus.
    Karaokessa saa kukin itseään, omalla äänellään ilmaista.Karaoke ei ole tarkoitettu huippulaulajien taistelutantereeksi.
    Tervetuloa fiilistelemään karaokeen, ilman turhaa kikkailua.Ihan vaan omalla persoonallasi=)
    Oikein onnellista, ja antoisaa vuotta 2008!

    Äänestä

Olen vaihtanut vakipaikakseni Helsingin Maunulassa olevan Pirjon Krouvin ja vain ihan Lexan ansiosta.
Lexa saisi käydä Pirjossa vain useammin.

Homma toimii ja flirttailukin pelaa. Tarvitsemmehan me karaoken harrastajat aina pientä flirttiäkin. Jos ei muuten, niin kannustusten ja opastusten muodossa.
Niitä Lexalta saa pyytämättä.

Äänestä
  • Eräässä kylpylässä oli eräs Tero vetämässä karaokea.Sinun veroistasi karaokevetäjää ei ole sattunut kohdalleni.Käytöksesi oli kohteliasta ja innostit laulajaa sekä kysyit myös laulajan mielipiteen siitä halusiko hän sinun laulavan mukana aina laulun jossain kohdissa.Laulajat sai laulaa vuorollaan ja haluamiaan kappaleita.Itselläsi oli myös mahtava ääni ja lauloit joskus myös,mutta et liikaa,jokakierroksella esim.Sinun vetämissä karaoke illoissa oli tunnelmaa ja myös porukkaa.Et vängällä yrittänyt saada jotain bile meininkiä,huomioit myös vanhemmat laulajat ja kuulijat.Tero kylpylään takaisin.

    Äänestä

  • Olin kutsuttuna eilen Pirjon Krouvin pikkujouluun.
    Saimme kuunnella kahden loistavan juontajan joululaulutulkintoja tunnin ajan.
    Kiitos teille Kati ja Lexa. Olette ihania!
    On ihanaa kuunnella loistavia tulkintoja.

    Äänestä

  • Pikkujoulutar kirjoitti:

    Olin kutsuttuna eilen Pirjon Krouvin pikkujouluun.

    perjantailtana Nyyrikissä pikkujoulujen jatkoilla.
    Paikka oli pessyt kasvonsa totaalisesti. Paikasta oli tullut viihtyisä ja mielestäni myös karaokeen oli panostettu hankkimalla uusi mixauslaite (tämä saattoi olla vain minun luulo.)
    Oli mukava käydä laulamassa vetäjä osasi hommansa ja kaveri osasi myös todella laulaa. MUTTA se mikä puuttui oli tämän vetäjän hymy. Vetäjä oli totinen torvensoittaja jolta ei juurikaan irronnut kommentteja laulajille.
    Jos hän lukee tämän,niin vastaisuudessa voisit hieman hymyillä, se kun ei maksa mitään.Olit kuitenkin sellainen komistus,että pieni hymy tekisi sinusta todella valloittavan ja voisin seuraavan kerran tulla pelkästään sinua katsomaan.

    Äänestä

  • .......... kirjoitti:

    herkästi! kun asiakkaana 20 henkilöä 3 promlillen humalassa,omasta mielestään, maailman parhaita laulajia,jotka tietää musiikist ja laitteist kaikest kaiken. sovitaako että älkää tulko humalas neuvoo mua , niin minäkään en tuu "3 promillen"kännissä neuvoon kuinka sä teet työsi! ,, hymyillään!

    Äänestä

  • ??? kirjoitti:

    kuule ihan väärässä paikassa töissä jos et jaksa hymyillä.Muista että olet itse työsi valinnut ja varmasti löytyy arvostelijoita mutta ne vaan täytyy kestää.Tälläinen palvelu ammatti vaatii vähän venymiskykyä.Toki joskus on pakko joillekkin sanoa aika suoraan jos eivät kauniista kehoituksista huolimatta ole jättäneet arvostelua ja suunsoittoa pois.Hurtilla huumorilla ainakin minä olen pärjännyt näissä hommissa ja mielestäni aika hyvinkin vielä

    Äänestä

  • ??? kirjoitti:

    herkästi! kun asiakkaana 20 henkilöä 3 promlillen humalassa,omasta mielestään, maailman parhaita laulajia,jotka tietää musiikist ja laitteist kaikest kaiken. sovitaako että älkää tulko humalas neuvoo mua , niin minäkään en tuu "3 promillen"kännissä neuvoon kuinka sä teet työsi! ,, hymyillään!

    minä, joka pyysin hymyä Nyyrikin vetäjältä EN ainakaan ollut 3 tai minkään promillen kännissä.
    Minä olen nimittäin niitä karmean tylsiä laulajia,jotka eivät juurikaan rikastuta paikan omistajan rahapussia.
    Minä käyn laulamassa laulamisen ilosta en ryyppäämisen sivutuotteenna.
    Joten toivoin kirjoituksessani hymyä komistukselta,vaan ja ainoastaan,jotta ei olisi näyttänyt, niin tylyltä.
    Joten edelleenkin pyydän hymyä ja aivan selvinpäin. Kiitos

    Äänestä

  • Pikkujoulutar kirjoitti:

    Olin kutsuttuna eilen Pirjon Krouvin pikkujouluun.
    Saimme kuunnella kahden loistavan juontajan joululaulutulkintoja tunnin ajan.
    Kiitos teille Kati ja Lexa. Olette ihania!
    On ihanaa kuunnella loistavia tulkintoja.

    Istuttiin vissiin Pirjon Krouvissa melko lähekkäin.
    Minä olen se, joka jäi vielä myöhemminkin laulelemaan "piippusimon" tullessa juontamaan. Alkaa toi Simokin "sulamaan" Hyvä niin.
    Jouluisesti pukeutuneet juontajat tekivät pikkujoulusta ikimuistettavan. Varsinkin Lexan lapinpuku.
    Ei uskoisi, että lähipubissakin saa noin jouluisen ja hartaan tunnelman. Kiitos ja Hyvää Joulua!

    Äänestä

  • .......... kirjoitti:

    perjantailtana Nyyrikissä pikkujoulujen jatkoilla.
    Paikka oli pessyt kasvonsa totaalisesti. Paikasta oli tullut viihtyisä ja mielestäni myös karaokeen oli panostettu hankkimalla uusi mixauslaite (tämä saattoi olla vain minun luulo.)
    Oli mukava käydä laulamassa vetäjä osasi hommansa ja kaveri osasi myös todella laulaa. MUTTA se mikä puuttui oli tämän vetäjän hymy. Vetäjä oli totinen torvensoittaja jolta ei juurikaan irronnut kommentteja laulajille.
    Jos hän lukee tämän,niin vastaisuudessa voisit hieman hymyillä, se kun ei maksa mitään.Olit kuitenkin sellainen komistus,että pieni hymy tekisi sinusta todella valloittavan ja voisin seuraavan kerran tulla pelkästään sinua katsomaan.

    Taitavatkin olla ainoat kuuluisat ammattilaiset, jotka mieleeni ovatkin jääneet, ihan lapsosesta lähtien. Toinen tulee piipusta jouluisin, tai ainakin uhkaa tulla. Toinen soittaa, vaikka sitten vellikelloa. Joulun - varmaakin varmempi lyömätön kaksikko - piippusimo ja thutkijatonttu.

    Olivatko nokisia, ko lapista asti ovat lähteneet. Entä joikaus, joikhaajat eivät ole hymyileviä, vähän niinkun ammattinsa puolesta äkäisiä ja pelottavia. Minä ainakhin pyytäisin likaisen työn lisän, jos nuinkin vaikiaa työtä tekisin hyöt, promillijen kansa...

    Mutta onneksi on tekoparta keksitty! Tekohymynkin saa, vaikka samalla irtonaamarilla. Promilleja mullakin taitaa olla nyt 2,97 hertsiä. Silti odotan edelleen piippusimoa ja tonttuja, uteliaisuuttan!

    Sorry eihän nää nyt mitenkään liittynyt karaokeen, mutta jouluun kumminkin.

    hyviä, mutta vartmaankin alkavat jo "leipääntyä" -ovat palvelleet jo niin monta vuotta....
    tuulahdus uutta voisi kohentaa kummasti sekä heitä, että meitä:))

    Äänestä

  • ovat..... kirjoitti:

    hyviä, mutta vartmaankin alkavat jo "leipääntyä" -ovat palvelleet jo niin monta vuotta....
    tuulahdus uutta voisi kohentaa kummasti sekä heitä, että meitä:))

    on kyl aikas sexy :)))

    Äänestä

  • alteoltermanni kirjoitti:

    Taitavatkin olla ainoat kuuluisat ammattilaiset, jotka mieleeni ovatkin jääneet, ihan lapsosesta lähtien. Toinen tulee piipusta jouluisin, tai ainakin uhkaa tulla. Toinen soittaa, vaikka sitten vellikelloa. Joulun - varmaakin varmempi lyömätön kaksikko - piippusimo ja thutkijatonttu.

    Olivatko nokisia, ko lapista asti ovat lähteneet. Entä joikaus, joikhaajat eivät ole hymyileviä, vähän niinkun ammattinsa puolesta äkäisiä ja pelottavia. Minä ainakhin pyytäisin likaisen työn lisän, jos nuinkin vaikiaa työtä tekisin hyöt, promillijen kansa...

    Mutta onneksi on tekoparta keksitty! Tekohymynkin saa, vaikka samalla irtonaamarilla. Promilleja mullakin taitaa olla nyt 2,97 hertsiä. Silti odotan edelleen piippusimoa ja tonttuja, uteliaisuuttan!

    Sorry eihän nää nyt mitenkään liittynyt karaokeen, mutta jouluun kumminkin.

    Olen mustalainen eli yksi työssäkäyvistä vähemmistöläisistä, joka harrastaa karaokea. Eikö meidän vieroksumisemme riitä. Pitääkö siihen otta toinenkin vähemmistö (lappalaiset) mukaan.
    Antakaa edes heidän olla rauhassa. Joulunsanomaa tiettävästi oli tulkitsemassa...sinullekin valkolainen!

    Äänestä

  • RIITÄ? kirjoitti:

    johon myös romaanit on tervetulleita.
    Sellainen paikka löytyy Martinlaakson asemalta. Paikan nimi on Ralli. Käyn itse siellä silloin tällöin laulamassa ja olen kiinnittänyt huomiota,että paikassa on lähes aina melkein puolet romaaneja.
    Olen yleensä kateellisena kuunnellut heidän laulamistaan,joka on varmaan sisäsyntyistä eikä laulutunneilla opittua, mutta yleensä romaanit osaavat laulaa.
    Ainut on se negatiivinen puoli heidän ollessa läsnä,että he eivät juurikaan anna työrauhaa vetäjälle. Sivusta seuraan,kuinka he yxi toisensa jäleen hyppäävät kyselemässä lauluvuoroaan. Olen huomannut,että aikansa, kun he tätä peliä pitävät,niin useimmiten vetäjä suivaantuu ja antaa porukan laulaa kaikkien peräkanaa ja sitten tulee meidän valkolaisten vuoro.
    Toivoisin kuitenkin,että romaanitkin osaisivat käyttäytyä kuten meiltä valkolaisiltakin odotetaan.Kärsivällisyyttä odotukseen ja työrauha vetäjälle.

    Äänestä

  • paikan kirjoitti:

    vielä joku aika sitten eräässä ravintolassa ja siellä kävi erittäin miellyttävä mustalaisnuoripari laulelemassa. Heidän saapumisensa oli aina kliffaa ja ravintolan valkonaama-asiakkaatkin pitivät heistä kovin. Lauloivat usein kappaleita joita kuulee tosi harvoin.
    Myös vuosien varrella on ollut mustalaisia karaokeissani joita on hauska nähdä muuallakin ja joilla on avoimmuus ja huumorintaju kohdallaan. Nuo kaksi tekijää kait paljolti ratkaisevat kanssakäymisessä. Nämä on näitä yksilökeskeisia juttuja.

    Äänestä

Tuli oltua viikonloppuna jouluristeilyllä Viking Linen Roselalla.
Karaokejuontajana keski-ikäinen alkoholia käytävän näköinen mies.
Juonto ja olemus niin syvältä, ettei syvemmälle pääse. Jokin Ari, Artsi tai sinnepäin oli...

Nyt KEHUT! Siisti ja asiallinen paikka laulaa karaokea... mutta kun juontaja on noin syvältä ei Viking Linellä ole sen suhteen suuntaa kuin ylöspäin.
Näin Lehtisen Petrinkin laivalla, joka tavallisesti juontaa. Miksi ei nyt? Ihana ja asiallinen ihminen, joka tuo olemuksellaan lämpöä.
A...sai vilun väreet...hrrr, hrrr.
A...sulla voi olla jossain muussa ammatissa (ehkä) tulevaisuus. Käytä noita mahdollisuuksia hyväksesi. Jätä karaokejutut niille, jotka sitä osaavat. HYVÄÄ JOULUA kuitenkin (jatka toisessa ammatissa).

Äänestä
  • Olet aivan oikeassa. Ihmisläheisempää ja ammattimaisempaa vetäjää kuin Petri Lehtinen Roselalla on, saa hakea.
    Artsiin olen minä törmännyt Espoossa. Kaljatuopin ääressä karaokea veteli, että silleen.
    Kaljatuoppi työssä, ei kuulu ammattilaisen repertuaariin.
    Eikös se Artsi olekin vain tavallinen duunari alkujaan? Ei siis mikään musiikin ammattilainen tai asiantuntija!
    Hyvää Joulun jatkoa ja uuden vuoden odotusta. Teille, jotka jaksatte tehdä työnne ilman alkoholiakin.

    Äänestä

  • Loistava vetäjä kirjoitti:

    Olet aivan oikeassa. Ihmisläheisempää ja ammattimaisempaa vetäjää kuin Petri Lehtinen Roselalla on, saa hakea.

    Voi voi voi - mitähän mahdat tarkoittaa "tavallisella duunarilla" ?
    Luuletko että karaokevetäjiltä vaaditaan jotain ammattilais-taustaa ?
    Jos luulet, niin olet hakoteillä !!!
    ja koeta nyt ymmärtää että se kaljatuoppi vetäjän pöydällä EI tarkoita, että vetäjä nappaa niitä 10 illassa (kuten keskiverto karaoke laulaja:)))
    Se voi olla se 1 tuoppi 6 tuntia siinä nenän alla, että mietippä sitä.
    Ja jos hirveesti mietityttää -niin ainahan voi soittaa tarkastajat paikalle testaamaan työntekijän kelpoisuutta työhönsä.
    Hyvää Loppuvuotta !

    ... olla laittamatta tällaisille foorumeille kenenkään yksittäisten juontajien nimiä? Sen enempää hyvässä kuin pahassa. Ei anna kovin korkeaa käsitystä kirjoittajistakaan.

    Äänestä

  • ja se kaljatuoppi..... kirjoitti:

    Kerron tässä irrallisen esimerkin omasta työstäni liittyen tuohon kaljan juontiin. Joskus asiakkaat jättävät kaljatuoppejaan, täysiä, puolinaisia tai tyhjiä DJ-kopissa olevalle pöydälle ja unohtavat ne känäpäissään sinne.
    Muutaman kerran ovat jotkut minua tuntemattomat asiakkaat (yleensä sangen päihtyneet ja aggessiivisessa mielentilassa olevat) tulleet avautumaan, että ETHÄN sinä VOI juoda mitään KALJAA kun olet kerran töissä!!
    Mutta karaokejuontajahan on asiakaspalvelija joten asiakas on aina oikeassa, kuten tällä foorumilla herkästi julistetaan. Joten turha selittää kun ei mene perille ollenkaan. Esim. se, etten edes voisi juoda sitä kaljaa terveydellisistä syistä. Siinäpähän kivittävät mielessään.

    Äänestä

  • vielä vanhempi vetäjä kirjoitti:

    ... olla laittamatta tällaisille foorumeille kenenkään yksittäisten juontajien nimiä? Sen enempää hyvässä kuin pahassa. Ei anna kovin korkeaa käsitystä kirjoittajistakaan.

    NYT ON KYL SILMÄLASIT JO YÖPUULLA , MUT EIKÖS KESKUSTELUN AVAAJA NIMENOMAAN KYSELLYT PAIKKOJA VA V E T Ä J I Ä ???

    Äänestä

  • vielä vanhempi vetäjä kirjoitti:

    ... olla laittamatta tällaisille foorumeille kenenkään yksittäisten juontajien nimiä? Sen enempää hyvässä kuin pahassa. Ei anna kovin korkeaa käsitystä kirjoittajistakaan.

    aloitus-teksti oikein ??????

    Äänestä

  • Loistava vetäjä kirjoitti:

    Olet aivan oikeassa. Ihmisläheisempää ja ammattimaisempaa vetäjää kuin Petri Lehtinen Roselalla on, saa hakea.
    Artsiin olen minä törmännyt Espoossa. Kaljatuopin ääressä karaokea veteli, että silleen.
    Kaljatuoppi työssä, ei kuulu ammattilaisen repertuaariin.
    Eikös se Artsi olekin vain tavallinen duunari alkujaan? Ei siis mikään musiikin ammattilainen tai asiantuntija!
    Hyvää Joulun jatkoa ja uuden vuoden odotusta. Teille, jotka jaksatte tehdä työnne ilman alkoholiakin.

    huono laivakii, et etkö parempaa keksiny ?

    Äänestä

  • ja se kaljatuoppi..... kirjoitti:

    Voi voi voi - mitähän mahdat tarkoittaa "tavallisella duunarilla" ?
    Luuletko että karaokevetäjiltä vaaditaan jotain ammattilais-taustaa ?
    Jos luulet, niin olet hakoteillä !!!
    ja koeta nyt ymmärtää että se kaljatuoppi vetäjän pöydällä EI tarkoita, että vetäjä nappaa niitä 10 illassa (kuten keskiverto karaoke laulaja:)))
    Se voi olla se 1 tuoppi 6 tuntia siinä nenän alla, että mietippä sitä.
    Ja jos hirveesti mietityttää -niin ainahan voi soittaa tarkastajat paikalle testaamaan työntekijän kelpoisuutta työhönsä.
    Hyvää Loppuvuotta !

    Espoon Matinkylässä on Taskumatti, jossa pienen hiomisen myötä olisi loistavat karaokepuitteet. Eivät ne huonot ole nytkään.
    Häiriötekijänä olen pitänyt mainitsemanne vetäjän kaljoittelua, sillä kun olen joskus siellä sunnuntaina poikennut ja ottanut pari kolme tuoppia, niin vetäjä on ottanut samanverran, jos ei enemmänkin. Ei hyvä. Vai mitä mieltä olette?
    Kyllä tämän ketjun tarkoitus on kai saada "paskoja" pois pilaamasta jo muutenkin arvosteltua karaokemainetta. Ei puolustellen, eikä turhaan tuomiten vaan faktoilla.
    Hyvää uutta Vuotta, tasapuolisesti!

    Äänestä

  • Taskumatissa käynyt kirjoitti:

    yhtä vastuuntunnoton kuin tämä kyseenomainen vetäjä -ellet ole tehnyt asiasta ilmoitusta minnekkään ???

    sillä hyvin todennäköisesti vetäjä tulee ja poistuu autolla (niitä kamoja kun on niin paljon) ja kai sinä ymmärrät että 3 tuoppia ylittää selkeästi rajan, milloin voi tarttua auton rattiin?

    niin......hmmmmmmm..... ellet sitten ole itsekin niitä "sunnuntai-illan autoilevia tissuttelijoita" ?

    oikein hyvää ja oikeudenmukaista loppuvuotta sinulle !
    toivoo myös karaokessa viihtyvä, ja reklamaatiota mieluummin suoraan antava köyhä laulaja.

    Äänestä

  • IHANA !!!

    Äänestä

  • olet.... kirjoitti:

    Joissakin paikoissa osa henkilökunnasta katselee läpi sormien kun keikkaleva vetäjä ottaa kaljan jos toisenkin.
    En puolustele, enkä tuomitse, mutta kyllä pitäisi jaksaa se muutama tunti tehdä töitä ilman tuopin tuoppia.
    Joillakin vetäjillä näyttää olevan tapana ottaa ne pakolliset. Jotkut taas tulevat paikan päälle julksisilla kulkuneuvoilla sellaisiin paikkoihin missä on kiinteät latteet. Sinnehän ei vaadita kuin vetäjä paikalle.
    Harmittaa vain se, että noista kaljoittelevista jotkut ovat jopa hyviä ammatissaan.
    MUTTA MIKSI he ovat saaneet jopa tässä ketjussa sympatiaa eli joiden hyväksymisen tavoileeen.

    Teen keikkoja firmalle, josta saa kenkää heti emsimmäisen kaljan jälkeen. Hyväksyn sen ja jos otan, otan vapaa-aikana ja en niissä paikoissa, joissa keikoilla käyn. Tämän periaatten ovat hyväksyneet keikkakaverinikin, joten heillekin hatunnosto ja kiitos.
    Hyvää uuttavuotta minunkin puolestani...Matti Nykäsen sanoin "Ehkä otin, ehkä en..." Mutta vain vapaa-aikana.

    Äänestä

  • ja se kaljatuoppi..... kirjoitti:

    Voi voi voi - mitähän mahdat tarkoittaa "tavallisella duunarilla" ?
    Luuletko että karaokevetäjiltä vaaditaan jotain ammattilais-taustaa ?
    Jos luulet, niin olet hakoteillä !!!
    ja koeta nyt ymmärtää että se kaljatuoppi vetäjän pöydällä EI tarkoita, että vetäjä nappaa niitä 10 illassa (kuten keskiverto karaoke laulaja:)))
    Se voi olla se 1 tuoppi 6 tuntia siinä nenän alla, että mietippä sitä.
    Ja jos hirveesti mietityttää -niin ainahan voi soittaa tarkastajat paikalle testaamaan työntekijän kelpoisuutta työhönsä.
    Hyvää Loppuvuotta !

    Joo tekee paremmin karaokea kuin korjaa autoja. Oon ollu asentajakaverina joskus ennenmuinoin. Nyt laulellaan karaokea ja kaljoitellaan. hih... hii...

    Äänestä

  • kehittynyt kirjoitti:

    Joo tekee paremmin karaokea kuin korjaa autoja. Oon ollu asentajakaverina joskus ennenmuinoin. Nyt laulellaan karaokea ja kaljoitellaan. hih... hii...

    jolla on rohkeutta ja kapasiteettia vaihtaa alaa !
    ei ole joka pojasta tahi tytöstä vastaavaan.

    Äänestä

... kehuttavaa kenestäkään karaokejuontajasta tai karaokepaikasta.

On se kumma että silti on yleensä kuppila täynnä iloisia ja tyytyväisiä ihmisiä ;o)

Kaunis kiitos siis teille jotka ilta illan jälkeen jaksatte minua ja muita juontajia ja olette hiljaa tyytyväisiä.

Äänestä
  • J-P Idäntähti, Helsinki -ihan huippu tyyppi !

    Matti, Tiina Nyyrikki Iltatähti, Helsinki -molemmat hyviä, ehkä hieman enemmän "meininkiä" hommaan... ns."kannustusta" (mitä ensiksi mainitsemani vetäjä todellakin osaa)

    Tomppa, Shalimar club, Helsinki -eipä juuri hommaansa kyllästyneemmän oloista vetäjää ole tavattu. Ihan huippu hyvä laulaja itse -mutta ei laisinkaan asiakaspalvelija -EIKÄ ETENKÄÄN KARAOKE VETÄJÄN AINESTA !!!

    Ei tiedä nimeä Käpygrilli,Helsinki - valitettavasti ei hoksittu kysyä neidon nimeä....mutta aivan ihan reipas vetäjä nainen !!!

    Äänestä

  • ja niin kai se reilua onkin.....

    tuli just tuossa mieleen näitä lukiessa, että tais olla helsingin ekoja karaoke-kokeiluita Robinilla Merihotelli ravintolassa Hakaniemessä ?
    muistaako joku paremmin?
    alkaa tuo dementia jo vaivata:)))))

    hyvää tulevaa laulu-vuotta sekä laulajille, että vetäjille !

    Äänestä

Hei, onko kokemuksia Oivasta ? Tarkoitus suunnata sinne tyttö-porukalla lähi aikoina? Milloin karaoke, minkä ikäistä porukkaa, millaiset vetäjät, suositaanko kanta asiakkaita vai pääseeks "muukalaisetki" laulamaan, aukiolo ajat jne....
Kiitti ja Haleja vastaajille !

Äänestä
  • Tuntui olevan joku sisäpiirin paikka,
    jengi lauloi jotain stadin slangi biisejä,
    vieraat saivat odotella todella kauan vuoroaan,
    taputtavat vain "omilleen".
    Menkää mieluummin Jonesiin Kaisaniemessä.

    Äänestä

Hei, ja kiitos positiivisesta aloituksesta.
Nyt on ollut jo polemiikkia siitä, että onko soveliasta laittaa ravintolan ja vetäjän nimeä tänne ?
Eiks alkuperäinen ja ainoa idea ollut nimenomaan se että nimiä yms. tänne vaan.....
Julkisia paikkojahan ravintolat ovat - ja karaokevetäjäthän ovat laillisia työntekijöitä asiakaspalvelussa siinä missä "R-kioskin Liisakin".....
Joten eikös nyt ollut tarkoitus jutella asiallisesti, avoimesti ja rakentavasti - sekä nimillä eikä millään "sielläpäin siihensuuntaan" ?

Kiitos avauksesta ja Hyvää Loppuvuotta !

Äänestä
  • hyvä kommentti , mielestäni nimet, niin ravintolan kuin juontajankin arvostelemisessa tulee olla kaikkien luettavissa . näin asiakkaat saavat juuri sitä tietoa , mitä onnistuneelta karaokeillaltaan odottavatkin . täytyy muistaa , että asiakaskunnassa on ylivoimaisesti eniten niitä , jotka haluavat viihteellisyyttä , niin laulajilta kuin juontajiltakin , laulamatta itse lainkaan .

    Äänestä

POHJOLANKATU, HELSINKI
PARAS ÄÄNENTOISTO HELSINGISSÄ !

Äänestä

kuparilla alkava se paikka oli -löysin "elämäni naisen" joka nyt on kyllä jo lähtenyt.
mutta paikka oli todella hauska.
tulen taas seuraavalla helsingin reissulla.
t.keikkamies limingalta

Äänestä

muut tummat sisään ja siis niinku laulamaan myös ?

Äänestä
  • eses kysyä tarkennusta, mitä kaupunkia tarkoitat ?
    mutta neuvoksi vaan, että KAIKKIIN paikkoihin on päästävä, ihonväristä tai etnisestä taustasta riippumatta ! (edellyttäen että olet muuten asianomaisessa kunnossa)
    Ellet pääse, ota yhteys mahdollisimman nopeasti poliisiin -ja tee rikosilmoitus rasismista
    t.Ravintoloitsija Tampereelta

    Äänestä

  • en viitsi.... kirjoitti:

    eses kysyä tarkennusta, mitä kaupunkia tarkoitat ?
    mutta neuvoksi vaan, että KAIKKIIN paikkoihin on päästävä, ihonväristä tai etnisestä taustasta riippumatta ! (edellyttäen että olet muuten asianomaisessa kunnossa)
    Ellet pääse, ota yhteys mahdollisimman nopeasti poliisiin -ja tee rikosilmoitus rasismista
    t.Ravintoloitsija Tampereelta

    -Ravintolalla ON OIKEUS valita asiakkaansa, perustelematta edes syytä !!

    Äänestä

  • ..........! kirjoitti:

    -Ravintolalla ON OIKEUS valita asiakkaansa, perustelematta edes syytä !!

    eikös vaan ?

    Äänestä

  • 69n kirjoitti:

    eikös vaan ?

    Kuten tämän ketjun kolmannessa kirjoituksessa totesin, ei tästä hyvä seuraa. Juontajille ei ole sopivaa antaa hyvää palautetta. Ei tarvittu kvanttifyysikkoa ennustamaan miten tässäkin ketjussa käy. Vaaditaan juontajien päitä vadille, erotetaan heitä ja ohjataan muihin hommiin. Olen minäkin täysi ääliö, kun jaksan toivoa ihan oikeita karaokekeskusteluja täällä. Mutta ehei. Kaikki tiet johtavat juontajien kelvottomiin persooniin ja siitä pian karaokekilpailujen inhaan maailmaan. Ihmisten karaokekäsitykset ovat niin moninaiset, ettei asiallista kommunikaatiota saa aikaan millään. Mikä on kovin ikävää.
    Koskahan keksitään alkaa heitellä nimillä mainiten juttuja karaokehäiriköistä, huonoista kilpailijoista, surkeimmista laulajista jne. Kaivataanko täällä jotain sosiaalipornoa vai miksi tämä kääntyy aina pahimmin päin?
    Onnistutaanko palaamaan ketjun aloittajan aiheeseen?

    onhan täällä kehujakin !
    sekä paikoista, että vetäjistä.
    lue hyvä ihminen ketjun kaikki viestit.
    jatketaan vaan, täältä saa ihan hyviä vinkkejä -ja ne moitteet, nekin pitää osata ottaa asiallisesti vastaan:)))

    Äänestä

Niin kehutaanpas oikein urakalla:aion nimittäin kehua itse itseäni!! Mielestäni olen hemmetin hyvä karaoke-emo,silloin harvoin,kun keikalle lähden. Rakastan musiikkia,pidän ihmisistä-erilaisista.Olen oikeudenmukainen,en hermostu pienestä,mutta olen myös tarvittaessa 'tiukkana',osaan käyttää laitteita,siis sillä tavalla että Matti/Maija Meikäläisen on 'hyvä laulaa',en ryypiskele keikalla,olen aina ajoissa,Laulan pyydettäessä itsekin,en kuitenkaa änge itseäni laulamaan,jos listalla on paljon laulajia muutenkin,autan laulajaa tarvittaessa,en arvostele ketään esiintymään rohkaistunutta,olen iloinen,ulospäinsuuntautunut ja palvelualtis...ja paljon muuta! Tiedän olevani pidetty ja olen siitä myös ylpeä. Että silleen,olkaa muutkin KJ:t ylpeitä itsestänne,tehkää työnne niin hyvin kuin osaatte,välittämättä nurinoista ;)

Äänestä
  • Uskon että seisot sanojesi takana ! Tuollaisia kuin sinä -ei vaan valitettavasti ole joka kuppilassa....
    Ymmärrän ettet voi alkaa mainostamaan paikkoja, missä työskentelet,
    siitähän joku vetäis kuiteskii herneen nenukkiin.
    Mut TOIVOTTAVASTI kohdataan.
    Hyvää ja Laulullista Uutta Vuotta 2008

    Äänestä

  • Tullaan heti sinne kirjoitti:

    Uskon että seisot sanojesi takana ! Tuollaisia kuin sinä -ei vaan valitettavasti ole joka kuppilassa....
    Ymmärrän ettet voi alkaa mainostamaan paikkoja, missä työskentelet,
    siitähän joku vetäis kuiteskii herneen nenukkiin.
    Mut TOIVOTTAVASTI kohdataan.
    Hyvää ja Laulullista Uutta Vuotta 2008

    Mulla seisoo sanojen takana, kele vetelinköhän mä ny ihan kuivat.

    Äänestä

  • vetelinkö kirjoitti:

    Mulla seisoo sanojen takana, kele vetelinköhän mä ny ihan kuivat.

    Huh, huh!
    Pitihän se arvata, että tuulipukukansan häirikkö iskee joka ketjuun.
    Haloo kontrolloiva ketjun poliisi! Missä olet ? Mitä teet?

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Hoitsuli kirjoitti:

Kun eri keskusteluissa on saatu purkautua kaikesta pahasta mielestä, miten jos tähän lyhyesti ja vilpittömästi kirjoitettaisiin kehuja karaoke juontajista tai paikoista? Mistä on jäänyt hyvä mieli ja hyvä maku suuhun. Ja muistetaan että se on jokaisen kirjoittajan oma mielipide ja maku. Joku viisas on joskus sanonut että makuasioista ei voi kiistellä. No voi mutta se kiista ei taida koskaan päättyä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu