Miksi uskovat karttavat KUOLEMAA

vaikka luulisi olevan etu päästää taivaan paratiisiin täältä murheen laaksosta.

Neuvostososialismin aikaan vitsailtiin, että suomen kommunistit puhuvat rajantakaisesta ihanuudesta, mutta eivät sinne halua vapaehtoisesti siirtyä. Samaa voidaan sanoa jumalauskovista. Puuhutaan taivaan ihanuudesta, mutta viimeiseen saakka halutaan siirtää rajan taa siirtymistä eli kuolemaa. Mistähän syystä? Ehkäpä ei ollakaan uskossa varmoja.
7303
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

jos vaikka,sinä juuri olet se viimeinenpakana joka tulee uskoon,ja sitten vasta Herra tulee noutamaan omansa.

Äänestä

*""
*Raamattu sanoo, "älä tee itsellesi mitään pahaa."
*Elämä om Jumalan lahja, joka sen on saanut, siksi sitä pitää suojella ja vaalia.

Äänestä
  • huolehdi maailman nälkään kuolevista lapsista ja muista kärsivistä?

    Äänestä

  • Nimetön kirjoitti:

    huolehdi maailman nälkään kuolevista lapsista ja muista kärsivistä?

    Voimmeko syyttää Häntä Hänen teoistaan?
    Kyllä Jumala pitää huolta heistä. Kyse on eneminkin siitä miksi IHMISET eivä pidä huolta heistä.
    Turha meidän on mennä syytämään Jumalaa jos itse teemme pahaa.
    Oletko itse autanut näitä ihmisiä?

    Kaikkialla maailmassa tehdään työtä näiden ihmisten hyväksi. Omasta seurakunastanikin on lähtenyt ulkomaille lähetystyöntekiä.

    Jos syytät Jumalaa niin, miksi et itse lähde autamaan näitä ihmisiä?

    Äänestä

Outo kysymys. Ei kuolemaa pidä karttaa, mutta EI MYÖSKÄÄN ETSIÄ tieten tahtoen. En pelkää kuolemaa. Neljä viidesosaa sukulaisistani on kuollut. Vanhoja koulukavereita, opiskelukavereita ja työkavereita on myös kuollut kuin kärpäsiä. Osa itsemurhan takia, osa sairauksiin, osa huumeisiin, osa onnettomuuksiin. Olen kantanut hautaan useampia arkkuja kuin mitä moni eläissään näkee. Kuolema on. Kuolema tulee. Sitä ei voi karttaa, mutta ei myöskään ihailla. Kuoleman rajan yli on turvallista mennä uskoen Jeesuksen Vapahtajakseen. Olen nähnyt myös hurskaan miehen kuoleman. Se oli kaunista katseltavaa. Ainoa voima, joka kantaa iankaikkiseen elämään, tulee Golgatan rististä ja Jeesuksen ylösnousemuksesta.

Äänestä
  • sijaan, joka on luvannut pitää huolta "omistaan". Juoksupojan tehtäviin Jeesuksenne teidät määräsi viemään sitä keljumiaan ja hurmaamaan niitä raamatuilla. Siinäpä teille urakkaa, kun pelkästään nälkään kuolee tuhansia lapsia päivässä. Miksi jumalanne ei hoitele rakkaudellaan.

    Äänestä

Seurakuntamme vanhin veli on odotellut kutsua kotiin jo vuoden verran ja keväällä tulee 100 mittariin, jos Isä ei lastaan siihen mennessä "kotiuta".

Oiskohan tämänkin veljen kohdalla lupaus käyny toteen, kun toteuttanut vanhempiensa kunnioitusta ja sen myötä pitkän iän saanut.

Kyl täs silloin tällöin koti-ikävä tulee, mut liha ei siihen aina meinaa yhtyä, vaikka hengessä valmis oliskin.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Pesko kirjoitti:

vaikka luulisi olevan etu päästää taivaan paratiisiin täältä murheen laaksosta.

Neuvostososialismin aikaan vitsailtiin, että suomen kommunistit puhuvat rajantakaisesta ihanuudesta, mutta eivät sinne halua vapaehtoisesti siirtyä. Samaa voidaan sanoa jumalauskovista. Puuhutaan taivaan ihanuudesta, mutta viimeiseen saakka halutaan siirtää rajan taa siirtymistä eli kuolemaa. Mistähän syystä? Ehkäpä ei ollakaan uskossa varmoja.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu