Mutta sitähän feministit haluavatkin.
Seksin ostokielto lisää raiskauksia ja
väkivaltaa
361037
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 36
Vanhimmat
Eikös sitä s:llä alkavaa touhua harjoiteta ihan normaalissa parisuhteessa tai vaihtoehtoisesti yhden yön juttuina. Noin niinkuin normaalisti. Joku onneton luuseri joutuu turvautumaan myös maksulliseen palveluun, jos ei ole kykenevä huolehtimaan parisuhteestaan tai hankkimaan sitä yhden yön touhua. En nyt kuitenkaan usko, että terveellä ihmisellä maksullisen s:n vaihtoehtona olisi raiskaus. Oman käden oikeutta voi käyttää monella tavalla.
Esimerkikkinä näistä "luusereista" mainittakoon vaikka jonkinlaides merkittävän invaliditeetin omaava henkilö. Tai yksinkertaisesti kammottavan ulkonäön syystä tai toisaksi osakseen saanut henkilö. Ei heille pillua heru vaika baarissa vonkaisivat joka päivä - muuta kuin rahaa vastaan.
Miksi edellämainitut ihmisryhmät olisivat raiskaamiseen taipuvaisia? Vai onko tämä sitä miestenvihaajien "jokainen mies on potentiaalinen raiskaaja" -ideologiaa?
Mikäli mietitään asiaa sitten puhtaasti humanitaariselta kannalta (ihmisen oikeus saada seksiä), niin on kummallista ettei kukaan murehdi vastaavien naisten puolesta. Vielä kummallisempaa on se, että nämä vammaispuheet jatkuvat aina vaan, vaikka vammaisten etujärjestöiltä on joskus tullut kannanottoja että heitä loukkaa puheet siitä miten prostituutiota pitäisi muka heitä varten ylläpitää.
että jokainen nainen saa kapakasta jonkun viinalle haisevan ryhävalaan jos haluavat. Mutta sen viinalle haisevan ryhävalaan pitää saada seksiä nuorelta naiselta milloin huvittaa. On ihmisoikeusrikos, jos ei mies saa niin tehdä.
Jokainen nainen tosiaan saa kapakasta sen viinalle haisevan ryhävalaan, jos haluaa.
Jokainen mies taas ei saa kapakasta edes sitä viinalle haisevaa rämenorsua, vaikka kovasti haluaisikin.
Siksi miehen on turvauduttava joskus maksulliseen seksiin. Sitä tosin ei saa milloin huvittaa, vaan palveluntarjoajan määrittelemään aikaan ja kovin kalliilla hinnalla.
Vaikka raiskaukset ovat valtaosaltaan piilorikollisuutta, niin nykyisten tutkimusten valossa ostokiellon vaikutus raiskausten määrään olisi erittäin minimaalinen. On kyllä tutkittu, että mitä suurempi seksin puute miehillä yhteiskunnassa on, sitä yleisempiä raiskaukset ovat, eli paine purkautuu jonkin verran myös tällä tavalla.
Aivan toista suuruusluokkaa on kuitenkin seksin puutteen vaikutus seksin ostoon. Kun seksuaalinen vallankumous, ja ehkäisypillerit vapauttivat seksin 1960-luvulla, niin prostituutio koki valtavan romahduksen. Kun vielä 1945 Amerikassa noin puolet miehistä oli ostanut seksiä, niin seksuaalisen vallankumouksen jälkeen luku putosi nykytasolle, eli non 15 prosenttiin.
Jos naisten seksuaalisen käyttäytymisen vapautuminen jatkuu edelleen, kuten näyttää, seksin osto ja myynti loppuu itsestään parissa vuosikymmenessä, Tai sitten tilanne muuttuu sellaiseksi, että naiset ja miehet ostavat seksiä yhtä paljon.
Mielenkiintoista. Muttei mitenkään yllättävää.
Eli: antakaapa tytöt kiltisti vaan pillua , niin ei puutteessa elävien tarvitse raiskata :)
suomessa raiskataan luotettavien tutkijalähteiden mukaan nykyisellään 15 000 naista vuodessa. sen lisäksi 46 000 naista joutuu seksuaalisen väkivallan uhan kohteeksi.
käytännössä siis joka toinen suomalainen nainen on ainakin kerran raiskattu ja jokainen kokenut seksuaalista väkivaltaa.
http://www.turunsanomat.fi/kotimaa/?ts=1,3:1002:0:0,4:2:0:1:2007-02-18,104:2:439644,1:0:0:0:0:0:
Joka toinen? Ei varmasti!
suomessa ikäluokassaan on noin 30 000 naista, jolloin 15 000 raiskattua naista / vuosi tarkoittaa sitä, että käytännössä joka toinen nainen on ainakin kerran joutunut raiskausrikoksen uhriksi.
tästä oli isot uutiset viime talvena, ihme että asia on noin mennyt ohi korviesi ja silmiesi.
Luku ei voi pitää paikkaansa, koska kaikkihan me tiedämme, että vain maahanmuuttajat syyllistyvät raiskauksiin. Tästä on hyvin paljon kirjoitettu Internetissä. Suomalaiset miehet eivät koskaan syyllisty raiskauksiin.
Kyllä luvussa on pakko olla jokin virhe.
Nainen, onko sinut pakotettu seksiin Työvoimatoimiston, opintotuki tai sosiaaliviraston myötävaikutuksella? Kirjoita meille kokemuksistasi. Olemme joukko opiskelijoita, jotka ovat saattamassa hallituksen ja eduskunnan tietouteen sen tosiasian, että opintotuki-, työttömyyskorvaus- ja sosiaalitoimen säännökset pakottavat naisia antamaan miehille seksiä toimentulonsa vastineeksi. Koska nämä eri tuet ovat sidottu aviopuolison tuloihin, ja avio- tai avopuolison edellytetään elättävän naisen, niin hyvin usein joudutaan tilanteeseen, että nainen ei voi kieltäytyä miesystävänsä ehdottamasta seksistä taloudellisen riippuvaisuussuhteensa takia. Eli nainen jää elatuksestaan ikään kuin velkaa miehelleen, ja joutuu tämän takia alistumaan miehensä seksuaalisiin vaatimuksiin. Emme voi hyväksyä sitä, että Suomen viranomaiset pakottavat varattoman naisen myymään seksipalveluja, vaikka ostajana olisikin oma mies. Samalla tavoin kuin avioliitto ei tee raiskauksesta hyväksyttävää, eikä naisen pahoinpitelystä hyväksyttävää, ei avioliitto tee myöskään seksin vaihtamisesta hyödykkeisiin ja taloudelliseen tukeen hyväksyttävää.
Nainen, lähetä meille kertomuksesi tilanteista, joissa olet joutunut taipumaan miehesi seksuaalisiin vaatimuksiin taloudellisen riippuvuussuhteen pakottamana tai painostamana. Kokoamme nämä kertomukset, ja lähetämme ne kansanedustajille lopettaaksemme aviopuolison tulojen vaikutuksen eri tukien myöntämiseen.
Kirjoita tarinasi nimettömänä ja niin, että henkilöitä ei voi siitä tunnistaa. Ilmoita kirjoittaessasi myös miten suostut kirjoituksesi julkaisemiseen seuraavia määreitä käyttäen.
Tausta = kirjoitusta ei saa julkaista, mutta sitä voi käyttää tausta aineistona
Kansaedustaja = kirjoituksesi saa lähettää kansanedustajille ja hallitukselle, mutta ei muuten julkaista
Lehdistö = kirjoituksesi tai sen osia saa julkaista lehdissä
Internet = kirjoituksesi tai sen osia saa julkaista sekä lehdissä että internetissä
Lähetä kirjoitukset sähköpostilla osoitteeseen
[email protected]
Muuten hyvin laskettu, mutta laskutapasi perustuu siihen, että kukin nainen raiskattaisiin vain kerran. Pitää ottaa huomioon myös se, että sama nainen voidaan raiskata monta kertaa.
Raiskauksella ajatellaan usein sitä, että puskasta tulee joku tyyppi, joka raiskaa ohikulkevan naisen, mutta tällaisia raiskauksia on vain jotain 0,5 prosenttia kaikista raiskauksista. Todellisuudessa raiskaaja on läheinen henkilö, poikaystävä, aviomies tai ex-aviomies. Ja juuri näistä raiskauksista ei sitten ilmoiteta poliisille. Siksi on jopa todennäköistä, että sama mies raiskaa saman naisen monta kertaa, jopa vuosikymmenien saatossa. Tai nainen heittää väkivaltaisen miehen ulos ja ottaa toisen väkivaltaisen miehen tilalle.
Kun raiskausten määrä on näin suuri, niin objektiivisesti tarkasteltaessa asiaa herää kysymys, miksi naiset suostuvat näin suureen raiskausten ja seksiin pakottamisen määrään.
Matemaattisesti voimme selittää tätä ongelmaa siten, että naisten raiskauksista kokema subjektiivinen kärsimys ei ole niin suuri, että se johtaisi tilanteen muuttumiseen. Toisin sanoen, raiskauksia tapahtuu, ja ne ovat ikäviä naisille, mutta eivät kuitenkaan niin ikäviä, että johtaisivat muutoksiin käyttäytymisessä raiskausten määrän vähenemiseksi, kuten että erottaisiin raiskaavasta aviomiehestä. Eli matemaattisesti ilmaistuna miehen haittapuolien summa on pienempi kuin miehen myönteisten puolien summa.
Jotta asia tulisi selvemmäksi, vertaisin raiskauksia meille kaikille tuttuun unen puutteeseen. Liian vähäinen yöuni aiheuttaa ihmisille kärsimystä, etenkin aamuisin ja päivän mittaan väsymyksenä. Tämän voit todeta huomen aamuna. Kuitenkaan sinäkään et mene tänä iltana ajoissa nukkumaan, koska illalla on kaikkea kivaa tekemistä ja katsomista, ja internetissä surffailua, joka valvottaa. Vasta tietyn raja-arvon ylittyminen seuraavan päivän väsymyksessä saa sinut lopulta muuttamaan unikäyttäytymistäsi, ja johtaa aikaisempaan nukkumaan menoon. Unitutkijoiden mukaan länsimainen ihminen nukkuu keskimäärin yhden tunnin liian vähän vuorokaudessa.
kymmenen vuotta sitten. Kovasti yrittivät miesedustajat estää sen laittomaksi saamista. pitäähän miehellä olla oikeus raiskata vaimonsa jos siltä tuntuu.
Naisten syytä, kun antavat raiskata. (ja tietysti hakata, tappaa, kiduttaa jne) Mitäpä ei mies selittäisi naisen syyksi?
Onko miehellä mitään vastuuta mistään asiasta, edes omasta sairaasta käytöksestään?
Herää vain kysymys.
Manna grynin luvut kyllä puhuvat sen puolesta, että kyseessä on niin massa-ilmiö, että sitä ei voida enää selittää yhden sukupuolen toiminnalla.
Esimerkiksi perheväkivalta ja raiskaukset perheissä ovat lainvastaisia tekoja, mutta miksi niistä sitten ei ilmoiteta poliisille. Naiset osallistuvat omalla käyttäytymisellään rikoksen peittelyyn.
On olemassa lukuisia esimerkkejä perheväkivallasta, joissa hakkaus on jatkunut 20 - 30 vuotta. Miksi tällainen nainen ei eroa hakkaavasta miehestään on kysymys, joka askarruttaa monien mieltä. Ehkä tämä nainen ajattelee, että kun vielä parikymmentä vuotta jaksan ottaa vastaan mieheni lyöntejä, niin siihen mennessä feministit ovat jo muuttaneet mieheni ajatusmaalimaa niin paljon, että hän lopettaa hakkaamisen.
Sitä paitsi perheväkivalta ja raiskausluvut ovat aivan vastaavaa luokka lesbosuhteissa, kuin mies-nais-suhteissa, joten tämäkin viittaa siihen, että asia ei ratkea vain syyttelemällä miessukupuolta.
Tajuat kai itsekin miksi asiasta ei ilmoitella?
Ensinnäkin se on vaikea todistaa. Kun ei voi todistaa, niin ilmestyy kaikenlaisia vesakeskisiä, joita ei voi syyllisiksi todistaa.
Toisekseen olemattomat tuomiot, mistä esimerkkejä vuosien hyväksikäytöstä tälläkin palstalla
Ja kolmannekseen vielä uhrin syyllistäminen ja vaikea oikeusprosessi.
Lue vaikka tästä, mitä kaikkea raiskaus naisen sielunelämään vaikuttaa. Helposti miehet sitä vähättelevät.
http://raapylan.vuodatus.net/blog/category/Huhtikuu
Taas yritätte syyllistää naista miehen sairaista teoista, milloin opitte ottamaan vastuuta, tai edes osottamaan sitä sinne minne se kuuluu? Ette varmaan ikinä.
Tasa-arvoon kuuluu, ettei mitään "naisen sielunelämää" ole olemassakaan. Tuollainen termi on pahinta sovinismiä.
Olet ilmeisesti sitä mieltä, että nainen on herkkä ja hauras olento, jota pitää oikeudessa kohdella eri tavoin kuin miestä.
Et ole yksin mielipiteinesi.
missä niin sanoin?
miehet ovat kyllä sairaimpia tapauksia mitä olen miesmaailmasta ikinä tavannut. Ei mitään kykyä empatiaan, ei mitään kykyä oikeudentajuun. Pelkkää sairasta vihaa ja itsekkyyttä. Minusta te olette sairaita. Tämän sanon puhtaasti sydemmestäni, enkä suinkaan tarkoita sillä kaikkia miehiä, vain nyt teitä täällä.
Tämä nyt on oma purkaukseni näistä aiheista, mutta en usko olevani ainoa palstalla turhautunut.
Se siitä.
Toinen asia mitä en tajua on se, että mitä te täällä olette äidin helmaa nykimässä? Tehkää jotain itse, mutta tuskin edes haluatte. Te haluatte olla vaan niitä natiaisia, ja pitäähän sitä sillon olla mistä nykiä.
Sinun oikeudentajusi siis vaati, että mies on syyllinen raiskaukseen pelkästään naisen ilmoituksen perusteella, ilman pitäviä todisteita?
laskin näin. tietenkin on naisia, joilla on useita raiskauskokemuksia useamman vuoden ajalta. mutta heitä on nykyaikana ymmärrettävästi vähemmän. raiskaushan on voimakkaasti traumatisoiva poikkeustapaus, joka jättää syvät jäljet ja johtaa välttelevään käytökseen.
laskuteknisesti voi siis alakanttiin arvioida, että ensikertaa raiskattavia olisi vuosittain 10 000. toisessa ryhmässä eli naiset, jotka on pakotettu tai yritetty pakottaa seksuaaliseen kanssakäymiseen, on tilanne päinvastainen. uusien uhrien määrä on pienempi. luonnollisen poistuman ja muun korjaavan toimen takia uusia uhreja täytyy kuitenkin olla vähintään 10 000 / vuosi tässä ryhmässä.
raiskaus ja pakottaminen seksuaaliseen kanssakäymiseen ovat molemmat rikoslaissa rangaistaviksi määriteltyjä tekoja. em luvuista siis saadaan tulos, jonka mukaan 20 000 naista joutuu vuosittain seksuaalirikoksen uhreiksi ensimmäistä kertaa. suuruusluokka on siis huima, koskapa puhutaan 2/3:sta naisväestöstä.
tutkimuksessa ei ole laskettu mukaan painostusta, sen sijaan puolustuskyvyttömän hyväksikäyttötapaukset on laskettu tilastoon.
toisaalta tutkimustuloksessa on mukana ainoastaan naisuhrit, miesuhrien lukumäärää ymmärrettävästi ei ole voitu ottaa mukaan, koska tutkimustyö tällä alueella on pahasti kesken.
miesuhrien määrä samalla tilastointitavalla nousee myös kymmeniin tuhansiin. tyypillinen tilanne on sellainen, jossa mies ja nainen lähtevät ravintolaillan jälkeen jatkoille jomman kumman asunnolle, jossa nainen käyttää seksuaalisesti hyväkseen puolustuskyvytöntä eli päihtynyttä tai lähes sammunutta miestä. seksuaaliseen hyväksikäyttöön riittää pelkkä intiimialueille ulottuva koskettelu, lain tarkka sanamuoto kuuluu "sukupuolielimellä tapahtuva tai sukupuolielimeen kohdistuva tunkeutuminen toisen kehoon".
raiskauksesta niin on syyllistäminen mennyt huippuunsa.Feministi kansanedustajien aikaansaannoksiin onkin pää asiassa kuulunut miesten syyllistäminen ja tekemisen rajoittaminen,kansalaisten hyvinvoinnin parantamiseksi sitten mitään kongreettista ei ole tapahtunutkaan vaan sinne on valittu virkoihin naisia joilla ei ole hajuakaan työehtäviensä edellyttämää tietoa ja asioiden päättelyyn tarvittavaa kykyä.Oma lukunsa on naisjärjestöjen palkkaamat tutkijat joiden lopputuloksen voi vain arvata,ja miten tietynlaisiin tuloksiin kysymysten asettelulla päästään.
että sinä raiskasit jo 50 kerran,enkä viinin tuottaman hyvänolon tunteen takia voinut vastustaa sinua.Kun sitten naisasia nainen haastatteli ja kuuli tämän, niin kehoitti että ei muuta kun raiskaus syyte päälle vaan, Että näin suomessa.
voin sanoa, että ei asia tule mihinkään katoamaan, vaan painuu aioastaan maan alle ja syvälle. niin hyvä rahasampo tekijöilleen. Kiinnijäämisen riski pieni ja jos kiinni jää niin rangaistus mitätön. Summa summarun rikos joka kannattaa. todellakin palveluita tullut käytettyäja rahale tullut todella saatua vastinetta. Tatuteja en ole saannut, vaan testeissä käyn säännöllisesti. Ja elän avoliitossa ja kohta häät. Käynnit tapahtuneet suhteen aikana ja sitä ennen. Vapaaehtoisessa prostituutiossa ei ole mitään tuomittavaa, päinvastoin. Joku voi kysyä että väärin ostaa seksiä rahalla. Hetkinen ja kaikki avioliitothan perustuvat rakkauteen? Ja nyt miksi olen ostanut seksiä: a se on vaan niin mukavaa. b ostaminen on helppoa c hyvää palvelua ja erikoisuuksia joita ei saa muualta.
En ymmärtänyt esimerkkitapausta (AL 16.12.2007), jossa nainen oli mennyt tuntemattoman autoon ja lisäksi juonut (korkkaamattomasta) pullosta.
Tietysti - ei se oikeuta käyttämään naista väkivalloin hyväksi - ehkei väkivallattomastikaan toisen humalatilassa, se on jo vaikeampi kysymys - mutta ei tuosta voi muuta ajatella, että miten kukaan nainen menee tekemään tuollaista.
Sori, niin se vaan on. Vaikka tyhmyydestä ei pitäisi joutua maksamaan tuolla tavalla.
En edelleenkään ymmärrä, että jos saa myydä, muttei ostaa.
Miksei saman tien myyminenkin kielletä. Tai sallita kumpikin. Tuo on jotenkin hupaisa tapa ratkaista asia.
Vai meniköhän se niin, että on helpompi tulkita, mikä on myyntiä, mutta on niin vaikea tulkita, mikä os ostotapahtuma.
Onko naisilla kollektiivisena ryhmänä oikeus rajoittaa yksittäisen naisen seksin määrää?
se ei myökään vaihda omistajaa. Kyseessä on ihmisen seksuaalisuus. Voiko sitä myydä? Jos haluttaisiin oikeasti vähentää ihmiskauppaa, niin seksin osto kiellettäisiin jokaisessa maan kolkassa. Näyttöä on Ruotsista ja maista, joissa se on sallittua. Mutta niin ei haluta tehdä, koska miesten pitää saada päästä tyhjentämään pussinsa silloin kun haluavat. Sairasta on sellainen, eivät he mitään välitä siitä onko kyseessä ihmiskaupan uhri vai ei. Tästä virolaisen vammaisen naisen raiskaamisestakin (aivan) leuhkivat nämä sairaat seksinostajat omilla palstoillaan kuinka kivaa se oli kun saivat tehdä hänelle mitä vain. Olitko sinä heistä yksi? Eivät tietenkään joutuneet vastuuseen.
Jos myynti olisi rangaistavaa, joutaisi myös tämä vammainen nainen syytteeseen.
Mielenkiintoista.
Kerro tarkemmin, miten virolainen vammainen raiskattiin ja etenkin mitä oli se "mitä vain", mitä nämä sairaat seksinostajat tekivät.
Ja tässä hieman Ruotsin mallia:
http://www.sexwork.net/girls/SWE/Stockholm/0/0
Tuija Brax kuitenkin kertoi avoimesti viime viikolla televisiossa, että kun hän keskusteli äskettäin näistä asioista Norjan ja Ruotsin oikeusministereiden kanssa, niin tuli selväksi, että myöskään näissä maissa ei ole viranomaisilla yhtään mitään tietoa missä lukemissa seksipalvelujen kauppa heidän maassaan kulkee.
Ja miten sitten erotat esimerkiksi Ruotsin kehutut saavutukset ihmiskaupan vähenemisessä, kun Suomessa monena vuonna on tullut esille ainoastaan yksi ihmiskauppatapaus? Tässähän voi paremminkin väittää, että Suomen laki on tehokkain, koska täällä ihmiskauppatapaukset ovat pudonneet käytännössä nollaan. Ruotsissa vain vähentyneet.
Tosin samassa ohjelmassa Braxin kanssa esiintyi joku mummo, joka kesken ohjelmaa sai kohtauksen ja alkoi hysteerisesti kiljua, kuinka Suomeen raahataan venäjältä väkivallalla uhkaamalla jatkuvasti naisia pakkoprostituutioon ja kuinka muutaman vuoden kuluttua pieniä lapsia aletaan käyttämään seksuaalisesti hyväksi, jos seksin ostoa ja myyntiä ei heti kielletä.
esille. Ei tietenkään Suomessa ole ihmiskauppaa. Miten ihmeessä sitä voisikaan olla kun ei sitä olla tutkittu. Siis onhan poliisilla paljon tärkeämpiäkin asioita hoidettavina - ja niitä mokailtavina, kuten nyt tämä huumeyksikkö.
Poliisihan on poliisi, Suomen kivijalka.
Ihmiskauppa on vähentynyt Ruotsissa selvästi seksin oston kieltämisen myötä. Näistä on olemassa kansainvälisiä raportteja. Mutta eihän teitä mikään ihmiskauppa liikuta, pääasia vain, että on mahdollisuus päästä pussientyhjennykseen toista ihmistä käyttäen. Yök, kun etoi kirjoittaakin tuota, mutta sinua tuskin etoi sitä lukea.
http://www.suomenkuvalehti.fi/sk-netti/uutiset-ja-politiikka/kotimaa/miksi-poliisi-ahdistelee.aspx
http://www.hs.fi/keskustelu/Huumepoliisit+kiist%E4v%E4t+tiukasti+kaikki+syytteet/thread.jspa?threadID=89508&tstart=0
niin tuleehan sitä lisäystä tilastoihin.Onhan syytelty viimeaikoina omien taholta huume tutkinnassa olevia poliseja niin miksei naispoliisit esim:ylenemis mahdollisuuksien paranemisen johdosta mollaisi mies kolleegoita.Feminismi se on vitsaus koko suomessa.
Kyllä Biaudet valehteli tästäkin jutusta suoraan Punainen Lanka ohjelmassa. Väänsi jutun suunnilleen näin: "Poliisin informaation mukaan nämä miehet oikein kehuskelivat sillä mitä kaikkea olivat saaneet tehdä tälle vammaiselle. Inhottavaa.."
Itse olen lukenut aikanaan nämä kirjoitukset sihteeriopiston sivulta, eikä siellä muuta mainittu, kun varoitettiin ja epäiltiin, että ei tytöllä ehkä ole kaikki ruuvit päässä kohdallaan.
Tässä pistää vain ihmettelemään, miten ihmiskauppaa muka vastustetaan valehtelemalla minkä sielu sietää. Harvinaisen liudan valheita ja virheellisiä tietoja Baiudet suustaan päästi haastattelussa, mm väitti että lähes kaikki suomalaiset seksiä myyvät tytöt ovat narkkareita, vaikka aivan selvästi on raportoitu, että narkkarit lopettivat myymästä itseään sen jälkeen, kun subutex tuli Suomessa käyttöön.
Kyseinen henkilö on valittu vastuulliseen virkaan, ja luulisi henkilön edes lukevan alan tutkimuksia. Niitä hän ei ilmiselvästi ole lukenut, vaikka väittää lukeneensa.
Miten te kuvittelette muuttavanne mitään yhteiskunnassa, jos ette muuta tee kun suollatte valheita valheiden perään, ja kuvittelette sillä saavanne jotain pysyvää aikaan.
Ehkä todellisena motiivina ei olekaan saada mitään muutosta aikaan.
miksi ihmeessä voisi olla, ai että kaikille riittää...
komenna vaimosi ja tyttäresi jakamaan persettä ilmaiseksi niin maailma pelastuu.