niin kuinka vanhan naisen kanssa olisit voinut/voit kuvitella seurustelevasi?
Mies, kun olit 18-vuotias,
tai jos olet vieläkin,
311302
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 5 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 31
Vanhimmat
mä en voinu kuvitella seurustelevani kenenkään kanssa. Nykyään taas iällä ei enää oo niin välii joten oon vähän jäävi vastaamaan tähän kysymykseen.
Mut jos miettii realiteetteja niin veikkaisin et mutsilla ja faijalla ois ollu jotain sanomista asiaan jos oisin tuonu 18v kämpille 30 naisen.
seurustella, niin kuinka vanhan naisen olisit voinut esitellä vanhemmillesi? 25?
nyt oli onnesta muikeena jos mulle soitti edes joku tyttö (siihen aikaan ei ollu kännyköitä). Enpä tiiä mikä ois ollu hyväksyttävä ikä, ehkä jotain 20v. Tai no ainakin jos ois itteään vanhempaa tapaillu niin todennäköisesti ois saanu kämpiltä kilon kortsuja messiin joka kerta kun lähti ulos. Kait se ois aikalailla ollu kiinni siitä et minkälainen se muija ois ollu, joku yh ois tuskin tullu kysymykseenkään, eikä mikään rakkarin / rokkarin näköinen hampuusi :-) Siis just ne joista mä oisin ite tykänny :-)
oli oikeasti apua!
niin seurustelin kundin 25v kanssa. Ei ollut minusta mitään ihmeellistä, mutta sen kundin mieltä se vaivasi, vaikka oli kakarampi kuin minä. Sitä ennen, edelleen 19v seurustelin pojan kansa, joka oli 18v. Sitä vasta rassasikin tämä meidän valtava ikäero.
jopa se, että nainen on vuoden vanhempi?
Reservissä olen jo viettänyt useamman vuoden, mutta enkä vieläkään osaa kuvitella seurustelevani ylipäätään. Enkä ymmärrä, miksi kukaan haluaisi seurustella kanssani, koska en tällä hetkellä voi taata tytölle minkäänlaista tulevaisuutta.
18-vuotiaana on mielessä pikkasen muut asiat kuin seurustelu. Luultavasti ne 18-vuotiaat miehet, jotka seurustelevat, seurustelevat saadakseen seksiä. Ratkaisu sekin.
Kyllähän 18-vuotiaalle poikaselle 22-vuotias tyttö on jo kova pala. Kummatkin on luultavasti täysin eri elämäntilanteessa, puhumattakaan siitä että moinen suhde olisi vastoin sosiaalisia normeja.
18-vuotias olla kiinnostunut itseään vanhemmasta? Vaikka sitten vain pelkästä seksistä hänen kanssaan?
Mikä tekee 22-vuotiaasta kovan palan?
Jos verrataan 18- ja 22-vuotiasta, elämäntilanne on todennäköisesti täysin erilainen. 18-v. poika on lähdössä inttiin ja tulevaisuus on täysin avoin. Vastaavasti 22-v. tyttö saattaa olla jo työelämässä, opiskella yms. Hänellä tulevaisuus on jo hahmottunut. Mitä vanhempi tyttö/nainen on, sitä merkittävämpi on ero tällä osa-alueella.
Lisäksi on sosiaalinen paine. Yleensä poika on jonkin verran tyttöä vanhempi, tästä poikkeavat parit herättävät ihmetystä ja jopa arvostelua. Harvassa 18-vuotiaassa on miestä kestämään tuollainen sosiaalinen paine. Mitä vanhempi tyttö/nainen on, sitä kovempi sosiaalinen paine.
Vaikka siis olisikin kiinnostunut, on vielä muita mutkia matkassa. Toisaalta 18-vuotias saattaa vielä olla niin naiivi, että kuvittelee sen riittävän jos rakastaa tms. Mutta eiköhän 18-vuotiasta jannua kiinnosta ainakin seksi aina, jos vaan potentiaalisen partnerin ulkonäkö on kohdallaan.
Kirjoitit ensimmäiseen viestiin itsestäsi suurimmaksi osaksi. Mutta kiitos.
Hei sivumennen, mäkin haluan rinnalleni ihmisen joka voi taata mun tulevaisuuden! Mistä sellaisia yliolentoja löytyy?
Mä tiedän tulevaisuuteni ensi vappuun asti. Sen jälkeen aivan kaikki on auki. Ja joulun 2008 vietän toivottavasti kaukana Suomesta, enkä puhu nyt mistään viikon rantalomasta. Siinä lähtökohdat, jotka eivät ole aivan ihanteelliset suhteen aloittamiselle ja vaativat potentiaaliselta kumppanilta äärimmäistä joustavuutta.
Jos haluat kumppanin, joka kykenee takaamaan tulevaisuutesi, kannattaa katsoa sellaisia, joilla on vakituinen työpaikka. Jos rahkeet vain riittävät, suosittelen iskemään lääkäreitä, lakimiehiä ja menestyviä yrittäjiä. Mainitut ammattiryhmät tarjoavat parhaan turvan niin ylä- kuin alamäessäkin.
Pahitteeksi ei olisi, jos kumppaniehdokkaalle olisi jonkinmoista maallista mammonaakin ehtinyt kertyä, sekä tietysti taito käsitellä sitä. Kun on ensin talous turvattu, voi vapaammin suunnitella hieman muitakin asioita.
...vai sellaista tulevaisuutta! Ihan muuta ajattelin!
Ei se mammona taida mulle onnea tuoda, paitsi itsehankittu korkeintaan! Voi tyytyväisenä katsella aikaansaannoksia, vaikka vähän pienempiäkin sellaisia, kunhan ovat ikiomia! Vai katsotaanko hyvän miehen hankkiminen yhäkin naisen tärkeimmäksi aikaansaannokseksi? ;-D
Kyllä ne yrittäjät ja lääkäritkin osaavat varmasti kotoa poissa olla riittävästi. Kysyy joustavuutta! ;-)
Mikä tae mistään on vakituinen työpaikka nykyään. Tai mammona? Tekeekö se oikeasti onnelliseksi? Todellako se turvaa tulevaisuuden? Terveyden, rakkauden, ystävät, perheen, onnellisuuden...
"Linnoissa kreivien häät vietetään,
On morsiamell' kruunattu pää.
Siellä viihdyn suo viini ja shampanja vaan,
Sydän kylmä voi olla kuin jää.
Siks' mieluummin maantiellä tanssin,
Kun metsien humina se soi,
Minä kultaisen kulkurin valssin,
Tule kanssani, tyttö, o-hoi!"
- Juho Koskelo -
> Kyllä ne yrittäjät ja lääkäritkin osaavat
> varmasti kotoa poissa olla riittävästi.
Sinäpä oletkin oiva ihminen vastaamaan! Mikä ihme siinä kylki kyljessä on niin hienoa? Ok, seksi on siistiä ja lähekkäin on ihan kiva nukahtaa/nukkua, mutta mikä saa aikuisen ihmisen kuvittelemaan, että pitäisi muuten kyhnyttää toisen kyljessä päivät pitkät?
> Todellako se turvaa tulevaisuuden? Terveyden,
> rakkauden, ystävät, perheen, onnellisuuden...
Todellakin! Terveydenhoito on tyyristä, sairastaminen vielä kalliimpaa. Ja kakara on vanhempiensa elämän suurin yksittäinen sijoitus. Miten voit kuvitella perustavasi perheen, jos taloutesi ei kestä edes puolen vuoden sairastelua?
No eihän siinä olekaan mitään hienoa, mutta itsehän otit asian esille ensin! Että ei muka voi seurustella koska et tule olemaan maisemissa?
Suomessa tarvitsee ja SAA katon pään päälle talveksi, ruokaa ja lämpimiä vaatteita ja jopa terveydenhuollon vähemmälläkin, ei tarvita siihen lääkärin palkkoja! Mitenköhän esi-isät ikinä prjäsivätkään kun niitä elämän suurimpia sijoituksia juoksi helmoissa kymmenen? Mitä järkeä on haluta tehdä yhtäkään lasta jos ei aio olla maisemissa sen lapsen kasvua seuraamassa ja avittamassa, vaan lähinnä töissä?
Vaan tässähän on kyse ihan vaan tärkeysjärjestyksestä, ja jokaisella on omansa. Voit silti mielestäni hankkia massia vaikka kuinka paljon ja ehkä olosi on silloin turvallisempi mutta käsittänet että se turvallisuudentunne on vain harhaa kuitenkin.
Oletko kuullut ikinä ihmisestä joka olisi kuolinvuoteella katunut kun ei tullut tehtyä enemmän töitä?
> itsehän otit asian esille ensin! Että ei
> muka voi seurustella koska et tule
> olemaan maisemissa?
Pikkasen eri asia, onko välimatka 10 km, 100 km, 1000 km vai 10000 km. Ymmärrät varmasti itsekin, miksi. Jos matkaa on, sanotaan, alle 500 km, onnistuu tapaaminen sellaiset pari kertaa kuukaudessa helposti.
Kaksi viimeistä tarkoittaisi käytännössä, että "seurustelu" olisi pelkkää soittelua ja sähköpostien paiskaamista. Sellaiseen en rupeaisi, koska - sivistyneesti asian ilmaisten - arvostan seurustelun fyysisen aspektin korkealle.
> Mitenköhän esi-isät ikinä prjäsivätkään kun
> niitä elämän suurimpia sijoituksia juoksi
> helmoissa kymmenen?
Aliravittuja penskoja vailla minkäänlaista koulutusta. Ah, ahtaita aikoja!
En viitsi alkaa selvittämään suhdettani rahaan ja varallisuuteen, koska - rehellisesti sanoen - epäilen että se olisi helmiä sioille. Tyydyn vain toteamaan, että aliarvioit varallisuuden merkityksen pahasti. Voit toki lohduttautua sillä, että suurimmalla osalla ihmisistä on epäterve suhtautuminen rahaan. Vain harvat kykenevät näkemään rahan välineenä, jolla saavutetaan jotain olennaisen tärkeää ja arvokasta.
> Oletko kuullut ikinä ihmisestä joka olisi
> kuolinvuoteella katunut kun ei tullut
> tehtyä enemmän töitä?
En, mutta monestakin sellaisesta, jotka kuolinvuoteellaan ovat olleet ylpeitä elämäntyöstään.
...että seurustelu rajoittaa ihmistä melko pahasti, kun ei voi tehdä muuten sitä mitä haluaa. Pitää valita joko tai. Se on loppujen lopuksi aika masentava ajatus, mutta tottahan se tietenkin useimmissa tapauksissa on.
En mä ihan hirveästi koe tässä asiassa lohtua tarvitsevani, kiitti vaan. :-D Siitäkään huolimatta että näin tylysti katkaiset koko mielenkiintoisen keskustelun! Mikset voisi tarjota helmiä sioille kun kerran minäkin niin joudun tässä tekemään? ;-D Mieti nyt mitä arvaamatonta hyötyä saattaisi siitäkin olla kun saisit minutkin innostumaan rahasta vähän enemmän, ehkä minusta tulisi suurikin veronmaksaja? :-D Kerro toki mitä olennaisen tärkeää ja arvokasta aiot ostaa?
Ihmisen resurssit ovat rajalliset ja parisuhteen ylläpitäminen vaatii runsaasti resursseja (pääasiassa aikaa ja energiaa). Usein on orastava seurustelusuhde päättynyt ennen alkamistaan siihen, etten ole jaksanut suunnata resursseja potentiaaliseen kumppaniin (ts. olen pistänyt ehkä pari viestiä viikossa). Ehkä parempi niin.
> Kerro toki mitä olennaisen tärkeää
> ja arvokasta aiot ostaa?
Poispääsyn oravanpyörästä.
http://en.wikipedia.org/wiki/Rat_race
Lainaan linkistäni yhden virkkeen:
"Becoming financially independent from an employer."
Ajattele tilannetta, jossa elintasosi ei riipu työpanoksestasi. Sellaisessa tilanteessa sinulla olisi 24 tuntia vuorokaudesta itsellesi, elämäntyöllesi ja asioille, joista pidät ja jotka ovat tärkeitä. Eikö kuulosta houkuttelevalta?
Sen sijaan mieluummin jatkat eläkeikään asti aikasi myymistä kapitalistille (eli minulle), koska et pidä rahaa merkityksellisenä. Aikaa arvokkaampaa asiaa sinulla taas ei ole.
Olen sairastanut, enemmän kuin vain puoli vuotta. Kiitos läheisteni, esimerkiksi mieheni, selvisin siitä oikein mukavasti sekä taloudellisesti että henkisesti. Onneksi minulla juuri silloin oli niitä läheisiä enkä ollut siirtänyt läheisyyttä suunnitelmissani tuonnemmaksi, vaikka ei minulle kyllä jäänyt muutenkaan sellaista mielikuvaa etteikö taloudellisesta puolesta tilanteessani oltaisi huolta pidetty vaikka olisin ollut yksinäinenkin. Läheisyyttä, lämpöä, olkapäätä ja seuraa kotijaksolle ja vierastunneille ei sen sijaan kaikkivoipa hoitsukaan osannut luvata mutta eihän sen tietysti kohdallani tarvinnutkaan! Ehkä niillä on yksinäisille oma halipalvelukin, mene ja tiedä.... :-D
Jokatapauksessa, aikaahan minulla oli. Ajoittain jopa paljonkin sellaista aikaa että olin ihan suhteellisen toimintakykyinenkin. Teinkö loppujenlopuksi mitään erityisen järkevää? No en!
Minulla ei ollut mitään muuta sanottavaa illanistujaisissa kuin se, kuinka voin. Muut puhuivat työelämästä, siitä jonne jokainen häipyi suurimmaksi osaksi päivästä ja jättivät minut ihmettelemään telkkarin mobiilipelejä päiväksi. Tai jos olisinkin kertonut kävelyllä näkemistäni luonnonihmeistä niin ei siihen olisi muilla ollut taas mitään sanottavaa kun olivat töissä kaiken valoisan ajan eikä hajuakaan mitä ulkona tapahtuu. Ei ehkä edes kaikkia kiinnostakaan.
Joten: Hieman oli kuitenkin yksinäistä! Kaikki omanikäiseni olivat maailmalla tienaamassa. Joidenkin mielestä olin jopa onnekas kun sain olla kotosalla, mikä on kyllä tosi omituista. Olisin kyllä mielummin ollut kuin muutkin!
Tältä pohjalta ajateltuna, en ole yhtään varma haluanko itse sittenkään 24h pelkästään omaan käyttööni vaikka työ välillä ketuttaakin. Kai sinulla on samanhenkisiä kavereita sitten? Oravanpyörässä juoksijat kun saattavat jopa aukoa päätään kateuksissaan, huomasin, vaikka minäkin olin sentään oikeasti kipeä.
Toinen asia minkä itse otan huomioon nykyään elämässäni on se tosiasia että elämä voi muuttua syystä tai toisesta ihan muuksi kuin kuvitteli seuraavan tunnin aikana. Onko sinulla nyt jo koossa ne ainekset mitä voit kuolinvuoteella tyytyväisenä miettiä vai jääkö vaan harmittamaan kun se "sitku" -elämä jäi tavoittamatta?
Tästä keskustelusta ei kyllä tainnut iskeä minulle rahanhimo vaan näitä muistellessani tajusin että pitäisi varmaan itsekin tehdä yhtä sun toista hyvin tärkeätä jos se kuolo sattuisikin korjaamaan tunnin tai päivän sisällä... Oikein hyvä keskustelu siis! :-)
Olen havainnut, että suurin osa ihmisistä ei pidä työstään. Jos pitäisivät, eivät ne odottaisi kesälomaansa kuin kuuta nousevaa. Olenpa ihan oppikirjasta saanut sellaisenkin lauseen lukea, että suurimmalle osalle ihmisistä työ esiintyy vastenmielisenä välttämättömyytenä.
Mieluummin teen jotain miellyttävää saaden siitä itse kaiken hyödyn kuin että tekisin jotain epämiellyttävää, josta hyöty koituu jonkun muun (työnantajan) eduksi. Kateellisia riittää ja tulee aina riittämään, teki mitä tahansa, ei niistä kannata välittää.
> Teinkö loppujenlopuksi mitään erityisen
> järkevää? No en!
Toiset löytävät aina jotain kehittävää tekemistä. Se riippuu ihan ihmisestä. Mussa on valitettavan paljon ajantuhlaajan vikaa, mutta toisaalta puuhailen kyllä myös kaikkea kehittävääkin.
> Onko sinulla nyt jo koossa ne ainekset mitä
> voit kuolinvuoteella tyytyväisenä miettiä vai
> jääkö vaan harmittamaan kun se "sitku" -elämä
> jäi tavoittamatta?
Ei mulla ole mitään takeita siitä, että onnistuisin missään tavoittelemassani. Voihan olla, että epäonnistun surkeasti. Senpä takia koenkin, että olisi kohtuutonta pyytää ketään muuta jakamaan riskit kanssani. Minähän ne riskit olen päättänyt ottaa. Mistä pääsemme takaisin jo lausumaani:
"Enkä ymmärrä, miksi kukaan haluaisi seurustella kanssani, koska en tällä hetkellä voi taata tytölle minkäänlaista tulevaisuutta."
Eipä tuossa iässä juuri muuta ajatellut, kuin että typy oli 15-20 v.
Minä olen aina pitänyt vanhemmista naisista, joten olisin hyvinkin voinut omasta puolestani seurustella vaikka 30:n kanssa. Eri asia sitten onkin, mitä sen ikäinen olisi 18-vuotiaassa nähdä. Ja ainakin minun kaveripiirissäni oli kova juttu siihen aikaan, kun sai kellistettyä itseään vanhemman naisen sänkyyn.
Siksi toisekseen ei se ikä niinkään merkkaa vaan elämäntilanne. Jos olisin sinkku, niin mielummin minä seurustelisin eri ikäsisen, mutta työelämässä olevan kuin samanikäisen ikuisen opiskelijan tai muun elämäntapaintiaanin kanssa.
"Ja ainakin minun kaveripiirissäni oli kova juttu siihen aikaan, kun sai kellistettyä itseään vanhemman naisen sänkyyn." Eli toisaalta 18-vuotiaalle voi olla riittävää sekin, että saa kellastettua itseään vanhemman naisen kerran sänkyyn, mutta todellista kiinnostusta ei välttämättä löydy.
Että ku on itse täysi-ikäinen niin pitää emännänkin olla..
Miten kävikään... ei ainakaan noin :)
- Minuun oli 18-vuotiaana lukiolaisena ihastunut kaverini naapurissa asuva ysiluokkalainen (eli kai 15-16-vuotias tyttö), tosi nätti ja kiinnostava. En kehdannut alkaa säätämään mitään hänen kanssaan, kun pelkäsin että kaikki haukkuvat lapsiin sekaantujaksi. Vähintään lukioikäinen olisi pitänyt olla, yläastelaiset olivat ihan teinejä.
- Lukion tokalla III-luokkalaiset tuntuivat tosi aikuisilta ja vanhoilta, automaattisesti oletti että heillä on paljon enemmän kokemusta ja että he katsovat vuotta nuorempia todella alaspäin. Saati sitten jo yliopistossa/työelämässä olevat... Kesätöissä tuli nähtyä joitakin vanhempia korkeakoulu-opiskelijatyttöjä, ja kyllä heidän peräänsä poikien kanssa kuolattiin...
olisit tavannut vanhemman tytön, joka todella olisi ollut kiinnostunut sinusta? Olisiko tuntunut väärältä tapailla häntä? Ja olisiko se ollut uskomatonta, että vanhempi tyttö olisi voinut olla kiinnostunut sinusta silloin? Kiitos kuitenkin vastauksestasi, se oli valaiseva, sillä siitä muodostui kuva, että nuorukaiset voivat ihailla itseään hieman vanhempia vain kaukaa.
olisit tavannut vanhemman tytön, joka todella olisi ollut kiinnostunut sinusta? Olisiko tuntunut väärältä tapailla häntä? Ja olisiko se ollut uskomatonta, että vanhempi tyttö olisi voinut olla kiinnostunut sinusta silloin? Kiitos kuitenkin vastauksestasi, se oli valaiseva, sillä siitä muodostui kuva, että nuorukaiset voivat ihailla itseään hieman vanhempia vain kaukaa.
Tuo varmaan riippuu tosi paljon ihmisistä. Itse olin 18v:na vielä aika poju sekä henkisesti että fyysisesti, miehekkyyttä alkoi tulla vasta armeijaikäisenä. Eli alle 2-kymppisenä tuntui vielä aika hurjalta ajatus siitä että olisi ruvennut olemaan jonkuun oikean NAISEN (sellaisen, jolla voisi vaikka olla lapsikin) kanssa. Mutta jos kundi jota ajattelet on aikuisempi tyyppi tai jos itse et ole silmiinpistävästi häntä vanhemman oloinen ulkoisesti etkä mieleltäsi, niin ei kai siinä niin suurta estettä ole.
14. :)
Sori.. kirjotusvirhe 26.
Niin se on vaan numeroita.. mut tohon mä sillon vedin rajan.. miks?.. ku se oli suurin ikäero mun ja eri naisten kanssa .. heh :)
siinä iässä seurustella kannata.
juuri niin.