Olen niin hajalla, tuntuu kuin joku läheinen olisi kuollut ja elämä ohi. Muutin asumuseroon kolme viikkoa sitten, halusin vähän etäisyyttä ja muutin kotoa lähikaupunkiin. Psyyke on niin pirstaleina ja mieli herkkänä, että meinaa vaan tulla itku silmään. Puuttuu normaalit arjen askareet ja läheiset ympäriltä ja on liikaa aikaa ajatella asioita. Olin aviossa 22 vuotta ja saimme kolme ihanaa lasta, ovat osin lähteneet jo kotoa pois. Liitto oli yhtä ylä-ja alamäkeä. Kaipasin itse hellyyttä, kosketusta, yhteistä tekemistä, välittämistä ja joskus jotakin hellää sanaa/kannustavaa sanaa/tunnustuksen saamista. Itse niitä yritin viljellä, mutta kun en saanut vastakaikua niin jäihän ne sitten itselläkin aina vaan vähemmälle. Vaimoni on jonkinlainen tunnerajoitteinen tai sitten vaan välinpitämätön. Keskustelua näistä ei saanut syntymään, ja tämä ratkaisu oli odottamassa sitten joskus kun on sovelias ajankohta. Itse ajattelin kuitenkin, että tämä voi vielä muuttua paremmaksi ja lopultakin vanhetaan yhdessä rinta rinnan.
Koko syksy meni siten, että vaimo töiden jälkeen hoiti kodin askareita ja 19.00 aikoihin pesi hampaat ja vetäytyi makuuhuoneeseen yöpuku päällä katsomaan tv:ä ja tekstailemaan uudelle ihastukselleen, jonka oli löytänyt risteilyltä. Kolme kuukautta ilman mitään fyysistä kontaktia tai vapaaehtoista sanaa, pelkkää välttelyä. Rohkaisin itseni ja tutkin vaimon tekstiviestit ja selvisihän se asia lopulta minullekin. Olin niin pettynyt ja loukkaantunut, että päätin että nyt on sen eron hetki. Vaikka liitto oli ollut pääosin huono ja uuden elämän aloittaminen mielessä useinkin ,en osannut odottaa tämän tekevän näin kipeää ja että olo on näin surullinen. Tuntuu kuin se ainut elämä, joka minulle on annettu, olisi mennyt hukkaan ja olen epäonnistunut aviomiehenä ja ihmisenä täydellisesti. Vaimo on alkujärkytyksen jälkeen ottanut asian hyvin tyynesti, liekö suunnittelee uutta parisuhdetta. Olen pyytänyt vaimolta anteeksi omia sanoja ja tekoja joilla olen hänen mielensä pahoittaneet vuosien aikana. En ole saanut vieläkään vastausta. Minulta ei ole anteeksiantoa pyydetty, eikä asioita pahoiteltu millään tavalla. Että tällainen avioliitto.
Jos joku on jaksanut lukea tätä itkuvirttä näin pitkälle, voisi kertoa omiin kokemuksiin perustuen kuinka kauan tämä prosessi kestää, ja miten tätä surutyötä pitäisi viedä eteenpäin. Olen lukenut muutaman tämän palstan kirjoituksen, mutta mieli on vielä niin herkkä, etten oikein saa luetuksi niitä loppuun. Oma olo helpotti ainakin vähäksi aikaa kun sai purkaa sydäntä tämän kirjoittamisen aikana.
Koko syksy meni siten, että vaimo töiden jälkeen hoiti kodin askareita ja 19.00 aikoihin pesi hampaat ja vetäytyi makuuhuoneeseen yöpuku päällä katsomaan tv:ä ja tekstailemaan uudelle ihastukselleen, jonka oli löytänyt risteilyltä. Kolme kuukautta ilman mitään fyysistä kontaktia tai vapaaehtoista sanaa, pelkkää välttelyä. Rohkaisin itseni ja tutkin vaimon tekstiviestit ja selvisihän se asia lopulta minullekin. Olin niin pettynyt ja loukkaantunut, että päätin että nyt on sen eron hetki. Vaikka liitto oli ollut pääosin huono ja uuden elämän aloittaminen mielessä useinkin ,en osannut odottaa tämän tekevän näin kipeää ja että olo on näin surullinen. Tuntuu kuin se ainut elämä, joka minulle on annettu, olisi mennyt hukkaan ja olen epäonnistunut aviomiehenä ja ihmisenä täydellisesti. Vaimo on alkujärkytyksen jälkeen ottanut asian hyvin tyynesti, liekö suunnittelee uutta parisuhdetta. Olen pyytänyt vaimolta anteeksi omia sanoja ja tekoja joilla olen hänen mielensä pahoittaneet vuosien aikana. En ole saanut vieläkään vastausta. Minulta ei ole anteeksiantoa pyydetty, eikä asioita pahoiteltu millään tavalla. Että tällainen avioliitto.
Jos joku on jaksanut lukea tätä itkuvirttä näin pitkälle, voisi kertoa omiin kokemuksiin perustuen kuinka kauan tämä prosessi kestää, ja miten tätä surutyötä pitäisi viedä eteenpäin. Olen lukenut muutaman tämän palstan kirjoituksen, mutta mieli on vielä niin herkkä, etten oikein saa luetuksi niitä loppuun. Oma olo helpotti ainakin vähäksi aikaa kun sai purkaa sydäntä tämän kirjoittamisen aikana.
Vastaukset 5
Vanhimmat
ON että itse näkisit asiat selkeästi tulevaisuuteen vaikka se vitun vaikeata varmaan on, mutta kyllä se sananlasku pitää paikkansa että AUrinko paistaa joskus risukasaankin.
Myös anna itsellesi aikaa ja mahdollisuutta olla vaan tekemättä mitään ajattelematta mitään eli olla saamaton jos siltä tuntuu.
Kaikki sinun ajatukset ja tuntemukset ovat sinun ja siksi oikeita joten anna niiden ollakkin niin.
aikaa kun kuluu asiat selkeentyvät ja loksahtavat kohdalleen. Jumalaankaan vetoaminen ei ole kiellettyä.Säännöllinen elämänrytmi pitää kuitebkin mielen vakaana älä anna kuitenkaan epätoivolle valtaa.
Lue tommy tabermanin runoja se satuttaa mutta helpottaa.
Tsemppiä tulevaisuuteen sinä selviät koska et ole ainoa.
Olen muuttanut erilleen miehestäni noin puoli vuotta sitten.Kirjoittamasi tuntuu tutulta, mutta käänteisesti.
Vieläkin sattuu vaikka lähdin itse kotoa pois.Väillä tulee helpottavia päiviä jolloin tietää, että ratkaisu oli juuri se oikea.Välillä on taas epävarmuuden suossa ryömimässä.
Sanovat, että tätä voi kestää kaksikin vuotta.Apua....Yhtä vuoristorataa tämä on.
Mutta,mutta, mikä olisi se toinen vaihtoehto elämällesi?Ehkä sitä kannattaa miettiä ja saada ratkaisu sieltä kautta.Elit epätyydyttävässä suhteessa pitkään, nyt kannattaa suunnata kuitenkin uutta ja parempaa kohti vaikka sitten vaan olemalla ensin yksikseen.Se on jonkilaista terapiaa sekin.Oletko muuten ajatellut mennä terapeutin juttusille?
Meillä on yksi elämä elettävänä ja se kannattaa käyttää niin kuin itselle olisi parasta ja hyvää, ainakin jo tässä vaiheessa kun lapset ovat isoja.
Pää pystyyn vaikka välillä sattuukin.Ties mitä elämä suo vielä meille.
Minä en kaipaa kuin mukavaa arkielämää, läheisyyttä sekä kunnioitusta ja arvostusta. Sellainen onni jossakin odottaa vaikka näitä ikävuosiakin jo on.Uskon siihen.
Kaikkea hyvää sinulle,elämä kantaa vaikka joskus sattuu kovastikin.
....lukuun ottamatta useita pettämisiä. Minulla lähtö tuli jo aikaisemmin, mutta vasta nyt minunkin ensimmäinen yksinäinen jouluni on vastassa. Jopa minulle se on koettelemus, vaikka olen asunut yksin jo jonkin aikaa. Tunnen suurta surua....
Tiedän mitä koet parhaillaan. Siitä sinä pääset vain suremalla ja antamalla itsellesi aikaa. Itke kun itkettää, älä yritä leikkiä kovaa. Yritä myös muistaa, että sinulla on vielä hyvää aikaa edessäkin päin, vaikka liittosi ei enää sujunutkaan. Sinä et ole välttämättä mikään syy liittosi kariutumiseen. Et välttämättä olisi voinut tehdä mitään välttääksesi tilannetta tämäkin on koettu.
Toiset ihmiset vain käyttäytyvät siten kuin et itse haluaisi. He eivät aina ymmärrä mikä on elämässä tärkeintä ja tekevät siten kuin tekevät toisia kohtaan. Luulen, että sinä tiedät sen mikä on elämässä tärkeää ja toivon, että et unohda sitä, kun etsit ja löydät uuden ihmisen vierellesi sitten joskus kun olet päässyt tämän asian kanssa sinuksi. Valitettavasti tähän elämänkulkuumme kuuluu näitä ylä- ja alamäkiä, vaikka emme aina niitä halua.
Mikäli haluat, niin voit ottaa myös minuun yhteyttä kun haluat juttuseuraa. Ilmoittele, jos näin haluat, niin laitan sinulle sähköpostiosoitteeni.
Jaksamisia sinulle!
"Olin niin pettynyt ja loukkaantunut, että päätin että nyt on sen eron hetki.."
Päätit siis, että eron hetki on nyt, vaikka se ei ollut. Yhteiseloa pitäisi jatkaa niin kauan, että se rassaa oikein kunnolla, syö sisintä kunnolla. Vi**uttaa, ärsyttää, surettaa.... kaikkea. Siinä alkaa näet ero pikkuhiljaa "siedätyksen" kautta tuntua helpottavalta ja vapauttavalta ajatukselta. Tosin silloin varmaan tulee epäonnistumisen fiiliksiä ym. ikävääkin, mutta pohjimmiltaan tietää sekä tuntee ratkaisun olleen oikea.
Surutyö jatkuu toisilla pitempään toisilla lyhyempään. Mutta miehillä se voi jumittaa helposti, koska naiset jauhavat keskenään toistensa asioita. Naisille löytyy tukea(ei tietty heillekään kaikille!).
Eräs ystäväni sanoikin kerran: "Miehet ja naiset ovat erotessaan kaikkein erilaisemmillaan.. siinä missä miehet hautovat itsemurhaa tai vähintään jäävät nyyhkimään vuosikausiksi eroaan, naiset lakkaavat kyntensä ja katsovat elämäänsä eteenpäin." No, ehkä vähän kärjistetysti sanottu, mutta tosiaan: Elämä on lyhyt, ei sitä kannata kovin pitkään viettää mennyttä murehtimalla.
Mieti hetki asiaa. Mikä tuossa erossa eniten kirvelee? Kerrot suunnitelleesi eroa jo pitempään, leikitellyt ajatuksella ja kokenut huonommuutta ja kylmyyttä liitossasi. Erossa on lähes aina se jättäjä ja jätetty. Kävikö tässä nyt niin, että vaimosi löydettyä toisen ero ei mennytkään sinun ajatustesi mukaan. Vaimostasi tuli jättäjä ja sinusta jätetty. Mitä, jos vaimosi on vaistonnut jo pitempään, ettet ole enää mukana suhteessanne ja olette etääntyneet toisistanne pahasti. Hänelle on tullut siksi tilaa uudelle rakkaudelle, ihmissuhteelle ja sellainen kohtaaminen on nyt myös oikeasti tapahtunut. Tämä uusi mies on ehkä vain jäävuoren huippu teidän avioliittonne historiassa. Se voi olla se pätevä syy ulospäin, mutta ei suinkaan koko totuus.