Taidan poistaa itseni nyt lopullisesti

Nimetön

Olen todellakin löytänyt itsestäni tämän kautta ihan uuden puolen eli pitkävihaisuus. Tapasin viime keväänä niin mukavan ja herttaisen tuntuisen "älykkään" herrasmiehen. Osasi esittää osansa niin hyvin että uskoin jopa olevan kiinnostunut minusta.Tuskinpa sellaisia asioita yleensä kerrotaan vain puoli tutuille. En olisi koskaan uskonut että joku kuitenkin voisi esittää tuollaista ja yhtäkkiä ei enään kiinnostakkaan,ehkä siis tosiaankin pidin hänestä. Olen aina ollut tosi lyhyt vihainen mutta tämä jäi niin pahasti kaivelemaan että en ole siitä päässyt yli ja vaikea enään luottaa keneenkään täällä tapaamaani ihmiseen. Minulla on siis myös ollut jo muitakin pikiä suhteita elämässäni. Mies oli sentään jo 42. Miksi pitää tehdä sellaista toiselle ihmiselle. Ehkä olisin ymmärtänyt jos olisimme tavannut vain kerran ja heti olisi ilmoittanut ettei kiinnosta. Olkaa rehellisiä alusta asti toiselle mitä haette, niin ei tule väärin käsityksiä. Yritän kyllä kuitenkin ymmärtää häntä,mutta tämä juttu kyllä loukkasi pahasti. Kai se on sitten niin että nämä 40 vuotiaat hakevat vain jotain seksiseuraa täältä. Olen kyllä yritäänyt tavata muitakin , mutta heti tulee tämä juttu mieleen että vaikeaa on tämä luottamus. Olen todella loukattu ja mielestäni luulin olevani kuitenkin melko normaali järkinen. Hauskaa joulua vaan sinulle Mikko Mallikas ja peppi, sinua en varmaan unohda koskaan.Älä tee enään koskaan kenellekään toiselle tällä tavalla. Puoli vuotta mennyt unohtaa tämä loukkaus.

12

2941

    Vastaukset 12

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • voi voi

      Niinpä niin...


      Kyllä kyllä jep jep. Kuka esitti ja mitä, kuka kuvitteli ja mitä? Suomalaiset naiset eivät ole tottuneet siihen että heidät huomioidaan, ja sitten sattuu tuollaisia ylilyöntejä. Aivan turha siellä itkeä ja ruikuttaa, otat itseäsi niskasta kiinni ja menet kiltisti peilin eteen.

      *Kyllästynyt naisten ruikutukseen*

    • vuotta

      minäkin tapailin täällä tapaamani miestä. kaiken piti olla hyvin.yhteisiä viikonloppuja, reissuja sukulaisten luo ja lomasuunnitelmia vaan kuinkas kävikään, puhelimitse ilmoittieräänä iltana ettei enään haluakkaan tavat. sinne haihtui taivaantuuliin kaikki suunnitelmat tulevasta ja luottamus miehiin niiden mukana. tosin aikani mietittyäni ymmärsin että hyvä näin, olisin ollut liian hyvä tuollaiselle ihmiselle.yksi tunnevammainen ei tee kaikista miehistä sellaisia. joten uusia tuulia sinunkin elämääsi!

      • uskon miehiin

        täällä. Minutkin lykättiin syrjään ilman selityksiä. Mies roikkuu treffeillä uudella profiililla ja jahtaa uusia uhreja. Jos olisi edes kertonut minulle että laittaa uuden profiilin ja alkaa jahdin, mutta itse löysin hänet sieltä kun vielä kuvittelin meillä olevan jotakin menossa. Nyt en mene enää samaan lankaan, täällä en usko enää kehenkään. Otan jokaisen valehtelijana, huijarina, petturina, pelurina, treffiaddiktina....


      • muistaa sekin

        Pitää muistaa, että mieli voi muuttua. Se mikä tuntuu aluksi hyvältä ei välttämättä tunnu hyvältä enää vähän ajan päästä.

        En jaksa uskoa, että jokaisen pettymyksen takana olisi kylmä ja laskelmoitu huijaus.

        Joskus suhteet alkavat ja kuivuvat nopeasti kokoon. Ei aina ole kyse siitä, että toinen ihminen on hirviö.


      • mieltä.....
        muistaa sekin kirjoitti:

        Pitää muistaa, että mieli voi muuttua. Se mikä tuntuu aluksi hyvältä ei välttämättä tunnu hyvältä enää vähän ajan päästä.

        En jaksa uskoa, että jokaisen pettymyksen takana olisi kylmä ja laskelmoitu huijaus.

        Joskus suhteet alkavat ja kuivuvat nopeasti kokoon. Ei aina ole kyse siitä, että toinen ihminen on hirviö.

        voi jopa käydä nii n (kuin mulle) että mies on etsimässä vaan hupia ja ajanvietettä, ja siten kun tunteet tuleekin pelin mukaan, vetäydytään. Onneksi sanoi asian suoraan, että ei ole valmis vakavaan suhteeseen ja tekee sen siksi ettei vähän ajan kuluttua satu vielä enemmän kun se ennemmin tai myöhemmin tulee julki.


      • kyllä että
        muistaa sekin kirjoitti:

        Pitää muistaa, että mieli voi muuttua. Se mikä tuntuu aluksi hyvältä ei välttämättä tunnu hyvältä enää vähän ajan päästä.

        En jaksa uskoa, että jokaisen pettymyksen takana olisi kylmä ja laskelmoitu huijaus.

        Joskus suhteet alkavat ja kuivuvat nopeasti kokoon. Ei aina ole kyse siitä, että toinen ihminen on hirviö.

        ei pidä yleistää, mutta jos liki 40vuotias mies ilmoittaa suhteen loppumisesta puhelimitse eikä pysty keskustelemaan aiheesta on jotain vialla.
        uskon viellä tapaava vertaiseni, tasapainoisen ihmisen joka tulee kuulumaan elämääni, mutta siihen en usko että hän täältä netin kautta löytyisi.


    • kokenut ..........

      onko suomi mies kierrättäjä oikeesti??en usko enää yhteenkään ukkoon mitä sanovat,taidan vaihtaa suomi miehen muuhun..:-)))

    • nainen51

      Samat asiat tekevät 56 vuotiaita!Älä ihmetele!

      • sitten tee

        samoin? Mut jätettiin tekstiviestillä, yllättäen, 44 v nainen näin teki. Muutama päivä taaksepäin ja oltiin vielä kihloihin menossa, yhteistä asuntoa etsittiin..jonka löytämiselle asetti rajoituksia vammainen tyttärensä..

        No olihan tällä jo kolme avioeroa takanaan..;)ym. erot päälle..kokemusta on erotapahtumista.;)

        En kuitenkaan tullut siihen uskoon että kaikki naiset olisivat samanlaisia täällä, parin viikon jälkeen jo löysin toisen, yli 6 v nuoremman, ja energiaa tuplasti enemmän.
        Kolmatta viikkoa ollaan jo yhdessä, kaikki näyttää hyvältä tähän asti..näin jälkikäteen voisi sanoa että onnenpotku kun tuli ero edellisestä..tämä uusi on todella kultainen edelliseen verrattuna.

        Tyhmää sanoa että jos yksi tai kaksi miestä olleet epäkelpoja, niin sillä perusteella kaikki ovat sellaisia.. en ikinä ajattelisi sillä tavoin että kaikki naiset täällä huijaisivat, vaikka muutama sellainen kohdalle osuisi, meikäläistähän ei ainakaan lannisteta..älä anna itsellesikään käydä samoin..


    • Nimellinen..

      Ensinnäkin on todettava että on ikävää kun ihmiset joutuvat pettymään karvaasti toiseen. Heti perään on todettava että kuitenkin on omalta kohdalta hyvä huomata että en ole ainoa joka on tällaista kokenut.

      Itse olen mies, ikä alle 30 vuotta, joten naiset joita olen tavannut suomi24-treffien kautta ovat olleet iältään välillä 20-30 vuotta. Keväällä tapasin naisen, joka vaikutti hyvin pitkälti sellaiselta jota olen hakenut. Molemminpuolinen kiinnostus oli selvää ja tavattiin suunnilleen aina kun mahdollista. Muutaman kuukauden päästä kävi selväksi että olin ollut vain viihdyke ja tuki naisen hetkellisen yksinäisen elämäntilanteen aikana. Kun elämään alkoi taas tulla uutta ja mielenkiintoista sisältöä, loppui kaikki kuin seinään. Eikä siinä edes saanut suoraa vastausta missä mennään, kaikki kuitattiin vain toteamalla että on kiirettä, ei ehdi tavata ja ei ehdi edes jutella. Oikeastaan ei ehtinyt edes ottaa asiaa puheeksi. Eniten asiassa kaiveli se, että nainen kuitenkin antoi aika ajoin merkkejä siitä että välittää ja haluaa jatkaa. Olisi edes antanut minun mennä...

      No, paha makuhan siitä jäi, mutta en suostu katkeroitumaan. En hauku edelleenkään kaikkia naisia huonoiksi. Uskon ja toivon että se oikea löytyy vielä minullekin, joko netistä tai jostain muualta. Periksi ei anneta niin kauan kun on toivoa.

    • En ole aikoihin ollut lueskelemassa näitä keskustelupalstoja, mutta taas tulin siihen tulokseen että sama tahti on kuin ennenkin. Naiset mollaavat miehiä ja miehet naisia. Syitä on moninaisia. Petytään sitä yhtälailla muuallakin kuin netissä tavattujen kanssa. Netissä tosin on "paremmat" mahdollisuudet luoda niitä harhaanjohtavia mielikuvia, mutta näissä foorumeissa pitääkin olla oma arvostelukyky kunnossa, eikä heti olla sata taulussa rakastumassa ihan vaan sen perusteella että tuntuu hyvältä. Ajan kanssa opitaan tuntemaan paremmin toistemme hunojakin puolia ja silloin voi käydäkin niin, että se ei enää tunnukkaan niin hyvältä.

      Itsekin luulin uskoni menneen miehiin, mutta niin vain se on taas palaamassa ja kukas sitä paremmin ehjää kuin mies:)

      • kokenut 51nainen

        Elämässä tulee pettymyksiä, kun Suomi24 pyörii sama miehet, vain nimimerkki vaihtu.Yhden naisen ollan toinen jo tilale valmis toiseesta paikkakunnasta tai naburi lähiossa.
        Luulin ette vanhempia miehia on järki päässä,sairas kierre.
        Kyllä sisimpäsi toivoin ette se jää mun kanssa!


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Nyt se syksy on sitten alkanut

      Esimerkiksi tänään sataa aamusta iltaan, ja nytkin.
      Maailman menoa
      46
      953
    2. Minä en ole koskaan

      Rakastanut ketään toista yhtä paljon kuin sinua
      Ikävä
      95
      933
    3. Tiesitkö? Jorma Uotisen EX-rakas on Helena Lindgren - Nämä ovat välit nyt: "Me ollaan..."

      Jorma Uotinen ja Helena Lindgren olivat avoliitossa v. 1982-1999. Pariskunta oli aikansa näyttävä julkkispari, missä i
      Kotimaiset julkkisjuorut
      19
      785
    4. Vähän pitää

      Kiusia ja näyttää
      Ikävä
      117
      736
    5. Anteeksi J-mies

      Anteeksi että myötävaikutin siihen että rakastuit minuun, jota et voi koskaan saada. Viimeksi kun näimme ja katselimme t
      Ikävä
      80
      688
    6. Olet nainen ollut vaikein rasti

      Eniten olet tunteitani myllännyt ja niitä kuluttanut, ja tuottanut. 🤔
      Ikävä
      34
      624
    7. Taidat olla

      Luovuttanut jo minun suhteeni osalta?
      Ikävä
      43
      621
    8. Minä muistan

      Minä muistan sinut nauravana. Sellaisena, joka sai tavallisenkin hetken tuntumaan vähän kevyemmältä, kuin huoneeseen ol
      Ikävä
      45
      610
    9. Mä voisin rakastua noihin tähti silmiin

      Katseesi on niin lumoava nainen💚.
      Ikävä
      19
      596
    10. Jos tullaan toisiamme vastaan, niin

      pitäiskö pysähtyä ja onnitella?
      Ikävä
      46
      568
    11. Kenen viisautta on ollut laittaa tie väärällä murskeella pilalle

      Kenen viisautta on ollut kun Siimeksen/Kylmänpurontie pantu pilalle kun on ajettu liian karkeaa mursketta. Rengasliikke
      Hyrynsalmi
      21
      554
    12. Voisiko vielä välillemme jotain kehittyä

      Vai heihei ja ei nähdä enää.
      Ikävä
      33
      543
    13. Riittääkö mahkut

      Kaivattuusi 🤭.
      Ikävä
      36
      532
    14. Siinä kävi mies nyt niin että tämä ämmä muuttaa ulkomaille

      Vuonojen maa kutsuu, joten ei hätää. Et kuule minusta enää. 😂 Lycka till! Ämmä riittää.
      Ikävä
      67
      519
    15. Kerro kolme hyvää asiaa

      Kaipaamastasi ihmisestä ja lisää perään onko kaivattusi n vai m 😍
      Ikävä
      25
      502
    16. Mitä muuta on olemassa kuin lisääntyminen

      Jos mies ei pääse lisääntymään niin mikä hänen osansa elämässä on? mitä jää jäljelle? Hän on vain muiden palvelija kok
      Sinkut
      107
      493
    17. Ähtäri on taas TV: n ja radion ykkösuutinen

      Uusi podcast on julkaistu ja on nyt kuunneltavissa. Mot on tehnyt hyvää työtä! Mikko Savola ja kepu ei ota mitään vast
      Ähtäri
      44
      486
    18. Koska Martina viettää aikaansa lapsiensa kanssa

      Äiti vaan juoksee miehen perässä Tallinnassa, Lontoossa, Turussa. Kyllä oli kätilö oikeassa, kun sanoi, että ei olisi ka
      Kotimaiset julkkisjuorut
      134
      476
    19. Tilanteenne

      Onko tilanteenne tällä hetkellä hyvä?
      Ikävä
      44
      464
    20. Pahkalassa tapahtuu

      Mitäs on tapahtunut yöllä pahkalan kerrostaloilla.oli poliisia ja ambulanssia taas vaihteeksi
      Parkano
      7
      447
    Aihe