Yli innokas vahtikoira otti Ritolat!!!

Innokas vahtikoira lähti pyörävarkaan matkaan
Reipas ja iloinen vahtikoira Irwin lähti pyörävarkautta yrittäneen miehen matkaan Oulun Kaukovainiolla lauantaina aamuyöstä.
Reippaassa pikkujoulukunnossa ollut mies yritti viedä polkupyörää Helatiellä olevan rivitaloasunnon edustalta kello neljän aikoihin.

Tarkkavainuinen 2-vuotias terrieri heräsi outoon rapinaan ja herätti emäntänsä. Murtopuuhista asunnon edestä yllätetty mies oli yrittänyt vakuutella, että hän vain otti omaa pyöräänsä telineestä. Mies uskoi emännän sanaa ja lähti hoiperrellen jatkamaan matkaansa kotia kohti.

Irwin-terrieri puolestaan ilostui aamuöisestä välikohtauksesta ja livahti innokkaana ulos uuden tuttavuuden perään. Koiran emäntä laittoi äkkiä takin päälle ja kengät jalkaan, mutta kaksikkoa ei näkynyt enää missään. Huutelukierroskaan lähistöllä ei tuottanut tulosta.

Irwin on ruskeanharmaa cairn-terrieri, noin 30 senttiä korkea, matalajalkainen. Koiran emännän mukaan Irwin on yhden kerran aikaisemmin tehnyt katoamistempauksen, katoaminen päättyi onnellisesti löytöeläinkeskukseen.

Mahdollisista havainnoista voi ilmoittaa Sanginjoen löytöeläinkeskukseen. Koiran emäntä on ilmoittanut tapauksesta myös hätäkeskukseen.

Kaleva


http://www.iltasanomat.fi/uutiset/kotimaa/uutinen.asp?id=1466521

http://www.iltasanomat.fi/uutiset/kotimaa/uutinen.asp?id=1466525

Kaikkea sitä sattuu ! ja jopa Oulussakin !!!




Late Lapista



--------------------------------------------------------------------------------
Meillä sitä on! puhtaat maisemat ja puhdasta hengitysilmaa!
1145
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Ja Linnainmaan srk-talolta (katu nro 10) viety viininpunainen naisten polkupyörä on edelleen palauttamatta samaan paikkaan... (Tampere), kiitos.

Kotipihaankin saa palauttaa. Tai pollisilaitokselle.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Late Lapista kirjoitti:

Innokas vahtikoira lähti pyörävarkaan matkaan
Reipas ja iloinen vahtikoira Irwin lähti pyörävarkautta yrittäneen miehen matkaan Oulun Kaukovainiolla lauantaina aamuyöstä.
Reippaassa pikkujoulukunnossa ollut mies yritti viedä polkupyörää Helatiellä olevan rivitaloasunnon edustalta kello neljän aikoihin.

Tarkkavainuinen 2-vuotias terrieri heräsi outoon rapinaan ja herätti emäntänsä. Murtopuuhista asunnon edestä yllätetty mies oli yrittänyt vakuutella, että hän vain otti omaa pyöräänsä telineestä. Mies uskoi emännän sanaa ja lähti hoiperrellen jatkamaan matkaansa kotia kohti.

Irwin-terrieri puolestaan ilostui aamuöisestä välikohtauksesta ja livahti innokkaana ulos uuden tuttavuuden perään. Koiran emäntä laittoi äkkiä takin päälle ja kengät jalkaan, mutta kaksikkoa ei näkynyt enää missään. Huutelukierroskaan lähistöllä ei tuottanut tulosta.

Irwin on ruskeanharmaa cairn-terrieri, noin 30 senttiä korkea, matalajalkainen. Koiran emännän mukaan Irwin on yhden kerran aikaisemmin tehnyt katoamistempauksen, katoaminen päättyi onnellisesti löytöeläinkeskukseen.

Mahdollisista havainnoista voi ilmoittaa Sanginjoen löytöeläinkeskukseen. Koiran emäntä on ilmoittanut tapauksesta myös hätäkeskukseen.

Kaleva


http://www.iltasanomat.fi/uutiset/kotimaa/uutinen.asp?id=1466521

http://www.iltasanomat.fi/uutiset/kotimaa/uutinen.asp?id=1466525

Kaikkea sitä sattuu ! ja jopa Oulussakin !!!




Late Lapista



--------------------------------------------------------------------------------
Meillä sitä on! puhtaat maisemat ja puhdasta hengitysilmaa!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu