Kelpaanko enää kenellekään? Olen vielä nuori, mutta sairastanut syövän kahdesti, toivottavasti kolmatta kertaa ei tule. Syöpä on tehnyt minut tod.näk. hedelmättömäksi, puhumattakaan arvista ja solumyrkkyjen aiheuttamista pigmenttijäljistä. Haittaako?
Kelpaanko
Miten on
18921
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 18
Vanhimmat
Kaikki eivät edes haaveile mistään lapsista, joten hedelmättömyys on merkityksetön juttu.
Leikkausarvet tai ihon pigmenttivirheet (miten niitä voi tulla solumyrkyistä?) ovat pikkujuttuja ja niitä on melkein jokatoisella.
Älä mieti höpöjä. Ole iloinen että olet pahan taudin päihittänyt.
Mutta minusta se kertoo sinusta ihmisenä jotain, että olet selättänyt syövän jo kahdesti. Ilman henkistä vahvuutta ja uskoa omaan itseensä en uskoisi tuon olevan mahdollista, vaikka olisi käytössä parhaat hoidot. Uskon, että ihminen, joka sinut saa, osaa arvostaa henkistä vahvuuttasi ja näkee arpien ja pigmenttijälkien läpi. Hedelmättömyydestä voin vai sanoa sen, että adoptiohan on mahdollista ja kaikki eivät edes halua lapsia.
saati muista sairauksista. Ei sairauksia voiteta henkisellä vahvuudella. Heikko ihminen voi voittaa sairauden siinä kuin vahva hävitä. Eli, sairaudesta paraneminen ei kerro ihmisen luonteesta yhtään mitään.
Itse kysymykseen vastaisin, että jokainen löytää kyllä itselleen mieleisen kumppanin, jos on vastaanottavainen kumppanin löytämään. Jokaiselle riittää vastakappaleita valittavaksi asti.
Usein lapsettomuus selviäävasta suhteen aikana, joten sinulla on jo se tieto, eikä se tieto ilmene vasta rakkaan ihmisen tavatuasi. Lapsetomat parit lisääntyvät koko ajan, eikä heillä ole useinkaan tietoa, miksi lasta ei tule.
kelpaat ihan sellaisena, kuin olet..
sille sun oikealles..
Samaa kysyy moni kehitysvammainen.
Yhtä lailla provokaatio herättääkseen keskustelua.
Jokainen oma asia miettiä, miten suhtautua, jos nainen tai mies kertoo seurustellessa, että hei, tiedetään jo, etten koskaan voi saada lapsia...
Vahvat ja ajattelevat ihmiset ovat aina haluttuja.
Ei syöpä määrittele sinua vaikka se olisikin jättänyt ikuiset fyysiset arvet henkisten lisäksi sinuun, sinä olet niin paljon enemmän. Sinulla on takuulla paljon annettavaa jollekin eikä tosi rakkaus ole hedelmättömyydestä tai mistään arvista kiinni. Pää pystyyn vain :)
Aika poikkeuksellisen henkilökohtainen kirjoitus multa, joten kiitos k*sipääherjaajat, jos tältä osin ja myös myöhemmissä vaiheissa jätätte mut rauhaan.:) Juuri mitään täällä ei sellaisten p*skapäiden takia itsestään viitsis nykyään kertoa, kun on huomannut, että palstalla roikkuu myös onnettomia, jotka kaivelee asiaanliittymättömiäkin tekstejä esille oudoissa yhteksissä omien kipeiden kaunojensa vuoksi... Oksettavia ja outoja tyyppejä sellaiset. Hei, vapaa maa ja vapaa ilmaisu eix! Kehittäkää hermojanne, jos joku persoona ( vttu) netissäkin alkaa liikaa raastaa...
Joo. Mä syön itse sytostaatteja, joten uskon tietäväni, mistä puhut. En ole hedelmätön ( varma tieto), mutta pelkään toki, että mitä vahvat immunosupressiiviset lääkkeet voi tehdä elimistölle. En välttämättä joudu syömään näitä koko ikääni, mutta ainakin jonkin aikaa kyllä. Olen kaunis ( ainakin aina sellaiseksi sanottu) ja myöskin menestynyt elämässäni, ainakin tietyissä suhteissa. Se ei silti koskaan poista _pelkoa_...
Aina saan pelätä, että toistuuko aiemmin ( tosin nyt jo aika kauan sitten) sairastamani vakava fyysinen sairaus, missä roiskuin verta seinille ja missä ainoastaan vahvimmat morfiinit pelastivat mut _oikealta_ kivulta. Ei miltään kivulta tapaan: nyt "pikkusen särkee piätä ja on ressi".
Sanoisinkin sulle, että älä anna pelkojen sanella elämääsi. Kuulostaa ehkä klisheeltä, mutta tää on hyvin totta. Luota aidosti siihen, että aina löytyy ihmisiä, jotka kiinnostuu susta sun itsesi takia. Tottakai.
Ehkä vähän aiheeseen liittymätöntä seuraava, mutta yleisesti ottaen mua ainakin nykyään ärsyttää ihan tajuttomasti kaikki ihmiset, jotka tietoisesti tekee itselleen ja elämäänsä ongelmia, vaikkei niitä olis olemassakaan.... Olen esim. lukenut parin bulimikon blogia ( mikä sekin, bulimia, on useimmiten toki vakava, mutta itseaiheutettu sairaus) ja mun verenpaineeni on joskus nostattanut kattoon se pinnallisuus, kun ne tavoittelee jotain v*tun ihannemittojaan, ikään kuin elämä muka jotenkin riippuis sellaisista seikoista... Onneksi kys. blogien kirjoittajat(!) eivät ole joutuneet kokemaan mitään todella vakavampaa, missä henkikulta on ihan aidosti laudalla ja missä saa tapella sen puolesta.;/
No joo...Toi vihani esim. joitakin pinnallisia anorektikkoja ja bulimikkoja kohtaan juontuu ehkä osin siitä, että itse nuoruudessani sairastin myös anoreksian. Tänä päivänä se tuntuu järjettömältä: hakea elämäänsä pahoinvointia tietoisesti (!!) ja mässäillä angsteissaan, vaikkei todellisesta pahoinvoinnista ja todella vaikeista vastoinkäymisistä mitään tietoa ollutkaan. Ehkä sellaiset siksi kiehtoivatkin, hah...
Sanoisin sulle vielä, että kannattaa olla onnellinen sitä, mitä sulla on tänä päivänä. Miten hyvin voit nyt. Etkös ole ihan tervekin nyt. Sulla on kaikki hyvä edessäsi, mitä elämä vaan ikinä voi tarjota. Kaikkee hyvää.
kysyn.
Mitä muita sairauksia on sellaisia, että niihin joutuu solumyrkkyjä ottamaan, kuin syövät ja pahanlaatuiset kasvaimet?
Voimia sinulle.
Tietyt harvinaiset autoimmuunisairaudet ovat sellaisia...Siis sellaiset, missä elimistön puolustusjärjestelmän epätasapainoa ei pystytä balansoimaan muutoin, kuin immunosupressiivisilla lääkkeillä.
Kyse on joissain tapauksissa hyvin vakavasta ja joskus vähemmän vakavasta jutusta. Yksilöllistä. Johtaa joskus aika suoraa tietä syöpään, joskus vähemmän. Joskus ei koskaan. Kyse sattumankaupasta ja onnesta kai viime kädessä joskus myös.;) Labrakokeilla mm. tavataan testata elimistön kestokykyä sytoihin, luonnollisesti.
Ja joo. Tää ei näy naamasta ulospäin. Jos en ole vakavasti sairaana ( eli letkuissa & verensiirroissa, mitä ei ole tapahtunut vuosiin), pystyn kyllä juoksemaan useamman kymmenen kilometriä viikkoon.:) Fysiikka sama, kuin muillakin.
sinnekkin ja toivottavasti vihasi laimenee.. itsesi takia..
nyt olisi paikallaan täsmentää.:) Ettei mene perättömän ja ruman paskan puhumiseksi, katsos.
Minkälaista vihaa näet mun kokevan? En koe nettipalstalla 'vihaa' ketään kohtaan: korkeintaan inhoa kylläkin koen sellaisia kohtaan, jotka ovat puhuneet mun käyttämäni nikin palstatekemisistäni paskaa. Onhan se nyt ikävää ( ymmärtänet varmaan;), jos esim. tyyppi, jonka kanssa en ikinä ole edes jutellut (tällaistakin on tapahtunut..) alkaa suhtautua muhun vihamielisesti ilman syytä herjaajieni puheiden mukaisesti. Etkö olekin samaa mieltä, eikö olekin näin?:)
Luin nyt vielä uudestaan kirjoituiksesi.:) Kai toi kommenttisi liittyi ihan kirjoitukseesi... Joskaan en todella vihaa koe yhtään ketään kohtaan: lähinnä koen turhauttavana, miten jotkut hakemalla hakevat ongelmia elämäänsä..yritin sen suuntaista tuoda ilmi aiemmin kirjoittamastani.
Olen varmaan niin paljon joutunut täällä lukemaan asiaanliittymättömiä ja outoja persoonaani arvostelevia kirjoituksia, etten enää osaa suhtautua kaikkiin oikein. Heti niskakarvat pystyssä ja silleen.
Pahoitteluni.
...sinulle ei annettu mahdollisuutta säilöä sukusolujasi jos ongelma oli tiedossa? Niin ja tosiaan, miten solumyrkystä voi tulla pigmenttimuutoksia?
Olen myöskin nuori, alta parikymppinen ja sairastanut syövän. Hoidot lopetettiin puoli vuotta sitten. Kesällä deittailin "unelmieni miestä" (tai niin ainakin luulin). Kun hän sai tietää syövästäni, hän ei ottanut ollenkaan enää yhteyttä ja yksinkertaisesti sanottuna vain katosi elämästäni... Niinkin voi käydä. Uskon kuitenkin että parempia ja vahvempia miehiä tulee vielä vastaan. Syöpä on vaikea ja raskas asia. Se voi vetää hiljaiseksi.
Toinen juttu - (vähän off-topic), jonka olen huomannut.. että taidan muutenkin olla täysin kaamea lyhyttukkaisena. Omat hiukseni olivat pitkät ja hyväkuntoiset, mutta sytojen takia ne lähtivät. Hankin hienon peruukin ja kukaan ei tiennyt sitä peruukiksi ja flirttiä riitti. Nyt kun tukkani on kasvanut, mutta lyhyt, kukaan ei kiinnitä mitään huomiota. Oho tulipa pitkä teksti. Mutta haluan sanoa sinulle että tsemppiä! Ansaitset hyvän miehen! :)
Oikea napsahtaa ennemmin tai myöhemmin jokaisen kohdalle. Terveilläkin suhteet kaatuu milloin mihinkin syyhyn, miksi ei sairailla tekisi samoin. Kaikki loppuvat ihmissuhteet on vääriä, ei siinä sen kummallisempaa. Kun oikea osuu kohdalle, sen jatkuvuutta ei estä mikään, kestävyyttä ei vastoinkäymiset nujerra. Ihminen itse on este tai jarru suhteen syntymiselle, ei mikään muu. Jokainen on löydettävissä, jos antaa siihen mahdollisuuden.
Tähän ei ole mitään lisättävää.