Tutustuin mieheeni ollessani teini-ikäinen ja menimme naimisiin nuorena. Alkuun kaikki meni hyvin, mutta ehkä noin 10 aviovuoden jälkeen ollessani noin 30-vuotias, meillä alkoi menemään huonommin.
Syynä oli se, että mies oli mennyt naimisiin kanssani, koska olin nätti, teini-ikäinen, lapsellinen tyttö. Eräänä päivänä olin aikuinen, älykäs, koulutettu nainen vaatimassa kunnoitusta ja arvostusta osakseni. Tasa-arvoista suhdetta ikäänkuin.
Tämä ei miehelleni sopinut, hän ei sallinut minun aikuistua. Hän alkoi tuntea vetovoimaa nuoria tyttöjä kohtaan, kehui aina alle 20-vuotiaita tyttöjä kauniiksi, etenkin sellaisia "villin" näköisiä. Olimme kutsuilla ja mieheni kuolasi aina nuorten tyttöjen perään.
Sanoi minulle "olit sinäkin nuorena nätti".
Olin erittäin loukaantunut mieheni käytöksestä, en ole liha
onnut lainkaan nuoruusvuosista ja kaikkien muiden paitsi hänen mielestään olen kaunis. (en kylläkään teinitytön näköinen).
Mukaan tulivat miehen sairaalloinen vallanhimo, kaikki piti tehdä hänen määräämälläään tavalla. mies oli erittäin dominoiva tekemisten ja mielipiteiden suhteen, hänelle piti olla aina mieliksi ja hänen kanssaan ei saanut olla mistään eri mieltä.
Eräänä päivänä tuuppiminen, töniminen alkoivat. Ei mitään vakavaa väkivaltaa, mutta säikytti minut kyllä. Silloin kun hän laittoi käden suuni eteen pekäsin kuolevani. Hän oli sitä ennen hajottanut pyykkiteliin josta rohkenin arvostella häntä..
Eräänä päivänä hämmästyin miten olen voinut mennä tuollaisen miehen kanssa naimisiin.
Hän oli inhottava, kiukutteli koko ajan, kuolasi nuorten tyttöjen perään ja kohteli minua välinpitämättömästi.
Erosin. Vieläkin näen painajaisia miehen ilkeilystä, väkivallasta ja pahuudesta.
Syynä oli se, että mies oli mennyt naimisiin kanssani, koska olin nätti, teini-ikäinen, lapsellinen tyttö. Eräänä päivänä olin aikuinen, älykäs, koulutettu nainen vaatimassa kunnoitusta ja arvostusta osakseni. Tasa-arvoista suhdetta ikäänkuin.
Tämä ei miehelleni sopinut, hän ei sallinut minun aikuistua. Hän alkoi tuntea vetovoimaa nuoria tyttöjä kohtaan, kehui aina alle 20-vuotiaita tyttöjä kauniiksi, etenkin sellaisia "villin" näköisiä. Olimme kutsuilla ja mieheni kuolasi aina nuorten tyttöjen perään.
Sanoi minulle "olit sinäkin nuorena nätti".
Olin erittäin loukaantunut mieheni käytöksestä, en ole liha
onnut lainkaan nuoruusvuosista ja kaikkien muiden paitsi hänen mielestään olen kaunis. (en kylläkään teinitytön näköinen).
Mukaan tulivat miehen sairaalloinen vallanhimo, kaikki piti tehdä hänen määräämälläään tavalla. mies oli erittäin dominoiva tekemisten ja mielipiteiden suhteen, hänelle piti olla aina mieliksi ja hänen kanssaan ei saanut olla mistään eri mieltä.
Eräänä päivänä tuuppiminen, töniminen alkoivat. Ei mitään vakavaa väkivaltaa, mutta säikytti minut kyllä. Silloin kun hän laittoi käden suuni eteen pekäsin kuolevani. Hän oli sitä ennen hajottanut pyykkiteliin josta rohkenin arvostella häntä..
Eräänä päivänä hämmästyin miten olen voinut mennä tuollaisen miehen kanssa naimisiin.
Hän oli inhottava, kiukutteli koko ajan, kuolasi nuorten tyttöjen perään ja kohteli minua välinpitämättömästi.
Erosin. Vieläkin näen painajaisia miehen ilkeilystä, väkivallasta ja pahuudesta.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Kuulostaapa tutulta.Mieheni ei tainnut kuolata nuorten tyttöjen perään ainakaan niin, että se olisi minua häirinnyt.Muuten kaava toistaa itseään minukin tapauksesani.
Olen äskettäin eronnut ja vielä joskus MIETIN palaisinko.Ajattele..
Olin aviossa lähes 30 vuotta.Sinä aikana olin varmasti jo niin aivopesty kaikenlaiseen, vain hänen mielipiteensä olivat ne ainoat oikeat.Siksi ehkä vieläkin ajattelen paluuta joinakin heikoina hetkinä.Yhä mietin ja olen peloissani siitä mitä mieheni ajattelisi siitä ja tuosta asiasta.
Kestää varmaankin pitkään toipua.
Aloin saamaan arvostusta muualta, se oli kova pala miehelleni.Muiden silmissä ikäänkuin ihaili minua, mutta kun kotioloissa oltiin niin sain niin paljon aliarvostusta ja myöskin "pientä väkivaltaa"tuli kohdalle.
Muutaman kerran jälkeen otin ja lähdin.
Vaikeaa on olla erossa, mutta ratkaisu oli oikea.Tiedän sen sisimmässäni.
Mieheni on oikea herrasmies vieraassa seurassa, komeakin, mutta kotioloissa narsismi pääsi valloilleen.
olla samanlaisia avioliittoja,erosin myös 30v kestettyäni.
Onneksi kirjoitin päiväkirjaa viimeisillä vuosilla avioliitossa ja aina kun alan haikailemaan,luen sitä.
Aikaa meni toipua mutta joka päivä on parempi ja tein ihan oikein kun viimeinkin erosin.
Hyvää oloa!
Ex-vaimot kuvasivat hyvin tyypin, joka käytöksensä puolesta edustaa sosiopaattia. Yleensä miehinen ilmiö samoin kuin narsistisisteista suurin osa on miehiä.
Olin itse 20 vuotta yhdessä tällaisen sosiopaatin kanssa. Nyt eronnut reilu vuosi sitten. Pystyn katselemaan avioliittoani taaksepäin ja näkemään selkeästi. Yhdessä ollessa en siihen kyennyt, koska tällainen mies on manipuloinnin mestari. Kuuluu taudin kuvaan. Mies lähettää koko ajan ristiriitaista viestiä ja vaimo jää kiikkiin miettiessään syytä miehen käytökseen. Koko ajan on tunne, että tekee jotain väärin. Lopulta naisen itsetunto alkaa laskea. Kaikki tapahtuu hinovaraisesti ja ulospäin liitto näyttää unelmalta, koska mies on hauska, hyväkäytöksinen, kehuu vaimoa ulkopuolisille, hyvä sosiaalisissa tilanteissa, pärjää työssään, noudattaa lakeja ja liikennesääntöjä, hyvä puhuja ja sutki muutenkin, oikea hurmuri...mutta, mutta...kotona kaikki on toisin ja kylmä viima puhaltelee nurkissa. Ai niin, nuoret tytöt kiinnostavat miestä. Jopa oman teini-ikäisen tyttären kaverit, joitten ulkonäköä kommentoi. Yök.
stoori ja erosin onneksi myöskin. Katunut en ole päivääkään.