olisiko jollain tietoa minkiälaista palkkaa näiltä aloilta saa ja mikä on työllisyystilanne??
metsätalousinsinöörin(AMK) ja ympäristösuunnittelijan(AMK) palkat??
6
2110
Vastaukset
- heikolta näyttää
No näin toisen vuoden opiskelijana mettäpuolella näkemys alasta on hieman avautunut. Jokaiseen auki olevaan paikkaan on vähintään tuon 30 hakijaa ja suuri työttömyysprosentti valmistuvien kohdalla. Palkat vaihtelee 1400 eurosta 3000 euroon, riippuen tehtävistä. Ostoesimiehillä taitaa olla paremmat palkat kuin tuolla yhdistyksen ja metsäkeskuksen puolella. Jos haluat metsäalalle työllistyä varmasti, niin mene konekuskiksi.. niistä on hirvittävän kova pula.
- Regelex
Yksi tuttu on ko. alan tutkinnon suorittanut ja hakenut tutkintoaan vastaava työtä noin 2 vuoden ajan heikolla menestyksellä. On töissä tällä hetkellä mutta aivan toisella alalla. Metsäkoneenkuljettajilla on kysyntää paljon, mutta palkkatasosta en tiedä.
- MTI (AMK)
Metsätalousinsinööreja on aivan liikaa suhteessa alan työpaikkoihin. Valtiolla vain ei ole pokkaa leikata koulutuspaikkoja, sillä samalla katoaisi paljon työpaikkoja alan oppilaitoksista.. Joten valitkaa jokin toinen ala esim. kaupallinen ala.
Itsekin metsätalousinsinööri - Anonyymi
MTI (AMK) kirjoitti:
Metsätalousinsinööreja on aivan liikaa suhteessa alan työpaikkoihin. Valtiolla vain ei ole pokkaa leikata koulutuspaikkoja, sillä samalla katoaisi paljon työpaikkoja alan oppilaitoksista.. Joten valitkaa jokin toinen ala esim. kaupallinen ala.
Itsekin metsätalousinsinööriVäärä uravalinta
11 vuotta olen hakenut metsätalousinsinöörille sopivaa paikkaa. Ei vain löydy. Korkeintaan määräaikaisia joihinkin projekteihin tai sijaiseksi. Joten kaupan myyjänä elantoni yritän kaivella. Olisi opiskeluvuodet käyttää paremminkin.
metsätalousinsinööri yamk - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Väärä uravalinta
11 vuotta olen hakenut metsätalousinsinöörille sopivaa paikkaa. Ei vain löydy. Korkeintaan määräaikaisia joihinkin projekteihin tai sijaiseksi. Joten kaupan myyjänä elantoni yritän kaivella. Olisi opiskeluvuodet käyttää paremminkin.
metsätalousinsinööri yamkJos olet miesl laita kajalia silmiin ja käyttäydy naismaisesti niin pääset varmasti NRC Group Finlandille Kouvolaan töihin projekti-insinööriksi.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jos olet miesl laita kajalia silmiin ja käyttäydy naismaisesti niin pääset varmasti NRC Group Finlandille Kouvolaan töihin projekti-insinööriksi.
Vieläkö Sopanen ja Keronen pitävät työpaikka haastattelut.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1263108
Timo Soini tyrmää Tynkkysen selitykset Venäjän putinistileiristä
"Soini toimi ulkoministerinä ja puolueen puheenjohtajana vuonna 2016, jolloin silloinen perussuomalaisten varapuheenjoht2671265- 1011251
Sulla on nainen muuten näkyvät viiksikarvat naamassa jotka pitää poistaa
Kannattaa katsoa peilistä lasien kanssa, ettet saa ihmisiltä ikäviä kommentteja.651056Nainen voi rakastaa
Ujoakin miestä, mutta jos miestä pelottaa näkeminenkin, niin aika vaikeaa on. Semmoista ei varmaan voi rakastaa. Miehelt791051Kalateltta fiasko
Onko Tamperelaisyrittäjälle iskenyt ahneus vai mistä johtuu että tänä vuonna ruuat on surkeita aikaisempiin vuosiin verr121010- 30956
IS Viikonloppu 20.-21.7.2024
Tällä kertaa Toni Pitkälä esittelee piirrostaitojansa nuorten pimujen, musiikkibändien ja Raamatun Edenin kertomusten ku52947Ikävöimäsi henkilön ikä
Minkä ikäinen kaipauksen kohteenne on? Onko tämä vain plus 50 palsta vai kaivataanko kolme-neljäkymppisiä? Oma kohde mie42914- 44826