Missä oikea

Hei, kaikille ja mukavaa joulun odotusta. Mun on ihan pakko kirjoittaa esimerkki siitä, kuinka unelmat rikkoontuu kerta laakista kun romantiikkaa ei kerta kaikkiaan ole. Sitähän näissä nettisuhteissa piirtää kuvaa ihannerakastetusta ja mieluusti sitten näkis niitä piirteitä myös vastapuolessa. Toinen oppii siellä linjojen toisessa päässä, että mitä toinen oikein etsii ja pyrkii niihin toiveisiin vastaamaan, että sais kontaktin aikaan. No mulle kävi niin, että miehen kanssa kirjoiteltiin kolme viikkoa, nähtiin illallisen merkeissä - mies tuli paikalle päällään kauhtunut ruutupaita tungettuna housuihinsa ja puhui koko ajan omista asioistaan. Hän ei kysynyt yhtäkään kysymystä minusta. Tämän olisi pitänyt olla varoitus. Hän kuitenkin soitteli minulle päivittäin monta kertaa..niin, puhuen aina omista asioistaan silloinkin ja hokien, että kulta mulla on ikävä sua. Sitten päätimme tavata. Mies oli pyytänyt ja pyytänyt mua luokseen. Kun kerran tunsin kaverin ja olin itsekin jo ihastunut, niin luotin häneen lähes sataprosenttisesti. Aikuisille ihmisille on luontevaa tavata intiimistikin, kunhan pelisäännöt ovat selvät. Akateeminen ja viksun oloinen mies, rauhallinen olemukseltaan. Mikäpä ettei. Mutta... hän ei ollut omissa oloissaan lainkaan sellainen miksi hänet kuvittelin. Hän oli lupaillut romanttista viikonloppua, kahveja sänkyyn, huoletonta ja ohjelmatonta viikonvaihdetta, vain me kahden. Miten sitten kävi: hänen omat rutiininsa rulettivat koko ajan. Hänen oli käytävä työpaikalla, mun oli asennettava ohjelma hänen läppärilleen, hänen koiriaan piti ulkoiluttaa, taloa piti lämmittää, ruokaa piti laittaa. Hän oli kuin kone, jonka on pakko tehdä kaikki asiat kotonaan kuten aina yksin ollessaan. Hän ei selvästikään ollut se mies, joksi markkinoi itseään. Se profiili oli luotu mun saamiseksi sinne. Lehteäkin hän luki yksikseen parisen tuntia. Mielenkiinto minuun loppui ensimmäisen yön jälkeen. Hän häipyi vierestä ja jätti mut yksin petiin nukkumaan. Hävetti kai liian nopea suoritus - sanoin ymmärtäväni, kun on ollut niin kauan yksin. Mutta... Hän ikäänkuin kääntyi sisäänpäin. Tämä on sitä paljon puhuttua miehistä voimaantumista: John Grayn kirjan mukaan miesten pitää seksin jälkeen aina mennä takaisin luolaansa hakemaan erillisyyttä naisesta. Senkin minä ymmärsin. Mutta pointti oli, että hän EI ollut se mies, joksi hän itseään markkinoi. Hän ei osannut relata ja olla vaan, eikä hän välittänyt lainkaan minkä näköisenä kuljeskeli ympäriinsä: piste iin päälle oli kylpytakki, jossa oli hirveä reikä selässä. Kotonaan jokainen kulkee miten haluaa, mutta kun on kyse näin tuoreesta suhteesta, niin kyllä nainen odottaa sitä, että eka treffeillä vähän pistetään paremmaksi kuin tavallisesti. Samoin vähän häiritsi kun mies piereskeli peittelemättä. Eihän sellaista tehdä naisen läsnäollessa. Niin. Me naiset tykätään eniten siitä, että meidän eteen tehdään pieniä romanttisia juttuja suhteen alkuun. Varoitan teitä muita naisia: suhtautukaa varauksellisesti kaveriin, joka myy itseään. Hän on epätoivoisen yksinäinen. Yleensä isot kalat ui hiljaisissa vesissä. Hyvän ei tarvi puheillaan kompensoida puutteitaan. Tämä tapaus oli juuri päinvastainen: paljon pelkkää puhetta ja muutoin kaikin puolin surkea esitys. Mies, joka ei halua kehittyä ja kasvaa, vaan yrittää muokata ympäristöään haluamakseen. Yhdenlainen narsisti siis.

Hyvää jatkoa kaikille romantiikan nälkäisille.

tv. eräs pettynyt
2624
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Harmillisesti kävi jutussasi, otan osaa. Toivon, että löydät vielä kaltaisesi romanttisen sielun, joka ymmärtää arvosi.

Äänestä
  • ..kiittäen toivotan hyvää joulua.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

romantiikka? kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu